Uusvennamolaisuus ja kansan pettämisen politiikka

Kuva: Johannes Heinonen (yllä)
Ja me herrat nauroimme niin (alla)

"Tekstitv:n uutisen mukaan Timo Soini tavoittelee hallitusneuvotteluissa lupaa vastaan äänestämiselle EU:n vakautusrahastoa koskevassa päätöksenteossa.

Näin Soini yrittää samaa hattutemppua, jota vihreät sovelsivat ydinvoimakysymyksessä: Hei mehän äänestimme vastaan, mutta halusimme mukaan päätöksentekoon.

Soinilta pitää nyt kysyä, mihin päätöksentekoon sinulla on jotain sanottavaa, kun koko toimintasi ruskea lanka on ollut EU:n vastustaminen. Missä EU, siellä ongelma, vieläkö muistat?"

Näin kirjoittaa blogissaan Kari Arvola ja jatkaa:

"Oppositiolla on vakautusrahastoa koskevassa suomalaisessa päätöksenteossa ratkaiseva rooli. Vakituisen vakautusjärjestelmän ja sen ydinosan EMS:n perustaminen tuo Euroopan unionin järjestelmään uuden, keskuspankkia paljon suuremman talouspelurin. Systeemiuudistus edellyttää Lissabonin sopimuksen uudistamista ja sen toteuttaminen ei eduskunnassa mene läpi yksinkertaisella enemmistöllä.

EMS:llä eli pysyvällä vakautusrahastolla tulee olemaan jatkuva ja käytännössä rajoittamaton lainananto ja -otto-oikeus, jonka avulla se pyörittää uusliberalistista rahakasinoa rahalaitosten hyväksi Euroopassa ja kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla.

Vähän kaihdan sanaa "uusliberalistinen", koska se on paljossa käytössä kulahtanut. Mutta valitettavasti on niin, että Suomen kokoomus, jota pääministeri peesaa, häärää EU:n talousministerien palavereissa hyvin aktiivisesti tarjoilemassa käyttöön nimenomaan tuon talouspoliittisen ajattelun kaikkia työkaluja.

Euroopan kaikkien palkansaajien ja varsinkin pienempituloisten etu olisi kulkea eräiden maiden velkaantumisongelmien ratkaisemisessa aivan toista tietä. Myös rahoittajat pitää saada vastaamaan teoistaan. Heikkoon jamaan halvan rahan politiikalla ajettujen valtioiden talouksille tulee luoda pitävä pohja oikean talouskasvun käynnistämiseen.

Suomen oppositiopuolueiden vastuusta enemmän täällä ja myös täällä.

Maailman suurin humbuugi

Kuva: Tarjous, josta ei voi kieltäytyä

Juhani Aho kertoo kirjassaan Minkä mitäkin Italiasta (1906) ikuisesta kaupungista: ”Tuolla näkyy sitten Kolosseumin yli monista kirkolliskokouksistaan mainio Lateraanin kirkon katto, jonka harjalla seisoo koko uusi testamentti kaksinetoista edusmiehineen. Siellä on sen yhteydessä nyt museoksi muodostettu vanha Vatikaani, jolloin katoolinen kirkkokin vielä oli yksinkertainen ja hallitsi maailmaa sisäisellä mahdillaan. Aivan lähellä sitä on sitten kirkkorakennus, joka kätkee sisässään tämän saman kirkon ja koko maailmankin suurimman humbuukin. Siellä ovat pyhät portaat eli scala sancta, jotka tarun mukaan ovat Jerusalemin temppelistä tuodut ja joita myöden polvillaan nousevalle suodaan vuosikausien, en muista monenko, synninpäästö. Niitä myöten konttasi aikoinaan Lutheruskin, mutta kääntyi päähän päästyään kivakasti ympäri päättäen tiukasti mielessään, että jos ei usko auta, niin eivät ainakaan tämmöiset teot; ja niitä myöten näin minä vielä nykyaikuistenkin syntisten pyrkivän autuutta kohti.”

Samana vuonna 1893 Juhani Aho osallistui myös paavi Leo XIII:n 50-vuotis riemujuhlaan, mitä hän myös kirjassaan kuvailee: ”Kun saan katseeni teroitetuksi, näen kantotuolissa pienen olennon, joka verkalleen liikuttelee käsiään edes ja takaisin niinkuin siunauksia jakaakseen. Vien kiikarin silmiini ja tunnen hänet samaksi, jonka valokuvan olen nähnyt kaikissa kirjakauppain ikkunoissa näinä päivinä. Hän on vanha, ryppykasvoinen äijä, silmät terävät ja pienet, käsi hieno ja lumivalkoinen. Korkeaan hiippaan ja väljään viittaan puettuna näyttää hän kuin pikku pojalta, joka on puettu äitinsä hameeseen. Mutta ne, jotka seisovat ympärilläni, ne näkevät hänessä maailman mahtavimman ruhtinaan, ainoan oikeauskoisen kirkon päämiehen, puolijumalansa – Paavin.”

Ja kuvaus päättyy: ”Mutta saanenhan sen kuitenkin uskoa, että ne tuhannet hurskaat, jotka mukavissa rautatievaunuissa saapuvat tänne, saapuvat todellakin paavin edessä polvistuakseen ja vakuuttaen hänelle uskonnollista uskollisuutta.

Paras todistus siitä on kai se uhraavaisuus, jota he samalla ovat kirkon hyväksi osoittaneet. Ne summat, joita paavi vapaaehtoisina lahjoina on saanut riemujuhlansa aikana vastaanottaa, nousevat näet viiteen miljoonaan. Todella kaunis kolehti!”

”Mutta heitämme vielä silmäyksen ihan jalkojemme alle. Siinä on Pietarin kirkon edustatori, kahden pilarikäytävän syleilemänä, jonka keskustassa on suippo obeliski, Egyptistä tuotu ja kaksi suihkulähdettä, jotka eivät koskaan lakkaa utuista vettä ilmaan puhaltamasta. Siinä ovat toisella puolella Vatikaanin pitkät huonerivit, laajat pihat ja vielä taampana korkeiden muurien ympäröimänä paavin yksityiset puutarhat, jonne ei ketään vieraita päästetä ja joiden piiristä ei astu ulos maailman ensimmäinen vanki, joka samalla kenties on maailman mahtavin hallitsija.”

Ja eittämättä paavi on sitä tänäkin päivänä. Paitsi länsimaitten taloudelliset edut myös uskonkiihko ajaa taisteluihin muslimeja ja islamin uskoa vastaan. Juuri nyt Ranska ja Englanti etunenässä.

Niin kauan kuin Vatikaani on vallassa pysyvät krusifiksit koulujen seinillä. Lapsia syntyy ja pitääkin syntyä, koska muslimit lisääntyvät valtoimenaan. Naiset kuolevat laittomissa aborteissa ja joutavat kuollakin, koska heistä ei edes papeiksi ole.

Vatikaanin pitkä käsi ulottuu jo tänne pohjolan perukoille. Vatikaanin avulla on yhteiskuntia mullistettu ennenkin. Puolassa Vatikaani tuki Lech Wałęsaa ja solidaarisuus-liikettä. Tästä palkkaa Puola sai oman paavin. Ehkä vielä joskus valtaistuimella istuu joku suomalainen, joka tuskin kuitenkaan on Timo Soini.

Jaakonsaari, Nato ja peruSSuomalaiset

Kuva: Johannes Heinonen, Ei korppi korpin silmää noki.

Lauantain Ykkös-aamussa oli tällä kertaa vieraana Liisa Jaakonsaari. Kun monet ovat aprikoineet, Suomen asemaa suhteessa Natoon, niin ainakin Liisa Jaakonsaaren mielestä Suomi ei edelleenkään kuulu Natoon, vaikka sen kanssa yhteensopiva monessa suhteessa onkin. Asia on sitä vaille valmis, että Suomi ei pääse Natossa päättämään. Se taas lienee hyvä asia sen puolesta, että yli puolet Suomen kansalaisista vastustaa edelleen Natoa. Muita puolueita Liisa Natohaukka Jaakonsaari kielsi vaalikampanjassa heiluttamasta natomörkökorttia.

Kun Liisa Jaakonsaari Brysselin käytävillä yhdessä Timo Soinin kanssa patsastelee, häneltä kysyttiin myös kantaa Soinin asemoitumisessa Euroopan poliittiselle kartalle. Vastaus oli yksikäsitteinen: Soini äänestää aina yhdessä EU:n katolisen oikeiston kanssa, ellei sitten äänestä tyhjää. Soini on siis samassa porukassa kuin Pohjoi-Italian Liitto, Le Penin –puolue ja Ruotsidemokraatit. Tätä ei voi millään puheilla muuttaa, mutta salata asian voi.

Kun Uusi Suomi referoi Soinin haastattelua Financial Timesissä, se unohti kertoa, että lehden mukaan Soini ei enää halua eroon EU:sta ja eurosta eikä myöskään ottaa uudelleentarkasteluun Kreikan ja Irlannin tukipakettia. Kas näin takki kääntyy ja takki kääntyy näin.

Tämän asian Jaakonsaari kertoi, vaikka hänenkin mielestään Euroopan äärioikeistoa yhdistää edelleen kolme seikkaa: EU-vastaisuus, muukalaisvastaisuus ja työväenluokkainen retoriikka, jonka mukaan kaikkeen syypäitä ovat sosiaalidemokraatit.

Viimeksi Soini äänesti yhdessä katolisen oikeiston kanssa naisten lisääntymisterveyttä koskevassa asiassa, mikä lienee uusi eufemismi sanalle abortti.

Politiikan ruhtinaat ja setätädit

Tamperelainen yhteiskuntatieteiden maisteri ja valtio-opin tutkija Jiri Nieminen kirjoittaa Kansan Uutisissa (7.3.2011) tulevista vaaleista: ” Sikäli kun politiikka ymmärretään Niccolò Machiavellia seuraten ruhtinaan eli poliitikon ja kansanjoukkojen väliseksi liitoksi toisia ruhtinaita eli poliitikkoja ja heidän edustamiaan voimia vastaan, voimme hahmottaa poliittisia strategioita, kuinka eri poliitikot ovat pyrkineet hyötymään maskuliinisuuden kriisiytymisestä.”

Itse on ole moista kriisiytymistä lainkaan huomannut, mutta ehkä se johtuu pelkästään omasta rajoittuneisuudestani ja siitä, että minua on joskus kutsuttu myös hyväksi jätkäksi.

Arvioidessaan ehdokkaita tästä näkökulmasta tutkija ottaa esimerkeiksi Alexander Stubbin ja Timo Soinin: ”Kokoomuksen Alexander Stubb on malliesimerkki siitä, että yhteiskunnan feminisoitumisesta ovat hyötyneet ennen kaikkea ne ylemmän keskiluokan miehet, jotka ovat kyenneet omaksumaan maskuliiniseen ruumiillisuuteen aikaisemmin feminiinisiksi ymmärrettyjä ominaisuuksia. Hän pyrkii luomaan liittosuhteen toisiin keskikuokan miehiin ja naisiin urheilemalla miehekkäästi iltapäivälehtien sivuilla erotisoimalla ruumiinsa kokovartaloministeriksi.” Siis, että sedästä on tullut enemmän täti.

”Perussuomalaisten Timo Soini yrittää puhutella miehiä, jotka eivät ole kyenneet tai halunneet omaksua aikaisemmin feminiinisiksi ymmärrettyjä ominaisuuksia ruumiillisuuteensa ja ovat heikoilla siirtyessämme teollisesta tuotannosta palvelujen ja informaation tuotannolle perustuvaan talouteen. Hän edustaa protestimaskuliinisuutta.” Ai, sitäkö se onkin, jota minä olen kutsunut pölkkypäisyydeksi.

Soinin retoriikka on tietoisesti pyrkinyt viemään kannattajia keskustasta ja SDP:ltä. Perussuomalaiset ovat muutenkin kaikkein perinteisin äijäpuolue suomalaisessa politiikassa.

Jopa vihreiden homomiehet Pekka Haaviston ja Oras Tynkkysen tutkija on onnistunut asettamaan Stubbin luomaan miesluokkaa. Sen sijaan Vasemmistoliiton kaksilahkeiset sijoittuvat ikävästi näiden kahden perustyypin välimaastoon Paavo Arhinmäen vegetaristisesta jalkapallohuliganismista huolimatta. No selvähän tämä.

Soinin ainakin osittaisen naisvihamielisyyden vastakohdaksi tutkija asettaa Anna Kontulan, joka edustaa ylitsevuotavaa miesrakkautta niin kuin minä itsekin.

