lauantai 19. helmikuuta 2011

Mitä perussuomalaiset eivät kerro

Esko Seppänen kertoo uusimmassa kirjassaan Oma pääoma, miten valtaan pyrkivä Claes Andersson viehättyi julkisuudesta oltuaan presidenttiehdokkaana vuoden 1994 vaaleissa ja halusi syödä julkisuusherkkua vuoden 1995 eduskuntavaalien jälkeen, jolloin Vasemmistoliitto oli silloin ollut – viimeisen kerran? – vaalivoittaja.

”Kävimme Claesin kanssa kahdeksan vuoden läheisen työtoveruuden pohjalla kahdenkeskisiä keskusteluja voiton jälkeisestä strategiasta. Henkilökohtaisena vaalivoittajana (11 500) tarjosin itseäni eduskuntaryhmän johtoon. Claes torjui se niin tylysti, että hämmästyin. Rupesi näyttämään siltä, että politiikan takahuoneissa oli sovittu jotakin, josta minulle ei voinut kertoa. Arvelin mielessäni SDP(y)-ryhmäkunnan sopineen hallitukseen osallistumisesta hinnasta viis. Hinta selvisi vasta viisitoista vuotta myöhemmin, kun rössypottuveli Risto Uimonen kertoo kirjassaan Iiro Viinanen – henkilökuva (2010), että silloisen hallitusohjelman talouspolitiikka ja sosiaaliturvan leikkaukset oli valmisteltu ennalta SDP:n ja kokoomuksen salaisessa työryhmässä. Ne piti hyväksyä sellaisenaan, ja hallitusneuvottelut olivat pelkkää lumetta. Sauli Niinistö kertoo, että myös EMU-ratkaisuun hyväksyminen oli hallitukseen pääsyn ehto. Nämä asiat minulta ja muilta salattiin.”

Parhaillaan vaaleihin on enää aikaa pari kuukautta. On syytä epäillä, että seuraavankin hallituksen päälinjoista on jo sovittu. Jyrki Katainen hehkuttaa pää pubnaisena Timo Soinille pääministeriyttä, mutta asioiden osalta vaaleihin ajetaan sammutetuin lyhdyin.

Onko Timo Soinin hintana ollut Suomen liittäminen Natoon? Nähtäväksi jää lisääntyykö kaikenlaisen orjatyön käyttö vaalien jälkeen, koska Arbeit macht frei. Senhän me tiedämme, että ahdasmielisyydestä ei tule puutetta vaalien jälkeen olemaan.

Maan tapahan näyttää olevan, että vaalit käydään ennen vaaleja ja tulevista hallituksistakin sovitaan jo ennen äänten laskemista.

(Lähde: Esko Seppänen, Oma pääoma, Into Kustannus Oy 2011)


***

P.S. Kirjansa Esko Seppänen on omistanut pojalleen Kaapolle (2.2.1973-11.5.2910), joka kuoli syöpään elämänsä korkealla hetkellä. Syvä osanottoni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti