Tapa, tapa ittes, tapa, tapa ittes, kuolethan sinä kumminkin. Näin meni murrosikäisten hokema viisikymmentä vuotta sitten. Tänä päivänä Suomessa keskimäärin kolme ihmistä hyppää pois kyydistä enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti.
Suomessa vähätellään itsemurhia, kertoo Mielenterveyden Keskusliiton puheenjohtaja Pekka Sauri ja vaatii uutta itsemurhien ehkäisyohjelmaa. Ohjelmillahan tämä ongelma poistuu.
Olen itse osallistunut Mielenterveyden Keskusliiton toimintaan vuosia sitten. Jouduin jäseneksi, kun puoliso oli tekemässä juttua paikallisosaston perustamisesta ja väkeä oli niin vähän, ettei edes laillista johtokuntaa olisi saatu ilma lisäapua aikaan. No aina minä sen verran hullu olen ollut, ettei minulla ainakaan ollut mitään estettä liittyä pieneen piiriin.
Samaan syssyyn pääsin osallistumaan liiton järjestämälle kurssille. Siellä oli parikymmentä ihmistä, joiden kertoman mukaan yksi jos toinen oli ollut useammallakin liiton järjestämällä kurssilla.
Kurssin alussa avattiin paikallinen mielenterveyskuntoutujien toimintakeskus. Tilaisuuteen osallistui myös presidentti Martti Ahtisaari. Hesarin toimittaja kysyi meiltä paikalla olleilta, mitä me haluaisimme kysyä presidentiltä. Minä kysyin: ”Mitä presidentti on aikonut tehdä mielenterveyspotilaiden taloudellisen tilanteen parantamiseksi, sillä se on niin huono, että tervekin saa pitää hatustaan kiinni, ettei siinä puutteessa tule hulluksi?” Kysymystä ei esitetty presidentille. Sen sijaan laulettiin yhdessä laulu Rakastan elämää seisaalleen nousten.
Tilaisuuden päätyttyä Hesarin toimittaja tuli kysymään minun etunimeäni, johon minä vastasin, että jos minusta puhutaan, niin laitetaan koko nimi, sillä en minä häpeä tilaisuudessa oloani. Ei laitettu kysymystä Hesariinkaan.
Kurssilla liiton edustaja piti erityisen puheenvuoron, missä hän neuvoi tiedottamisesta sen verran, että vain Mielenterveyden Keskusliitolla on oikeus tiedottaa mielenterveyspotilaiden asioista. Tätä ihmettelin jo silloin. Miten niin? Eikö hulluilla itsellään ole oikeutta puhua omista asioistaan? Kyllä, mutta ei liiton nimissä. No nyt en enää ole liiton jäsen.
Paikalla oli myös TSL:n edustaja, joka kehotti kurssilaisia perustamaan opintokerhoja, koska sitä kautta voi saada vähän toiminta-avustusta. Nykyisin hänen tilallaan on varmaankin vihreiden sivistysjärjestön edustaja.
Vähän muita myöhemmin saapui kurssille henkilö, joka oli jättänyt lääkkeensä ottamatta. Hänet vietiin poliisikyydillä suljetulle osastolle, kun järjestäjät ja muut pelkäsivät häntä. Sellaista oli vertaistuki.
Itse ystävystyin erään kurssilaisen kanssa, joka seuraavat viisi vuotta soitti minulle mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Sitten oli pakko lopettaa. Loppuivat omat voimat.
Aivan jokin aika sitten oli tv:ssä RAY:n mainos, missä kerrottiin, että mielenterveyspotilaiden vapaaehtoistyötä ja vertaistukea avustetaan vuosittain 200 miljoonalla eurolla. Oman kokemukseni perusteella potilasjärjestöjen työ on piilopuoluetukea, josta ei tuntematon potilas paljon kostu.
Jokuhan on joskus piruuttaan laskenutkin, että jos kaikkien potilasjärjestöjen jäsenmäärä laskettaisiin yhteen, niin Suomen väkiluvuksi tulisi 26 miljoonaa.
