sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Romanttinen joulukalenteri 2017


I päivä

Luvataan painetta matalaa
- lumikuuroja sakeita.
Vie polku kauas metsän taa
kohti peltoja lakeita
ja tuuli huutaa hoosiannaa.


II Joulukuuta

Pirtistä pienestä,
harmaa kuin maa,
puistikon keskeltä
vitilumelle lankeaa
valo kynttilän liekistä.




III Joulukuuta

Kulkija katsoo.
Ei silmiään usko,
kun liekki lietsoo.
Kaikki untako,
mikä mieltä kietoo?




IV Joulukuuta

Myrsky nousee.
Jo katoaa talo.
Ilta tummenee.
Häviää valo.
Tähdet valkenee.
V Jouluk jouuta

Yön pimeään
käy kulkija yksin
minä yksin jään
pelkooni käsityksin
pelkäämään.






VI Joulukuuta

Yön syli on musta,
en eteeni nää.
Minä etsin lohdutusta.
Ei taakseni jälkiä jää,
vain uni kaivatusta.




VII Joulukuuta

En tiedä mistä minne
on matkani pää.
Minä kaipaan sinne,
mitä en enää koskaan nää.
Missä hehkui aurinkorinne.




VIII Joulukuuta

Siellä kukkivat puut.
Oli ruoho vihreää.
Siellä kuiskivat suut.
Valo taivaan pehmeää.
Meidän olivat kuut.











IX Joulukuuta

Ja rannalla meren armaan,
tyynen ja tuoksuvan,
sinisen, harmaan,
me tunnuimme uskovan
ikuiseen, mahdottomaan.




X Joulukuuta

Näin uskoneet ovat monet,
onnesta sokeutuneet.
Niin lupaavat kaikille unet,
jotka aina on kaikonneet
kuin keväisten metsien lumet.


XI Joulukuuta

Päin aamua uutta
minä jatkan matkaa.
Kohti tulevaisuutta
ja seuraavaa mutkaa
uutta ja uutta.





XII Joulukuuta

En periksi anna,
en tähän jää,
ei kahleisiin panna,
kun määränpää
on korkealla.




XIII Joulukuuta

Minä etsin polun
aitojen takaa,
jos hukkaan joudun,
niin samaa rataa
itseni noidun.




XIV Joulukuuta

Minä olen noita
ja tyhjästä tulen.
Ei minua kukaan voita.
Minä tyhjään menen.
Ei kellot soita.




XV Joulukuuta

Vaan äkkiä aivan
lyö salama pimeän kahteen
ja valossa valkoisen laivan
näen saapuvan lahteen.
Minä jaksoin vaivan.




XVI Joulukuuta

On ihmeistä suurin
valo keskellä pimeyttä.
Se murtaa muurin.
On loisto tihentynyttä
hehkua kristallin.




XVII Joulukuuta

Tiirat kirkuvat
meren yllä
kalat kiiltävät uivat
kivien päällä
ja perhoset tanssivat.


XVIII Joulukuuta

Tuuli nouse jälleen,
aallot liekkuvat,
kaisla kumartaa ystävälleen.
Puut puhuvat.
katsellen ympärilleen.


XIX Joulukuuta

Meren syvyydessä,
pohjassa aivan,
voin nähdä vihreydessä
vanhan aavelaivan
pois kauas lähtemässä.




XX Joulukuuta

Sen kannella miehet
valkeaa luuta
tähyää varjoja entiset,
ei mitään muuta.
Pois iäksi mennehet.











XXI Joulukuuta

Vesi on lämmintä.
Valo mieluista minulle.
Teen tuohesta venhettä.
Sen lähetän maailmalle
viemään viestiä.





XXII Joulukuuta

Jos vene perille saapuu,
on viesti selkeä:
Se rauhaan on kaipuu.
Jos sitä ei ymmärrä,
vene pohjaan vaipuu.











XXIII Joulukuuta

Ei ehtinyt tuulen mukaan.
Ei se lähtenyt mihinkään.
Ei nähnyt venettä kukaan.
Olin laittanut määränpään
oman haaveeni tuhkaan.




XXIV Joulukuuta

Silti minä uskon
tämän pimeän maailman
noustessa aamuruskon
rauhan saavan
ja auringon.