perjantai 14. tammikuuta 2011

Mihin työläiset ovat kadonneet?

Vasemmistopuolueita on nykyisin alettu systemaattisesti johtaa harhaan väitteellä, ettei Suomessa ole enää työläisiä. Mitähän nuo kaikki muurahaiset sitten lienevät, jotka pyörivät tehtaissa, verstaissa, korjaamoissa, kaivoksissa, maataloudessa, meijereissä, elintarviketeollisuudessa, liikenteessä, kaupoissa, sairaaloissa ja kaikenlaisissa tuotantolaitoksissa.

On suuri virhe kuvitella, että työläisiä olisivat vain savupiipputeollisuudessa raskaassa työssä raatavat rasvanahkat, jotka jalostavat neitseellisestä raaka-aineesta romua ja roinaa.

Työväestöön kuuluminen ei määräydy sen mukaan minkä värisissä kauluksissa ihminen työskentelee. Työväenluokkaan kuuluvat kaikki ne, jotka eivät itse omista omia tuotantovälineitään. Usein yrittäjienkin työkalut ja tilat ovat pankkien omistuksessa. Pankki nappaa luodun lisäarvon korkojen muodossa. Monet yrittäjät saavat hädin tuskin sen, mitä elämiseen tarvitsevat ja aina ei sitäkään. He myös kantavat suurimman vastuun yrityksestä. Heidän mukanaan yritys joko seisoo tai kaatuu.

Ilman työvoimaa kapitalismissakaan pyörät eivät pyörisi. Myös työvoima on uusinnettava. Tätä varten tarvitaan synnytyslaitoksia, päiväkoteja, neuvoloita, kouluja, korkeakouluja ja monenlaista ravitsemusliikettä ja kauppaa. Ne huolehtivat työvoimatavaran saatavuudesta ja siten tekevät tuottavaa työtä.

Jätteet ovat nykyisin miljoonaluokan bisnes. Samoin työvoimatavaran hävittäminen, vaikka ihmisiä ei ainakaan vielä toistaiseksi muuteta energiaksi jätteenpolttolaitoksissa, vaan ihan kunniallisissa krematorioissa.

Näin yhteiskunta jakaantuu entistä enemmän kahteen luokkaan. Toisella puolella on ihmiskunnan ja kansan suuri enemmistö. Toisella puolella on pienilukuinen eliitti ja ne niin kutsutut kasvottomat markkinavoimat. Heitä on 10 prosenttia väestä ja silti he omistavat 90 prosenttia kaikesta. He riistävät itselleen toisten luoman työn tulokset. He korjaavat työtätekevien luoman lisäarvon voittojen, korkojen ja vuokrien muodossa. Heidän käsiinsä kasaantuu koko planeetan omaisuus ja sen myötä taloudellinen valta, joka ohjaa sotavoimia ja politiikkaa.

Jos tämä yksinkertainen asia tajuttaisiin, niin olisi helppoa muodostaa laaja yhteisrintama ja järjestää koko tuotanto sillä tavoin, että se hyödyttäisi kaikkia ihmisiä tasapuolisesti eikä vain eliittejä niin kuin nyt tapahtuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti