Suomi ja Paavo Arhinmäen kehnot selitykset

Terävä ja kova, mutta sininen on Pohjolan valo. Varjot mustia. Kylmä aurinko.

Pari viikkoa Bodenseellä ja on kuin palaisi niityltä Hannun ja Kertun synkkään metsään noidan mökille.

Parhaan ensiraportin Suomen asioista antaa posteljooni, joka nauraa räkättää Paavo Arhinmäen puheille: ”Vielä koskaan minun elämäni aikana ei ole köyhille annettu satasta. Ei koskaan minun elämäni aikana köyhät ole saaneet satasta. Niin se sanoi ja hullukin ymmärtää, että kun se sama raha otetaan muista tuista ja inflaatio syö loput, ei köyhälle jää käteen kuin mätä ja haiseva lahna. Ja mikä sen elämän aika sitten on?! Vähemmän kuin puolet minun elämäni ajasta. Parempiakin aikoja olen nähnyt”, halveksi posteljooni.

”Ja se Risikko omien puheittensa mukaan hyppi tasajalkaa, kun sai niin mieluisen ministerinpallin. Kyllä sillä palkalla kannattaakin jo hyppiä”, kirosi posteljooni, joka jakaa ylitöinään myös mainoksia saadakseen edes vähän voita leipänsä päälle. ”Siitäkin jää sitten entistä vähemmän korvausta, kun bensan hinta nousee ennätyslukemiin”, posteljooni kirosi: ”Taidan lopettaa, kun siitä ei nytkään saa kuin kaksikymppiä kuussa", hän raivosi.

Turussa avattiin radio ensimmäisen kerran ja pantiin heti kiinni, kun kuultiin ensimmäinen Zys, joka meillä sekuntiakin lyhyempi aikayksikkö.

Televisiouutiset ovat sietämätöntä katsottavaa Saksan ja vallankin Hollannin uutisten jälkeen, missä sentään pysytään tiukasti asiassa ilman hallituksen manipuloivaa pukinsorkkaa ja kulutukseen yllyttävää tekstimainontaa.

Suurin pettymys oli kuitenkin Vasemmistoliiton osallistuminen hallitukseen ilman mitään parannuksia köyhän elämään. Vanhuksien elämää vaikeutetaan huonontamalla Kelan lääkekorvauksia. Bensan ja öljyn hintojen korotukset nostavat elämisen kustannukset niin korkealle, ettei köyhä enää niihin yllä. Tästä näkee, että vasemmisto tietää vain kaiken hinnan, mutta ei minkään arvoa.

Kovin vaisuilta tuntuivat Paavo Arhinmäen moraliteetit todellisuuden rinnalla. Politiikka pitää kyetä perustelemaan tosiasioissa eikä moraalisilla peitetarinoilla vastuusta ja sen kantamisesta, joka parhaimmillaankin merkitsee vain omaa etua ja ministerin erinomaista palkkaa ja veronmaksajien rahojen jakamista mulle ja mun kaverille: ”Saavat ainakin Karkkiharmonikat vähän enemmän rahaa”, perusteli muudan edunsaaja vasemmiston hallitukseen menoa Claes Anderssonin aikaan.

Stalinismikin tuntuu edelleen olevan hyvissä voimissa, kun toisinajattelijoita uhkaillaan.

Ja paskat. Kiitti mulle riitti. Toivotan tovereille onnea valitsemallaan tiellä. Puolueesta en voi erota, kun en ole siihen koskaan kuulunutkaan. Hetken harkitsin liittymistä ennen vaaleja, mutta nyt on tilit selvät: Mitäpä minä heistä, kun eivät hekään minusta.

Terveisiä Helssingistä!

Kun oli niin kaunis ilma, lähdimmekin Hyvinkäältä omalta haudaltamme Vappujuhlia katsomaan ihan pääkaupunkiin asti. Matkaamme saatteli Martti Innasen Helsinkiläisten laulu.

Pysäköimme auton kaupunginteatterin eteen, missä tilaa oli runsaasti. Vastamme marssi pieni joukko punalippuja kantavia kommunisteja ja Kalle Kuittinen. Kalle oli entisensä: - Minulle tärkeintä on kansainvälisyys ja rauha, hän sanoi. Kättelimme ja jatkoimme eri suuntiin. Jotenkin tunnelma oli absurdi.

Hakaniemen torilla demareiden ja vasemmistoliiton yhteisessä vappujuhlassa ilo oli ylimmillään, kun saavuimme paikalle. Harri Saksala esitti juuri kuntatyöntekijöiden laulua: ”Meitä ei kukaan voi koskaan erottaa. Ikuinen tämä liittomme on.”

Seuraavaksi hän lauloi ajankohtaiseen poliittiseen tilanteeseen ehkä vieläkin sopivamman laulun: ”Viiltää, viiltää nyt suru sydäntäni viiltää. En usko sanaa mä muidenkaan, kun sulta valheen saan.”

Kuuluttaja kertoi yleisölle, että torilla oli 10 000 ihmistä. En tiedä millä matematiikalla porukka oli laskettu, mutta kai se pitää uskoa, kun sanotaan. Kovin oli harmaata väki ja vanhaa kuten minä. Enemmistö oli luultavasti demareita herrojen lakkimuodista päätellen.

Sitten puhui Paavi Arhinmäki, joka aloitti reippaasti: Vaalit voittivat demokratia ja perussuomalaiset. Katsoin parhaimmaksi lähteä.

Hakaniemen rannassa kommunistien juhla oli jo ohi. Yksinäinen kirjamyyjä katsoi taivaalle. Lavalla musisoi pari soittajaa.

Mutta ei se mitään. Taas on mentävä. Miehet oottaa metsässä.

Tästäkin huolimatta hyvää vapun jatkoa.

Politiikan ruhtinaat ja setätädit

Tamperelainen yhteiskuntatieteiden maisteri ja valtio-opin tutkija Jiri Nieminen kirjoittaa Kansan Uutisissa (7.3.2011) tulevista vaaleista: ” Sikäli kun politiikka ymmärretään Niccolò Machiavellia seuraten ruhtinaan eli poliitikon ja kansanjoukkojen väliseksi liitoksi toisia ruhtinaita eli poliitikkoja ja heidän edustamiaan voimia vastaan, voimme hahmottaa poliittisia strategioita, kuinka eri poliitikot ovat pyrkineet hyötymään maskuliinisuuden kriisiytymisestä.”

Itse on ole moista kriisiytymistä lainkaan huomannut, mutta ehkä se johtuu pelkästään omasta rajoittuneisuudestani ja siitä, että minua on joskus kutsuttu myös hyväksi jätkäksi.

Arvioidessaan ehdokkaita tästä näkökulmasta tutkija ottaa esimerkeiksi Alexander Stubbin ja Timo Soinin: ”Kokoomuksen Alexander Stubb on malliesimerkki siitä, että yhteiskunnan feminisoitumisesta ovat hyötyneet ennen kaikkea ne ylemmän keskiluokan miehet, jotka ovat kyenneet omaksumaan maskuliiniseen ruumiillisuuteen aikaisemmin feminiinisiksi ymmärrettyjä ominaisuuksia. Hän pyrkii luomaan liittosuhteen toisiin keskikuokan miehiin ja naisiin urheilemalla miehekkäästi iltapäivälehtien sivuilla erotisoimalla ruumiinsa kokovartaloministeriksi.” Siis, että sedästä on tullut enemmän täti.

”Perussuomalaisten Timo Soini yrittää puhutella miehiä, jotka eivät ole kyenneet tai halunneet omaksua aikaisemmin feminiinisiksi ymmärrettyjä ominaisuuksia ruumiillisuuteensa ja ovat heikoilla siirtyessämme teollisesta tuotannosta palvelujen ja informaation tuotannolle perustuvaan talouteen. Hän edustaa protestimaskuliinisuutta.” Ai, sitäkö se onkin, jota minä olen kutsunut pölkkypäisyydeksi.

Soinin retoriikka on tietoisesti pyrkinyt viemään kannattajia keskustasta ja SDP:ltä. Perussuomalaiset ovat muutenkin kaikkein perinteisin äijäpuolue suomalaisessa politiikassa.

Jopa vihreiden homomiehet Pekka Haaviston ja Oras Tynkkysen tutkija on onnistunut asettamaan Stubbin luomaan miesluokkaa. Sen sijaan Vasemmistoliiton kaksilahkeiset sijoittuvat ikävästi näiden kahden perustyypin välimaastoon Paavo Arhinmäen vegetaristisesta jalkapallohuliganismista huolimatta. No selvähän tämä.

Soinin ainakin osittaisen naisvihamielisyyden vastakohdaksi tutkija asettaa Anna Kontulan, joka edustaa ylitsevuotavaa miesrakkautta niin kuin minä itsekin.

”Parakin miesten välillä syntyy ystävyyssuhteita, jotka osaltaan helpottavat ikävää. Siksi jotkut kutsuvat parakkitovereita perheekseen. Tunnelmaa pidetään yllä jatkuvalla kujeilulla ja leikinlaskulla, josta minäkin saan osani – ihovoidetta ovenkahvassa, piilotettu kahvikuppi, pyyhkeen pihistäminen kesken suihkun ja niin edelleen. […] Ikävä on kuitenkin tiivistynyt parakin seiniin, se on kuitenkin läsnä koko ajan kun tehdään askareita tai nauretaan vodkaringissä. Miehet tietävät menettävänsä kallisarvoista aikaa: juuri nyt lapset tarvitsevat isäänsä, juuri nyt pitäisi olla läsnä, tukea, ohjata ja rakentaa elinikäistä ihmissuhdetta. (Näkymätön kylä, sivut 98–99)

Kontula yrittää osoittaa työläisromantiikan hengessä kuinka hän ymmärtää työväenluokkaisten miesten elämän iloja ja suruja kuin samaistuen heihin. Pamfletissaan hän kääntää myös oman sukupuolensa voimavaraksi, mikä on harvinaista suomalaisille naispoliitikoille.”

Jutun luettuani minulle ei jäänyt käteen muuta kuin ihmettely: Ai, että tästäkö politiikassa onkin kysymys.

Rikkaiden epäsosiaalisuus kansan maksettava

Verot valtion maksettaviksi tuntuvat kaikki hyvätuloiset ajattelevan ja tätä toivetta suomalaiset porvaripuolueet toteuttavat uskollisesti. Tähän ajatukseen perustuu oikeiston politiikka. Tätä varten rikkaat ja hyvätuloiset äänestävät uskollisesti valtaan omat systeeminpyörittäjänsä. Ja pienet apupuolueet murusten toivossa komppaavat.

Aina, kun veroista puhutaan, vedetään kehiin sosiaalipummit. Vallitsevan propagandan mukaan huonohampaiset köyhät elävät jossain ihmeen tuloloukussa ja vievät pääosan muiden raataman työn tuloksista.

Tämähän ei tietenkään pidä paikkaansa. Suurin osa köyhälistön maksamista veroista ohjautuu eliitin ylläpitoon. Eilen julkistettiin uusimmat tiedot maataloustukiaisista.

”Pertunmaalla lypsykarjatilaa pitävä Jari Leppä sai tukia yhteensä lähes 116 000 euroa.

Kaikkiaan maataloustukia sai 13 kansanedustajaa.

Toiseksi eniten eli 75000 euroa tukia maksettiin Esko Kivirannalle (kesk.), jolla on viljatila Sauvossa Varsinais-Suomessa. Kokoomuksen Pertti Hemmilä sai salolaiselle viljatilalleen lähes yhtä paljon tukia kuin Kiviranta. Timo Kaunisto (kesk.) sai tukea kananmunien tuotantoon lähes 46 000 euroa.

Muita tukien saajia olivat muiden muassa keskustan Juha Korkeaoja, Juha Mieto ja Paavo Väyrynen.

Koneen hallituksen puheenjohtajan Antti Herlinin Kirkkonummella sijaitsevalle tilalle maksettiin tukia runsaat 250 000 euroa.” (Verkkouutiset 1.2.2011)

Jo ainakin viime kesästä lähtien alijäämäterroristit ovat enemmän tai vähemmän peitellysti uhkailleet köyhää kansaa leikkauslistoilla. Pelkoa lietsomalla vähävaraisten ja pienituloisten ihmisten elämä tehdään entistä ahdistavammaksi.

Eilen Vasemmistoliitto julkisti oman vero-ohjelmansa ja osoitti sillä, että mihinkään leikkauksiin ei tarvitse mennä, jos verotusta suunnataan siten kuin kuuluukin.

”Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki arvioi maanantaina, että valtiovarainministeriön luvut niin sanotusta kestävyysvajeesta ovat liioiteltuja.

Hänen ja vasemmiston laskelmien mukaan vaje olisi puolet siitä, mitä ministeriö on pitänyt esillä. Noin kymmenen miljardin euron sijaan vajetta olisi viitisen miljardia euroa.

– Arviolta puolet arviosta on todellinen luku, Arhinmäki sanoi ja totesi useiden tutkimuslaitosten päätyneen tähän tasoon, lopulta jopa valtiovarainministeriön.

– Kyseessä on ollut ministeriön yritys ohjata keskustelua siihen suuntaan, että mentäisiin leikkauslistoihin.” (Kansan Uutiset 31.1.2011)

Mutta niin kuin laulussakin lauletaan, niin ennemmin tai myöhemmin velat on maksettava. Rikas yläluokka on siihen tehtävään liian epäsosiaalinen. Se maksimoi voitot ja korjaan itselleen ja systeeminpyörittäjilleen suurimman hyödyn. Muut saavat nuolla näppejään.

”Nyt jo viidettä vuottaan maailmantaloutta koetteleva velkakriisi on aiheuttanut erilaisia suoria ja epäsuoria tappioita, kustannuksia ja tulonmenetyksiä arviosta riippuen joko järkyttävän, tähtitieteellisen tai historiallisen määrän.

Ennen kuin kriisi lopulta hellittää, laskua kertyy vielä rutkasti lisää. Velkakriisin lopullisesta hinnasta ei ole eikä voi olla kenelläkään tietoa, sillä kriisi on yhä meneillään.

Jo nyt on silti tiedossa, että tästä kriisistä kertyy lopulta maksettavaa ja menetyksiä enemmän kuin yhdestäkään talouskriisistä ainakaan sitten 1930-luvun lamavuosien.

Toinen jo nyt tiedossa oleva seikka on, kenelle tämän(kin) kriisin kustannukset lopulta koituvat maksettaviksi ja muilla tavoin kärsittäviksi.

Lasku lankeaa viime kädessä kansalle, koska muita maksajia ei lopulta ole. ” (Taloussanomat 30.1.2011)