Lebensraum. Mistä terrorismi tulee?

Rikkaat, joiden ahneus on kyltymätön, ovat aina vailla elintilaa. Näitä kyltymättömiä on kaikissa maissa. Heidän etujensa mukaista on siirtää ihmisiä pois näiden omilta asuinalueilta, mikä on tietynlaista kansanmurhaa sekin.

Taloudelliseen determinismiin kuuluu valittaa: vaihtoehtoja ei ole. Vaihtoehtoja ei ole, koska tämä on ainoa vaihtoehto, joka takaa kehityksen. Tuntuuko tutulta? On ihmisiä ylhäällä taivaissa ja ihmisiä alhaalla maassa eivätkä heidän etunsa koskaan kohtaa.

”On silti yksi ongelma, ja tuo ongelma on Lebensraum. Valtakunta tarvitsee Lebensrauminsa. Mistä taivaan valtakunta löytää Lebensraumin? Taivaan kansalaiset katsovat alas vanhaan maahan. He näkevät adivaseja istumassa Orissan bauksiittivuorilla ja Jharkhandin ja Chhattisgarhin rautamalmilla. He näkevät Nandigramin asukkaat (muslimeja, daliteja) täyttämässä ensiluokkaista maata, jonka pitäisi kuulua kemianteollisuudelle. He näkevät tuhansia eekkereitä viljelysmaata ja ajattelevat: tuolla pitäisi oikeastaan olla erikoistalousalue meidän teollisuudellemme. He näkevät Singurin rehevät pellot ja tietävät, että siellä pitäisi todellisuudessa olla autotehdas kansanauto Tata Nanolle. He ajattelevat: tuo on meidän bauksiittimme, meidän rautamalmimme, meidän uraanimme. Mitä nuo ihmiset tekevät meidän maillamme? Mitä meidän vetemme tekee niiden joissa? Mitä meidän puutavaramme tekevät niiden metsissä?

Jos katsoo karttaa Intian metsistä, mineraalivaroista ja adivasien asuinsijoista, voi huomata, että nämä asettuvat päällekkäin. Joten todellisuudessa ne, joita me kutsumme köyhiksi ovat valtavan rikkaita. Mutta kun taivaskansalaiset tähyävät maata, he näkevät ylimääräisiä ihmisiä istumassa arvokkaiden luonnonvarojen päällä. Natseilla oli ilmaisu tällaisille ihmisille: ueberzähligen Essern, ylimääräiset syöjät", näin sanoo Arundhati Roy esseessään Kuuntelen heinäsirkkoja: Kansanmurha, kieltäminen ja juhlinta.

Ja mitä tapahtuu, kun ihmiset asettuvat vastarintaan? Heidät leimataan terroristeiksi. Heidät leimataan kehityksen vastustajiksi. On vain kasvu, rajaton kasvu, joka perustuu taloudelliselle determinismille. Muita vaihtoehtoja ei ole.

Intiassa köyhät pääsevät esiin vain, kun heidät esitellään maailmalle kehitysavun ja mikrolainojen onnellisina vastaanottajina. Kun heistä kerrotaan, miten onnellisia he omassa köyhyydessään ovat.

Ja mitkä ovat ihmisten mahdollisuudet vaikuttaa: Miten voi ryhtyä nälkälakkoon, kun on valmiiksi nälkiintynyt? Miten voi boikotoida tuotteita, kun ei ole rahaa ostaa mitään? Miten voi kieltäytyä maksamasta veroja, kun tuloja ei ole?

Miten kauan me hyvät ihmiset annamme tämän kaiken jatkua?



(Lähde, Arundhati Roy, Kuuntelen heinäsirkkoja, Merkintöjä demokratiasta, suom. Risto Tiittula Into Kustannus 2011)

Sama kaiku on askelten

”Helmikuussa 2002 viidenkymmenenkahdeksan Ayodhyasta palanneen hindupyhiinvaeltajan kuoltua junavaunun tuhopoltossa Gujaratin pääministeri Narenda Modin johtama BJP-hallitus järjesti osavaltiossa huolella suunnitellun kansanmurhan. Syyskuun yhdennentoista päivän iskujen synnyttämä islamofobia antoi hankkeelle tuulta purjeisiin. Gujaratin osavaltion koneisto katseli vierestä, kun yli kaksituhatta ihmistä teurastettiin. Naisia joukkoraiskattiin ja poltettiin eläviltä. Sataviisikymmentätuhatta muslimia joutui pakenemaan kodeistaan.” Tämä oli vasta alkusoittoa, josta Arundhati Roy kertoo kirjassaan Kuuntelen heinäsirkkoja:

”Samalla kun yhtenäisyyshanke vihan oppeineen työllisti ¨kansaa¨, Intian edistyshanke eteni vauhdilla. Uusi yksityistämistä ja uusliberalismia suosiva hallintomalli johti maan luonnonvarojen ja julkisten infrastruktuurien myymiseen yksityisille suuryhtiöille. Se on luonut sanoinkuvaamattoman rikkaan yläluokan ja kasvavan keskiluokan, josta on tietenkin tullut uuden järjestelmän fanaattinen puolestapuhuja.

Edistyshankkeella on omat rankaisemattomuuden ja verukkeiden perinteensä, jotka ovat aivan yhtä kauhistuttavia kuin yhtenäistämishankkeen hienostunut koneisto. Sen sydämessä sijaitsee koko Intian mahtavin instituutio korkein oikeus, josta on vauhdilla tulossa yhtiövallan tukipilari, sillä päätös toisensa jälkeen se hyväksyy patohankkeet, jokien yhdistämisen, säännöstelemättömän kaivostoiminnan, metsien ja vesistöjen tuhoamisen. Kaikkea tätä voi kuvata sanalla luonnonmurha – joka on ehkä alkusoittoa kansanmurhalle. (lisäksi tuomioistuimen kritisoiminen on rikollista toimintaa, mistä rankaistaan vankeudella.)

Ironista kyllä, vapaakaupan aikakausi on johtanut kaikkien aikojen onnistuneimpaan erokamppailuun keski- ja yläluokan pyrkiessä eroamaan omasta maastaan ja kohoamaan stratosfääriin, missä nämä sulautuvat yhteen muun maailman eliitin kanssa. Tämä taivaan valtakunta on aivan oma universuminsa, ja se on tiiviisti erotettu muusta Intiasta.”

Tämä kehitys ja edistys Intiassa alkoi vuonna 1989, kun Neuvostoliitto romahti ja Intia luopui jäsenyydestään sitoutumattomien maiden liikkeessä. Nykyisin viitataan usein Israelin ja Yhdysvaltojen luonnolliseen liittolaisuuteen. Ja onhan sille perusteet uuskolonialistisena sotilasmiehityksenä: Intialla Kashmirissa, Israelilla Palestiinassa ja Yhdysvalloilla Irakissa ja Afganistanissa. Ja nyt myös EU on liittynyt tähän joukkoon Pohjois-Afrikassa.

”Ei ole sattumaa, että armenialaisten kansanmurhan Osmanien valtakunnassa läpi vienyt puolue oli nimeltään Yhtenäisyyden (rodullinen, etninen, uskonnollinen, kansallinen) ja ¨edistys¨ (taloudellinen determinismi) ovat pitkään olleet kansanmurhan koordinaatteja.

Tällaisella historiantulkinnalla varustautuneena on aiheellista olla huolissaan siitä, onko edistyksen kynnykselle asettunut maa asettunut myös kansanmurhan kynnykselle. Voiko Intia, jota kaikkialla maailmassa ylistetään edistyksen ja demokratian ihmeeksi, olla lähellä syyllistyä kansanmurhaan. Pelkkä ehdotus saattaa kuulostaa tällä hetkellä kummalliselta ja sanan kansanmurha käyttö tarkoituksettomalta. Siitä huolimatta jos nyt katsomme tulevaisuuteen ja jos kehityksen lähettiläät uskovat omaa mainospuhettaan, jos he uskovat, ettei heidän valitsemalleen edistyksen mallille ole vaihtoehtoa, silloin heidän on väistämättä tapettava ja tapettava suuria joukkoja, jotta heidän tiensä toteutuisi.

Kun uutiset vähitellen valuvat tietoisuuteen, näyttää selvältä, että tappaminen on jo käynnissä.”

Tämä sama konsepti on nyt käytössä myös EU:ssa. Vihaa lietsotaan ja ensimmäiset ihmiset, jotka rodullisin perustein aiotaan pudottaa kyydistä, ovat romanit. Muitakin vihatuita ja unohdettuja on. Jotenkin tähän samaan kuvaan sopii erittäin hyvin myös pakkoruotsin vastustaminen.

(Lähde: Arundhati Roy, Kuuntelen heinäsirkkoja, Merkintöjä demokratiasta, Into Kustannus 2011)

Maa kuuluu kaikille

Näin voisi kuvitella, mutta näin ei ole. Suomessa yksityinen maaomistus astui voimaan niinkin myöhään kuin 1500-luvulla, kun Ruotsi-Suomen silloinen kuningas alkoi jakaa maita läänityksinä suosikeilleen.

Tänä päivänä on ympäri maailman menossa valtaisa murros, joka ajaa entistä enemmän väkeä kaupunkien slummeihin. Kaupunkien slummeista väkeä häädetään kauemmaksi ei-minnekään, kun pankkien ja globaalien suuryritysten lasipalatsit tarvitsevat entistä enemmän tilaa kasvaakseen. Näin tapahtuu Intiassa ja näin tapahtuu Kiinassa ja näin tapahtuu Etelä-Amerikassa ja Afrikassa.

Ihmisiä ajetaan pois mailtaan, kun suuriyritykset ja tehomaatalous tarvitsevat maata jättimäiseen lihakarjan laiduntamiseen ja biopolttoaineen tuotantoon.

Siellä, missä puhvelit ennen laidunsivat preeriaa, on nyt aitoja, joiden sisäpuolelle kukaan ei saa mennä. Ennen laidunmaat olivat yhteisiä, mutta nyt ne on yksityistetty. Niitä pidetään käyttämättöminä siitäkin huolimatta, että maisema muuttuu.

Myös vesi on kortilla. Andien vuorilta suuret monikansalliset vesilaitokset juoksuttavat veden ohi kylien ja jättävät köyhät paimentolaiset ilman vettä. Joka yö, ihmiset rikkovat putket ja täyttävät vesiastiansa ja joka päivä putket suljetaan uudelleen.

Silloin tällöin ilmaantuu julkisuuteen tieto, että myös Suomen pohjavesiä ollaan yksityistämässä. Jo nyt Virossa amerikkalainen vesiyhtiö omistaa järven, josta johdetaan Tallinnan juomavesi. Yksityistämisen seurauksena veden hinta nousee jatkuvasti.

Parhaillaan on menossa lähiruokabuumi, joka tietysti edellyttäisi Suomessa vähintään 50-luvun maanomistusolosuhteita. Silloin jokaisella oli jonkinlainen peltotilkku tai siirtolapuutarhapalsta, jossa viljellä ainakin perunat ja juurekset.

Mitä on nykyinen lähiruoka? Norjasta tuotua lohta tai Marokon appelsiineja?

Arkipäivän totalitarismia - alijäämäterroristit hiovat kynsiään

Piti kirjoittaa juttu siitä, miten alijäämäterroristit hiovat jo veitsiään. Sitten muistin, että olin sellaisen jo kirjoittanut. Mikään ei ole muuttunut sitten viime lokakuun. Vaalit ovat muutaman päivän kuluttua. Ennakkoäänestys on jo alkanut. Uurnilla kannattaa muistaa, että vaalien jälkeen alkavat leikkaukset. Kuka köyhiä silloin puolustaa? Mitä enemmän suomalaisten rahoja valuu muualle, sitä vähemmän jää meille itselle. Vasemmisto on sosiaalisen tasa-arvon kannattaja. Aina.

