Rikkaus lisääntyy jakamalla

Jos kapitalistista järjestelmää verrataan autoon, voidaan sanoa, että kori on puhki ruostunut ja auttamattomasti vanhan mallinen, moottori köhii ja yskii ja öljyt vuotavat pihalle, renkaat ovat kuluneet silestoneiksi, syyläri vuotaa, pissapoika on tyhjä ja ainoastaan tuhkakuppi on täynnä.

Kaiken lisäksi auto saastuttaa ja sen käyttö on ympäristöriski.

Tämä kaara ei korjaamalla parane. Pitää saada tilalle uusi.

Kapitalismi on koko olemassaolonsa ajan kulkenut lamasta lamaan ja kriisistä kriisiin, koska tämä on järjestelmän laki.

Tavaraa tuotetaan välillä liiankin kanssa eikä silti edes välttämättömintäkään saada riittämään kaikille. Mieluummin poltetaan sato kuin lasketaan hintoja. Kapitalismissa keinottelu on laillistettua petosta ja kaikki rikkaus köyhiltä anastettua.

Nykyinen tietotekniikan ja tilastotieteen avulla kyettäisiin varmasti luomaan myös optimaalinen suunnitelmatalous, jonka tavoitteena ei ole voittojen maksimointi, vaan ihmisten todellisten tarpeiden tyydyttäminen.

Välttämättömien tarpeiden määritteleminen ei liene ylivoimainen tehtävä. Ihminen tarvitsee elääkseen ruokaa ja juomaa, vaatteita, lämpöä ja suojaa. Liikkuminenkin voitaisiin varmasti järjestää paljon ympäristöystävällisemmällä ja järkevämmällä tavalla kuin nykyisin.

Jos tuotanto järjestettäisiin ihmisten todellisista tarpeista lähtien, ei työtäkään tarvittaisi yhtä paljon kuin nykyisin, koska tuotteista voitaisiin tehdä kestäviä ja vähemmän ympäristöä kuluttavia kuin tänä päivänä.

Kuten jo moneen kertaan on todettu, rajallinen maapallo ei kestä rajatonta kasvua. Rajattoman kasvun pakon sanelee vain tarve voittojen maksimointiin. Jo nyt kaikkea kyetään tuottamaan riittävästi kaikkien ihmisten kohtuullisten tarpeiden tyydyttämiseen. Kysymys on jakamisesta.

Avainsana onkin kohtuus. Se on samaa juurta kuin sana kohtu. Kohdussa ihminen saa kaiken tarvitsemansa.

Jostain syystä ihmiset yhä edelleen tavoittelevat kuuta taivaalta. Ahneus pitää ihmiset otteessaan, vaikka järki sanoisi mitä.

Ahneuden vastakohta ei ole kateus. Kateuskortti otetaan esiin ainoastaan silloin, kun asialliset argumentit kapitalismin puolesta loppuvat. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoa eivät edellytä toisten ihmisten polkemista ja riistämistä. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo merkitsevät rikkautta, joka lisääntyy jakamalla.

Mitä minä en tiedä?

Nuorena plikkana oli helppoa, kun maailma oli tässä ja nyt. Aurinko paistoi ja maantie oli kuuma. Moottoripyörän tarakalla kiljuttiin ja mentiin lujaa.

Vähän vanhempana alkoi selvitä maailman rakenteet. Palikat olivat hyvässä järjestyksessä: alkuyhteiskunta, orjuus, feodalismi, kapitalismi, sosialismi ja kommunismi. Eespäin, eespäin tiellä taistojen… 70-luvulla kokemusta tuli hankituksi Moskovasta ja Itä-Saksasta ja jo silloin tiesin, että sosialismi tulee romahtamaan. Sen jälkeen pakenin paimeneksi korpeen, missä kului 15 vuotta. Ja loppu on ollut jatkuvaa muutosta ja historiaa. Tietysti.

Juuri eilen sain luettua Mika Mannermaan kirjan Matka, jossa hän pohtii muun muassa tietoyhteiskunnan muuttumista bioyhteiskunnaksi seuraavien kymmenen ehkä kahdenkymmenen vuoden kuluessa. Kirja ilmestyi vuonna 2002. Aiheesta hän esittää kaksi skenaariota: Menestyjät ja luuserit sekä Hyvien ihmisten juhlan.

Ensin mainitun yhteiskunnan moraalikoodin sanelisivat dollari, jeni ja euro sekä ahneus ja röyhkeys. Pieni eliitti ”maksimoisi kaikki bioteknologian ihanuudet omalla kohdallaan. Kauneuden, urheilullisuuden, geneettisesti huippuunsa viritetyt aivot, sataanviiteenkymmeneen kipuavan älykkyysosamäärän, ylimääräistä neurologista muistikapasiteettia gigojen potenseissa. Luomuaivoilla ei olisi sanomista ”, ennustaa Mannermaa.

Eliitin lisäksi tarvittaisiin tavallisia tolvanoita, jotka toimisivat lähinnä palvelevissa tehtävissä. Koneiden kilpailijoita ihmisistä ei kannattaisi jalostaa ainakaan voimassa ja vahvuudessa. Tolvanoiden elinikää ei kannattaisi pidentää. ”Pikemminkin hiukan lyhentää, jotta eivät ruikuttaisi ja kuluttaisi resursseja vanhetessaan vaan tekisivät töitä ja kuolisivat sitten pian pois. Ehkä 60 vuotta keskimäärin.”

Toinen skenaario on Hyvien ihmisten juhla. Sen ”keskeiset moraalikoodit asetettaisiin kansalaisten valitsemissa yhteiskunnallisissa elimissä kaikilla tasoilla.”

Yhteiskunnassa geeniteknologia sovellettaisiin kaikilla mahdollisilla alueilla, myös ruuan tuotannossa kaikkein köyhimmillä alueilla. Hyvien ihmisten maailmassa ei enää kuolisi nälkään 25-30 000 ihmistä vuorokaudessa.

”Ihmisen eliniän pidentyminen keskimäärin 100 vuoteen ja sen ylikin merkitsisi huomattavaa muutosta ihmisten yhteisöllisissä suhteissa. Nyt ihminen tulee tuntemaan vanhempansa ja isovanhempansa ja toisaalta lapsensa ja lapsenlapsensa. Uudessa maailmassa heidän elämäänsä vaikuttavat lisäksi isoisovanhemmat ja lapsenlapsenlapset. Huikeasti kasvanut ihmissuhdeverkosto”, kirjoittaa Mannermaa.

”Hyvien Ihmisten skenaariossa käytäisiin loppumatonta habermasilaista keskustelua siitä, mikä on sallittua ja miten pitkälle voidaan mennä. Totuus eläisi ajassa jatkuvasti, mutta sillä olisi selvä suunta: eteenpäin. Peruslogiikka olisi, että bioteknologioiden eri alueiden synnyttämiä uusia innovaatioita nopeimmat kannattavat välittömästi, monet ensin vastustavat ja sitten hyväksyvät, ja aina jää pieni joukko, joka on uskossaan vankka eikä hyväksy minkäänlaista ´Jumalan, Jahven tai Allahin töiden´ näpelöintiä. He saavat ilmaista ja pitää kantansa Hyvien Ihmisten skenaariossa, mutta eivät kykene estämään kehitystä”, lupaa Mannermaa.

Kaiken tämän nykyisen kaaoksen keskellä tuntuu siltä, että molemmat skenaariot etenevät kilvan. Paluuta entiseen ei varmaankaan ole, vaikka jo kokoomuspoliitikko eduskunnassa avuttomuuteensa tunnustaen huutaa entisen markkinakapitalismin perään.

Jos minun pitäisi tämän päivän järjellä sanoa, millainen maailma on kahdenkymmenen vuoden kuluttua, niin olisi pakko vastata: Minä en tiedä.

Lähde: Mika Mannermaa, Matka, WSOY 2002.