perjantai 21. tammikuuta 2011

Enbuske ja Kommunistisen puolueen manifesti

Sivuutan tässä nyt sen seikan, että Tuomas Enbusken kyllä kelpaa tanssahdella oman ohjelmansa mainoksessa niin että hippulat vinkuu, kun kapitalistinen valtio pakottaa meidät kaikki maksamaan mediamaksua, vaikka emme haluaisi kyseistä ohjelmaa koskaan nähdä.

Omassa blogissaan ”Tuloeroja on kasvatettava” Tuomas Enbuske kirjoittaa:
”Koska ajattelumme kehittyi ajalla jolloin jaettavana oli hyvällä tuurilla yksi savannilta tuotu antilooppi, ajattelemme talouden automaattisesti nollasummapelinä. Jopa markkinataloutta kovasti ihaillut Karl Marx harmitteli tätä ihmisen ennakkoluuloa, jonka hän itse fiksuna myönsi vääräksi.”

Tämä väite on täysin tuulesta temmattu ja valheellinen.

”Nykyaikainen teollisuus on muuttanut patriarkaalisen mestarin pienen työpajan teollisuuskapitalistin suurtehtaaksi. Tehtaisiin sullotut työläisjoukot järjestetään sotilaallisesti. Teollisuuden sotamiehinä heidät alistetaan täydellisesti hierarkian muodostavien aliupseerien ja upseerien valvontaan. He eivät ole ainoastaan porvarisluokan ja porvarisvaltion orjia, vaan heitä orjuuttaa joka päivä ja joka hetki kone, pomo ja ennen kaikkea tehtailijaporvari itse. Tämä pakkovalta on sitä pikkumaisempaa, vihatumpaa ja katkeroittavampaa, mitä avoimemmin se julistaa tarkoitusperäkseen hyötymisen.

Mitä vähemmän käsin tehtävä työ vaatii taitoa ja voimaa, ts. mitä pitemmälle uudenaikainen teollisuus kehittyy, sitä enemmän naisten ja lasten työ tunkee syrjään miesten työn. Sukupuoli- ja ikäeroavuuksilla ei ole enää mitään yhteiskunnallista merkitystä työväenluokalle. On olemassa vain työvälineitä, joiden kustannukset ovat iästä ja sukupuolesta riippuen erisuuruiset.

Kun tehtaanomistajan harjoittama työläisen riisto on päättynyt ja työläinen saanut vihdoin työpalkkansa käteisenä, hänen kimppuunsa hyökkäävät muut porvaristonosat: talonomistajat, kauppias, panttilainaaja jne. (sekä pankkiirit, latojan huomautus)

Keskisäädyn alimmat kerrokset: pienteollisuudenharjoittajat, pienkauppiaat ja pienet koroillaan eläjät, käsityöläiset, talonpojat, kaikki nämä luokat proletarisoituvat osittain sen vuoksi että heidän pääomansa ei riitä suurteollisuuden harjoittamiseen eikä kestä kilpailua suurempien kapitalistien kanssa, osittain sen vuoksi, että uudet tuotantomenetelmät tekevät arvottomiksi heidän ammattitaitona. Näin proletariaatti saa rekryyttejä kaikista väestöluokista.”

Tämä on suora lainaus Kommunistisen puolueen manifestista enkä näe tässä minkäänlaista ihailua vallitsevaa järjestelmää kohtaan. Ja edelleen: ”Vapaus tarkoittaa nykyisten porvarillisten tuotantosuhteiden puitteissa vapaata kauppaa, oston ja myynnin vapautta.

Mutta kaupustelun lakatessa lakkaa myös vapaa kaupustelu. Puheissa vapaasta kaupustelusta, samoin kuin porvaristomme muissakin mahtipontisissa puheissa vapaudesta, on järkeä ylipäänsä vain mikäli kysymyksessä on kahlehdittu kaupustelu, keskiajan orjuutettu kaupunkilainen, mutta ei kaupustelun, porvarillisten tuotantosuhteiden ja itse porvariston kommunistinen hävittäminen.

Te kauhistutte siitä, että me tahdomme hävittää yksityisomistuksen. Mutta nykyisessä yhteiskunnassannehan sen jäsenistön yhdeksän kymmenesosan kohdalta yksityisomistus on hävitetty; sehän on olemassa juuri siksi, ettei sitä ole yhdeksää kymmenesosaa varten. Te syytätte meitä siis siitä, että me tahdomme hävittää omistuksen, jonka välttämättömänä edellytyksenä on se, että yhteiskunnan valtaenemmistö on vailla omaisuutta.”

”Siitä hetkestä alkaen, jolloin työtä ei enää voi muuttaa pääomaksi, rahaksi, maankoroksi, lyhyesti sanoen monopolisoitavissa olevaksi yhteiskunnalliseksi mahdiksi, ts. siitä hetkestä alkaen, jolloin persoonallinen omistus ei enää voi muuttua porvarilliseksi, siitä hetkestä alkaen te julistatte persoonan hävitetyksi.

Te myönnätte siis, että te ette tunnusta persoonaksi ketään muuta kuin porvarin ts. porvarillisen omistajan. Sellainen persoona on tosiaankin lakkautettava.

Kommunismi ei riistä keneltäkään valtaa omistaa yhteiskunnallisia tuotteita, se riistää vain vallan orjuuttaa työtä tuon omistamisen avulla.”

Haluaako siis joku todellakin hävittää sen mitä ihailee? Marxin ihailu kohdistui tekniseen ja tieteelliseen edistykseen, mutta ei kapitalismiin itseensä.

Kuten näistä lainauksista ilmenee, Marx ei suinkaan ihaillut markkinataloutta, vaan piti tavoitteenaan sen kumoamista tunnuksella:

KAIKKIEN MAIDEN PROLETAARIT LIITTYKÄÄ YHTEEN!

(Lähde: Kommunistisen puolueen manifesti, Karl Marx, Friedrich Engels, Valitut teokset, osa 2, Kustannusliike Edistys 1978)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti