Rikkaiden epäsosiaalisuus kansan maksettava

Verot valtion maksettaviksi tuntuvat kaikki hyvätuloiset ajattelevan ja tätä toivetta suomalaiset porvaripuolueet toteuttavat uskollisesti. Tähän ajatukseen perustuu oikeiston politiikka. Tätä varten rikkaat ja hyvätuloiset äänestävät uskollisesti valtaan omat systeeminpyörittäjänsä. Ja pienet apupuolueet murusten toivossa komppaavat.

Aina, kun veroista puhutaan, vedetään kehiin sosiaalipummit. Vallitsevan propagandan mukaan huonohampaiset köyhät elävät jossain ihmeen tuloloukussa ja vievät pääosan muiden raataman työn tuloksista.

Tämähän ei tietenkään pidä paikkaansa. Suurin osa köyhälistön maksamista veroista ohjautuu eliitin ylläpitoon. Eilen julkistettiin uusimmat tiedot maataloustukiaisista.

”Pertunmaalla lypsykarjatilaa pitävä Jari Leppä sai tukia yhteensä lähes 116 000 euroa.

Kaikkiaan maataloustukia sai 13 kansanedustajaa.

Toiseksi eniten eli 75000 euroa tukia maksettiin Esko Kivirannalle (kesk.), jolla on viljatila Sauvossa Varsinais-Suomessa. Kokoomuksen Pertti Hemmilä sai salolaiselle viljatilalleen lähes yhtä paljon tukia kuin Kiviranta. Timo Kaunisto (kesk.) sai tukea kananmunien tuotantoon lähes 46 000 euroa.

Muita tukien saajia olivat muiden muassa keskustan Juha Korkeaoja, Juha Mieto ja Paavo Väyrynen.

Koneen hallituksen puheenjohtajan Antti Herlinin Kirkkonummella sijaitsevalle tilalle maksettiin tukia runsaat 250 000 euroa.” (Verkkouutiset 1.2.2011)

Jo ainakin viime kesästä lähtien alijäämäterroristit ovat enemmän tai vähemmän peitellysti uhkailleet köyhää kansaa leikkauslistoilla. Pelkoa lietsomalla vähävaraisten ja pienituloisten ihmisten elämä tehdään entistä ahdistavammaksi.

Eilen Vasemmistoliitto julkisti oman vero-ohjelmansa ja osoitti sillä, että mihinkään leikkauksiin ei tarvitse mennä, jos verotusta suunnataan siten kuin kuuluukin.

”Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki arvioi maanantaina, että valtiovarainministeriön luvut niin sanotusta kestävyysvajeesta ovat liioiteltuja.

Hänen ja vasemmiston laskelmien mukaan vaje olisi puolet siitä, mitä ministeriö on pitänyt esillä. Noin kymmenen miljardin euron sijaan vajetta olisi viitisen miljardia euroa.

– Arviolta puolet arviosta on todellinen luku, Arhinmäki sanoi ja totesi useiden tutkimuslaitosten päätyneen tähän tasoon, lopulta jopa valtiovarainministeriön.

– Kyseessä on ollut ministeriön yritys ohjata keskustelua siihen suuntaan, että mentäisiin leikkauslistoihin.” (Kansan Uutiset 31.1.2011)

Mutta niin kuin laulussakin lauletaan, niin ennemmin tai myöhemmin velat on maksettava. Rikas yläluokka on siihen tehtävään liian epäsosiaalinen. Se maksimoi voitot ja korjaan itselleen ja systeeminpyörittäjilleen suurimman hyödyn. Muut saavat nuolla näppejään.

”Nyt jo viidettä vuottaan maailmantaloutta koetteleva velkakriisi on aiheuttanut erilaisia suoria ja epäsuoria tappioita, kustannuksia ja tulonmenetyksiä arviosta riippuen joko järkyttävän, tähtitieteellisen tai historiallisen määrän.

Ennen kuin kriisi lopulta hellittää, laskua kertyy vielä rutkasti lisää. Velkakriisin lopullisesta hinnasta ei ole eikä voi olla kenelläkään tietoa, sillä kriisi on yhä meneillään.

Jo nyt on silti tiedossa, että tästä kriisistä kertyy lopulta maksettavaa ja menetyksiä enemmän kuin yhdestäkään talouskriisistä ainakaan sitten 1930-luvun lamavuosien.

Toinen jo nyt tiedossa oleva seikka on, kenelle tämän(kin) kriisin kustannukset lopulta koituvat maksettaviksi ja muilla tavoin kärsittäviksi.

Lasku lankeaa viime kädessä kansalle, koska muita maksajia ei lopulta ole. ” (Taloussanomat 30.1.2011)

Pelastakaa ihmiset ennen pankkeja

Yhdeksänkymmentä luvun lama hoidettiin valtavalla omaisuusmassojen uusjaolla.

Toimivia PK-yrityksiä kaadettiin urakalla ja uhreja tuli enemmän kuin talvisodassa. Satojatuhansia ihmisiä viime lama kosketti, jos ei yrittäjänä, niin ainakin takaajana. Monet menettivät omaisuutensa, kaikkensa ja jopa henkensä. Monet ovat riippuneet elinikäisessä hirressä. Jotkut eivät vapaudu koskaan.

Laman selvittäminen on yhä kesken. Tapahtumaa koskevat asiakirjat on presidentti Tarja Halonen julistanut salaisiksi.

Eilen uutisissa kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan myös nuoriso on kahtiajakautunut. Yhä useampi elää köyhyydessä eikä kykene siitä koskaan nousemaan. Yhä useampi sairastuu masennukseen.

Viime laman realisoinneissa otettiin pankeille useammankin sukupolven työ. Monelta meni perintönä saatu rintamamiestalo tai asutustila. Pääomat kasaantuivat entistä harvempiin käsiin.

Se sukupolvi, joka silloin yritti työllistää itsensä ja siinä sivussa myös muutaman vieraan on viimeisellä sillalla. Paluuta ei ole.

Heidän lapsensa ovat joutuneet aloittamaan kaiken alusta. Siten köyhyys periytyy jo kolmanteen polveen niin kuin sanassa sanotaan.

Nyt puhutaan syrjäytyneistä nuorista. Minusta tämä syrjäytyminen on eufemismi hirvittävimmästä päästä. Ihan niin kuin joku lapsi tai nuori tuosta vain päättäisi syrjäytyä. Vetäytyä syrjään yhteiskunnasta ja maailmasta, omaan masennukseensa ja kurjuuteensa.

Paljon rehellisempää olisi puhua syrjäytetyistä. Kilpailuyhteiskunta kun perustuu kokonaan sille ajatukselle, että heikot sortuu elon tiellä ja jätkät sen kun porskuttaa.

Ihminen voidaan syrjäyttää niin monella tavalla, mutta tärkein syrjäyttämisen keino on taloudellinen. Kukaan ei voi rahataloudessa elää ilman työtä ja toimeentuloa. Ja vallankin lapsilla ja nuorilla on valtavat paineet tämän kaupallisuuden keskellä: Miksei minulla ole, kun kaikilla muilla on? Lasten ja nuorten käytöstä ja tapoja kauhistellaan ja ihmetellään eikä aina ajatella omaa nenää pidemmälle.

Köyhän lapselle ei välttämättä jää muuta kuin kauhistuneiden aikuisten ahdistunut katse. En tarkoita, että ihminen selvitäkseen tarvitsisi ylenpalttista rikkautta, mutta terveen itsetunnon kehittymiseen tarvitaan turvatut olosuhteet. Terve itsetunto voi pelastaa ihmisen vaikeuksien keskellä.

Kuuluisan psykoanalyytikon Alice Millerin sanoilla: ”Tarkoitan terveellä itsetunnolla ehdotonta varmuutta siitä, että mielletyt tunteet ja toiveet kuuluvat omaan itseen. Tämä varmuus ei ole harkinnan tulos, vaan se on olemassa kuin sydämensyke, johon ei kiinnitetä huomiota, ellei se reistaile.

Tästä omien tunteiden ja toiveiden välittömyydestä ja luonnollisuudesta ihminen ammentaa lujuutensa ja itsekunnioituksensa. Hän voi ”elää läpi” tunteitaan ja olla surullinen, epätoivoinen tai avun tarpeessa tarvitsematta pelätä, että saattaa silloin sisäistetyn äidin tolaltaan. Hän saa hätääntyä, kun häntä uhataan, hän saa suuttua, kun hänen toiveensa eivät täyty. Hän tietää yhtälailla, mitä tahtoo ja mitä ei tahdo, ja pystyy ilmaisemaan tahtonsa välittämättä siitä, pidetäänkö hänestä vai vihataanko häntä sen vuoksi.”

Lasten syrjäyttämisen ketju on siis hyvin syvällä yhteiskunnassa. Toivoa nyt vain sopii, että viime laman ”hoidossa” tehtyjä virheitä ei tällä kertaa toistettaisi. Että tällä kertaa pelastettaisiin pankkien asemesta ihmiset.



(Lähde: Alice Miller, Lahjakkaan lapsen tragedia, WSOY 1986)