”Parakin miesten välillä syntyy ystävyyssuhteita, jotka osaltaan helpottavat ikävää. Siksi jotkut kutsuvat parakkitovereita perheekseen. Tunnelmaa pidetään yllä jatkuvalla kujeilulla ja leikinlaskulla, josta minäkin saan osani – ihovoidetta ovenkahvassa, piilotettu kahvikuppi, pyyhkeen pihistäminen kesken suihkun ja niin edelleen. […] Ikävä on kuitenkin tiivistynyt parakin seiniin, se on kuitenkin läsnä koko ajan kun tehdään askareita tai nauretaan vodkaringissä. Miehet tietävät menettävänsä kallisarvoista aikaa: juuri nyt lapset tarvitsevat isäänsä, juuri nyt pitäisi olla läsnä, tukea, ohjata ja rakentaa elinikäistä ihmissuhdetta. (Näkymätön kylä, sivut 98–99)

Kontula yrittää osoittaa työläisromantiikan hengessä kuinka hän ymmärtää työväenluokkaisten miesten elämän iloja ja suruja kuin samaistuen heihin. Pamfletissaan hän kääntää myös oman sukupuolensa voimavaraksi, mikä on harvinaista suomalaisille naispoliitikoille.”

Jutun luettuani minulle ei jäänyt käteen muuta kuin ihmettely: Ai, että tästäkö politiikassa onkin kysymys.

Soini semantoisi eläkekassat asfalttiin

Timo Soini esiintyi ykkös-aamussa ja tyypillisen koinalaisen tapaan kiersi joka ainoan kysymyksen. Ei mitään konkreettista tätä kuningasajatusta lukuun ottamatta:

Soinin mielestä on väärin, että Pohjanmaalla rullataan asfaltit pois sivuteiltä ja muutetaan ne takaisin sorateiksi.

Soinin mielestä ne voitaisiin ihan hyvin pitää asfaltoituina ja ottaa rahat eläkekassoista, joissa rahaa on.

Taitaa olla vielä Lemminkäisen miehiä Opus Dein lisäksi tämä Soini. Niin kuin hyvin tiedetään Soini vastustaa naispappeutta ja naisten tasa-arvoa yksin tein. Opus Deissä naisille on oma jaosto ja miesten puolella he saavat vierailla vain tarjoilemassa ruokaa miehille – polvillaan. Näin kertoo Mikko Ketola kirjassaan Opus Dei: vaiettu salaseura.

Ei siis ihme, että perSSuomalaisetkin on enimmäkseen äijäpuolue.

Mitä perussuomalaiset eivät kerro

Esko Seppänen kertoo uusimmassa kirjassaan Oma pääoma, miten valtaan pyrkivä Claes Andersson viehättyi julkisuudesta oltuaan presidenttiehdokkaana vuoden 1994 vaaleissa ja halusi syödä julkisuusherkkua vuoden 1995 eduskuntavaalien jälkeen, jolloin Vasemmistoliitto oli silloin ollut – viimeisen kerran? – vaalivoittaja.

”Kävimme Claesin kanssa kahdeksan vuoden läheisen työtoveruuden pohjalla kahdenkeskisiä keskusteluja voiton jälkeisestä strategiasta. Henkilökohtaisena vaalivoittajana (11 500) tarjosin itseäni eduskuntaryhmän johtoon. Claes torjui se niin tylysti, että hämmästyin. Rupesi näyttämään siltä, että politiikan takahuoneissa oli sovittu jotakin, josta minulle ei voinut kertoa. Arvelin mielessäni SDP(y)-ryhmäkunnan sopineen hallitukseen osallistumisesta hinnasta viis. Hinta selvisi vasta viisitoista vuotta myöhemmin, kun rössypottuveli Risto Uimonen kertoo kirjassaan Iiro Viinanen – henkilökuva (2010), että silloisen hallitusohjelman talouspolitiikka ja sosiaaliturvan leikkaukset oli valmisteltu ennalta SDP:n ja kokoomuksen salaisessa työryhmässä. Ne piti hyväksyä sellaisenaan, ja hallitusneuvottelut olivat pelkkää lumetta. Sauli Niinistö kertoo, että myös EMU-ratkaisuun hyväksyminen oli hallitukseen pääsyn ehto. Nämä asiat minulta ja muilta salattiin.”

Parhaillaan vaaleihin on enää aikaa pari kuukautta. On syytä epäillä, että seuraavankin hallituksen päälinjoista on jo sovittu. Jyrki Katainen hehkuttaa pää pubnaisena Timo Soinille pääministeriyttä, mutta asioiden osalta vaaleihin ajetaan sammutetuin lyhdyin.

Onko Timo Soinin hintana ollut Suomen liittäminen Natoon? Nähtäväksi jää lisääntyykö kaikenlaisen orjatyön käyttö vaalien jälkeen, koska Arbeit macht frei. Senhän me tiedämme, että ahdasmielisyydestä ei tule puutetta vaalien jälkeen olemaan.

Maan tapahan näyttää olevan, että vaalit käydään ennen vaaleja ja tulevista hallituksistakin sovitaan jo ennen äänten laskemista.

(Lähde: Esko Seppänen, Oma pääoma, Into Kustannus Oy 2011)


***

P.S. Kirjansa Esko Seppänen on omistanut pojalleen Kaapolle (2.2.1973-11.5.2910), joka kuoli syöpään elämänsä korkealla hetkellä. Syvä osanottoni.

Natoa ja vaippoja koteihin

”Ja että tämäkin vielä. Että se on vielä militaristikin. Ei riitä, että on rasisti”, huusi posteljooni minun korvaani. Se oli saanut päivän kierroksen tehtyä, kahvia kuppiin ja röökin palamaan.

Se oli jostain lukenut, että Timo Soinin Persut haluaa säilyttää kalliit kasarmit ja niiden juopot upseerit valtion palkkalistoilla. Posteljooninkin mielestä Suomi ei tarvitse aseita ja ammuksia, vaan halpoja asuntoja ja leipää ja soppaa kansalle.

Minä yritin päästä mukaan juttuun, mutta en saanut suunvuoroa, kun posteljooni jatkoi:

- Ja nyt se Soini haluaa vielä viedä Suomen Natoon. Mitä ihmettä se oikein valmistelee? Sotaanko tässä vielä pitäisi ryhtyä, kun maailmankirjat on jo muutenkin ihan sekaisin.

Enkä minä perkele ymmärrä sitäkään, että Soini puhuu koko ajan kansan nimissä. Eikö se ole sattunut huomaamaan, että suurin osa kansasta ei halua mihinkään Natoon, vaikka meidät sinne on jo salaa vietykin. Asiahan on sinettiä vaille valmis - ollut jo pitkään, posteljooni veti henkeä.

Minä en paljon muuta ehtinyt kuin kysyä, että mites on päivä mennyt, kun tuli lisää terveisiä perseestä:

- Oli joku kodinhoitotoimistossa keksinyt kätevöittää omaa työtään lähettämällä vanhusten ja vajaakuntoisten vaipat postilla asiakkailleen.

Koko työaika oli mennyt ovikelloja soitellessa ja sänkyyn sidottuja vanhuksia herätellessä, että olisivat tulleet vaippansa kuittamaan. Auto tappiin asti täynnä vaippoja ja kukaan ei avaa ovea. Yhteenkin taloon olisi pitänyt saada sata kiloa kuitattua, mutta isäntä ei suostunut laittamaan nimeään paperiin. Että tällaista kodinhoitoa. Ylitöiksi meni ja koko päivä meni soitellessa ja koputellessa.

Mitähän ne seuraavaksi keksivät laittaa haja-asutusalueen posteljoonin kuljetettavaksi. Varmaan saa hoitaa ihmisten kauppa-asiat ja kantaa kaljakoppia sosiaalitoimen asiakkaille. Ihmisten koirat vissiin pitää ehtiä jossain välissä kusettamaan.

Ja kun yrittää terveyskeskukseen soittaa, että on paketti tulossa, niin automaatti vain hokee: olette jonossa, olette jonossa… eikä paikalla ole ketään. Ennen tässä kunnassa oli lääkäri ja hammaslääkäri ja vastaanotolle pääsi samana päivänä. Nyt kuntaliitosten myötä terveydenhuolto on muuttunut kansainvälisten pörssiyhtiöiden kultakaivokseksi. Yhtiöt kuppaavat sekä kuntien, Kelan että asiakkaiden rahat, mutta palvelua saadakseen pitää jokaisesta tutkimuksesta erikseen tapella. Pitää olla urbaania oveluutta, että saa hoitoa niin kuin arkkiatri Pelkonen oli jossain ohjelmassa sanonut. Radiossa tai tv:ssä. Sama se, posteljooni kuittaa.

Ei ole helppoa posteljoonin elämäkään tänä päivänä, kun työn mitoitus on niin tarkan päälle tehtyä, että juoksujalkaa saa mennä koko ajan. Toista oli kymmenen vuotta sitten vielä, mutta silloin posti olikin posti eikä mikään Itella. Tämä on jämpti näin.