lauantai 14. toukokuuta 2011

Hurja uutinen!




”Sanomalehdet kertovat, että tämän vuoden heinäkuussa viinatoimenvuokraajat jättivät sisäasianministerille valituksen oikeauskoisista papeista, jotka muka estävät kansaa viinan juonnista, ja herra ministeri toimitti tuon valituksen pyhän synodin yliprokuraattorille, joka vastasi, että ´pyhä synodi antaa siunauksensa kirkonpalvelijoille heidän myötävaikuttaessaan innokkaasti eräissä kaupungeissa ja maaseudun kylissä pidättäytymisestä viinan käytössä.´ Mutta viinatoimenvuokraajat eivät talttuneet, vaan anoivat pyhän synodin rohkaisun kumoamista, koska sen vaikutuksesta raittiusseuroja syntyi kaikkialle. Silloin finanssiministeri oli muka ilmoittanut pyhän synodin yliprokuraattorille, että paloviinan täydellistä kieltoa yksinkertaiseen kansaan voimakkaasti vaikuttavien uskonnollisten uhkausten avulla ei pidä sallia vastakkaisena, ei ainoastaan yleiselle käsitykselle viinan kohtuullisen käytön hyödystä, vaan myös niille asetuksille, joilla hallitus on luovuttanut väkijuomien verojenkeruun vuokraajille. Sittemmin, niin kerrotaan, annettiin määräys, että kaupunkien ja maaseudun kylien seurojen tekemät raittiuspäätökset on kumottava ja että kokouksia kaupungeissa ja maaseudulla ei tässä tarkoituksessa saa sallia. Juo, köyhä kansa, juo pakahtuaksesi!”

Näin kirjoitti Nikolai Leskov kronikassaan Tuomiokirkon alttaripalvelijat vuonna 1872. Pari päivää sitten kokoomuksen Yle katsoi aiheelliseksi kertoa ”uutisen”, että suomalaisten juomatavat ovat eurooppalaistuneet. Mitä ihmettä tämä sitten tarkoittaneekin. Luultavasti ainakin sitä, että viinan ja tupakan veroja ollaan korottamassa heti, kun saadaan aikaan uusi hallitus.

Ja Leskov jatkaa: ”Ruumiini on terve ja jopa lihava, mutta mitä hyötyä siitä on, kun sielun ympärille on alkanut kasvaa jonkinlainen kuori. Näen, että Venäjällä kypsyy ja kehkeytyy järjestelmällisesti jotakin ihmeellistä; kansalle milloin annetaan myöten ja hemmotellaan sen huonoja taipumuksia, milloin aloitetaan äkkiä verojen kanto, ja milloin menetellään armottomasti selittämällä että näin tapahtuu ´tsaarin käskystä´. Merkillistä, että kukaan ei ole aivan kuin huomaavinaankaan, mihin tämä kaikki kallistuu.”

Karja syntyy paimentaen, sanoi Samuli Paronen.


(Lähde: Nikolai Leskov, Tuomiokirkon alttaripalvelijat, 1879, suom. Juhani Konkka, Otava 1975)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti