"Kuka on demokratia ja onko se kotona?

Piipahdin Saksassa ja Keski-Euroopassa ja tulin siihen tulokseen, että kovasti ovat maat muuttuneet viimeksi kuluneiden vuosien aikana.

Italiassa on ennenkin ollut kaikenlaisia tiemaksuja ja nyt niitä on entistä enemmän. Saksan teillä saa vielä vapaasti liikkua. Sveitsi vaatii vinjetin, joka maksaa 40 euroa vuodessa ja Itävalta kauppaa vähimmillään viikon vinjettiä kahdeksan euron hinnalla.

Saksa on Keski-Euroopan maista ehdottomasti edullisin. Rapeakuorisen ja vastapaistetun sämpylän saa 15 centillä ja jogurtin kymmenellä. Ranskassa on kallista ja Sveitsissä samoin. Kaikkien edelle nousee kuitenkin Suomi, siis kalleudessa. Tarjonta on olematonta ja siten myös kilpailu, jota käytännössä ei ole. Suomalaiset vimpulat ja jumpulat, joita leivän nimellä kalliilla myydään, varmaan palautettaisiin muualla saman tien kauppaan.

Lähiruokaa kannatetaan Saksassakin, mutta tutkimus osoittaa, että vain 10 prosenttia luvatusta on todella lähellä tuotettua. Luonnonmukaisesta ituviljelmästä lähtenyt bakteerimyrkytys herätti monet huomaamaan hengenvaaralliset puutteet, jotka myös luomu voi saada aikaan.

Harmaa talous kiusaa myös Saksaa. Koko Euroopassa ylläpidetään myyttiä, että maahanmuuttajia tarvitaan tekemään paskaduuneja, jotka eivät paikallisille kelpaa. Tosiasia on kuitenkin, että ulkomaisen työvoiman halpuus ja työehtojen polkeminen ovat todellisia syitä siirtotyöläisten suosimiseen niin meillä kuin muualla.

Käsityön arvostus on selvästi heikentynyt kaikissa maissa. Käsityömyymälöitä ei juuri enää ole. Schwarzwaldissa käkikellokauppojakin oli enää muutamia entisten kymmenien asemesta. Halpatyömaissa tuotettuja koruja kaupattiin kaikkialla.

Kaupan yksipuolistuminen näkyy tarjonnassa: Kaikkialla samat tavarat ja samat elintarvikkeet. Ylikansallisten firmojen logot ovat hallitsevia ja niiden liput liehuvat joka paikassa ja kaikissa maissa. Belgia ja Hollanti ovat niin täynnä kaikkialla laiduntavaa karjaa, ettei ole syytä epäillä lihojen alkuperää. Muualla homma ei tunnu kannattavan samassa määrin. Yleiskatsaus osoittaa, missä EU-tukiaisia eniten osataan käyttää.

Demokratiasta puhutaan, mutta käytännössä sitä ei ole. Minusta demokratiaksi ei riitä äänioikeus. Pikemminkin voidaan kysyä ”kuka on demokratia ja onko se kotona”. Demokratiaa on ihmisten vapaa liikkuvuus ilman ylimääräisiä maksuja, jotka niittaavat köyhän paikoilleen. Demokratiaa ovat kunnolliset työolot ja niiden noudattaminen. Demokratiaa on turvattu lapsuus, aikuisuus ja vanhuus, turvattu terveydenhuolto ja koulutus. Demokratiaa on mielipiteiden vapaus, ilman että toisinajattelijoita rankaistaan ja kohdellaan kaltoin.

Niin kauan kuin vallalla on ajattelu: vaalit on käyty ja nyt pulinat pois, jää leivästä vain reikä leipojan käteen. Eivät manipuloidut ja rahalla käydyt vaalit ole mikään demokratian mitta. Demokratia koskettaa meitä jokaista. Ja jokainen meistä on se demokratian kantaja. Demokratiaa joko on tai ei ole.

Nykykäsitys determinismeineen halveksii ihmistä ja se halveksii demokratiaa.

Saksasta kertoo vielä tämäkin esimerkki: Eräillä alueilla kouluissa on alettu jakaa oppilaita kahteen kastiin käytettävissä olevien vessojen mukaan. Ne joilla on varaa maksaa, saavat puhtaammat vessat, laadukkaamman vessapaperin ja vielä deodorantti-suihkauksen kaupan päälle. Kehityksen suunta on tämä.

Kun sanatkin varastetaan

Pyydän nyt heti aluksi anteeksi niiltä lukijoiltani, jotka eivät pidä siitä, että minä vien heidät Intiaan. Olen taas katsonut Kravun kääntöpiiriä ja lukenut intialaista kirjailijaa Arundhati Royta.

Kravun kääntöpiirissä kerrottiin Kalkutan kosteikosta, johon virtaavat kaikki ihmisten jätteet ja myös teollisuuden päästöt. Siinä jäteviemärissä kasvatetaan suuret määrät kaloja ja vihanneksia. Haju on sanoinkuvaamaton, mutta niin kuin Arundhati Roy sanoo: Intiassa on väärin, jos joet laskevat mereen. Vesi menee ikään kuin väärään paikkaan ja hukkaan.

Maahan rakennetaan viivasuoria moottoriteitä, jotta uudella pikkuautolla päästäisiin ajamaan edestakaisin. Nano on hallituksen lahja tai lahjus uudelle keskiluokalle niin kuin Folkkari aikoinaan kansallissosialisteille. Hitlerin radion, josta voi aina kuulla suuren johtajan äänen, on korvannut Bollywood ja sen tarjoilema oopiumi.

Kaikkialle rakennetaan patoja, louhitaan, kaivetaan, rouhitaan, ryövätään, rakennetaan ja ryöstetään. Puskutraktoreilla työnnetään köyhät kaatopaikkojen päälle ja slummeihin. Heidät näännytetään nälkään, koska heidän maansa sijaitsevat uuden taivaskansan rikkauksien päällä. Köyhät kelpaavat korkeintaan mikrolainojen mannekiineiksi ja kuten suomalainen brändin tekijä sanoi: Köyhiä, mutta onnellisia.

Tätä he kutsuvat kehitykseksi, kasvuksi ja edistykseksi. Se on taloudellista determinismiä, ei ole muuta vaihtoehtoa. Se on kasvua, jonka vastustajien sanotaan olevan epäisänmaallisia ja kehityksen vastustajia. Ne jotka puhuvat luonnonsuojelusta ja ympäristöstä ovat edistyksen vihamiehiä.

Roy sanoo asian vielä pelkistetymmin: Kasvuun liittyy vaatimus kansallisesta eheydestä ja edistyksestä, mikä suoraan sanottuna tarkoittaa vapaakauppaa ja fasismia.

Minäkin esitän nyt postmodernin kysymyksen voiko Auschwitzin jälkeen olla runoutta. Viekö todellisuus voiman eeppiseltä kerronnalta. Pitäisikö palata runouteen ja tiiviiseen sanomaan. Vai pitäisikö ulvoa kuin susi, jotta tulisi kuulluksi.

Jolla on sana sillä on valta. Juuri siksi meidän sanamme yritetään täyttää uusilla merkityksillä. Juuri siksi luodaan uusia sanoja, jotka täytetään vanhoilla merkityksillä. Sanoilla meitä johdetaan ja sanoilla meitä manipuloidaan.

Osmanien Turkissa tekemässä kansanmurhassa (jota ei ole vieläkään tunnustettu) tapettiin puolitoista miljoonaa armenialaista. Juuri ennen sitä Anatoliaan kerrottiin laskeutuneen valtavia heinäsirkkaparvia. Niitä pidettiin pahan enteenä ja sitä ne olivatkin.

Turkissa asia on edelleen tabu. Kun runoilija Hrant Dink rikkoi hiljaisuuden 2007 hänet tapettiin. Tämän teon suorittaneet valkolakit juhlivat yhä Turkissa. Tappouhkauksia ovat saaneet myös Orhan Pamuk, Elif Shafak ja monet muut, jotka ovat sanoneet, mitä ei pidä sanoa. Ajatelleet, mitä ei saa ajatella.

Olen juuri tullut vaarini haudalta Tavolan metsästä. Hänet haavoitettiin ja otettiin kiinni vapunpäivänä vuonna 1918. Hänet teloitettiin viisi päivää myöhemmin ja sotkettiin suohon. Hänen ainoa rikoksensa oli kuuluminen työväenyhdistykseen. Kun keskustelin asiasta suomalaisen natsin kanssa, hän sanoi minulle: Kerro, missä se hauta on, niin minä käyn kusemassa sille.

Arundhati Roy päättää esseensä Kuuntelen heinäsirkkoja: Kansanmurha, kieltäminen ja juhlinta sanoihin:

”Tukahduttaa”, ”Rampauttaa”, ”Virus”, ”vitsaus”, ”Eliminoida”, ”Nitistää”. Kyllä vain, joukkotuhonnan ajatus on ilmassa.

Ja ihmiset uskovat, että kun he joutuvat alttiiksi joukkotuhonnalle, heillä on oikeus pitää puoliaan. Se on ehdottomasti tarpeen.

Ehkä he ovat kuunnelleet heinäsirkkoja.”

Hyvää Vappua!