Romanttinen joulukalenteri 2017

I päivä

Luvataan painetta matalaa
- lumikuuroja sakeita.
Vie polku kauas metsän taa
kohti peltoja lakeita
ja tuuli huutaa hoosiannaa.

II Joulukuuta

Pirtistä pienestä,
harmaa kuin maa,
puistikon keskeltä
vitilumelle lankeaa
valo kynttilän liekistä.

III Joulukuuta

Kulkija katsoo.
Ei silmiään usko,
kun liekki lietsoo.
Kaikki untako,
mikä mieltä kietoo?

IV Joulukuuta

Myrsky nousee.
Jo katoaa talo.
Ilta tummenee.
Häviää valo.
Tähdet valkenee.

V Jouluk jouuta

Yön pimeään
käy kulkija yksin
minä yksin jään
pelkooni käsityksin
pelkäämään.

VI Joulukuuta

Yön syli on musta,
en eteeni nää.
Minä etsin lohdutusta.
Ei taakseni jälkiä jää,
vain uni kaivatusta.

VII Joulukuuta

En tiedä mistä minne
on matkani pää.
Minä kaipaan sinne,
mitä en enää koskaan nää.
Missä hehkui aurinkorinne.

VIII Joulukuuta

Siellä kukkivat puut.
Oli ruoho vihreää.
Siellä kuiskivat suut.
Valo taivaan pehmeää.
Meidän olivat kuut.

IX Joulukuuta

Ja rannalla meren armaan,
tyynen ja tuoksuvan,
sinisen, harmaan,
me tunnuimme uskovan
ikuiseen, mahdottomaan.

X Joulukuuta

Näin uskoneet ovat monet,
onnesta sokeutuneet.
Niin lupaavat kaikille unet,
jotka aina on kaikonneet
kuin keväisten metsien lumet.

XI Joulukuuta

Päin aamua uutta
minä jatkan matkaa.
Kohti tulevaisuutta
ja seuraavaa mutkaa
uutta ja uutta.

XII Joulukuuta

En periksi anna,
en tähän jää,
ei kahleisiin panna,
kun määränpää
on korkealla.

XIII Joulukuuta

Minä etsin polun
aitojen takaa,
jos hukkaan joudun,
niin samaa rataa
itseni noidun.

XIV Joulukuuta

Minä olen noita
ja tyhjästä tulen.
Ei minua kukaan voita.
Minä tyhjään menen.
Ei kellot soita.

XV Joulukuuta

Vaan äkkiä aivan
lyö salama pimeän kahteen
ja valossa valkoisen laivan
näen saapuvan lahteen.
Minä jaksoin vaivan.

XVI Joulukuuta

On ihmeistä suurin
valo keskellä pimeyttä.
Se murtaa muurin.
On loisto tihentynyttä
hehkua kristallin.

XVII Joulukuuta

Tiirat kirkuvat
meren yllä
kalat kiiltävät uivat
kivien päällä
ja perhoset tanssivat.

XVIII Joulukuuta

Tuuli nouse jälleen,
aallot liekkuvat,
kaisla kumartaa ystävälleen.
Puut puhuvat.
katsellen ympärilleen.

XIX Joulukuuta

Meren syvyydessä,

pohjassa aivan,
voin nähdä vihreydessä
vanhan aavelaivan
pois kauas lähtemässä.

XX Joulukuuta

Sen kannella miehet
valkeaa luuta
tähyää varjoja entiset,
ei mitään muuta.
Pois iäksi mennehet.

XXI Joulukuuta

Vesi on lämmintä.
Valo mieluista minulle.
Teen tuohesta venhettä.
Sen lähetän maailmalle
viemään viestiä.

XXII Joulukuuta

Jos vene perille saapuu,
on viesti selkeä:
Se rauhaan on kaipuu.
Jos sitä ei ymmärrä,
vene pohjaan vaipuu.

XXIII Joulukuuta

Ei ehtinyt tuulen mukaan.
Ei se lähtenyt mihinkään.
Ei nähnyt venettä kukaan.
Olin laittanut määränpään
oman haaveeni tuhkaan.

XXIV Joulukuuta

Silti minä uskon
tämän pimeän maailman
noustessa aamuruskon
rauhan saavan
ja auringon.

Lökö heinäkuun päivä

Lökö heinäkuun päivä,
harmaata harmaalla.

Koira makaa raatona kynnyksellä.

Veli istuu sängyn laidalla ja
pivoo herneitä - yhden palon
toisensa perästä.
Silmissä tyhjä katse.

Pikku-piika viikatoi
koiranputkea omenapuiden alla.
Hän on tullut kaupungista
eikä tiedä, että tointa kutsutaan
niittämiseksi.


Kaija Olin-Arvola

Siin se o klänäs

Niin se o klänäs tääki lato.
Siin se menee itte erestäs
eikä kukaan kaipa, ei tartte.
Ennem mei kakarana
kaik kylän lortit nukuttii
heinälarois uusis heinis.

Käytiin omena- ja hernevarkais.

Jokasel oli oma taskulamppu
ja kuu oli kirkas,
paljo isompa ku ny ikän.



Kaija Irmeli Olin-Arvola

Puiden syliin nuukahtanut harmaa lato:
seinät klänässä, katto painuneena
vartoo uutta talvea kivet kulmillaan.

Pieni tila. Tupa täynnä kirkasta, keltaista valoa.
Sininen ikkunaruutu lattialla.

Edessä säkkipimeä.

Minä mietin: Onko kaikki kotona.

Maa kutsuu.

Pään yllä avautuva äärettömyys.


Kaija Irmeli Olin-Arvola

Trendikästä "logiikkaa"

1. Venäjän armeijan yksiköitä on Ukrainassa.
2. Jos Ukrainassa olevia Venäjän armeijan yksiköitä ei voi nähdä ja valokuvata, niiden täytyy olla häiveyksiköitä.
3. Jos Venäjän armeijan yksiköt ovat häiveyksiköitä, niitä voisi olla Suomessa.
4. Jos Venäjän armeijan yksiköitä voisi olla Suomessa, niitä on Suomessa.

Muistakaa seisottaa

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Tämä on terveellistä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen palkalliset istujat ovat nyt keksineet tehdä itsestään tarpeellisia valmistelemalla ohjeistusta, jolla rajoitetaan ihmisten istumista ja makaamista. Nämä viranomaiset ovat nimittäin tulleet tutkimuksia istuessaan sellaiseen tulokseen, että suomalaiset istuvat ja makaavat kokonaista yhdeksän, sanoo 9 tuntia, valveillaoloajastaan. Tämän kertoi kuvallinen taluttaja tavallisista kuluttajista radiossa seisten tänään iltapäivällä.

Aika ajoin meille kerrotaan, että tietokoneella istuminen aiheuttaa kuolemia. En ole seurannut liittykö tämä pelote mitenkään erityisesti kriisiaikoihin, mutta samainen toimittaja taisi sanoa, että ohjelmassa seuraa kohta haastattelu, jossa kerrotaan kaikki, mitä kuulijan kannattaa tietää Venäjän asettamista uusista pakotteista. ”Kannattaa tietää”, hauskasti sanottu. Ylen Ajantasassa ollaan ilmeisesti hyvinkin vakuuttuneita siitä, mitä tavalliselle kuluttajalle kuvallisen taluttajan kannattaa kertoa.

Mitä taas siihen istumiseen tulee, niin länsisaksalaisessa Hör zu -lehdessä oli 70-luvulla artikkeli, jossa kerrottiin, että ihmisen ikä suorastaan pitenee, jos hän suorittaa kaiken sen, minkä ennen on tehnyt seisten, istuen ja kaiken istumatyön maaten.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija kertoi myös, että uuteen tutkimukseen nojautuen, voitaisiin järjestää esimerkiksi konsertteja, joita kuunneltaisiin seisten. Sellaisesta ideasta voitaisiin kehitellä kuulemma Suomelle ihan uusi vientituote kansainvälisille markkinoille.

Kukapa näistä selvän ottaa, mutta jos nyt on tultu siihen tulokseen, että istuminen ja makaaminen on pahasta, niin ehkä kannattaisi maata seisten. Sänkyteollisuus saisi mukavan piristysruiskeen, jos nyt alettaisiin valmistaa sänkyjä, joissa voisi nukkua seisten liinoihin sidottuna.

Vaan kannattaako sitä kuolemaa sittenkään koko aikaa miettiä. Viimeisimmässä Niin&Näin lehdessä oli erinomainen artikkeli, josta poimin tämän viisauden: ”Ikääntyneille Naisanakoreetti vastaa ensiksi kysymykseen siitä, missä iässä kuoleminen on tuskaisinta. Hänen vastauksensa on keskinen ikä, koska silloin ihmiskeho on valmis ja luja, täysin maustunut, joten kuolemalla on kova työ saada se kumoon. Tarkkana kuitenkin on oltava, sillä ruumiin huolimaton käsittely avustaa kuolemaa. Antautumisen vastustajalle on kova pala hyväksyä Naisanakoreetin kehotus, että on pikkuhiljaa lakattava hupsuttelemasta. Mutta, hän lohduttaa, mieli ei välttämättä virity ruumiin mukana. On vain huolellisesti luovuttava murheista, kipeistä töistä, raskaista matkoista, pitkistä puheista, turhanpuhujien kuuntelemisesta ja kovista sohvista.”

(Lähde: Marjo Kaartinen, Antautuneista, keskitien kulkijoista, Niin&Näin, nro 81 kesä 2/2014, s. 80.)

Jatkoa seuraa

Jatkoa seuraa täällä.