Pysäköimme auton kaupunginteatterin eteen, missä tilaa oli runsaasti. Vastamme marssi pieni joukko punalippuja kantavia kommunisteja ja Kalle Kuittinen. Kalle oli entisensä: - Minulle tärkeintä on kansainvälisyys ja rauha, hän sanoi. Kättelimme ja jatkoimme eri suuntiin. Jotenkin tunnelma oli absurdi.
Hakaniemen torilla demareiden ja vasemmistoliiton yhteisessä vappujuhlassa ilo oli ylimmillään, kun saavuimme paikalle. Harri Saksala esitti juuri kuntatyöntekijöiden laulua: ”Meitä ei kukaan voi koskaan erottaa. Ikuinen tämä liittomme on.”
Seuraavaksi hän lauloi ajankohtaiseen poliittiseen tilanteeseen ehkä vieläkin sopivamman laulun: ”Viiltää, viiltää nyt suru sydäntäni viiltää. En usko sanaa mä muidenkaan, kun sulta valheen saan.”
Kuuluttaja kertoi yleisölle, että torilla oli 10 000 ihmistä. En tiedä millä matematiikalla porukka oli laskettu, mutta kai se pitää uskoa, kun sanotaan. Kovin oli harmaata väki ja vanhaa kuten minä. Enemmistö oli luultavasti demareita herrojen lakkimuodista päätellen.
Sitten puhui Paavi Arhinmäki, joka aloitti reippaasti: Vaalit voittivat demokratia ja perussuomalaiset. Katsoin parhaimmaksi lähteä.
Hakaniemen rannassa kommunistien juhla oli jo ohi. Yksinäinen kirjamyyjä katsoi taivaalle. Lavalla musisoi pari soittajaa.
Mutta ei se mitään. Taas on mentävä. Miehet oottaa metsässä.
Tästäkin huolimatta hyvää vapun jatkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti