Rakkaalla lapsella on monta nimeä, otsikossa anoppini käyttämä.
Meillä kaikilla on oma mielikuvamme venäläisistä ja niitähän riittää, niin nimiä kuin venäläisiäkin. Tällä hetkellä Venäjän väkimäärä on noin 142 miljoonaa.
Käsitys heistä vaihtelee puhujan ja suhdanteiden mukaan. Venäläinen on tunteellinen, kaihoisa, sivistynyt ja hienostunut tai raaka, kiero, ovela ja häijy. Ryssä on ryssä, vaikka sen voissa paistaisi, sanottiin ennen.
Ulkomuodoltaan venäläinen musikka on tappuratukkainen, vaalea, lyhyenläntä perunanenä, joka kulkee kasakkapaidassa ja nahkasaappaissa pajupilliä soitellen. Naiset puolestaan muistuttavat venäläisiä maatuskanukkeja, ovat runsaita, touhukkaita ja jämeriä. Heidän tiukassa komennossa miehet vodkansa ryyppäävät ja purevat suolakurkkua päälle.
Kun Pietarin metron liukuportaissa laskeutuu parisataa metriä maan alle, on hyvää aikaa tarkastella vastaantulevia ihmisiä, joita riittää ja riittää. Ylläkuvatun kaltaisia ihmisiä siellä ei juuri vastaan tule. Tumma on vallitsevin väri niin kuin se on ihmisen perimässä yleensä, samoin kuin ruskeasilmäisyys. Miehet ovat komeita kuin etelämaalaiset. Naiset hoikkia, viimeisen päälle pukeutuneita, meikattuja ja kammattuja. Ainoa ryysyläinen joukossa olen minä.
Neuvostoliiton kansojen ystävyyteen perustuva sulatusuuni on toiminut ja osansa lopputulokseen lienee myös Stalinin suorittamilla pakkosiirroilla. Suurkaupunkeihin väki virtaa kaikkialla ja kaikkialta paremman elämän toivossa.
Viimeksi kävin Pietarissa neljä vuotta sitten. Sen jälkeen kaupunkiin on tullut paljon lisää pilvenpiirtäjiä, kauppoja ja palveluita. Palatseja on kunnostettu. Kauppoja ja liikekeskuksia on kaukana laitakaupungeissa asti. Autoja on ruuhkiksi asti ja limusiineja joka lähtöön. Parhaillaan kiinalaiset rakentavat valtavaa, nykymodernia, liikekeskusta nimeltä Itämeren helmi: Sen helmi on jo valmis ja vähintään Kiasman kokoinen.
Neljä vuotta sitten Gostynyi Dvorin takana oli köyhien markkinat, jotka ulottuivat Nevskiltä Dostojevskin kuuluisalle Heinätorille saakka. Nyt nämäkin kauppiaat ovat siirtyneet sisätiloihin, pitkään kunnostettuun kaarikäytävään, missä haisevat kiinalaiset pakkauskaasut.
Gostynyi Dvorin 1700-luvulla rakennetut kauppakäytävät kulkevat kahdessa kerroksessa kokonaisen korttelin ympäri ja liikkeitä löytyy yli 300. Sen kaupat ovat toinen toistaan kalliimpia. Osviittaa antakoon pienistä paloista koottu Miron taulua muistuttava nahkalaukku, jonka hinta pyöri siinä 4000 euron kieppeillä.
Medvedevin valtakunta kokous- ja konferenssitiloineen löytyy kehätien varrelta matkalla Pietarhoviin. Sekin on vanha palatsi - noin neljän eduskuntatalon kokoinen. Sitä ympäröivät laajat viherkentät ja panssariaidat. Lähistöllä on residenssejä, joissa voidaan majoittaa suurempikin joukko valtionpäämiehiä luksustaloissa.
Riitti siinä ihmettelemistä 10-vuotiaalla, joka teki meille matkaseuraa. Ainakin hänen silmissään kaikki oli suurta, jollei peräti mahtavaa. Käytiin Pietarhovissa, Eremitaasissa ja Iisakinkirkossa, missä ei enää ollut Foucault'n heiluria. Se oli poistettu Neuvostoliiton kaaduttua, koska pappien mukaan kirkon keskikupolissa voi asustaa vain Pyhä Henki, jolla ei ole mitään tekemistä maapallon pyörimisen kanssa.
Jotenkin tuli siinä mieleeni, että kaikkien niiden, jotka epäilevät Venäjän suurvalta-asemaa kuten Jyrki Katainen, kannattaisi mennä ekskursiolle vaikka vain Pietariin, missä on pelkästään saman verran asukkaita kuin koko Suomessa yhteensä - virallisen arvion mukaan.
Kun tultiin Suomen puolelle, näytti kaikki kovin vaatimattomalta. Tie kuin perunapelto kiemurteli kylästä toiseen. Kylttejä ei tietenkään oltu vaivauduttu laittamaan venäjäksi. Ei yhtään tervetulotoivotusta edes. Mitäpä turhia. Rekkojakin näkyi enää varsin niukasti neljän vuoden takaiseen. Poliitikot kunnostavat mieluummin teitä ja ratoja sinne, missä heidän äänestäjänsä ovat kuin sinne, missä on Suomen toiseksi tärkein kauppakumppani.
Kotona katson sähköpostini ja huomaan samalla Naamakirjassa yleläisen toimittajan valittaneen työrauhan puutetta kaikkien vaatimusten ja uudistusten keskellä. Silti uskallan ihmetellä, miten vähän meille nykyisin kerrotaan Venäjästä. Jokin on pahasti pielessä, kun Moskovasta piti kirjeenvaihtaja laittaa pellolle syytä sen kummemmin kertomatta. Uutisten puutteesta se tuskin johtui.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti