"Kuka on demokratia ja onko se kotona?

Piipahdin Saksassa ja Keski-Euroopassa ja tulin siihen tulokseen, että kovasti ovat maat muuttuneet viimeksi kuluneiden vuosien aikana.

Italiassa on ennenkin ollut kaikenlaisia tiemaksuja ja nyt niitä on entistä enemmän. Saksan teillä saa vielä vapaasti liikkua. Sveitsi vaatii vinjetin, joka maksaa 40 euroa vuodessa ja Itävalta kauppaa vähimmillään viikon vinjettiä kahdeksan euron hinnalla.

Saksa on Keski-Euroopan maista ehdottomasti edullisin. Rapeakuorisen ja vastapaistetun sämpylän saa 15 centillä ja jogurtin kymmenellä. Ranskassa on kallista ja Sveitsissä samoin. Kaikkien edelle nousee kuitenkin Suomi, siis kalleudessa. Tarjonta on olematonta ja siten myös kilpailu, jota käytännössä ei ole. Suomalaiset vimpulat ja jumpulat, joita leivän nimellä kalliilla myydään, varmaan palautettaisiin muualla saman tien kauppaan.

Lähiruokaa kannatetaan Saksassakin, mutta tutkimus osoittaa, että vain 10 prosenttia luvatusta on todella lähellä tuotettua. Luonnonmukaisesta ituviljelmästä lähtenyt bakteerimyrkytys herätti monet huomaamaan hengenvaaralliset puutteet, jotka myös luomu voi saada aikaan.

Harmaa talous kiusaa myös Saksaa. Koko Euroopassa ylläpidetään myyttiä, että maahanmuuttajia tarvitaan tekemään paskaduuneja, jotka eivät paikallisille kelpaa. Tosiasia on kuitenkin, että ulkomaisen työvoiman halpuus ja työehtojen polkeminen ovat todellisia syitä siirtotyöläisten suosimiseen niin meillä kuin muualla.

Käsityön arvostus on selvästi heikentynyt kaikissa maissa. Käsityömyymälöitä ei juuri enää ole. Schwarzwaldissa käkikellokauppojakin oli enää muutamia entisten kymmenien asemesta. Halpatyömaissa tuotettuja koruja kaupattiin kaikkialla.

Kaupan yksipuolistuminen näkyy tarjonnassa: Kaikkialla samat tavarat ja samat elintarvikkeet. Ylikansallisten firmojen logot ovat hallitsevia ja niiden liput liehuvat joka paikassa ja kaikissa maissa. Belgia ja Hollanti ovat niin täynnä kaikkialla laiduntavaa karjaa, ettei ole syytä epäillä lihojen alkuperää. Muualla homma ei tunnu kannattavan samassa määrin. Yleiskatsaus osoittaa, missä EU-tukiaisia eniten osataan käyttää.

Demokratiasta puhutaan, mutta käytännössä sitä ei ole. Minusta demokratiaksi ei riitä äänioikeus. Pikemminkin voidaan kysyä ”kuka on demokratia ja onko se kotona”. Demokratiaa on ihmisten vapaa liikkuvuus ilman ylimääräisiä maksuja, jotka niittaavat köyhän paikoilleen. Demokratiaa ovat kunnolliset työolot ja niiden noudattaminen. Demokratiaa on turvattu lapsuus, aikuisuus ja vanhuus, turvattu terveydenhuolto ja koulutus. Demokratiaa on mielipiteiden vapaus, ilman että toisinajattelijoita rankaistaan ja kohdellaan kaltoin.

Niin kauan kuin vallalla on ajattelu: vaalit on käyty ja nyt pulinat pois, jää leivästä vain reikä leipojan käteen. Eivät manipuloidut ja rahalla käydyt vaalit ole mikään demokratian mitta. Demokratia koskettaa meitä jokaista. Ja jokainen meistä on se demokratian kantaja. Demokratiaa joko on tai ei ole.

Nykykäsitys determinismeineen halveksii ihmistä ja se halveksii demokratiaa.

Saksasta kertoo vielä tämäkin esimerkki: Eräillä alueilla kouluissa on alettu jakaa oppilaita kahteen kastiin käytettävissä olevien vessojen mukaan. Ne joilla on varaa maksaa, saavat puhtaammat vessat, laadukkaamman vessapaperin ja vielä deodorantti-suihkauksen kaupan päälle. Kehityksen suunta on tämä.

Suomi ja Paavo Arhinmäen kehnot selitykset

Terävä ja kova, mutta sininen on Pohjolan valo. Varjot mustia. Kylmä aurinko.

Pari viikkoa Bodenseellä ja on kuin palaisi niityltä Hannun ja Kertun synkkään metsään noidan mökille.

Parhaan ensiraportin Suomen asioista antaa posteljooni, joka nauraa räkättää Paavo Arhinmäen puheille: ”Vielä koskaan minun elämäni aikana ei ole köyhille annettu satasta. Ei koskaan minun elämäni aikana köyhät ole saaneet satasta. Niin se sanoi ja hullukin ymmärtää, että kun se sama raha otetaan muista tuista ja inflaatio syö loput, ei köyhälle jää käteen kuin mätä ja haiseva lahna. Ja mikä sen elämän aika sitten on?! Vähemmän kuin puolet minun elämäni ajasta. Parempiakin aikoja olen nähnyt”, halveksi posteljooni.

”Ja se Risikko omien puheittensa mukaan hyppi tasajalkaa, kun sai niin mieluisen ministerinpallin. Kyllä sillä palkalla kannattaakin jo hyppiä”, kirosi posteljooni, joka jakaa ylitöinään myös mainoksia saadakseen edes vähän voita leipänsä päälle. ”Siitäkin jää sitten entistä vähemmän korvausta, kun bensan hinta nousee ennätyslukemiin”, posteljooni kirosi: ”Taidan lopettaa, kun siitä ei nytkään saa kuin kaksikymppiä kuussa", hän raivosi.

Turussa avattiin radio ensimmäisen kerran ja pantiin heti kiinni, kun kuultiin ensimmäinen Zys, joka meillä sekuntiakin lyhyempi aikayksikkö.

Televisiouutiset ovat sietämätöntä katsottavaa Saksan ja vallankin Hollannin uutisten jälkeen, missä sentään pysytään tiukasti asiassa ilman hallituksen manipuloivaa pukinsorkkaa ja kulutukseen yllyttävää tekstimainontaa.

Suurin pettymys oli kuitenkin Vasemmistoliiton osallistuminen hallitukseen ilman mitään parannuksia köyhän elämään. Vanhuksien elämää vaikeutetaan huonontamalla Kelan lääkekorvauksia. Bensan ja öljyn hintojen korotukset nostavat elämisen kustannukset niin korkealle, ettei köyhä enää niihin yllä. Tästä näkee, että vasemmisto tietää vain kaiken hinnan, mutta ei minkään arvoa.

Kovin vaisuilta tuntuivat Paavo Arhinmäen moraliteetit todellisuuden rinnalla. Politiikka pitää kyetä perustelemaan tosiasioissa eikä moraalisilla peitetarinoilla vastuusta ja sen kantamisesta, joka parhaimmillaankin merkitsee vain omaa etua ja ministerin erinomaista palkkaa ja veronmaksajien rahojen jakamista mulle ja mun kaverille: ”Saavat ainakin Karkkiharmonikat vähän enemmän rahaa”, perusteli muudan edunsaaja vasemmiston hallitukseen menoa Claes Anderssonin aikaan.

Stalinismikin tuntuu edelleen olevan hyvissä voimissa, kun toisinajattelijoita uhkaillaan.

Ja paskat. Kiitti mulle riitti. Toivotan tovereille onnea valitsemallaan tiellä. Puolueesta en voi erota, kun en ole siihen koskaan kuulunutkaan. Hetken harkitsin liittymistä ennen vaaleja, mutta nyt on tilit selvät: Mitäpä minä heistä, kun eivät hekään minusta.

Valtakunnassa on tyhjiö vai onko?

Poliittinen luokka eli poliittinen eliitti on sukset ristissä joka suuntaan.

Taloudellinen valta toimii omalla alueellaan ja kauppa käy. Kurssit nousevat ja laskevat. Uusimman tiedon mukaan vain yksi prosentti maailman väestöstä omistaa jo 39prosenttia kaikesta varallisuudesta. Toisella laskutavalla mitattuna 10 prosenttia omistaa 90 prosenttia. Ja vielä kaksi prosenttia omistaa 50 prosenttia kaikesta. Vuorineuvosten suunnitelmat ovat toimineet hyvin.

Timo Soini pääsi eilen puuskaisemaan tv:ssä, että vähemmistöhallituksella ei voi pitkään kansaa hallita. Tätä kansaa kykenee hallitsemaan vaikka yksi mies. Nähty on. Suoria haastatteluja nähdään edelleen muutoin hyvin vähän

Tässä maassa on asioista puhumisessa vallalla auktoriteetin metodi: Ei ole väliä sillä, mitä kukakin sanoo. Tärkeintä on kuka sanoo. Niinpä minäkin lainaan Jörn Donneria, jolla ilman muuta on paljon suurempi auktoriteetti kuin minulla.

”Hän (J) omaksui jo teini-iässä vaistomaisesti käsityksen, jonka mukaan valta korruptoi aina. Niissä maissa, joissa hän on käynyt, hän ei ole tavannut mitään, joka puhuisi tätä mielipidettä vastaan. Mutta hän on siksi viisas, että hän käsittää, ettei hän välttyisi itsekään korruptiolta, jos hänellä olisi valtaa. Hän on tutustunut eräisiin ihmisiin, joilla on valtaa tässä Tasavallassa, ja hän on oppinut näkemään, että todellinen marginaali erilaisten päätösten ja tekojen välillä on varsin pieni. Poliittiset puolueet tekevät tietenkin parhaansa uskotellakseen äänestäjilleen, miten erilainen ja uudistusmielinen heidän puolueensa on, mutta sitten saadaan nähdä, että yhteiskunnallinen kehitys jatkaa suunnilleen entistä latua riippumatta siitä, mikä puolue on vallassa. Äänestäjät tajuavat harvoin, että heillä on vaaleissa tuskin lainkaan todellisia vaihtoehtoja. He äänestävät aivan yksinkertaisesti siitä, tuleeko työministeriksi oikeistolainen vai sosiaalidemokraatti ja tuleeko sosiaaliministeriksi keskustapuolueen mies vai kommunisti:

He valitsevat vallan haltija, eivät ideologiaa. Koska yksi puolue tai yksi ainoa ryhmä ei milloinkaan johda maata, useimmat päätökset pakkaavat olemaan keskivertoratkaisuja, kompromisseja, jotka tyydyttävät kaikkia eivätkä ketään. J:n mielestä tällainen asiain tila ei ole onnellinen, mutta varsin väistämätön. Yhteiskunnan kehittymisen suhteellinen konservatiivisuus selittyy hänen silmissään tavan sanelemasta vanhoillisuudesta, jonka uhreja ihmiset ovat.”

"Koska yhteiskunta on niin pieni, eteenpäin pyrkivä nuori mies (naiset eivät vielä ole tulleet kuvaan) voi oppia tuntemaan henkilökohtaisesti kaikki ne ihmiset, jotka ovat tarpeen menestykselle. Tällaiset henkilökohtaiset tuttavuudet ovat tärkeitä, minkä J. toteaa eri yhteyksissä. Vallalla on järjestäytymätön vapaamuurarius, joka antaa yhteiskunnan mekanismeille oman leimansa. J. on miettinyt usein, miksei yksikään lahjakas tutkija ole tullut ajatelleeksi selvittää, kuka kenetkin tuntee Tasavallassa."


Ihmiset valmistautuvat koulujen päättäjäisiin ja muihin kevätjuhliin eivätkä ole tietääkseenkään. Hyvät ilmat lupaavat hurjaa bilettämistä.


(Lainaukset Jörn Donnerin kirjasta Surun ja rakkauden kesä, Otava 1971.)

Unohdin Mannerheimin syntymäpäivän

Ylihuomenna on tärkeä päivä. Kihlauksestani tulee kuluneeksi 45 vuotta. Olin tuntenut sulhaseni vain viisi päivää, kun hän kosi. Sormus ostettiin jo viikko aikaisemmin ennen sovittua kihlajaispäivää. Sulhaseni sai perintösormuksen, jonka olin perinnyt isosedältäni, joka päätti päivänsä menemällä kaivoon. Tupansa pöydälle hän jätti kellon, sormuksen ja lompakon.

Olimme päättäneet kihlajaispäiväksi kesäkuun neljännen, koska se oli Mannerheimin syntymäpäivä ja puolustusvoimien lippujuhla. Sen jälkeen koko Suomi tietysti liputti meidän kihlaustamme. Armaani oli vielä tuolloin myös Mannerheimin suuri ihailija.

Minulle lippu ja isänmaa eivät merkinneet oikein yhtään mitään. Isäni oli haavoittunut Karhumäen taisteluissa ja jäänyt henkiin vain siksi, että ryssä oli jättänyt ojan pohjalla verissään maakaavan miehen ampumatta. Oli tähdännyt, mutta ei laukaissut.

Isällä oli tapana sanoa, että hänellä ei ole isänmaata kuin sen verran, mitä on multaa kynsien alla. Sodan jälkeen isä rakensi rintamiestalon yksin kaverinaan naapurin laiha hevonen. Lipputankoa ei pihalle laitettu. Sitten vasta, kun talo on maksettu. Sitten vasta, kun se on oma. Sitä päivää hän ei nähnyt. Hänen sydämensä petti 52-vuotiaana.

Isälläni oli tapana joskus laulaa: Kotimaani ompi vittu, vittu armas synnyinmaa. Siellä mustat pillunkarvat reiän laitaa reunustaa.

Minä olen isäni kuolemasta lähtien tuntenut olevani aina ja kaikkialla sivullinen. Enemmän kuin suomalainen tunnen olevani maailman kansalainen ja osa ihmiskuntaa. Isänmaata on saman verran kuin isällä: se mitä on kynsien alla. Aina ei sitäkään.

Suomen lippua en palvo. Kesäkuun neljäntenä liputetaan minun kihlajaisiani.

Olen unohtanut, että se on marsalkka Mannerheimin syntymäpäivä ja puolustusvoimien lippujuhla.

Ja nyt haluankin vain toivottaa Vasemmistoliitolle: Voimaa ja Uskallusta, Lämmintä Luottamusta ja Solidaarisuutta!