"Syvällinen ajatus n:o kolme"

"Vahvimmat eivät tee mitään, puhuvat vain puhumasta päästyään."

"Ne jotka osaavat, tekevät, ne jotka eivät osaa tehdä opettavat, ne jotka eivät osaa opettaa opettavat opettajia ja ne jotka eivät osaa opettaa opettajia ryhtyvät poliitikoiksi."

"Se lausahdus ei tarkoita että epäpätevillä on paikka auringossa vaan että elämä on todellisuudessa tylyä ja epäoikeudenmukaista ja meidän maailmassamme valta perustuu sanoihin eikä tekoihin, pätevin on se jolla on kieli hallussaan. Se on pelottavaa, koska me olemme pohjimmiltamme vain kädellisiä, jotka on ohjelmoitu syömään, nukkumaan, lisääntymään, valtaamaan ja turvaamaan reviirimme, ja ne joilla on parhaat edellytykset, eli joissa on eniten eläintä, joutuvat aina muiden höynäyttämiksi, niiden jotka osaavat puhua hyvin vaikka eivät pysty puolustamaan omaa pihaansa, hakemaan jänistä päivällispataan tai siittämään kunnolla jälkikasvua. Ihmiset elävät maailmassa jossa heikot hallitsevat. Se on hirvittävä loukkaus meidän eläimenluontoamme kohtaan, vääristymä ja valtava ristiriita."
(Muriel Barbery, Siilin eleganssi, Suom. Anna-Maija Viitanen, Gummerus 2011)

Jos minä tyhjennän naapurin pankkitilin ja pistän rahat haisemaan, niin voiko sitä kutsua vastuunkannoksi? Kun poliitikko pettää äänestäjänsä ja valitsee oman edun vaalilupaustensa asemesta, voiko sitä kutsua vastuunkannoksi? Mielestäni kummassakaan esimerkissä ei toteudu vastuu, vaikka ne muuten ovat keskenään verrannolliset.

Vasemmistoliittossa kutsutaan vastuun ottamiseksi sitä, että vaalilupauksilla pyyhitään puhujapönttöä ja luvatun asemesta otetaan kaikki mahdolliset edut periaatteella: Mulle ja mun kaverille.

Vain kaksi Vasemmistoliiton kansanedustajaa, Jyrki Yrttiaho ja Markus Mustajärvi, pitivät lupauksensa. Heidät laitettiin vastuuseen ja erotettiin eduskuntaryhmästä. Tämä häpeällinen päätös puolestaan kertoo siitä, että stalinismi on voimissaan ja voi hyvin. Edelleenkään vasemmisto ei hyväksy toisinajattelua. Ihmisen luotettavuus ja omatunto eivät merkitse mitään, kun on kysymys vallasta. Luulisi hävettävän.

Näin Vasemmistoliitto sitten lopulta osoitti solidaarisuutensa Kreikan työtätekeville ja vähäosaisille asettumalla pankkien ja suuren rahan puolestapuhujaksi.

Nyt ollaan solidaarisia pankeille. Saatana piilee sivulauseissa. Parhaiten asioiden todellinen luonne paljastui pankkimiehen lausunnossa, missä tämä huojentuneena totesi: Oli suuri helpotus, että Kreikka hyväksyi lisälainan. Ja näin tietysti hamaan tulevaisuuteen asti.

Lainoja myöntämällä ja korkoja kiskomallahan pankit rikastuvat. Pankkien kautta varallisuudet siirtyvät maailman rikkaille; sille 10 prosentille, joka omistaa 90 prosenttia kaikesta varallisuudesta ja lisää on tulossa. Tämän Vasemmistoliitto unohti tai sitten johtavat toverit eivät tiedä tätä asiaa.

Kovakorvaisesti he myös sivuuttivat kreikkalaisen mielenosoittajan lausunnon: Nyt on tarkoituksena hävittää Kreikasta keskiluokka ja työväenluokka ja tehdä loppu kaikesta.

Tämän päivän uutinen oli, että EU:n ruoka-apuun jää enää maitojauhe, koska viljaa ei enää riitä jaettavaksi leipänä. Ilmeisesti kaikki liikenevä tarvitaan biopolttoaineen valmistukseen.

Paavo Arhinmäen urheiluministerinä ollessa varallisuus laitetaan mieluummin talvisin lämmitettäviin jalkapallokenttiin kuin vähäosaisten elämän turvaamiseen. Merja Kyllönen suunnittelee jo tiemaksuja, jotta köyhät pysyisivät sijoillaan.

Paljonpuhuttu 100 euron perusturvan korotuskin hupeni 25 euroksi, kun muut tuet pienenivät ja inflaatio on jo syönyt lopunkin. Kokonaan näppejään nuolemaan jäivät muut köyhät, joita heitäkin on suuri joukko; suurin osa Suomen miljoonasta köyhästä ja vähävaraisesta. Luulisi hävettävän.

Heikot unohtuvat oman onnensa sepiltä

”Arkkipiispa Kari Mäkinen on huolissaan vähäosaisten unohtamisesta. Hänestä on valitettavaa, että yhteiskunnan menestystä ei enää arvioida heikompien näkökulmasta. Arkkipiispan mukaan henkinen ilmapiiri on selvästi koventunut.”

Sanaa pääsiäiseen Ylen Areenassa.

Lebensraum. Mistä terrorismi tulee?

Rikkaat, joiden ahneus on kyltymätön, ovat aina vailla elintilaa. Näitä kyltymättömiä on kaikissa maissa. Heidän etujensa mukaista on siirtää ihmisiä pois näiden omilta asuinalueilta, mikä on tietynlaista kansanmurhaa sekin.

Taloudelliseen determinismiin kuuluu valittaa: vaihtoehtoja ei ole. Vaihtoehtoja ei ole, koska tämä on ainoa vaihtoehto, joka takaa kehityksen. Tuntuuko tutulta? On ihmisiä ylhäällä taivaissa ja ihmisiä alhaalla maassa eivätkä heidän etunsa koskaan kohtaa.

”On silti yksi ongelma, ja tuo ongelma on Lebensraum. Valtakunta tarvitsee Lebensrauminsa. Mistä taivaan valtakunta löytää Lebensraumin? Taivaan kansalaiset katsovat alas vanhaan maahan. He näkevät adivaseja istumassa Orissan bauksiittivuorilla ja Jharkhandin ja Chhattisgarhin rautamalmilla. He näkevät Nandigramin asukkaat (muslimeja, daliteja) täyttämässä ensiluokkaista maata, jonka pitäisi kuulua kemianteollisuudelle. He näkevät tuhansia eekkereitä viljelysmaata ja ajattelevat: tuolla pitäisi oikeastaan olla erikoistalousalue meidän teollisuudellemme. He näkevät Singurin rehevät pellot ja tietävät, että siellä pitäisi todellisuudessa olla autotehdas kansanauto Tata Nanolle. He ajattelevat: tuo on meidän bauksiittimme, meidän rautamalmimme, meidän uraanimme. Mitä nuo ihmiset tekevät meidän maillamme? Mitä meidän vetemme tekee niiden joissa? Mitä meidän puutavaramme tekevät niiden metsissä?

Jos katsoo karttaa Intian metsistä, mineraalivaroista ja adivasien asuinsijoista, voi huomata, että nämä asettuvat päällekkäin. Joten todellisuudessa ne, joita me kutsumme köyhiksi ovat valtavan rikkaita. Mutta kun taivaskansalaiset tähyävät maata, he näkevät ylimääräisiä ihmisiä istumassa arvokkaiden luonnonvarojen päällä. Natseilla oli ilmaisu tällaisille ihmisille: ueberzähligen Essern, ylimääräiset syöjät", näin sanoo Arundhati Roy esseessään Kuuntelen heinäsirkkoja: Kansanmurha, kieltäminen ja juhlinta.

Ja mitä tapahtuu, kun ihmiset asettuvat vastarintaan? Heidät leimataan terroristeiksi. Heidät leimataan kehityksen vastustajiksi. On vain kasvu, rajaton kasvu, joka perustuu taloudelliselle determinismille. Muita vaihtoehtoja ei ole.

Intiassa köyhät pääsevät esiin vain, kun heidät esitellään maailmalle kehitysavun ja mikrolainojen onnellisina vastaanottajina. Kun heistä kerrotaan, miten onnellisia he omassa köyhyydessään ovat.

Ja mitkä ovat ihmisten mahdollisuudet vaikuttaa: Miten voi ryhtyä nälkälakkoon, kun on valmiiksi nälkiintynyt? Miten voi boikotoida tuotteita, kun ei ole rahaa ostaa mitään? Miten voi kieltäytyä maksamasta veroja, kun tuloja ei ole?

Miten kauan me hyvät ihmiset annamme tämän kaiken jatkua?



(Lähde, Arundhati Roy, Kuuntelen heinäsirkkoja, Merkintöjä demokratiasta, suom. Risto Tiittula Into Kustannus 2011)

Mitä hulluus maksaa?

Kuva: Asunnottoman asunto New Yorkissa.

Pekka Visurin vasta ilmestyneessä kirjassa Maailman muutos ja Suomi kerrotaan Irakin sodan kustannukset Yhdysvaltojen osalta: ”Irakin sodankustannuksiin Yhdysvallat on käyttänyt budjettivaroista rahaa noin 900 miljardia dollaria, mikä ylittää Vietnamin sodan kulut. Tuohonkaan summaan ei ole sisällytetty kaikkia sodasta aiheutuvia menoja. Pelkästään 120 000 sotilaan ylläpito Irakissa maksoi vuonna 2008 lähes 12 miljardia dollaria kuukaudessa.

Sodan arvioidut kokonaiskustannukset yhdysvalloille ovat kohonneet 3000 – 4000 miljardin dollarin suuruusluokkaan, kun mukaan on laskettu suoranaisten toimintamenojen lisäksi haavoittuneiden hoitokulut ja veteraanien korvaukset sekä kaluston uusimistarpeet ja heijastusvaikutukset talouteen.”

Varsin suurpiirteisiä ovat arviot, mutta ne kertovat selvää kieltä suuruusluokasta.

Vuoden 2010 loppuun mennessä amerikkalaissotilaita oli kuollut Irakin sodan vuoksi noin 4 500 ja vakavasti haavoittuneita oli 32 000.

Ydin-lehdessä arvioitiin vuonna 2008 irakilaisia kuolleen jo yli miljoonan. Heistä suurin osa oli siviileitä.

Näin paljon kärsimystä ja hukkaan heitettyä varallisuutta, jolla varmaankin olisi ollut paljon käyttöä maassa, jossa lapsiperheitä asuu kaduilla pahvilaatikoissa.

Ja sitten Suomen porvarit vielä itkevät, kun eivät pääse mukaan sotimaan.



(Lähde: Pekka Visuri, Maailman muutos ja Suomi, WSOY 2011)

Satu Hassi, kuninkaalliset ja luonnosuojelu

”Prinssi Charles ja lordi Stern ilmastonsuojelun puolesta” otsikoi taistolainen Satu Hassi oman bloginsa ja suorastaan ihastuttavaa on ollut herrojen kanssa marjassa: ”Olipa mukava istua salissa, jossa joukko EU:n mahtavimpia heppuja sekä komission, ministerineuvoston että parlamentin puolelta kuunteli ilmastoasiantuntijoita. Ensin puhui kyllä julkkis, prinssi Charles. Hän totesi, että ainoa mahdollisuutemme pitää talouskasvua yllä vähänkään pitemmällä aikavälillä on siirtyä vähähiiliseen talouteen.”

Maailman eliittihän se suurin hiilidioksidin tuottaja on. Köyhät toimivat jo nyt minimissä. Heille on turha saarnata. Ja mikä estää jokaista aloittamasta itsestään?

Kuninkaalliset ovat ennenkin olleet luontoa suojelemassa. Kaikki ihmiset tietävät WWF (World Wide Fund for Nature) Pandakarhu-logon. Se syntyi 25 vuotta sitten, kun Hollannin prinssi Bernhard huomasi, että yksi heidän rakkaimmista saaliseläimistään, tiikeri, oli joutunut sukupuuton partaalle.

Silloin sata suurinta monikansallista yritystä päätti lahjoittaa miljoona Yhdysvaltain dollaria, verovapaana tietysti, hyvään tarkoitukseen. Tämän 100 miljoonan dollarin turvin syntyi WWF. Sen ensimmäinen puheenjohtaja oli prinssi Bernhard. Hänen seuraajanaan toimii Englannin prinssi Philip.

WWF:n toiminnan kova ydin:

WWF kiillottaa hallitusten antamaa kuvaa ympäristönsuojelussa.

WWF auttaa suojelemaan pieniä alueita ja siksi se antaa tilaa suuremmille tuhoille. Heidän uhoamansa metsien ”laiton” puunkorjuu on savuverho peittämässä 95 prosenttia hakkuista, jotka ovat laillisia.

WWF auttaa hallituksia saamaan haltuunsa suuria alueita koskematonta luontoa. Koska nämä alueet sijaitsevat yleensä alkuperäiskansojen mailla, WWF auttaa hallituksia sulauttamalla nämä ihmiset osaksi valtavirtaa.

WWF tukee hyvin kannattavaa matkailuteollisuutta.

Alkuperäisheimojen suojeleminen ei ole koskaan ollut keskeinen asia WWF:n luonnonsuojelijoiden fokuksessa. Heihin on enemmänkin suhtauduttu luontoa vahingoittavina villeinä, joiden asioita ei ole kunnolla hoidettu. Hökkeli kaupungissa ja coca-cola ei korvaa kolme miljoonaa vuotta vanhaa kulttuuria.

Lisää aiheesta täällä ja täällä.

Rikkaiden epäsosiaalisuus kansan maksettava

Verot valtion maksettaviksi tuntuvat kaikki hyvätuloiset ajattelevan ja tätä toivetta suomalaiset porvaripuolueet toteuttavat uskollisesti. Tähän ajatukseen perustuu oikeiston politiikka. Tätä varten rikkaat ja hyvätuloiset äänestävät uskollisesti valtaan omat systeeminpyörittäjänsä. Ja pienet apupuolueet murusten toivossa komppaavat.

Aina, kun veroista puhutaan, vedetään kehiin sosiaalipummit. Vallitsevan propagandan mukaan huonohampaiset köyhät elävät jossain ihmeen tuloloukussa ja vievät pääosan muiden raataman työn tuloksista.

Tämähän ei tietenkään pidä paikkaansa. Suurin osa köyhälistön maksamista veroista ohjautuu eliitin ylläpitoon. Eilen julkistettiin uusimmat tiedot maataloustukiaisista.

”Pertunmaalla lypsykarjatilaa pitävä Jari Leppä sai tukia yhteensä lähes 116 000 euroa.

Kaikkiaan maataloustukia sai 13 kansanedustajaa.

Toiseksi eniten eli 75000 euroa tukia maksettiin Esko Kivirannalle (kesk.), jolla on viljatila Sauvossa Varsinais-Suomessa. Kokoomuksen Pertti Hemmilä sai salolaiselle viljatilalleen lähes yhtä paljon tukia kuin Kiviranta. Timo Kaunisto (kesk.) sai tukea kananmunien tuotantoon lähes 46 000 euroa.

Muita tukien saajia olivat muiden muassa keskustan Juha Korkeaoja, Juha Mieto ja Paavo Väyrynen.

Koneen hallituksen puheenjohtajan Antti Herlinin Kirkkonummella sijaitsevalle tilalle maksettiin tukia runsaat 250 000 euroa.” (Verkkouutiset 1.2.2011)

Jo ainakin viime kesästä lähtien alijäämäterroristit ovat enemmän tai vähemmän peitellysti uhkailleet köyhää kansaa leikkauslistoilla. Pelkoa lietsomalla vähävaraisten ja pienituloisten ihmisten elämä tehdään entistä ahdistavammaksi.

Eilen Vasemmistoliitto julkisti oman vero-ohjelmansa ja osoitti sillä, että mihinkään leikkauksiin ei tarvitse mennä, jos verotusta suunnataan siten kuin kuuluukin.

”Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki arvioi maanantaina, että valtiovarainministeriön luvut niin sanotusta kestävyysvajeesta ovat liioiteltuja.

Hänen ja vasemmiston laskelmien mukaan vaje olisi puolet siitä, mitä ministeriö on pitänyt esillä. Noin kymmenen miljardin euron sijaan vajetta olisi viitisen miljardia euroa.

– Arviolta puolet arviosta on todellinen luku, Arhinmäki sanoi ja totesi useiden tutkimuslaitosten päätyneen tähän tasoon, lopulta jopa valtiovarainministeriön.

– Kyseessä on ollut ministeriön yritys ohjata keskustelua siihen suuntaan, että mentäisiin leikkauslistoihin.” (Kansan Uutiset 31.1.2011)

Mutta niin kuin laulussakin lauletaan, niin ennemmin tai myöhemmin velat on maksettava. Rikas yläluokka on siihen tehtävään liian epäsosiaalinen. Se maksimoi voitot ja korjaan itselleen ja systeeminpyörittäjilleen suurimman hyödyn. Muut saavat nuolla näppejään.

”Nyt jo viidettä vuottaan maailmantaloutta koetteleva velkakriisi on aiheuttanut erilaisia suoria ja epäsuoria tappioita, kustannuksia ja tulonmenetyksiä arviosta riippuen joko järkyttävän, tähtitieteellisen tai historiallisen määrän.

Ennen kuin kriisi lopulta hellittää, laskua kertyy vielä rutkasti lisää. Velkakriisin lopullisesta hinnasta ei ole eikä voi olla kenelläkään tietoa, sillä kriisi on yhä meneillään.

Jo nyt on silti tiedossa, että tästä kriisistä kertyy lopulta maksettavaa ja menetyksiä enemmän kuin yhdestäkään talouskriisistä ainakaan sitten 1930-luvun lamavuosien.

Toinen jo nyt tiedossa oleva seikka on, kenelle tämän(kin) kriisin kustannukset lopulta koituvat maksettaviksi ja muilla tavoin kärsittäviksi.

Lasku lankeaa viime kädessä kansalle, koska muita maksajia ei lopulta ole. ” (Taloussanomat 30.1.2011)

Rikkaus lisääntyy jakamalla

Jos kapitalistista järjestelmää verrataan autoon, voidaan sanoa, että kori on puhki ruostunut ja auttamattomasti vanhan mallinen, moottori köhii ja yskii ja öljyt vuotavat pihalle, renkaat ovat kuluneet silestoneiksi, syyläri vuotaa, pissapoika on tyhjä ja ainoastaan tuhkakuppi on täynnä.

Kaiken lisäksi auto saastuttaa ja sen käyttö on ympäristöriski.

Tämä kaara ei korjaamalla parane. Pitää saada tilalle uusi.

Kapitalismi on koko olemassaolonsa ajan kulkenut lamasta lamaan ja kriisistä kriisiin, koska tämä on järjestelmän laki.

Tavaraa tuotetaan välillä liiankin kanssa eikä silti edes välttämättömintäkään saada riittämään kaikille. Mieluummin poltetaan sato kuin lasketaan hintoja. Kapitalismissa keinottelu on laillistettua petosta ja kaikki rikkaus köyhiltä anastettua.

Nykyinen tietotekniikan ja tilastotieteen avulla kyettäisiin varmasti luomaan myös optimaalinen suunnitelmatalous, jonka tavoitteena ei ole voittojen maksimointi, vaan ihmisten todellisten tarpeiden tyydyttäminen.

Välttämättömien tarpeiden määritteleminen ei liene ylivoimainen tehtävä. Ihminen tarvitsee elääkseen ruokaa ja juomaa, vaatteita, lämpöä ja suojaa. Liikkuminenkin voitaisiin varmasti järjestää paljon ympäristöystävällisemmällä ja järkevämmällä tavalla kuin nykyisin.

Jos tuotanto järjestettäisiin ihmisten todellisista tarpeista lähtien, ei työtäkään tarvittaisi yhtä paljon kuin nykyisin, koska tuotteista voitaisiin tehdä kestäviä ja vähemmän ympäristöä kuluttavia kuin tänä päivänä.

Kuten jo moneen kertaan on todettu, rajallinen maapallo ei kestä rajatonta kasvua. Rajattoman kasvun pakon sanelee vain tarve voittojen maksimointiin. Jo nyt kaikkea kyetään tuottamaan riittävästi kaikkien ihmisten kohtuullisten tarpeiden tyydyttämiseen. Kysymys on jakamisesta.

Avainsana onkin kohtuus. Se on samaa juurta kuin sana kohtu. Kohdussa ihminen saa kaiken tarvitsemansa.

Jostain syystä ihmiset yhä edelleen tavoittelevat kuuta taivaalta. Ahneus pitää ihmiset otteessaan, vaikka järki sanoisi mitä.

Ahneuden vastakohta ei ole kateus. Kateuskortti otetaan esiin ainoastaan silloin, kun asialliset argumentit kapitalismin puolesta loppuvat. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoa eivät edellytä toisten ihmisten polkemista ja riistämistä. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo merkitsevät rikkautta, joka lisääntyy jakamalla.

Raha ei poista köyhyyttä

Tällaisen viisauden päästi suustaan Herra Iso-Herra tämän aamun Jälkiviisaissa.

Näin tuntuvat luulevan myös ne sinivihreät porvarit, jotka laittavat rikkaiden verot köyhien maksettaviksi.

Saman Herra Iso-Herran mukaan Suomessa ei ole purettu perusturvaa. Ei sittenkään, vaikka kaikki sosiaalietuudet ovat jääneet vaille kustannusten nousua vastaavia indeksitarkistuksia. Samoin eläkkeet. Uusia maksuja ja maksujen korotuksia on tullut toinen toisensa perään.

Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat. Kuilu levenee ja syvenee.

Saadakseen terveyspalveluita ihminen joutuu vaatimaan, vaatimaan ja vaatimaan.

Vanhukset hoidetaan toisella kädellä ja he lojuvat hoitolaitoksissa niin täynnä makuuhaavoja, että lääkäritkin valittavat, kun eivät kestä enää katsoa.

Mielenterveysongelmat, huumeriippuvuus ja rikollisuus lisääntyvät.

Huostaan otettujen lasten määrä kasvaa koko ajan ja leipäjonot pitenevät.

Olisi mielenkiintoista tietää, montako köyhää Herra Isoherra todellisuudessa tuntee. Veikkaan, ettei yhtään. Usein juuri ne, jotka väittävät köyhyyttä itseaiheutetuksi, eivät tiedä asiasta mitään.

Jokainen pieni lapsi tulee iloisena ja toivorikkaana maailmaan. Jokainen ojassa makaava syrjäytetty, on ollut tällainen lapsi.

Niin voidaan kyllä sanoa, että raha ei näköjään tee ketään viisaaksi tai onnelliseksi, mutta kyllä se helvetisti rauhoittaa.

Isänmaa tarvitsee kaikki isot munat

Näin mainostettiin Helsingissä 30-luvulla niitä pieniä munia, jotka jäivät kotimaan kauppaan, kun isot ensin otettiin päältä ja vietiin Saksaan.

Suomeen oli vain muutamia vuosia ennen tätä touhuttu saksalaista kuningasta. Nyt oli menossa saksalaisen kansalliskiihkon ihailu. Lukkarinrakkaus mustaa ”vaterland”-paatosta kohtaan oli taas herännyt.

”Kun ei olisi niitä munia! Hiivatin munat! Kompastuvatko jalot tunteemme muniin! Kieltämättä on vaikeasti selitettävissä se, että kun kansamme hellästi jo pitkään on maksanut osan saksalaisten syömien munien hinnasta, nämä tylysti lisäävät munatullia ja tekevät viennin hyvin vaikeaksi. Se loukkaa meidän tunteitamme. Mutta ehkäpä aletaan selittää ”isänmaalliseksi” vientimaksujen korottamista ja suorastaan munien lahjoittamista Hitler&kumppaneille!” (Nimim. Pekka Tulenkantajat 11/1933 eli Katri Vala.)

Kun isänmaan etu sitä vaatii, ollaan valmiita mihin tahansa. Vai ollaanko?

Kun isänmaa jotain tarvitsee ja tahtoo, se otetaan. Ihan riippumatta siitä, millaiset ihmisoikeudet sattuvat kumppanimaassa vallitsemaan. Mielellämme me keskustelemme menneitten aikojen vääryyksistä, mutta suljemme silmämme niiltä, jotka tässä ajassa huutaen vaativat korjaamista. Katsokaa vaikka maailman nälkään ja köyhyyteen!

Usein ja melkein aina isänmaallisuus on liitetty sotaan ja maahan valuneen veren hurmeeseen. Kuin myös siihen, ”kuinka kumpujen kätköistä, mullasta maan isät katsovat poikiaan”. Isänmaa on hautausmaa. Se on silmänkantamaton rivistö ristejä, paasia ja itkeviä patsaita.

Mutta eikö paljon uskottavampaa isänmaallisuutta olisi rauhantyö? Että tätä isänmaata, jota myös edelleen Suomeksi kutsutaan, kehitettäisiin ja tehtäisiin paremmaksi asustaa meille kaikille. Itsenäisyyttähän meillä ei enää ole. Se on annettu Brysselin eliitille.

Isänmaallisuutta ei suinkaan ole se, että kaunistelemme oman maamme asioita ja salaamme sen puutteet. Rehellinen rakkaus isänmaahan paljastaa epäkohdat ja etsii niihin parannusta, jotta ne eivät ikuisesti jatkuisi.

Näin ei kuitenkaan tapahdu. Mieluummin jatketaan asevarustelua kuin käytetään siihen uppoava varallisuus köyhyyden poistamiseen. Mieluummin lähetetään suomalaisia Afganistaniin sotimaan kuin huolehditaan siitä, että koululaiset saavat välipalansa.

Sotien valmistelussa on aina käytetty räjähdysvoimana isänmaallisuutta. Siihen on vedottu, kun isänmaan puolustamiseen on pakotettu lähtemään nekin, joilla ei omaa isänmaata ole sen enempää kuin on multaa kynsien alla.

Nytkin on oltu jo kovasti huolissaan suomalaisten miesten puolustustahdosta, kun entistä useammat valitsevat aseellisen palvelun asemesta siviilipalvelun. Minun isänmaallisuudelleni ei ole mitään merkitystä sillä, kuinka moni nuori mies on valmis laittamaan henkensä uhriksi Björn Wahlroosin sokerijuurikasviljelmien puolesta.

Mutta missä on minun isänmaani? Se on Hyvinkään Puolimatkan hautausmaalla oleva sijani kokoinen tontti. Tietysti isänmaani on myös mielentila. Olen aina viihtynyt metsässä, sen maagisessa, tuoksuvassa hiljaisuudessa. Siksi voin sanoa, että metsä on minun isänmaani. Siellä minä olen rikas.