Jokin aika sitten Lenita Tennissukka antoi tv:ssä lausunnon, miten Nokia tekee hyvän työn meille kaikille suomalaisille irtisanomalla tuhansia työntekijöitä. Näin suomalaiset oppivat yrittämään ja tekemään lisää vihaisia lintuja eli angrybirdsejä. Äkäisiä ämmiä meillä riittää ilmankin.
Omaa yrittämistään Lenita selosti aktiivisuudella, jota hän on osoittanut erilaisissa gaaloissa: Näissä tärkeissä tapahtumissa Ingvar näytti vaimolleen jonkin silmäätekevän, jonka kanssa Lenita meni iskemään juttua ja huusi sitten Ingvarin paikalle esiteltäväksi. Rouva siis toimi eräänlaisena houkutuslintuna.
Moni muukin näinä päivinä on esittänyt suurena viisautena yrittämisen ratkaisuksi työttömyyteen ja muihin kansantalouden ongelmiin.
Suomalaiset ovat kovia yrittämään. Pari kolme vuosikymmentä sitten suomalaiset yrittivät verissä päin tunnetuin seurauksin. Moni on riippunut löysässä hirressä parhaan ikänsä ja roikkuu yhä, vaikka vaihtoehtokin olisi ollut.
Sen lisäksi, että valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes järjesteli suomalaisille pankkiireille rahaa kuin Englannin rautarouva konsanaan, hän osallistui muuhunkin laillistettuun ryöstöön, ”joka ei sillä kerralla kohdistunut valtion omaisuuteen vaan valtion väärän valuuttakurssipolitiikan uhreihin. Hän allekirjoitti maaliskuussa 2000 valtion puolesta kauppakirjan, jolla roskapankki Arsenalin 12 000 miljoonan markan saatavat noin 60 000 suomalaiselta maksukyvyttömältä velalliselta myytiin 600 miljoonalla markalla ulkomaalaisten sijoittamien omistamille Aktiv Hansa Oy:lle ja C&A Finland Oy:lle. Kauppahinta oli 5 % velkojen arvosta. Koska velallisille ei annettu mahdollisuutta maksaa velkaansa tällä samalla murto-osalla sen arvosta, valtion tarkoitus, edustajansa Suvi-Anne Siimeksen välityksellä, ei ollut saada 600 miljoonaa euroa valtion kassaan vaan viedä perintätoimet viimeisen päälle katkeraan loppuun. Ministerimme vastasi asiasta tehtyyn eduskuntakyselyyn, että ”Aktiv-Hansa perii saataviaan aktiivisemmin kuin Arsenal” ja että ”velkojilla on oikeus kohtuullisen ajan yrittää periä velan pääoma korkoineen ja kohtuullisine perintäkuluineen”. Velkakaupassa ulkomainen perintäyhtiö sai valtiolta oikeuden periä 95 prosentin alennuksella ostamansa valtion saatavat suomalaisilta velallisilta niiden täydestä sadan prosentin arvosta korkealla korolla kansalaisten kuolemaan saakka ja sen jälkeen kuolinpesältä.” Näin kirjoittaa Esko Seppänen kirjassaan Oma pääoma s. 137 (Into Kustannus Oy 2011)
Pelkästään tämän lukemalla jokainen ihminen ymmärtää, että Suomessa on aivan lähihistoriassa ajettu 60 000 yrittäjää helvetin porteille. Tähän lukumäärään kun lisätään takaajat ja lähiomaiset, joita asia tavalla tai toisella on säälimättä koskettanut, ei ole ihme, ettei kovin suurta halukkuutta yrittämiseen ole ainakaan velkapääomalla. Tuskin olisi monilla luottoakaan.
Ja mitä täällä pienessä, pienten markkinoiden Suomessa tänään voitaisiin yrittää, kun suuryhtiöt pumppaavat rahat yrityksistään ja epäisänmaallinen pääoma investoi mieluummin halvan työvoiman maihin.
Pari päivää sitten tv-uutiset kertoivat, että kahviloiden ja ravintoloiden perustamista helpotetaan. No hyvä. Sillähän me rikastumme, kun rupeamme toinen toisillemme kahvia keittämään.
Ohjelmassa Maria Wilma S-jotain ja joku toinen tukiainen esittelivät vielä parempaa liikeideaa: aletaan ruiskuttaa ihmehappoa toinen toistemme genitaaleihin, jotta penikset paksuuntuvat ja naisten salainen puutarha turpoaa pikkupimpin mittoihin. Ohjelma esitti jopa demonstraation, joka pani itse tohtori Kiminkisenkin hetken hiljaiseksi.
Kiminkinen on siis tämä tv-tohtori, joka määrää kaikkiin vaivoihin liikuntaa. Hänen ohjeitaan noudattaen lienee parasta, että suomalainen köyhä tekee isänmaalleen viimeisen palveluksen konttaamalla itse omaan arkkuunsa ja vetämällä kannen kiinni.
