Posteljooni kaahasi sata lasissa pihaan. Hänellä oli toimitettavanaan pikakirje.
Kiireensä keskellä hän ehti sentään ottaa kantaa ajankohtaiseen poliittiseen tilanteeseen.
Hänen mielestään Soini on pelkästään pikku-paronien ja mini-tyrannien asialla, koska suuri osa hänen kannattajiansa on näitä. Hän ei ole koskaan kuullut Soinin puolustavan työläisten etuja ja oikeuksia. Hänen puolestaan maahan saa tulla vaikka kuinka paljon maahanmuuttajia, kunhan tekevät työtä ja halvalla. Soinin marjanpoimijoita eivät työehdot kosketa, koska Arbeit macht frei.
Soinin työläiset saavat vapaasti kontata lapio kädessä lumessa ilman kypärää ja turvaliivejä ja kuseskella hankeen, koska asianmukaisia työmaatiloja bajamajoineen ei ole. Tätä on työvoiman vapaa liikkuvuus ja se lisääntyy kaiken aikaa. Kohta myös urakoitsijat voivat liikkua vapaasti koko Euroopassa ja tuoda mukanaan työporukkansa, jolle voi maksaa kuinka pientä palkkaa tahansa ja jättää veronsa ja sotumaksunsa maksamatta vaikka kokonaan.
Posteljooni ei käsitä, miksi jotkut naisetkin ovat menneet lankaan. Katolinen kirkko on niin patriarkaalinen, että se ei antaisi naisille muita oikeuksia kuin palvella miehiä. Opus Deissä, joka on katolisen kirkon salaseura, naiset saavat polvillaan tarjoilla miehille ruokaa. Myös bordellitoiminta on katolisen kirkon erityisessä suojeluksessa. Ainakaan posteljooni ei ole kuullut, että se olisi paheksunut tätä ihmiskaupan muotoa. Päinvastoin muistelee posteljooni, hänen entisen italialaisen poikaystävän äiti antoi pojalle jopa rahaa ensimmäiseen bordellissa käyntiin, kun oli syytä jo epäillä, ettei ota ollenkaan eteen. Että jos vaikka homo.
Soinin tuomitseva suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on jo kaikkien tiedossa. Ihan niin kuin aikuiset ihmiset eivät kykenisi päättämään itse omista asioistaan. Ja katolinen kirkkohan taas hyssyttelee lapsiin sekaantumista, jonka koko sivistynyt maailma sentään ymmärtää tuomita.
Sitä posteljooni ei ymmärrä lainkaan, että Soini kulkee maha pystyssä jonkin jalkapallojoukkueen tuuki punalippuna kaulassaan. Samainen joukkue on sekä äärikatolinen että äärirasistinen. Ja tästä päästäänkin siihen toiseen asiaan, siihen että Soinin porukat suorastaan lietsovat vihaa muslimeita vastaan. Posteljooni ei voi ymmärtää, miksi tämä uskontojen välinen skisma pitää tuoda Suomeen, joka on lähes kokonaan tapakristittyjen maa. Ihmiset täällä kuuluvat kirkkoon turvatakseen itselleen komeat kirkolliset häät ja arvokkaat hautajaiset, joissa pappi siunaa ja puhuu, koska vain pappi Suomessa osaa puhua ja siunata. Oikein.
Ja sitten on näitä peräkammaripoikia, jotka oman sosiaaliturvansa menettämisen pelossa lietsovat netissä perussuomalaista muukalaisvihaa ympäri vuorokauden, niin etteivät ehdi edes nukkua.
Posteljoonin mielestä ihmisiä ollaan jälleen kerran johtamassa pahasti harhaan. Edellisellä kerralla SMP ja sen Vennamot lupailivat kansalle kaikenlaista. Veikko Vennamo jopa vaati apteekkien sosialisoimista, koska ei ollut oikein hyötyä toisten sairaudesta. Kun eduskuntapaikkoja sitten tuli, unohtuivat niin apteekit kuin puoluetukikin, joka piti poistettaman.
Ainoa, minkä Pekka Vennamo sosialisoi, oli Sonera ja senkin omalle perheelleen.
Minä äänestän niin kuin ennenkin, sanoi posteljooni ja kaasutti tiehensä.
maanantai 31. tammikuuta 2011
perjantai 28. tammikuuta 2011
Munamies eduskuntaan
”Äänestä. Ole tärkeä.” Näin sanoo Munamies.
Munamiehen lähtökohta on oikea. Ei hän nouse kansan yläpuolelle ja ala sieltä käsin huitoa toinen toistaan parempia lupauksia kaikille. Munamies ei puhu ihmisten pään yli kansasta niin kuin omistaisi sen samalla tavalla kuin saksalaiskuninkaat hevosensa.
Ehdokkaana Munamies olisi miljoona kertaa vakuuttavampi kuin Iso-Vauva, joka rääkyy, mutta ei sano mitään. Kaikki kohisevat Isosta-Vauvasta ja ihmettelevät sen kasvamista. Ihmekö tuo, kun Iso-Vauva lupaa kaikille kaikkea. Hän puhuu paljon, sanomatta yhtään mitään. Lisäksi Iso-Vauva pelkää mustalaisia, neekereitä ja poliisia.
Munamies on lyhyesti esitelty: Hänen ammattinsa on patsastaiteilija, lempiruoka munakoisomunakas munavoilla, harrastuksena eksistentialismi ja munien maalailu. Hänen esikuvansa on Konsta Pylkkänen, mutta siitä huolimatta hän on kaikissa tilanteissa ”oma itsensä.”
Tästä voisivat muutkin ottaa oppia. Ihmiset ovat jo saaneet enemmän kuin tarpeekseen edustajaehdokkaista, jotka ovat niin toistensa kaltaisia, ettei toista toisesta erota. Kaikki ovat kuin samasta tuutista tulleita: brändäri brändännyt, stailisti stailannut ja mainostoimisto laittanut sanat suuhun. Ketä kiinnostaa.
Kaikille nämä ehdokkaat lupaavat kaikkea. Universaaliperiaatetta riittää laidasta laitaan, vaikka samaan aikaan ihmisille saarnataan kasvihuoneilmiöuskontoa, jonka uskontunnustus kuuluu: Rajallisessa maailmassa rajaton kasvu ei ole mahdollinen. Iso-Vauva vannoo raskaan raadannan nimeen ja se on tietysti sama asia.
Mennet ovat ne ajat, kun uskottiin, että tiede ja tekniikka helpottavat ihmisten elämää. Eivät helpota, koska järjestelmän katalysaattorina toimii voittojen maksimoiminen ja siihen ei kukaan uskalla puuttua. Tämä on syy, miksi mikään ei riitä ja miksi tuotettua yhteistä hyvää ei voi jakaa oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti.
Kun suuri Luoja loi maailman, se tapahtui varmasti universaaliperiaatteella. Ei ollut mihinkään kirjoitettu, että tämän planeetan rikkaudet olisi tarkoitettu vain harvoille ja valituille. Vasta paljon myöhemmin, kun omaisuudet olivat jo kasaantuneet kaikkein voimakkaimpien ja ahneimpien käsiin, mustaan kirjaankin kirjoitettiin käsky, ettei saa himoita toisen aasia ja muuta karjaa.
Jos todella halutaan noudattaa universaaliperiaatetta rikkauksien jakamisessa, täytyy aloittaa kokonaan uudenlainen ajattelu. Eikä se ajattelu yksinkertaisesti hyväksy minkäänlaista riistoa ja alistamista. Siinä maailmassa päätökset tehdään kaikkien ihmisten ja luonnon parhaaksi.
Tämän takia kannattaa noudattaa Munamiehen neuvoa: ”Äänestä. Ole tärkeä.”
Munamiehen lähtökohta on oikea. Ei hän nouse kansan yläpuolelle ja ala sieltä käsin huitoa toinen toistaan parempia lupauksia kaikille. Munamies ei puhu ihmisten pään yli kansasta niin kuin omistaisi sen samalla tavalla kuin saksalaiskuninkaat hevosensa.
Ehdokkaana Munamies olisi miljoona kertaa vakuuttavampi kuin Iso-Vauva, joka rääkyy, mutta ei sano mitään. Kaikki kohisevat Isosta-Vauvasta ja ihmettelevät sen kasvamista. Ihmekö tuo, kun Iso-Vauva lupaa kaikille kaikkea. Hän puhuu paljon, sanomatta yhtään mitään. Lisäksi Iso-Vauva pelkää mustalaisia, neekereitä ja poliisia.
Munamies on lyhyesti esitelty: Hänen ammattinsa on patsastaiteilija, lempiruoka munakoisomunakas munavoilla, harrastuksena eksistentialismi ja munien maalailu. Hänen esikuvansa on Konsta Pylkkänen, mutta siitä huolimatta hän on kaikissa tilanteissa ”oma itsensä.”
Tästä voisivat muutkin ottaa oppia. Ihmiset ovat jo saaneet enemmän kuin tarpeekseen edustajaehdokkaista, jotka ovat niin toistensa kaltaisia, ettei toista toisesta erota. Kaikki ovat kuin samasta tuutista tulleita: brändäri brändännyt, stailisti stailannut ja mainostoimisto laittanut sanat suuhun. Ketä kiinnostaa.
Kaikille nämä ehdokkaat lupaavat kaikkea. Universaaliperiaatetta riittää laidasta laitaan, vaikka samaan aikaan ihmisille saarnataan kasvihuoneilmiöuskontoa, jonka uskontunnustus kuuluu: Rajallisessa maailmassa rajaton kasvu ei ole mahdollinen. Iso-Vauva vannoo raskaan raadannan nimeen ja se on tietysti sama asia.
Mennet ovat ne ajat, kun uskottiin, että tiede ja tekniikka helpottavat ihmisten elämää. Eivät helpota, koska järjestelmän katalysaattorina toimii voittojen maksimoiminen ja siihen ei kukaan uskalla puuttua. Tämä on syy, miksi mikään ei riitä ja miksi tuotettua yhteistä hyvää ei voi jakaa oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti.
Kun suuri Luoja loi maailman, se tapahtui varmasti universaaliperiaatteella. Ei ollut mihinkään kirjoitettu, että tämän planeetan rikkaudet olisi tarkoitettu vain harvoille ja valituille. Vasta paljon myöhemmin, kun omaisuudet olivat jo kasaantuneet kaikkein voimakkaimpien ja ahneimpien käsiin, mustaan kirjaankin kirjoitettiin käsky, ettei saa himoita toisen aasia ja muuta karjaa.
Jos todella halutaan noudattaa universaaliperiaatetta rikkauksien jakamisessa, täytyy aloittaa kokonaan uudenlainen ajattelu. Eikä se ajattelu yksinkertaisesti hyväksy minkäänlaista riistoa ja alistamista. Siinä maailmassa päätökset tehdään kaikkien ihmisten ja luonnon parhaaksi.
Tämän takia kannattaa noudattaa Munamiehen neuvoa: ”Äänestä. Ole tärkeä.”
keskiviikko 26. tammikuuta 2011
Rikkaus lisääntyy jakamalla
Jos kapitalistista järjestelmää verrataan autoon, voidaan sanoa, että kori on puhki ruostunut ja auttamattomasti vanhan mallinen, moottori köhii ja yskii ja öljyt vuotavat pihalle, renkaat ovat kuluneet silestoneiksi, syyläri vuotaa, pissapoika on tyhjä ja ainoastaan tuhkakuppi on täynnä.
Kaiken lisäksi auto saastuttaa ja sen käyttö on ympäristöriski.
Tämä kaara ei korjaamalla parane. Pitää saada tilalle uusi.
Kapitalismi on koko olemassaolonsa ajan kulkenut lamasta lamaan ja kriisistä kriisiin, koska tämä on järjestelmän laki.
Tavaraa tuotetaan välillä liiankin kanssa eikä silti edes välttämättömintäkään saada riittämään kaikille. Mieluummin poltetaan sato kuin lasketaan hintoja. Kapitalismissa keinottelu on laillistettua petosta ja kaikki rikkaus köyhiltä anastettua.
Nykyinen tietotekniikan ja tilastotieteen avulla kyettäisiin varmasti luomaan myös optimaalinen suunnitelmatalous, jonka tavoitteena ei ole voittojen maksimointi, vaan ihmisten todellisten tarpeiden tyydyttäminen.
Välttämättömien tarpeiden määritteleminen ei liene ylivoimainen tehtävä. Ihminen tarvitsee elääkseen ruokaa ja juomaa, vaatteita, lämpöä ja suojaa. Liikkuminenkin voitaisiin varmasti järjestää paljon ympäristöystävällisemmällä ja järkevämmällä tavalla kuin nykyisin.
Jos tuotanto järjestettäisiin ihmisten todellisista tarpeista lähtien, ei työtäkään tarvittaisi yhtä paljon kuin nykyisin, koska tuotteista voitaisiin tehdä kestäviä ja vähemmän ympäristöä kuluttavia kuin tänä päivänä.
Kuten jo moneen kertaan on todettu, rajallinen maapallo ei kestä rajatonta kasvua. Rajattoman kasvun pakon sanelee vain tarve voittojen maksimointiin. Jo nyt kaikkea kyetään tuottamaan riittävästi kaikkien ihmisten kohtuullisten tarpeiden tyydyttämiseen. Kysymys on jakamisesta.
Avainsana onkin kohtuus. Se on samaa juurta kuin sana kohtu. Kohdussa ihminen saa kaiken tarvitsemansa.
Jostain syystä ihmiset yhä edelleen tavoittelevat kuuta taivaalta. Ahneus pitää ihmiset otteessaan, vaikka järki sanoisi mitä.
Ahneuden vastakohta ei ole kateus. Kateuskortti otetaan esiin ainoastaan silloin, kun asialliset argumentit kapitalismin puolesta loppuvat. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoa eivät edellytä toisten ihmisten polkemista ja riistämistä. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo merkitsevät rikkautta, joka lisääntyy jakamalla.
Kaiken lisäksi auto saastuttaa ja sen käyttö on ympäristöriski.
Tämä kaara ei korjaamalla parane. Pitää saada tilalle uusi.
Kapitalismi on koko olemassaolonsa ajan kulkenut lamasta lamaan ja kriisistä kriisiin, koska tämä on järjestelmän laki.
Tavaraa tuotetaan välillä liiankin kanssa eikä silti edes välttämättömintäkään saada riittämään kaikille. Mieluummin poltetaan sato kuin lasketaan hintoja. Kapitalismissa keinottelu on laillistettua petosta ja kaikki rikkaus köyhiltä anastettua.
Nykyinen tietotekniikan ja tilastotieteen avulla kyettäisiin varmasti luomaan myös optimaalinen suunnitelmatalous, jonka tavoitteena ei ole voittojen maksimointi, vaan ihmisten todellisten tarpeiden tyydyttäminen.
Välttämättömien tarpeiden määritteleminen ei liene ylivoimainen tehtävä. Ihminen tarvitsee elääkseen ruokaa ja juomaa, vaatteita, lämpöä ja suojaa. Liikkuminenkin voitaisiin varmasti järjestää paljon ympäristöystävällisemmällä ja järkevämmällä tavalla kuin nykyisin.
Jos tuotanto järjestettäisiin ihmisten todellisista tarpeista lähtien, ei työtäkään tarvittaisi yhtä paljon kuin nykyisin, koska tuotteista voitaisiin tehdä kestäviä ja vähemmän ympäristöä kuluttavia kuin tänä päivänä.
Kuten jo moneen kertaan on todettu, rajallinen maapallo ei kestä rajatonta kasvua. Rajattoman kasvun pakon sanelee vain tarve voittojen maksimointiin. Jo nyt kaikkea kyetään tuottamaan riittävästi kaikkien ihmisten kohtuullisten tarpeiden tyydyttämiseen. Kysymys on jakamisesta.
Avainsana onkin kohtuus. Se on samaa juurta kuin sana kohtu. Kohdussa ihminen saa kaiken tarvitsemansa.
Jostain syystä ihmiset yhä edelleen tavoittelevat kuuta taivaalta. Ahneus pitää ihmiset otteessaan, vaikka järki sanoisi mitä.
Ahneuden vastakohta ei ole kateus. Kateuskortti otetaan esiin ainoastaan silloin, kun asialliset argumentit kapitalismin puolesta loppuvat. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoa eivät edellytä toisten ihmisten polkemista ja riistämistä. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo merkitsevät rikkautta, joka lisääntyy jakamalla.
maanantai 24. tammikuuta 2011
Pääministeri Kiviniemen talousosaaminen = +- 0
"Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) lupaili sunnuntaina radion Pääministerin haastattelutunnilla, että yritysveroa voitaisiin alentaa ja tuloverotusta pitää ennallaan, mikäli yritykset sitoutuvat investoimaan Suomeen ja palkansaajat sitoutuvat maltillisiin palkkaratkaisuihin." Näin kertoo Uusi Suomi tänään.
Olisi mielestäni erittäin hyvin kiinnostavaa tietää, mihin kansantaloustieteen haaraan Kiviniemi perustaa käsityksensä. Nimittäin, vaikka kuinka paljon ja runsain mitoin pääomalle on annettu verohelpotuksia ja tukiaisia, niin silti rahat on viety sinne, missä voitot maksimoidaan.
Niin kuin on nähty, pääomalla ei ole isänmaata. Suomessa suljetaan sellutehtaita samaan aikaan, kun Uruguayissa viedään köyhiltä viljelymaat ja laitetaan ne kasvamaan selluloosaa.
Työtätekevien ja raskautettujen on paljon vaikeampi lähteä yhtään mihinkään. Sen sijaan kyllä palkkatulojen kasvu lisää myös verokertymää ja vähävaraisille suunnatut tulojen korotukset menevät suoraan kotimaiseen kulutukseen. Kulutusverojen myötä rahat palaavat takaisin verottajille ennen kuin Kiviniemi on ehtinyt kissaa sanoa.
Ihmettelen, mihin tämän maan pääministeri päätään käyttää muuhun kuin tukan kantamiseen.
Olisi mielestäni erittäin hyvin kiinnostavaa tietää, mihin kansantaloustieteen haaraan Kiviniemi perustaa käsityksensä. Nimittäin, vaikka kuinka paljon ja runsain mitoin pääomalle on annettu verohelpotuksia ja tukiaisia, niin silti rahat on viety sinne, missä voitot maksimoidaan.
Niin kuin on nähty, pääomalla ei ole isänmaata. Suomessa suljetaan sellutehtaita samaan aikaan, kun Uruguayissa viedään köyhiltä viljelymaat ja laitetaan ne kasvamaan selluloosaa.
Työtätekevien ja raskautettujen on paljon vaikeampi lähteä yhtään mihinkään. Sen sijaan kyllä palkkatulojen kasvu lisää myös verokertymää ja vähävaraisille suunnatut tulojen korotukset menevät suoraan kotimaiseen kulutukseen. Kulutusverojen myötä rahat palaavat takaisin verottajille ennen kuin Kiviniemi on ehtinyt kissaa sanoa.
Ihmettelen, mihin tämän maan pääministeri päätään käyttää muuhun kuin tukan kantamiseen.
sunnuntai 23. tammikuuta 2011
Posteljooni ällöö seksiä
Posteljooni täyttää pian 65 vuotta ja pääsee ansaitsemalleen eläkkeelle. Häntä eivät matkailu eikä vallankaan seksiturismi kiinnosta. Hän inhoaa seksiä. Hän inhoaa sitä jopa niin paljon, että kaikkialta tunkeva seksi tuntuu hänestä suoranaiselta seksuaaliselta häirinnältä, jota hänen on pakko sietää.
Hän pitää omaa vanhuuden tuomaa frigiditeettiään täysin luonnollisena asiana eikä voi käsittää, miksi seksiä oikein kiihkolla tuputetaan vanhuksille. Kuitenkin vanhusten vastenmielisyys seksiin tutuu olevan tabu. Siitä ei saisi edes puhua muilta osin kuin niiden tabujen osalta, joita tyrkytetään vanhoille äijille lerppua seisottamaan niin että verisuonet vain päästä katkeilevat ja sydän rankasta pakertamisesta pysähtyy.
Henkilökohtaisena loukkauksena hän pitää sitä, että papanäytteenottaja suosittelee hänelle jotain apteekin myymää liukastetta tortun kostuttamiseen.
Posteljoonin mielestä vanhat naiset ovat olemassa vain lastenlastensa hoitamiseen ja ilostuttamiseen. Tästä johtuu heidän miehiin verrattu pidempi elinikänsäkin. He ovat omalla olemisellaan varmistamassa jälkipolvien maailmanvalloituksen aloittamista. Heille on erityinen mummogeeni, joka pitää heidät liikenteessä lapsukaisten takia eikä sitä totta totisesti ole tarkoitettu ahneiden työnantajien riiston jatkeeksi.
Myös seuksuaalisesti kylmenneille posteljooni perustaisi mielellään yhdistyksen, jossa vertaistuella autettaisiin ihmisiä kestämään kaikki se sukupuolinen hyökkäys, jota koko nykymaailma harrastaa. Frigidiliiton puheenjohtajana hän olisi valmis vaikka presidentin linnankutsuille. Yksin.
Miesten valituksiin hänellä on kanta, että nämä voisivat hyvin ryhtyä monoseksuaaleiksi kaikki. Onhan tämä jatkuva pyöriminen sen ja sen ympärillä auttanut evoluutiotakin mitoittamaan ihmisen kädet juuri sen mittaisiksi kuin ne suuren luojan tahdosta ovat. Eivät ne pelkästään golfin peluuseen ole mittansa puolesta tarkoitettu.
Ilotyttöjä ja ihmiskauppaa puolustetaan sillä, että miehet kaipaavat ihmistä emättimen ympärille. Jos he tietäisivät, mitä itsensä myymään joutuneet naiset näistä seksivammaisista tavaran ostajista ajattelevat, he saisivat tietää ostetun seksin olevan vain yksi onanian muoto.
Naisille, jotka matkustavat jopa mustaan Afrikkaan miestä saadakseen posteljooni nauraa räkäisen naurun. Hän pitää näitä naisia niin vinksahtaneina, ettei halua heistä edes mielipidettään sanoa.
Ja mikä olikaan johtopäätös: Kaikki saavat, mutta kaikki eivät saa kaikilta.
Hän pitää omaa vanhuuden tuomaa frigiditeettiään täysin luonnollisena asiana eikä voi käsittää, miksi seksiä oikein kiihkolla tuputetaan vanhuksille. Kuitenkin vanhusten vastenmielisyys seksiin tutuu olevan tabu. Siitä ei saisi edes puhua muilta osin kuin niiden tabujen osalta, joita tyrkytetään vanhoille äijille lerppua seisottamaan niin että verisuonet vain päästä katkeilevat ja sydän rankasta pakertamisesta pysähtyy.
Henkilökohtaisena loukkauksena hän pitää sitä, että papanäytteenottaja suosittelee hänelle jotain apteekin myymää liukastetta tortun kostuttamiseen.
Posteljoonin mielestä vanhat naiset ovat olemassa vain lastenlastensa hoitamiseen ja ilostuttamiseen. Tästä johtuu heidän miehiin verrattu pidempi elinikänsäkin. He ovat omalla olemisellaan varmistamassa jälkipolvien maailmanvalloituksen aloittamista. Heille on erityinen mummogeeni, joka pitää heidät liikenteessä lapsukaisten takia eikä sitä totta totisesti ole tarkoitettu ahneiden työnantajien riiston jatkeeksi.
Myös seuksuaalisesti kylmenneille posteljooni perustaisi mielellään yhdistyksen, jossa vertaistuella autettaisiin ihmisiä kestämään kaikki se sukupuolinen hyökkäys, jota koko nykymaailma harrastaa. Frigidiliiton puheenjohtajana hän olisi valmis vaikka presidentin linnankutsuille. Yksin.
Miesten valituksiin hänellä on kanta, että nämä voisivat hyvin ryhtyä monoseksuaaleiksi kaikki. Onhan tämä jatkuva pyöriminen sen ja sen ympärillä auttanut evoluutiotakin mitoittamaan ihmisen kädet juuri sen mittaisiksi kuin ne suuren luojan tahdosta ovat. Eivät ne pelkästään golfin peluuseen ole mittansa puolesta tarkoitettu.
Ilotyttöjä ja ihmiskauppaa puolustetaan sillä, että miehet kaipaavat ihmistä emättimen ympärille. Jos he tietäisivät, mitä itsensä myymään joutuneet naiset näistä seksivammaisista tavaran ostajista ajattelevat, he saisivat tietää ostetun seksin olevan vain yksi onanian muoto.
Naisille, jotka matkustavat jopa mustaan Afrikkaan miestä saadakseen posteljooni nauraa räkäisen naurun. Hän pitää näitä naisia niin vinksahtaneina, ettei halua heistä edes mielipidettään sanoa.
Ja mikä olikaan johtopäätös: Kaikki saavat, mutta kaikki eivät saa kaikilta.
perjantai 21. tammikuuta 2011
Enbuske ja Kommunistisen puolueen manifesti
Sivuutan tässä nyt sen seikan, että Tuomas Enbusken kyllä kelpaa tanssahdella oman ohjelmansa mainoksessa niin että hippulat vinkuu, kun kapitalistinen valtio pakottaa meidät kaikki maksamaan mediamaksua, vaikka emme haluaisi kyseistä ohjelmaa koskaan nähdä.
Omassa blogissaan ”Tuloeroja on kasvatettava” Tuomas Enbuske kirjoittaa:
”Koska ajattelumme kehittyi ajalla jolloin jaettavana oli hyvällä tuurilla yksi savannilta tuotu antilooppi, ajattelemme talouden automaattisesti nollasummapelinä. Jopa markkinataloutta kovasti ihaillut Karl Marx harmitteli tätä ihmisen ennakkoluuloa, jonka hän itse fiksuna myönsi vääräksi.”
Tämä väite on täysin tuulesta temmattu ja valheellinen.
”Nykyaikainen teollisuus on muuttanut patriarkaalisen mestarin pienen työpajan teollisuuskapitalistin suurtehtaaksi. Tehtaisiin sullotut työläisjoukot järjestetään sotilaallisesti. Teollisuuden sotamiehinä heidät alistetaan täydellisesti hierarkian muodostavien aliupseerien ja upseerien valvontaan. He eivät ole ainoastaan porvarisluokan ja porvarisvaltion orjia, vaan heitä orjuuttaa joka päivä ja joka hetki kone, pomo ja ennen kaikkea tehtailijaporvari itse. Tämä pakkovalta on sitä pikkumaisempaa, vihatumpaa ja katkeroittavampaa, mitä avoimemmin se julistaa tarkoitusperäkseen hyötymisen.
Mitä vähemmän käsin tehtävä työ vaatii taitoa ja voimaa, ts. mitä pitemmälle uudenaikainen teollisuus kehittyy, sitä enemmän naisten ja lasten työ tunkee syrjään miesten työn. Sukupuoli- ja ikäeroavuuksilla ei ole enää mitään yhteiskunnallista merkitystä työväenluokalle. On olemassa vain työvälineitä, joiden kustannukset ovat iästä ja sukupuolesta riippuen erisuuruiset.
Kun tehtaanomistajan harjoittama työläisen riisto on päättynyt ja työläinen saanut vihdoin työpalkkansa käteisenä, hänen kimppuunsa hyökkäävät muut porvaristonosat: talonomistajat, kauppias, panttilainaaja jne. (sekä pankkiirit, latojan huomautus)
Keskisäädyn alimmat kerrokset: pienteollisuudenharjoittajat, pienkauppiaat ja pienet koroillaan eläjät, käsityöläiset, talonpojat, kaikki nämä luokat proletarisoituvat osittain sen vuoksi että heidän pääomansa ei riitä suurteollisuuden harjoittamiseen eikä kestä kilpailua suurempien kapitalistien kanssa, osittain sen vuoksi, että uudet tuotantomenetelmät tekevät arvottomiksi heidän ammattitaitona. Näin proletariaatti saa rekryyttejä kaikista väestöluokista.”
Tämä on suora lainaus Kommunistisen puolueen manifestista enkä näe tässä minkäänlaista ihailua vallitsevaa järjestelmää kohtaan. Ja edelleen: ”Vapaus tarkoittaa nykyisten porvarillisten tuotantosuhteiden puitteissa vapaata kauppaa, oston ja myynnin vapautta.
Mutta kaupustelun lakatessa lakkaa myös vapaa kaupustelu. Puheissa vapaasta kaupustelusta, samoin kuin porvaristomme muissakin mahtipontisissa puheissa vapaudesta, on järkeä ylipäänsä vain mikäli kysymyksessä on kahlehdittu kaupustelu, keskiajan orjuutettu kaupunkilainen, mutta ei kaupustelun, porvarillisten tuotantosuhteiden ja itse porvariston kommunistinen hävittäminen.
Te kauhistutte siitä, että me tahdomme hävittää yksityisomistuksen. Mutta nykyisessä yhteiskunnassannehan sen jäsenistön yhdeksän kymmenesosan kohdalta yksityisomistus on hävitetty; sehän on olemassa juuri siksi, ettei sitä ole yhdeksää kymmenesosaa varten. Te syytätte meitä siis siitä, että me tahdomme hävittää omistuksen, jonka välttämättömänä edellytyksenä on se, että yhteiskunnan valtaenemmistö on vailla omaisuutta.”
”Siitä hetkestä alkaen, jolloin työtä ei enää voi muuttaa pääomaksi, rahaksi, maankoroksi, lyhyesti sanoen monopolisoitavissa olevaksi yhteiskunnalliseksi mahdiksi, ts. siitä hetkestä alkaen, jolloin persoonallinen omistus ei enää voi muuttua porvarilliseksi, siitä hetkestä alkaen te julistatte persoonan hävitetyksi.
Te myönnätte siis, että te ette tunnusta persoonaksi ketään muuta kuin porvarin ts. porvarillisen omistajan. Sellainen persoona on tosiaankin lakkautettava.
Kommunismi ei riistä keneltäkään valtaa omistaa yhteiskunnallisia tuotteita, se riistää vain vallan orjuuttaa työtä tuon omistamisen avulla.”
Haluaako siis joku todellakin hävittää sen mitä ihailee? Marxin ihailu kohdistui tekniseen ja tieteelliseen edistykseen, mutta ei kapitalismiin itseensä.
Kuten näistä lainauksista ilmenee, Marx ei suinkaan ihaillut markkinataloutta, vaan piti tavoitteenaan sen kumoamista tunnuksella:
KAIKKIEN MAIDEN PROLETAARIT LIITTYKÄÄ YHTEEN!
(Lähde: Kommunistisen puolueen manifesti, Karl Marx, Friedrich Engels, Valitut teokset, osa 2, Kustannusliike Edistys 1978)
Omassa blogissaan ”Tuloeroja on kasvatettava” Tuomas Enbuske kirjoittaa:
”Koska ajattelumme kehittyi ajalla jolloin jaettavana oli hyvällä tuurilla yksi savannilta tuotu antilooppi, ajattelemme talouden automaattisesti nollasummapelinä. Jopa markkinataloutta kovasti ihaillut Karl Marx harmitteli tätä ihmisen ennakkoluuloa, jonka hän itse fiksuna myönsi vääräksi.”
Tämä väite on täysin tuulesta temmattu ja valheellinen.
”Nykyaikainen teollisuus on muuttanut patriarkaalisen mestarin pienen työpajan teollisuuskapitalistin suurtehtaaksi. Tehtaisiin sullotut työläisjoukot järjestetään sotilaallisesti. Teollisuuden sotamiehinä heidät alistetaan täydellisesti hierarkian muodostavien aliupseerien ja upseerien valvontaan. He eivät ole ainoastaan porvarisluokan ja porvarisvaltion orjia, vaan heitä orjuuttaa joka päivä ja joka hetki kone, pomo ja ennen kaikkea tehtailijaporvari itse. Tämä pakkovalta on sitä pikkumaisempaa, vihatumpaa ja katkeroittavampaa, mitä avoimemmin se julistaa tarkoitusperäkseen hyötymisen.
Mitä vähemmän käsin tehtävä työ vaatii taitoa ja voimaa, ts. mitä pitemmälle uudenaikainen teollisuus kehittyy, sitä enemmän naisten ja lasten työ tunkee syrjään miesten työn. Sukupuoli- ja ikäeroavuuksilla ei ole enää mitään yhteiskunnallista merkitystä työväenluokalle. On olemassa vain työvälineitä, joiden kustannukset ovat iästä ja sukupuolesta riippuen erisuuruiset.
Kun tehtaanomistajan harjoittama työläisen riisto on päättynyt ja työläinen saanut vihdoin työpalkkansa käteisenä, hänen kimppuunsa hyökkäävät muut porvaristonosat: talonomistajat, kauppias, panttilainaaja jne. (sekä pankkiirit, latojan huomautus)
Keskisäädyn alimmat kerrokset: pienteollisuudenharjoittajat, pienkauppiaat ja pienet koroillaan eläjät, käsityöläiset, talonpojat, kaikki nämä luokat proletarisoituvat osittain sen vuoksi että heidän pääomansa ei riitä suurteollisuuden harjoittamiseen eikä kestä kilpailua suurempien kapitalistien kanssa, osittain sen vuoksi, että uudet tuotantomenetelmät tekevät arvottomiksi heidän ammattitaitona. Näin proletariaatti saa rekryyttejä kaikista väestöluokista.”
Tämä on suora lainaus Kommunistisen puolueen manifestista enkä näe tässä minkäänlaista ihailua vallitsevaa järjestelmää kohtaan. Ja edelleen: ”Vapaus tarkoittaa nykyisten porvarillisten tuotantosuhteiden puitteissa vapaata kauppaa, oston ja myynnin vapautta.
Mutta kaupustelun lakatessa lakkaa myös vapaa kaupustelu. Puheissa vapaasta kaupustelusta, samoin kuin porvaristomme muissakin mahtipontisissa puheissa vapaudesta, on järkeä ylipäänsä vain mikäli kysymyksessä on kahlehdittu kaupustelu, keskiajan orjuutettu kaupunkilainen, mutta ei kaupustelun, porvarillisten tuotantosuhteiden ja itse porvariston kommunistinen hävittäminen.
Te kauhistutte siitä, että me tahdomme hävittää yksityisomistuksen. Mutta nykyisessä yhteiskunnassannehan sen jäsenistön yhdeksän kymmenesosan kohdalta yksityisomistus on hävitetty; sehän on olemassa juuri siksi, ettei sitä ole yhdeksää kymmenesosaa varten. Te syytätte meitä siis siitä, että me tahdomme hävittää omistuksen, jonka välttämättömänä edellytyksenä on se, että yhteiskunnan valtaenemmistö on vailla omaisuutta.”
”Siitä hetkestä alkaen, jolloin työtä ei enää voi muuttaa pääomaksi, rahaksi, maankoroksi, lyhyesti sanoen monopolisoitavissa olevaksi yhteiskunnalliseksi mahdiksi, ts. siitä hetkestä alkaen, jolloin persoonallinen omistus ei enää voi muuttua porvarilliseksi, siitä hetkestä alkaen te julistatte persoonan hävitetyksi.
Te myönnätte siis, että te ette tunnusta persoonaksi ketään muuta kuin porvarin ts. porvarillisen omistajan. Sellainen persoona on tosiaankin lakkautettava.
Kommunismi ei riistä keneltäkään valtaa omistaa yhteiskunnallisia tuotteita, se riistää vain vallan orjuuttaa työtä tuon omistamisen avulla.”
Haluaako siis joku todellakin hävittää sen mitä ihailee? Marxin ihailu kohdistui tekniseen ja tieteelliseen edistykseen, mutta ei kapitalismiin itseensä.
Kuten näistä lainauksista ilmenee, Marx ei suinkaan ihaillut markkinataloutta, vaan piti tavoitteenaan sen kumoamista tunnuksella:
KAIKKIEN MAIDEN PROLETAARIT LIITTYKÄÄ YHTEEN!
(Lähde: Kommunistisen puolueen manifesti, Karl Marx, Friedrich Engels, Valitut teokset, osa 2, Kustannusliike Edistys 1978)
keskiviikko 19. tammikuuta 2011
Laulu punaisesta rubiinista
”Nyt hän sen tiesi.
Rakkaus on jotakin, josta muut eivät tiedä mitään. Rakkaus on jotakin yksinäistä.” Näihin sanoihin päättyy Agnar Myklen romaani Laulu punaisesta rubiinista.
Kirja ilmestyi Norjassa syksyllä 1956 ja jo helmikuussa 1957 Norjan poliisi vaati sen takavarikoimista ja kirjailijan ja kustantajan rankaisemisesta siveettömän kirjan julkaisemisesta. Oikeutta käytiin ja seuraavana keväänä Norjan Korkein Oikeus vapautti kirjan.
”Suomessa kirja ilmestyi syyskuussa 1957, Oikeusministeriö oli sitä mieltä, että toimenpiteisiin ei ole aihetta. Oikeuskansleri Olavi Honka kävi kuitenkin päälle: hänen mielestään epäsiveellisten julkaisujen ehkäisemisestä annettu laki vesittyy ellei toimenpiteisiin ryhdytä.
Niinpä Laulu punaisesta rubiinista määrättiin epäsiveellisenä takavarikoitavaksi. Raumalaisen kirjapainon varastossa olleet kirjat takavarikoitiin 15.10.1957. – Kaksi vuotta kestäneen prosessin jälkeen Korkein Oikeus tuomitsi Caius Kajannille (kustantaja) joko kolme kuukautta vankeutta tai 50 000 markkaa sakkoja, sekä valtiolle korvausta ´rikollisen toiminnan tuottamasta hyödystä 949 000 markkaa´- Caius Kajanti olisi valinnut vankeuden, mutta hänen juristinsa Julius Lagus esti aikeen: ´Et tee itsestäs sananvapauden marttyyria, jos et maksa, niin minä tulen linnan portille ja maksan, sisälle ne ei sua ota.
Takavarikoidut kirjat kuljetettiin poliisisaatossa Rauma-Repolan höyryvoimalaitoksen pannuhuoneeseen ja Kajannin kertoman mukaan poliisit valvoivat konepistoolit käsissä kun 5002 kirjaa poltettiin autodafena uunissa, joka muistutti Auschwitzin uunia; polttaminen kesti yhdeksän tuntia.
Myöhemmin kävi ilmi, että kirjasta kopioituja seksikohtauksia myytiin monisteina suomalaisilla rautatieasemilla. Lisäksi kahdeksansataa kirjaa pelastui kustantajan varastoon. Sotainvalidien Veljesliiton toimihenkilöt saivat asiasta vihiä ja ostivat vähitellen koko erän. Kirjaa myytiin ovelta ovelle asevelihengessä liiton toiminnan tukemiseksi.” Näin kertoo Maria Alstedt Suuren Suomalaisen Kirjakerhon julkaiseman painoksen esipuheessa. Kustantaja Caius Kajanuksen maine puhdistui vasta vuonna 1970, kun presidentti Urho Kekkonen armahti hänet.
Ollessani parhaassa murrosiässä kirja joutui myös minun ja ystävieni käsiin. Posket punaisina etsimme kirjasta talvipuutarhan tuoksuisia kohtauksia seksistä. Meille kirja oli mitä parhainta valistusta, jota ei silloin vielä asioista virallisesti annettu.
Kun nyt luen kirjaa uudestaan, huomaan että varsinaisen teeman rinnalla kulkee paljon tärkeämpi viesti, joka tuntuu tänä päivänä varsin ajankohtaiselta. Ehkä romaanin tärkein teema on sanottu tässä: "… Hitler oli luonut maahan järjestyksen, piti kurissa kommunistit ja muut kansanvillitsijät, oli kieltänyt lakkoilun… Ask nielaisi tyhjää, kun hän kuuli sanan järjestys. Äkkiarvaamatta Askille valkeni, että tuo käsite oli vaarallisista vaarallisin kaikkien käsitteiden joukossa, ja että hän koko elämänsä ajan kamppailisi sitä vastaan; järjestys-käsitteen suojaan verhoutuu pyyde ja pyrkimys hirmuvaltaan ja sortoon, järjestys-käsitteessä piilevät äkkikuolema ja verenvuodatus ja terrori, järjestys-käsitteen kintereillä nelistää Ilmestyskirjan hallava hevonen, jonka selässä istuu Kuolema, ja jota Tuonela seuraa, ja jolle on annettu valta tappaa miekalla ja nälällä ja rutolla."
Myös tänään kuulee entistä useammin vaatimuksia järjestyksestä. Historialla on tapana toistaa itseään.
Saman puolesta puhuvat kirjan alkusanat:
”Aikani vaati minua näyttämään passini ja tahtoi ottaa sormenjälkeni.
Mutta henkilöllisyyteni oli salattu.
Aikani suoritti minulle ruumiintarkastuksen.
Hellyyttäni se ei löytänyt.
Palvovatko tulevaisuuden nuoret kerran Maata?
Meitä ei yhdistä kaukaisten kiertotähtien kaipuu.
Meitä yhdistää kaipuu saada tuntea toistemme kämmenpohjat.
Lukekaa tämä kirja kahdesti.
Sillä on näet oma viestinsä.”
(Agnar Mykle, Laulu punaisesta rubiinista, suom. Olli Nuorto, Suuri Suomalainen Kirjakerho, Keuruu 1995)
Rakkaus on jotakin, josta muut eivät tiedä mitään. Rakkaus on jotakin yksinäistä.” Näihin sanoihin päättyy Agnar Myklen romaani Laulu punaisesta rubiinista.
Kirja ilmestyi Norjassa syksyllä 1956 ja jo helmikuussa 1957 Norjan poliisi vaati sen takavarikoimista ja kirjailijan ja kustantajan rankaisemisesta siveettömän kirjan julkaisemisesta. Oikeutta käytiin ja seuraavana keväänä Norjan Korkein Oikeus vapautti kirjan.
”Suomessa kirja ilmestyi syyskuussa 1957, Oikeusministeriö oli sitä mieltä, että toimenpiteisiin ei ole aihetta. Oikeuskansleri Olavi Honka kävi kuitenkin päälle: hänen mielestään epäsiveellisten julkaisujen ehkäisemisestä annettu laki vesittyy ellei toimenpiteisiin ryhdytä.
Niinpä Laulu punaisesta rubiinista määrättiin epäsiveellisenä takavarikoitavaksi. Raumalaisen kirjapainon varastossa olleet kirjat takavarikoitiin 15.10.1957. – Kaksi vuotta kestäneen prosessin jälkeen Korkein Oikeus tuomitsi Caius Kajannille (kustantaja) joko kolme kuukautta vankeutta tai 50 000 markkaa sakkoja, sekä valtiolle korvausta ´rikollisen toiminnan tuottamasta hyödystä 949 000 markkaa´- Caius Kajanti olisi valinnut vankeuden, mutta hänen juristinsa Julius Lagus esti aikeen: ´Et tee itsestäs sananvapauden marttyyria, jos et maksa, niin minä tulen linnan portille ja maksan, sisälle ne ei sua ota.
Takavarikoidut kirjat kuljetettiin poliisisaatossa Rauma-Repolan höyryvoimalaitoksen pannuhuoneeseen ja Kajannin kertoman mukaan poliisit valvoivat konepistoolit käsissä kun 5002 kirjaa poltettiin autodafena uunissa, joka muistutti Auschwitzin uunia; polttaminen kesti yhdeksän tuntia.
Myöhemmin kävi ilmi, että kirjasta kopioituja seksikohtauksia myytiin monisteina suomalaisilla rautatieasemilla. Lisäksi kahdeksansataa kirjaa pelastui kustantajan varastoon. Sotainvalidien Veljesliiton toimihenkilöt saivat asiasta vihiä ja ostivat vähitellen koko erän. Kirjaa myytiin ovelta ovelle asevelihengessä liiton toiminnan tukemiseksi.” Näin kertoo Maria Alstedt Suuren Suomalaisen Kirjakerhon julkaiseman painoksen esipuheessa. Kustantaja Caius Kajanuksen maine puhdistui vasta vuonna 1970, kun presidentti Urho Kekkonen armahti hänet.
Ollessani parhaassa murrosiässä kirja joutui myös minun ja ystävieni käsiin. Posket punaisina etsimme kirjasta talvipuutarhan tuoksuisia kohtauksia seksistä. Meille kirja oli mitä parhainta valistusta, jota ei silloin vielä asioista virallisesti annettu.
Kun nyt luen kirjaa uudestaan, huomaan että varsinaisen teeman rinnalla kulkee paljon tärkeämpi viesti, joka tuntuu tänä päivänä varsin ajankohtaiselta. Ehkä romaanin tärkein teema on sanottu tässä: "… Hitler oli luonut maahan järjestyksen, piti kurissa kommunistit ja muut kansanvillitsijät, oli kieltänyt lakkoilun… Ask nielaisi tyhjää, kun hän kuuli sanan järjestys. Äkkiarvaamatta Askille valkeni, että tuo käsite oli vaarallisista vaarallisin kaikkien käsitteiden joukossa, ja että hän koko elämänsä ajan kamppailisi sitä vastaan; järjestys-käsitteen suojaan verhoutuu pyyde ja pyrkimys hirmuvaltaan ja sortoon, järjestys-käsitteessä piilevät äkkikuolema ja verenvuodatus ja terrori, järjestys-käsitteen kintereillä nelistää Ilmestyskirjan hallava hevonen, jonka selässä istuu Kuolema, ja jota Tuonela seuraa, ja jolle on annettu valta tappaa miekalla ja nälällä ja rutolla."
Myös tänään kuulee entistä useammin vaatimuksia järjestyksestä. Historialla on tapana toistaa itseään.
Saman puolesta puhuvat kirjan alkusanat:
”Aikani vaati minua näyttämään passini ja tahtoi ottaa sormenjälkeni.
Mutta henkilöllisyyteni oli salattu.
Aikani suoritti minulle ruumiintarkastuksen.
Hellyyttäni se ei löytänyt.
Palvovatko tulevaisuuden nuoret kerran Maata?
Meitä ei yhdistä kaukaisten kiertotähtien kaipuu.
Meitä yhdistää kaipuu saada tuntea toistemme kämmenpohjat.
Lukekaa tämä kirja kahdesti.
Sillä on näet oma viestinsä.”
(Agnar Mykle, Laulu punaisesta rubiinista, suom. Olli Nuorto, Suuri Suomalainen Kirjakerho, Keuruu 1995)
tiistai 18. tammikuuta 2011
Mitä WikiLeaks haluaa?
Eilen juuri parhaaseen katseluaikaan keskellä yötä Ylen Silminnäkijä lähetti dokumentin Julian Assangesta ja WikiLeaksista.
Vaikka hinkua miehen mustamaalaamiseen olisi varmasti ollut, onnistui ohjelmassa välittymään myös viesti siitä, mitä WikiLeaks ja Julian Assange haluavat.
Pyrkimykset kilpistyivät näihin seikkoihin: demokratiaan, politiikan läpinäkyvyyteen, rauhaan.
Ohjelmassa näytettiin jo kaikkien tuntema video, missä amerikkalaiset lentäjät helikopterista kuin tietokonepeliä pelaten tappavat siviilejä, lapsia ja kaksi Reutersin toimittajaa.
Mutta ohjelmassa nähtiin myös, miten sodassa koko ajan tapetaan ihmisiä, lapsia ja vanhuksia ja miten ihmisiä kidutetaan. Sota on, vanhaa kansakoulunopettajaani siteeraten: Pelkkää verta, suolia ja paskaa. Irakissa yli 100 000 siviiliä on kuollut. Maailman vastalauseista huolimatta amerikkalaiset jatkavat kidutuksiaan.
Julian Assange tovereineen on osoittanut suuren rohkeuden paljastuksillaan.
Ja vaikka amerikkalaiset kuinka yrittäisivät mustamaalta Assangea ja väittää, että hän vaarantaa Amerikan edut paljastuksillaan, niin varsinaiseen asian ytimeen tämä parjaus ei yllä.
WikiLeaks on jo nyt paljastanut muutamassa vuodessa enemmän asioita kuin virallinen media kymmeniin vuosiin. Se on osoittanut, mitä meidän silmiemme edessä tänäänkin tapahtuu, vaikka kaikki ihmiset eivät asioita edelleenkään halua nähdä. Tämän päivän raakuudet ja julmuudet eivät tunnu kiinnostavan edes niitä, jotka pitävät suurinta ääntä menneisyyden vääryyksistä. Omassa ajassa on läpinäkymättöminen sokea piste.
Raportin lopuksi WikiLeaksin edustaja torjui syytökset, joiden mukaan WikiLeaks olisi vaarantanut Yhdysvaltojen edut ja demokratian. - Demokratia, joka ei kestä läpinäkyvyyttä, ei ole demokratiaa, hän sanoi.
Julian Assange on yhä kotiarestissa. Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden professori Heikki Patomäki ehdottaa Helsingin Sanomissa (13.1.), että Suomen pitäisi puolustaa WikiLeaksin työtä ja tarjota sen vetäjälle Julian Assangelle turvapaikkkaa. Olen samaa mieltä.
Aiheesta kirjoittaa myös Kansan Uutiset 13.1.
”Patomäki muistuttaa, että demokratiassa kansalaisilla on oikeus kokoontua sekä ilmaista ja julkaista mielipiteensä kaikista niistä asioista, joilla on yleistä merkitystä.
– Valtiollisten elinten toiminnalla on aina yleistä merkitystä. Sananvapauden ja demokraattisen julkisuuden toteutumisen ehto on, että kansalaiset tietävät, mitä valtiolliset elimet tekevät ja miksi. Siksi viranomaisten asiakirjojen täytyy olla julkisia.”
Ohjelman, WikiLeaks – salaisuuden voima, voi yhä katsoa Ylen Areenalta.
Vaikka hinkua miehen mustamaalaamiseen olisi varmasti ollut, onnistui ohjelmassa välittymään myös viesti siitä, mitä WikiLeaks ja Julian Assange haluavat.
Pyrkimykset kilpistyivät näihin seikkoihin: demokratiaan, politiikan läpinäkyvyyteen, rauhaan.
Ohjelmassa näytettiin jo kaikkien tuntema video, missä amerikkalaiset lentäjät helikopterista kuin tietokonepeliä pelaten tappavat siviilejä, lapsia ja kaksi Reutersin toimittajaa.
Mutta ohjelmassa nähtiin myös, miten sodassa koko ajan tapetaan ihmisiä, lapsia ja vanhuksia ja miten ihmisiä kidutetaan. Sota on, vanhaa kansakoulunopettajaani siteeraten: Pelkkää verta, suolia ja paskaa. Irakissa yli 100 000 siviiliä on kuollut. Maailman vastalauseista huolimatta amerikkalaiset jatkavat kidutuksiaan.
Julian Assange tovereineen on osoittanut suuren rohkeuden paljastuksillaan.
Ja vaikka amerikkalaiset kuinka yrittäisivät mustamaalta Assangea ja väittää, että hän vaarantaa Amerikan edut paljastuksillaan, niin varsinaiseen asian ytimeen tämä parjaus ei yllä.
WikiLeaks on jo nyt paljastanut muutamassa vuodessa enemmän asioita kuin virallinen media kymmeniin vuosiin. Se on osoittanut, mitä meidän silmiemme edessä tänäänkin tapahtuu, vaikka kaikki ihmiset eivät asioita edelleenkään halua nähdä. Tämän päivän raakuudet ja julmuudet eivät tunnu kiinnostavan edes niitä, jotka pitävät suurinta ääntä menneisyyden vääryyksistä. Omassa ajassa on läpinäkymättöminen sokea piste.
Raportin lopuksi WikiLeaksin edustaja torjui syytökset, joiden mukaan WikiLeaks olisi vaarantanut Yhdysvaltojen edut ja demokratian. - Demokratia, joka ei kestä läpinäkyvyyttä, ei ole demokratiaa, hän sanoi.
Julian Assange on yhä kotiarestissa. Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden professori Heikki Patomäki ehdottaa Helsingin Sanomissa (13.1.), että Suomen pitäisi puolustaa WikiLeaksin työtä ja tarjota sen vetäjälle Julian Assangelle turvapaikkkaa. Olen samaa mieltä.
Aiheesta kirjoittaa myös Kansan Uutiset 13.1.
”Patomäki muistuttaa, että demokratiassa kansalaisilla on oikeus kokoontua sekä ilmaista ja julkaista mielipiteensä kaikista niistä asioista, joilla on yleistä merkitystä.
– Valtiollisten elinten toiminnalla on aina yleistä merkitystä. Sananvapauden ja demokraattisen julkisuuden toteutumisen ehto on, että kansalaiset tietävät, mitä valtiolliset elimet tekevät ja miksi. Siksi viranomaisten asiakirjojen täytyy olla julkisia.”
Ohjelman, WikiLeaks – salaisuuden voima, voi yhä katsoa Ylen Areenalta.
perjantai 14. tammikuuta 2011
Mihin työläiset ovat kadonneet?
Vasemmistopuolueita on nykyisin alettu systemaattisesti johtaa harhaan väitteellä, ettei Suomessa ole enää työläisiä. Mitähän nuo kaikki muurahaiset sitten lienevät, jotka pyörivät tehtaissa, verstaissa, korjaamoissa, kaivoksissa, maataloudessa, meijereissä, elintarviketeollisuudessa, liikenteessä, kaupoissa, sairaaloissa ja kaikenlaisissa tuotantolaitoksissa.
On suuri virhe kuvitella, että työläisiä olisivat vain savupiipputeollisuudessa raskaassa työssä raatavat rasvanahkat, jotka jalostavat neitseellisestä raaka-aineesta romua ja roinaa.
Työväestöön kuuluminen ei määräydy sen mukaan minkä värisissä kauluksissa ihminen työskentelee. Työväenluokkaan kuuluvat kaikki ne, jotka eivät itse omista omia tuotantovälineitään. Usein yrittäjienkin työkalut ja tilat ovat pankkien omistuksessa. Pankki nappaa luodun lisäarvon korkojen muodossa. Monet yrittäjät saavat hädin tuskin sen, mitä elämiseen tarvitsevat ja aina ei sitäkään. He myös kantavat suurimman vastuun yrityksestä. Heidän mukanaan yritys joko seisoo tai kaatuu.
Ilman työvoimaa kapitalismissakaan pyörät eivät pyörisi. Myös työvoima on uusinnettava. Tätä varten tarvitaan synnytyslaitoksia, päiväkoteja, neuvoloita, kouluja, korkeakouluja ja monenlaista ravitsemusliikettä ja kauppaa. Ne huolehtivat työvoimatavaran saatavuudesta ja siten tekevät tuottavaa työtä.
Jätteet ovat nykyisin miljoonaluokan bisnes. Samoin työvoimatavaran hävittäminen, vaikka ihmisiä ei ainakaan vielä toistaiseksi muuteta energiaksi jätteenpolttolaitoksissa, vaan ihan kunniallisissa krematorioissa.
Näin yhteiskunta jakaantuu entistä enemmän kahteen luokkaan. Toisella puolella on ihmiskunnan ja kansan suuri enemmistö. Toisella puolella on pienilukuinen eliitti ja ne niin kutsutut kasvottomat markkinavoimat. Heitä on 10 prosenttia väestä ja silti he omistavat 90 prosenttia kaikesta. He riistävät itselleen toisten luoman työn tulokset. He korjaavat työtätekevien luoman lisäarvon voittojen, korkojen ja vuokrien muodossa. Heidän käsiinsä kasaantuu koko planeetan omaisuus ja sen myötä taloudellinen valta, joka ohjaa sotavoimia ja politiikkaa.
Jos tämä yksinkertainen asia tajuttaisiin, niin olisi helppoa muodostaa laaja yhteisrintama ja järjestää koko tuotanto sillä tavoin, että se hyödyttäisi kaikkia ihmisiä tasapuolisesti eikä vain eliittejä niin kuin nyt tapahtuu.
On suuri virhe kuvitella, että työläisiä olisivat vain savupiipputeollisuudessa raskaassa työssä raatavat rasvanahkat, jotka jalostavat neitseellisestä raaka-aineesta romua ja roinaa.
Työväestöön kuuluminen ei määräydy sen mukaan minkä värisissä kauluksissa ihminen työskentelee. Työväenluokkaan kuuluvat kaikki ne, jotka eivät itse omista omia tuotantovälineitään. Usein yrittäjienkin työkalut ja tilat ovat pankkien omistuksessa. Pankki nappaa luodun lisäarvon korkojen muodossa. Monet yrittäjät saavat hädin tuskin sen, mitä elämiseen tarvitsevat ja aina ei sitäkään. He myös kantavat suurimman vastuun yrityksestä. Heidän mukanaan yritys joko seisoo tai kaatuu.
Ilman työvoimaa kapitalismissakaan pyörät eivät pyörisi. Myös työvoima on uusinnettava. Tätä varten tarvitaan synnytyslaitoksia, päiväkoteja, neuvoloita, kouluja, korkeakouluja ja monenlaista ravitsemusliikettä ja kauppaa. Ne huolehtivat työvoimatavaran saatavuudesta ja siten tekevät tuottavaa työtä.
Jätteet ovat nykyisin miljoonaluokan bisnes. Samoin työvoimatavaran hävittäminen, vaikka ihmisiä ei ainakaan vielä toistaiseksi muuteta energiaksi jätteenpolttolaitoksissa, vaan ihan kunniallisissa krematorioissa.
Näin yhteiskunta jakaantuu entistä enemmän kahteen luokkaan. Toisella puolella on ihmiskunnan ja kansan suuri enemmistö. Toisella puolella on pienilukuinen eliitti ja ne niin kutsutut kasvottomat markkinavoimat. Heitä on 10 prosenttia väestä ja silti he omistavat 90 prosenttia kaikesta. He riistävät itselleen toisten luoman työn tulokset. He korjaavat työtätekevien luoman lisäarvon voittojen, korkojen ja vuokrien muodossa. Heidän käsiinsä kasaantuu koko planeetan omaisuus ja sen myötä taloudellinen valta, joka ohjaa sotavoimia ja politiikkaa.
Jos tämä yksinkertainen asia tajuttaisiin, niin olisi helppoa muodostaa laaja yhteisrintama ja järjestää koko tuotanto sillä tavoin, että se hyödyttäisi kaikkia ihmisiä tasapuolisesti eikä vain eliittejä niin kuin nyt tapahtuu.
Indeksitarkistus
Kelalta tuli eilen ilmoitus, että kansaneläkkeeseen on tullut indeksikorotus: KOKONAISTA 0,4 prosenttia. Inflaatio huitelee kolmessa prosentissa. Kyllä nyt naurattaa.
Mei kiitämme niin hirmiän pal. Kiitos ny vaan tästäki vähäst.
*kuolee nauruun*
Mei kiitämme niin hirmiän pal. Kiitos ny vaan tästäki vähäst.
*kuolee nauruun*
Raha ei poista köyhyyttä
Tällaisen viisauden päästi suustaan Herra Iso-Herra tämän aamun Jälkiviisaissa.
Näin tuntuvat luulevan myös ne sinivihreät porvarit, jotka laittavat rikkaiden verot köyhien maksettaviksi.
Saman Herra Iso-Herran mukaan Suomessa ei ole purettu perusturvaa. Ei sittenkään, vaikka kaikki sosiaalietuudet ovat jääneet vaille kustannusten nousua vastaavia indeksitarkistuksia. Samoin eläkkeet. Uusia maksuja ja maksujen korotuksia on tullut toinen toisensa perään.
Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat. Kuilu levenee ja syvenee.
Saadakseen terveyspalveluita ihminen joutuu vaatimaan, vaatimaan ja vaatimaan.
Vanhukset hoidetaan toisella kädellä ja he lojuvat hoitolaitoksissa niin täynnä makuuhaavoja, että lääkäritkin valittavat, kun eivät kestä enää katsoa.
Mielenterveysongelmat, huumeriippuvuus ja rikollisuus lisääntyvät.
Huostaan otettujen lasten määrä kasvaa koko ajan ja leipäjonot pitenevät.
Olisi mielenkiintoista tietää, montako köyhää Herra Isoherra todellisuudessa tuntee. Veikkaan, ettei yhtään. Usein juuri ne, jotka väittävät köyhyyttä itseaiheutetuksi, eivät tiedä asiasta mitään.
Jokainen pieni lapsi tulee iloisena ja toivorikkaana maailmaan. Jokainen ojassa makaava syrjäytetty, on ollut tällainen lapsi.
Niin voidaan kyllä sanoa, että raha ei näköjään tee ketään viisaaksi tai onnelliseksi, mutta kyllä se helvetisti rauhoittaa.
Näin tuntuvat luulevan myös ne sinivihreät porvarit, jotka laittavat rikkaiden verot köyhien maksettaviksi.
Saman Herra Iso-Herran mukaan Suomessa ei ole purettu perusturvaa. Ei sittenkään, vaikka kaikki sosiaalietuudet ovat jääneet vaille kustannusten nousua vastaavia indeksitarkistuksia. Samoin eläkkeet. Uusia maksuja ja maksujen korotuksia on tullut toinen toisensa perään.
Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat. Kuilu levenee ja syvenee.
Saadakseen terveyspalveluita ihminen joutuu vaatimaan, vaatimaan ja vaatimaan.
Vanhukset hoidetaan toisella kädellä ja he lojuvat hoitolaitoksissa niin täynnä makuuhaavoja, että lääkäritkin valittavat, kun eivät kestä enää katsoa.
Mielenterveysongelmat, huumeriippuvuus ja rikollisuus lisääntyvät.
Huostaan otettujen lasten määrä kasvaa koko ajan ja leipäjonot pitenevät.
Olisi mielenkiintoista tietää, montako köyhää Herra Isoherra todellisuudessa tuntee. Veikkaan, ettei yhtään. Usein juuri ne, jotka väittävät köyhyyttä itseaiheutetuksi, eivät tiedä asiasta mitään.
Jokainen pieni lapsi tulee iloisena ja toivorikkaana maailmaan. Jokainen ojassa makaava syrjäytetty, on ollut tällainen lapsi.
Niin voidaan kyllä sanoa, että raha ei näköjään tee ketään viisaaksi tai onnelliseksi, mutta kyllä se helvetisti rauhoittaa.
keskiviikko 12. tammikuuta 2011
Maassa maan tavalla ja läppä kiinni
Olen useammin kuin kerran yrittänyt keskustella poliitikkojen kanssa, mutta hyvin äkkiä on keskustelu loppunut, kun poliitikoilla on aina niin tulenpalava kiire.
Mistä heille ja heidän avustajilleen oikein maksetaan? Puolueille tulee tukea miljoonatolkulla. Kansanedustajilla on kovat liksat, lyhyet työajat ja pitkät lomat. Avustajia on vaikka muille jakaa ja virkamiehet ja muut asiantuntijat tekevät varsinaisen työn. Kansanedustajat ovat kumileimasimia, jotka ryhdistäytyvät puhumaan enimmäkseen silloin, kun tv on paikalla.
Puheissa kyllä kansan ääntä kuunnellaan. Kansasta kansanedustajat puhuvat kuin saksalaiset kuninkaat hevosistaan ikään kuin he omistaisivat sen – siis kansan niin kuin Karl Marx aikoinaan jo naureskeli.
Suomessa vallitsee tiukka puoluediktatuuri. Vain pari kourallista puolueiden johtoihmisiä, jotka istuvat hyvin lämmitetyissä ja valaistuissa puoluetoimistoissa, päättävät lähes kaikesta. He valitsevat puolueen kansanedustajaehdokkaat. Puolueiden mandaatilla johdetaan kansalaisjärjestöjä ja virkamieskunta on valittu jäsenkirjojen mukaan. Rahanjako tapahtuu eduskuntapuolueiden voimasuhteita noudattaen.
Olen monesti erilaisista asioista yrittänyt synnyttää keskustelua poliitikkojen kanssa, mutta aina he livahtavat kiireeseen vedoten. Mitä vaikeampi kysymys sen kovempi kiire. Jos pääsee esittämään jatkokysymyksen, se on jo liikaa. Silloin vedetään kehiin syytökset kysyjän aggressiivisuudesta, pahantahtoisuudesta ja ilkeydestä. Ei luulisi, että poliitikon paineensietokyky voikin olla niin järjettömän huono.
Meillä on nyt myös maahanmuuttajia kansanedustajaehdokkaina. Harvinaisen nopeasti hekin ovat oppineet talon tavoille. Olen yrittänyt keskustelua niin kokoomuslaisen vuoden pakolaisnaisen kuin myös kepulaisen vuoden pakolaismiehen kanssa.
Edellinen vastaili ensin innokkaana ja kiitteli kysymyksistä, mutta kun esitin lisäkysymyksiä, se olikin jo jankuttamista ja vastaaminen loppui kokonaan.
Jälkimmäinen pyysi, ettei häneltä kyseltäisi uskonnosta. Ihmettelen, miten voi pitää uskonnon erossa politiikasta, koska molemmat alueet ovat ihmistä syvästi koskettavia. Voiko poliitikko yleensä unohtaa uskontonsa olipa sitten kyse kristitystä, muslimista tai vaikka ortodoksista. Ihmettelen jos voi.
Eipä voi muuta sanoa kuin että nopeasti ovat maahanmuuttajat omaksuneet politiikassa maantavan.
Kaiken aikaa me elämme syvässä kriisissä, mutta vielä koskaan eivät poliitikot ajelleet kohti vaaleja niin sammutetuin lyhdyin kuin nyt.
Ihmisillä on kuitenkin oikeus tietää, mitä heidän päänsä menoksi on ajateltu. Asia ei selviä kuin kysymällä. Joten: Kysykää, kysykää, kysykää ja kysykää.
Mistä heille ja heidän avustajilleen oikein maksetaan? Puolueille tulee tukea miljoonatolkulla. Kansanedustajilla on kovat liksat, lyhyet työajat ja pitkät lomat. Avustajia on vaikka muille jakaa ja virkamiehet ja muut asiantuntijat tekevät varsinaisen työn. Kansanedustajat ovat kumileimasimia, jotka ryhdistäytyvät puhumaan enimmäkseen silloin, kun tv on paikalla.
Puheissa kyllä kansan ääntä kuunnellaan. Kansasta kansanedustajat puhuvat kuin saksalaiset kuninkaat hevosistaan ikään kuin he omistaisivat sen – siis kansan niin kuin Karl Marx aikoinaan jo naureskeli.
Suomessa vallitsee tiukka puoluediktatuuri. Vain pari kourallista puolueiden johtoihmisiä, jotka istuvat hyvin lämmitetyissä ja valaistuissa puoluetoimistoissa, päättävät lähes kaikesta. He valitsevat puolueen kansanedustajaehdokkaat. Puolueiden mandaatilla johdetaan kansalaisjärjestöjä ja virkamieskunta on valittu jäsenkirjojen mukaan. Rahanjako tapahtuu eduskuntapuolueiden voimasuhteita noudattaen.
Olen monesti erilaisista asioista yrittänyt synnyttää keskustelua poliitikkojen kanssa, mutta aina he livahtavat kiireeseen vedoten. Mitä vaikeampi kysymys sen kovempi kiire. Jos pääsee esittämään jatkokysymyksen, se on jo liikaa. Silloin vedetään kehiin syytökset kysyjän aggressiivisuudesta, pahantahtoisuudesta ja ilkeydestä. Ei luulisi, että poliitikon paineensietokyky voikin olla niin järjettömän huono.
Meillä on nyt myös maahanmuuttajia kansanedustajaehdokkaina. Harvinaisen nopeasti hekin ovat oppineet talon tavoille. Olen yrittänyt keskustelua niin kokoomuslaisen vuoden pakolaisnaisen kuin myös kepulaisen vuoden pakolaismiehen kanssa.
Edellinen vastaili ensin innokkaana ja kiitteli kysymyksistä, mutta kun esitin lisäkysymyksiä, se olikin jo jankuttamista ja vastaaminen loppui kokonaan.
Jälkimmäinen pyysi, ettei häneltä kyseltäisi uskonnosta. Ihmettelen, miten voi pitää uskonnon erossa politiikasta, koska molemmat alueet ovat ihmistä syvästi koskettavia. Voiko poliitikko yleensä unohtaa uskontonsa olipa sitten kyse kristitystä, muslimista tai vaikka ortodoksista. Ihmettelen jos voi.
Eipä voi muuta sanoa kuin että nopeasti ovat maahanmuuttajat omaksuneet politiikassa maantavan.
Kaiken aikaa me elämme syvässä kriisissä, mutta vielä koskaan eivät poliitikot ajelleet kohti vaaleja niin sammutetuin lyhdyin kuin nyt.
Ihmisillä on kuitenkin oikeus tietää, mitä heidän päänsä menoksi on ajateltu. Asia ei selviä kuin kysymällä. Joten: Kysykää, kysykää, kysykää ja kysykää.
lauantai 8. tammikuuta 2011
Kelvottomat kommunnistit
Ne ovat itsestään perkeleestä nämä kommunistit. Vaativat riiston ja alistamisen lopettamista. Vaativat tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Vaativat valtion kuolettamista ja rahavallan kaatamista. Vaativat maailmanrauhaa ja kansojen välistä ystävyyttä. Vaativat heikoimpien auttamista.
Jokaiselta kykyjen mukaan. Jokaiselle tarpeiden mukaan.
Olisihan se pelottava maailma. Mutta kenelle?
Niille tietysti, jotka haluavat orjuuttaa toiset ihmiset tuottamaan aineellista rikkautta itselle.
Niille, jotka hyötyvät sodista ja varustautumisesta.
Niille sosiopaateille, jotka eivät kykene sosiaaliseen ajatteluun ja solidaarisuuteen.
”Lisääntyvän hyvinvoinnin yhteiskunnassa voivat enää vain kaikkein rikkaimmat elää rahankorolla. Kaikkien muiden on joko harjoitettava liikeyritystä pääomallaan tai heitettävä se kauppaan. Näin siis pääomien välinen kilpailu lisääntyy, pääomien keskittyminen lisääntyy, suurkapitalistit saattavat pienet tuhoon, ja osa entisistä kapitalisteista vajoaa työväenluokkaan. Tämän kasvun vaikutuksesta luokka kokee jälleen työpalkan laskun ja joutuu yhä suurempaan riippuvuuteen harvoista suurkapitalisteista. Koska kapitalistien luku on vähentynyt, on näiden keskinäinen kilpailu tullut entistä suuremmaksi, luonnottomammaksi ja väkivaltaisemmaksi. Siksi osa työväenluokkaa vajoaa kerjäläisyyteen ja nälkäkuolemaan yhtä väistämättömästi kuin osaa suurista kapitalisteista vajoaa työläisten asemaan.” (Taloudellis-filosofiset käsikirjoitukset, Karl Marx, huhtikuussa 1844)
Tänä päivänä pääomat ovat jo keskittyneet niin, että 10 prosenttia maailman väestöstä omistaa 90 prosenttia kaikesta. Nälkäänäkeviä globaalissa maailmassa on jo miljardeja.
Aave kummittelee Euroopassa!
Lapsilisät rikkaille – ansiosidonnaisina totta kai
Kun aletaan puhua lapsilisien ottamisesta pois rikkailta alkaa vasemmistossakin muistua mieleen universaaliperiaate, jonka mukaan näin ei sovi tehdä. Lapsilisä on tukea lapsettomilta lapsellisille, vaikka se ei ole mitenkään korvamerkittyä rahaa. Näin kuitenkin väitetään ja taustalla lienee ajatus, että myös eliitti saattaa saada lapsia. Ahneusperiaatteen mukaisesti kaikki, mikä irti lähtee, se otetaan.
Universaaliperiaate muistuu mieleen tässä kohtaa, kun pitäisi rikkaille antaa. Ei periaate ollut mikään este parikymmentä vuotta sitten, kun toimeentulotukea saavilta perheiltä vietiin lapsilisät. Ei ole tuotu niitä takaisin enkä ole nähnyt isompaa meteliä asiasta pidettävän.
Lapsilisän säätämisen aikaan oli pulaa kaikesta, myös tykinruuasta ja vallankin siitä.
Loppiaisena kepun puoluesihteeri sanoi tv-uutisissa, että lapsilisät ovat ainoa tasa-arvoinen ja yleinen väestöpoliittinen keino. Kas kuinka tässä yhteydessä tasa-arvo muistuikin mieleen. Vai lieneekö kaiken takana vain huoli siitä, että pelkästään köyhät lisääntyvät ja vallankin maahanmuuttajat.
Minä en usko, että lapsilisät vaikuttaisivat sen enempää rikkaiden kuin köyhienkään lapsentekohaluun. Useampikin poliitikko on jo ehtinyt sanoa, että säästöjä ei rikkaiden lapsilisien leikkauksista synny merkittävissä määrin.
Ja rikkaalle eliitille suurin osa verovaroista menee muutenkin palkkojen ja erilaisten tukiaisten välityksellä.
Mikä siis estää ottamasta asiaa lähempään tarkasteluun ja jakamasta budjetoitua summaa pelkästään niille lapsiperheille, jotka joutuvat tulemaan toimeen alle EU:n virallisen köyhyysrajan.
Mielenkiintoista sekin, että koko ajan nämä samat tahot, jotka vaativat lisää rahaa niille, joilla ennestäänkin on, saarnaavat kasvihuoneilmiöstä. Sen tärkeimmiksi syiksi mainitaan liiallinen kulutus ja lentomatkailu sekä tietysti juuri tuo väestönkasvu.
Samat sinivihreät porvarit vaativat myös siirtymistä tasaveroon, mikä tietysti merkitsee verojen ja maksujen korotuksia. Tunnetusti köyhien rahat menevät kotimaiseen kulutukseen ja verojen lisääntymisen myötä palaavat melkein saman tein takaisin verottajalle.
Rikkaat vievät rahansa kaukomaille ja tax-free-kauppoihin. Ilmastonmuutokseen varakkaiden lapsiperheiden ja eliitin matkailulla ei tietenkään ole mitään vaikutusta.
Universaaliperiaate on hyvin kaunis sana. Mutta on muitakin kauniita sanoja. Esimerkiksi: rauha, ystävyys, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus, jotka tuntuvat olevan häviämässä kielestä lähes kokonaan.
Olen tässä nyt yrittänyt perustella rikkaiden lapsilisän antamista köyhille sekä talous-, kulutus-, varallisuus-, väestö- ja ympäristöpoliittisesti sekä myös oikeudenmukaisuuden että eettisyyden näkökulmasta.
Minun tajuntaani ei mahdu se, että jos vasemmisto on joskus iskenyt jokin periaatteen lukkoon, että sen pitäisi siinä seistä maailman tappiin asti. Maailma muuttuu Jussiseni.
Universaaliperiaate muistuu mieleen tässä kohtaa, kun pitäisi rikkaille antaa. Ei periaate ollut mikään este parikymmentä vuotta sitten, kun toimeentulotukea saavilta perheiltä vietiin lapsilisät. Ei ole tuotu niitä takaisin enkä ole nähnyt isompaa meteliä asiasta pidettävän.
Lapsilisän säätämisen aikaan oli pulaa kaikesta, myös tykinruuasta ja vallankin siitä.
Loppiaisena kepun puoluesihteeri sanoi tv-uutisissa, että lapsilisät ovat ainoa tasa-arvoinen ja yleinen väestöpoliittinen keino. Kas kuinka tässä yhteydessä tasa-arvo muistuikin mieleen. Vai lieneekö kaiken takana vain huoli siitä, että pelkästään köyhät lisääntyvät ja vallankin maahanmuuttajat.
Minä en usko, että lapsilisät vaikuttaisivat sen enempää rikkaiden kuin köyhienkään lapsentekohaluun. Useampikin poliitikko on jo ehtinyt sanoa, että säästöjä ei rikkaiden lapsilisien leikkauksista synny merkittävissä määrin.
Ja rikkaalle eliitille suurin osa verovaroista menee muutenkin palkkojen ja erilaisten tukiaisten välityksellä.
Mikä siis estää ottamasta asiaa lähempään tarkasteluun ja jakamasta budjetoitua summaa pelkästään niille lapsiperheille, jotka joutuvat tulemaan toimeen alle EU:n virallisen köyhyysrajan.
Mielenkiintoista sekin, että koko ajan nämä samat tahot, jotka vaativat lisää rahaa niille, joilla ennestäänkin on, saarnaavat kasvihuoneilmiöstä. Sen tärkeimmiksi syiksi mainitaan liiallinen kulutus ja lentomatkailu sekä tietysti juuri tuo väestönkasvu.
Samat sinivihreät porvarit vaativat myös siirtymistä tasaveroon, mikä tietysti merkitsee verojen ja maksujen korotuksia. Tunnetusti köyhien rahat menevät kotimaiseen kulutukseen ja verojen lisääntymisen myötä palaavat melkein saman tein takaisin verottajalle.
Rikkaat vievät rahansa kaukomaille ja tax-free-kauppoihin. Ilmastonmuutokseen varakkaiden lapsiperheiden ja eliitin matkailulla ei tietenkään ole mitään vaikutusta.
Universaaliperiaate on hyvin kaunis sana. Mutta on muitakin kauniita sanoja. Esimerkiksi: rauha, ystävyys, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus, jotka tuntuvat olevan häviämässä kielestä lähes kokonaan.
Olen tässä nyt yrittänyt perustella rikkaiden lapsilisän antamista köyhille sekä talous-, kulutus-, varallisuus-, väestö- ja ympäristöpoliittisesti sekä myös oikeudenmukaisuuden että eettisyyden näkökulmasta.
Minun tajuntaani ei mahdu se, että jos vasemmisto on joskus iskenyt jokin periaatteen lukkoon, että sen pitäisi siinä seistä maailman tappiin asti. Maailma muuttuu Jussiseni.
perjantai 7. tammikuuta 2011
Lopullinen ratkaisu Tampereen malliin
Jo vuosia sitten Veli-Pekka Koljonen herätti hälyn kirjoittaessaan Ilta-Sanomien kolumnissaan eutanasiasta lopullisena ratkaisuna, joka tulee viidentoista vuoden kuluttua. Tuosta on tainnut juuri ja juurii kulua se ennustettu 15 vuotta.
Tampereella esitetään tällaista listaa kaupungin hoito- ja vanhustenpalveluita käyttäville:
”Seuraavat valitsemani kohdat ilmaisevat tahtoni:
1. Jos sairauteni pahentuessa hoitoa ei ole, haluan tulla hoidetuksi siinä paikassa (vanhainkoti, palvelutalo, koti), missä olen elänyt edeltävät kuukaudet.
2. Minua ei saa elvyttää, mikäli se lääketieteellisesti arvioiden ei saa aikaan elämänlaadun ja toimintakyvyn palaamista ennalleen.
3. Jos etenevä sairaus aiheuttaa nielemisen heikkenemisen niin, että ravinnon ja nesteen saantini on riittämätöntä, ei minua tule hoitaa nesteyttämällä suonensisäisesti tai ravitsemalla nenämahaletkun kautta. Väliaikaista nesteytystä (3-5 vrk) voidaan silti koittaa äkillisen sairastumisen oireiden hoitamiseksi.
4. Minulle on annettava riittävä oireenmukainen hoito (esimerkiksi kipulääkitys) riippumatta sen vaikutuksesta elinaikani pituuteen.
5. Vaikka sairauteni aiheuttaisi suurentuneen riskin kaatumiselle, esimerkiksi sekavuuden vuoksi, ei liikkumista rajoittavia apuvälineitä tule käyttää. Hyväksyn kaatumisen aiheuttaman suurentuneen riskin esimerkiksi lonkkamurtuman syntyyn ja kannan tästä valinnasta itse vastuun.”
Nimi vaan paperiin, kyllä hoitajat hoitaa.
keskiviikko 5. tammikuuta 2011
Pettämätön keino tulla miljonääriksi
Sitä on nyt ilmassa. Mitä syvempi epävarmuus taloudessa, sitä kiihkeämmin yhä useampi haluaa tulla miljonääriksi. Asiaa pidetään korostetusti esillä, ettei unelma vaan pääsisi romahtamaan.
Televisio tulvii menestystarinoita sammakoiden muuttumisesta prinsseiksi. Miljonääriäitejä, -miehiä ja -naisia on jo useammassakin tv-ohjelmassa. Heidän jokapäiväisiin puuhiinsa kuuluvat uusien luxuskotien ja helikoptereiden soppailu. Ja senhän kateellinen rahvas heille ilomielin suo, kun päät muuten näyttävät kumisevan tyhjyyttä tyyliin: ”Hei kato, Lamporkiini”. Jopa Rita Tainola on huomannut tämän moukkamaisen uusrikkauden ja hän sentään tuntee todellisen kerman.
Samaan kulutushysteriaan tähtäävät kaikenlaiset sisustusohjelmat ja ihmiset seuraavat verensä viettiä. Kerätään ja kerätään, niin että lopulta on paikalle tuotava terapeutti, jotta kaikesta turhasta raaskisi päästää irti. Itkua tuhertaen pakataan jäteautoon lavakaupalla muovista kippoa, hiirenpapanoita ja kenkärajoja sekä rikkinäisiä haisevia vaatteita, joita on kertynyt niin paljon, ettei enää itse sekaan mahdu.
Huonekalujen uusiminen on niin suosittua puuhaa, että kierrätyskeskukset ja kaatopaikat suorastaan pullistelevat suomisoffista ja runkopatjoista. Kertakokoamisen jälkeen Ikean lastulevyteelmät eivät enää kelpaa kenellekään.
Myös häitä pitää valmistella kaiken aikaa. Yksi kerta ei riitä kohta kenellekään. Kymmeniätuhansia euroja maksavat häät on pidettävä monta kertaa elämässä vaikka sitten sen saman siipan kanssa, jos uutta ei satu löytymään. Ja sukupuolineutraaleille tarjoillaan tietysti oma siivunsa 10-kerroksisesta kermakakusta.
Kiinteistökauppoja esitellään yhtä aikaa kuudella eri kanavalla kauneusleikkausten lomassa. Itseensä kannattaa aina investoida ainakin kauneuskirurgin mielestä. Ja ne loputtomat muuttumisleikit: naamaliftingiä ja vintagea. Ihminen ei koskaan saa tarpeekseen räteist ja lumpuist.
Trendi trendin perään ja brändi brändin päälle. Jopa lapsella pitää olla Huisvittuunin kassi eihän se raukka muuten miltään näytä.
Pihoja pannaan uusiksi pari kolme kertaa kesässä. Hoidon puutteessa kuolleiden kasvien tilalle ostetaan yhä uusia ja uusia. Tarjonta on lähes rajaton jättipuutarhahelveteissä, joista voi aina käydä ostamassa arjen ahdistukseen uuden söpön tontun tai keraamisen siilin.
Kaikki tämä tähtää vain yhteen päämäärään: kasvuun. Kauppa se on kun kannattaa. Rahan pitää koko ajan olla hurjassa liikkeessä, jotta se voisi virrata sinne, missä sitä ennestäänkin on. Raha menee rahan tykö, sanoi vanha kansa.
Miljonääriksi voi tietysti yrittää tulla myös sijoittamalla, pelaamalla pokeria tai lottoamalla sekä alistamalla miljardeja ihmisiä työn orjiksi. Mitä siitä, että järki sanoo, ettei rajallisessa maailmassa voi olla rajattomasti miljonäärejäkään.
Mutta se neuvo, jonka otsikossa lupasin, on tehokas ja toimiva keino päästä varmasti miljonäärien kadehdittuun joukkoon: Postita lukematon määrä kirjeitä, joihin laitat ohjeen: ”Ole hyvä ja lähetä minulle 5000 euroa, niin minä kerron Sinulle, miten tullaan miljonääriksi.”
maanantai 3. tammikuuta 2011
Geenit ovat luomua. Allekirjoita vetoomus geenikieltoa vastaan
Kuvassa retiisi ja porkkana, jotka on jalostettu villeistä luomujuurista.
Maabrändiryhmä Ollila, Himanen ja kumppanit keksi, että Suomen yksi tulevaisuuden vetonauloista olisi luomumaatalous. Ryhmä esitti suosituksen, jonka mukaan tämän maan maataloudesta 50 prosenttia tulisi järjestää luomuperiaatteen mukaan.
Herrat ovat heikonlaisesti perehtyneet aihepiirin substanssiin sekä tähän (toiseksi) vanhimpaan ammattiin. Pikakurssi olisi auttanut ymmärtämään, että 50 prosentin luomuvaatimus edellyttäisi koko käytössä olevan viljelyalan valjastamista ns. luonnonmukaiselle viljelylle. Sellainenhan meillä oli käytössä 1920-luvulla ja osin vielä 1950-luvulla. Elettiin maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa, jossa väkeä oli vähän ja tarpeet yksinkertaisia.
Valtaisasta kehityksestä huolimatta maatalous on edelleen ihmiskunnan perustarpeiden tyydyttäjä.
Nykytilanteessa nähdään, että maatalouden merkitys on uudelleen kasvussa. Samaan aikaan, kun väestö kasvaa vauhdilla, asukasta kohden käytettävissä oleva peltoala supistuu. Tätä vastaan kamppaillaan uuden peltoalan raivauksella, joka tarkoittaa monilla seuduilla ryöstöhakkuita.
Viime vuosina vauhtiin päässyt biopolttoainetuotanto vie osaltaan tilaa ravintokasvien viljelyltä.
Puuplantaasit hävittävät metsiä ja vaarantava perustuotannon jatkumista. Tässä tilanteessa paradoksaalisesti saa kannatusta maatalouden romantisointi, epärealistinen suhde nykyaikaiseen maataloustuotantoon ja taikauskoinen asennoituminen geenitekniikkaan.
Viimemainitun avulla on luotu uusia näköaloja ravintotuotannon turvaamiseen. On kehitetty eri olosuhteisiin, kuten kuivuuteen, kylmään tai maaperän suolaisuuteen soveltuvia kasvilajikkeita. Homeiden ja erilaisten tuholaisten esto on arkipäivää. Satoisuus on kasvanut. Lannoitteiden täsmäkäyttö on tekniikan ansiosta parantunut. Maatalouden ympäristökuormitus vähenee uuden teknologian avulla.
Tämä ei kaikki tietenkään riitä. Tarvittaisiin kipeästi myös taloudellisia ja sosiaalisia uudistuksia, joiden avulla väestö eri puolilla maailmaa voisi myös itse vaikuttaa kulutukseen, elintarvikkeiden tarjontaan ja ympäristöönsä.
Luomu ei ole vaihtoehto. Se on osa ideologista lumetta, joka kätkee todelliset ongelmat ja etsii ratkaisuja ”tuonpuoleisista” mytologioista. Todellinen vaihtoehto edellyttää tieteellistä tutkimusta ja jatkuvaa kehitystyötä. Tietoa suomalaistutkimuksesta ja alan ajankohtaisista näkymistä löytyy sivustolta:
Kasvit, jalostus ja geenitekniikka - Mistä ruoka tulee
Runsaasti omaa pohdiskelua, lähdetietoa ja linkkejä sisältävän sivuston ylläpitäjä on Helsingin yliopiston monivuotinen kasvinjalostuksen dosentti, MMT, FT Jussi Tammisola.Luonnontieteellisesti perusteltu laajempi yleisesitys problematiikkaan on luettavissa esimerkiksi teoksesta Luonto, tiede ja elämä, Gummerus 2007.
Vetoomus geenikieltoa vastaan
Suomen tiede on vaarassa. Allekirjoita tiedeväen Vetoomus geenikieltoa vastaan ja eri tuotantotapojen tasaveroisen rinnakkaiselon puolesta Suomessa:
Vetoomusteksti
Luettelo allekirjoittajista (29.12.2010)
Vetoomuksen voi allekirjoittaa täällä
Mistä on kysymys?
Eduskunta käsittelee pikaista vauhtia "Rinnakkaiselo"lain (nykynimeltään Gm-viljelylain) palattuaan joululomalta 11.1.2011. Jollei lakiehdotusta näet ole käsitelty ja päätöksiä tehty maaliskuun alkuun mennessä, se raukeaa.
Vahvat luonnontieteiden vastaiset voimat, mukana nykyinen maatalousministeri, ajavat Suomen maatalouteen geenikieltoa: joko suoranaisella kieltolailla tai tekemällä – vastoin biologisia perusteita – viljelylaista niin kireän, että muuntogeenisten lajikkeiden viljely Suomessa tulisi täysin mahdottomaksi käytännössä.
Jos nämä pyrkimykset toteutuvat, se on tuhoisaa Suomen kansainväliselle maineelle sivistysvaltiona, Suomen korkeatasoiselle biotutkimukselle, sekä ajan mittaan myös Suomen taloudelle ja kansalaisten kukkarolle.
Suomen biologian tutkijoiden aloitteesta ollaan pikaisesti kokoamassa tiedeväen ja kansalaisten adressia tasaveroisen rinnakkaiselon puolesta ja uuden biologian säädännöllistä syrjintää vastaan.
Adressi olisi toimitettava kansanedustajille mahdollisimman nopeasti, viimeistään tammikuun 2011 kuluessa, ja siihen täytyisi saada allekirjoittajiksi mahdollisimman laaja ja näyttävä joukko maamme tiedeväkeä.
Toivomme, että:
Yrittäisitte saada mukaan vetoomuksen allekirjoittajiksi tiede- ja asiantuntijajärjestöjä (ml.opettajajärjestöt), joihin Teillä on yhteyksiä tai vaikutusmahdollisuuksia.
Lähettäisitte allekirjoituspyynnön eteenpäin kaikille sellaisille tutkijoille ja asiantuntijoille ja kansalaisille, jotka saattaisivat olla valmiita osallistumaan vetoomukseen.
Apunne olisi suureksi hyödyksi, jotta voisimme tavoittaa mahdollisimman suuren joukon tiedeväkeä.
Parhain terveisin 2.1.2011 vetoomuksen tekninen sihteeri
Jussi Tammisola
MMT FL kasvinjalostuksen dosentti (HY) kotijussi@bastu.net
lauantai 1. tammikuuta 2011
Miksi?
Vuonna 1976 Hannu Tarmion kokoama Arkipäivän postilla alkaa vuoden Lassi Sinkkosen runolla Keväiset virrat kokoelmasta Meitä kohti:
- Talvisena aamuna, auringon noustessa,
odotamme keväisiä virtoja jotka huuhtoisivat
lävitsemme.
Rakastan tätä maata,
vuodenaikojen vaihteluita, ihmisiä,
kuluneita esineitä, muotoja, värejä.
Talvisena aamuna tunnustan rakkauteni.
Mutta miten on vihani laita?
Ketä ja mitä minun tulee vihata?
Miten ja miksi?
Ei riitä että vihaan sotaa ja kuolemaa,
suvaitsemattomuutta ja terroria,
tyranneja.
Minun pitää vihatessani myös rakastaa,
tietää ettei viha yhdistä kuin
hetkeksi.
Minun pitää ymmärtää mutta ei aina
hyväksyä.
Minun pitää tietää miksi joku on tyranni,
kuka antaa tyrannille valtuudet,
tietää että terrorista kasvavat
vapaustaistelijat jotka leimataan
terroristeiksi.
Minun pitää tietää miksi on sota,
poliittinen väkivalta, suvaitsemattomuus.
Tietää miksi jokin vaihtoehto
on parempi kuin toinen.
Minä en saa pelätä tietoni määrää
ja syvyyttä, ahdistusta
joka uhkaa lamaannuttaa minut.
Minä en saa tietoni, älyni tähden pelästyä
rakkauttani
vaikka se hetkittäin vaikuttaa mielettömältä.
Minä en saa kieltää rakkauttani
vaikka minut kiellettäisi, vangittaisi
tai tuhottaisi.
Minun pitää osata rakastaa ja vihata
oikeassa suhteessa, oikeaan aikaan,
oikealla tavalla.
Minun rakkauteni on
avointa ja ehdotonta.
Annan sen teille; ystävilleni, kaltaisilleni,
tovereilleni.
Tänään EU:n puheenjohtajaksi nousee Unkari, jonka parlamentti on hiljakkoin hyväksynyt medialain, jonka nimissä voidaan kaventaa sananvapautta. Maata hallitsee keskustaoikeistolainen Fidesz-puolue, jolla on käytännössä kaikki valta. Sensuurilaki kertoo tietysti myös siitä, että maassa on voimakas oppositio, joka halutaan vaientaa.
Näissä mietteissä.
Rauhallista ja Hyvää Uutta Vuotta!
- Talvisena aamuna, auringon noustessa,
odotamme keväisiä virtoja jotka huuhtoisivat
lävitsemme.
Rakastan tätä maata,
vuodenaikojen vaihteluita, ihmisiä,
kuluneita esineitä, muotoja, värejä.
Talvisena aamuna tunnustan rakkauteni.
Mutta miten on vihani laita?
Ketä ja mitä minun tulee vihata?
Miten ja miksi?
Ei riitä että vihaan sotaa ja kuolemaa,
suvaitsemattomuutta ja terroria,
tyranneja.
Minun pitää vihatessani myös rakastaa,
tietää ettei viha yhdistä kuin
hetkeksi.
Minun pitää ymmärtää mutta ei aina
hyväksyä.
Minun pitää tietää miksi joku on tyranni,
kuka antaa tyrannille valtuudet,
tietää että terrorista kasvavat
vapaustaistelijat jotka leimataan
terroristeiksi.
Minun pitää tietää miksi on sota,
poliittinen väkivalta, suvaitsemattomuus.
Tietää miksi jokin vaihtoehto
on parempi kuin toinen.
Minä en saa pelätä tietoni määrää
ja syvyyttä, ahdistusta
joka uhkaa lamaannuttaa minut.
Minä en saa tietoni, älyni tähden pelästyä
rakkauttani
vaikka se hetkittäin vaikuttaa mielettömältä.
Minä en saa kieltää rakkauttani
vaikka minut kiellettäisi, vangittaisi
tai tuhottaisi.
Minun pitää osata rakastaa ja vihata
oikeassa suhteessa, oikeaan aikaan,
oikealla tavalla.
Minun rakkauteni on
avointa ja ehdotonta.
Annan sen teille; ystävilleni, kaltaisilleni,
tovereilleni.
Tänään EU:n puheenjohtajaksi nousee Unkari, jonka parlamentti on hiljakkoin hyväksynyt medialain, jonka nimissä voidaan kaventaa sananvapautta. Maata hallitsee keskustaoikeistolainen Fidesz-puolue, jolla on käytännössä kaikki valta. Sensuurilaki kertoo tietysti myös siitä, että maassa on voimakas oppositio, joka halutaan vaientaa.
Näissä mietteissä.
Rauhallista ja Hyvää Uutta Vuotta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)