Koko eilinen päivä kerrottiin mediassa tutkimuksesta, kuinka paljon ihmiset tarvitsevat kohtuulliseen elämiseen. Kuka tutkimuksen oli tilannut ja miksi, sitä ei kerrottu.

Tutkimuksen mukaan yksinäinen ihminen voi elää kohtuullisesti 400-500 sadalla eurolla kuukaudessa, vanhempi pariskunta alle tuhannella ja lapsiperheelle suodaan jopa 1500. Arviot eivät kata asumista ja liikkumista. Lapsi voi tämän laskelman mukaan saada karkkipäivän karkit kerran viikossa ja kaksi kertaa kuukaudessa limsaa. Ettäkö ihan lakritsipötkö ja pillimehupurkki, siitä alijäämäterroristit vaikenivat.

Suomen valtiontalous oli kunnossa ennen kuin pankkeja ruvettiin pääomittamaan lainarahalla ja antamalla pääomalle ja rikkaille verohelpotuksia, nekin lainarahalla. Köyhien ja vähävaraisten toimeentuloa on kitistetty aina viime lamasta lähtien ja lisää on tulossa, kun alijäämäterroristit pääsevät vaalien jälkeen oikein kunnolla vauhtiin. Oikeusministeri Tuija Brax jo varmistelee oman ministeriönsä asemia, ettei maa sentään ilman syyttäjiä jää.

Köyhä kansa on se, joka kantaa koko maailmaa harteillaan. 10 prosenttia maailman väestöstä omistaa 90 prosenttia kaikesta omistettavissa olevasta. Joten, on siinä kannattelemista. Eliitin juhlille ei loppua näy.

Ensin meillä on elätettävänä oma kansallinen eliittimme. Sen lisäksi vielä ainakin julkisuuteen näyttäytyvä miesvoittoinen EU-eliitti, jossa ei kauniimman sukupuolen edustajia juuri näe: setätätejä kyllä.

Ensin tulevat maailman raharikkaat, jotka kuorivat globaalin kerman. Sen perässä EU, joka on esimerkiksi yhteiskuntatieteilijä Jürgen Habermasin mielestä ”luonteeltaan elitistinen, kansalaisista irrallaan oleva poliittinen järjestelmä. Lissabonin sopimus sinetöi hallitusten etuoikeuden päättää Euroopan kohtaloista suljettujen ovien takana”. Se suunnittelee nyt omaa suoraverotusta itsensä ylläpitämiseksi. Luvassa on lisää sinivihreitä veroja: arvonlisäveroa, energiaveroa, makeisveroa ja lentoveroa ainakin alkuun.

Tämän lisäksi tulee tietysti suomalainen virkakoneisto, jonka loukoissa ahertavien ihmisten palkat ovat nousseet vähin äänin. Heidän takiaan kansanedustajat luulevat nyt olevansa palkkakuopassa tuloilla, joilla eläisi ainakin neljä lapsiperhettä. Tämän päälle napsahtavat vielä muhkeat kulukorvaukset ja kokouspalkkiot.

Eikä valtakunnan eliittiä sureta yhtään kasvihuoneilmiö ja jäätiköiden sulaminen Himalajalla. Ilmeisesti hiilidioksidin tuottavatkin yksinään köyhät ja vähävaraiset, joista yritetään päästä hivuttamalla. Ihan niin kuin Wolf Biermann lauloi:

„Ach Mutter mach die Türe zu
Da kommen tausend Ratten
Die hungrigen sind vorneweg
Dahinter sind die satten“

Nälkäiset rotat tulevat ensin ja perässä kylläiset.

Muutama päivä sitten mediassa ylpeiltiin sillä, kuinka vähillä tavaroilla ihminen voi ollenkaan tulla toimeen. Minun tavarani ovat tässä: kahdet alushousut, kahdet verkkarit, kaksi teepaitaa, kahdet sukat, 20 vuotta sitten Milanosta ostettu villatakki, tv, läppäri, radio ja levysoitin, puhelin ja kirja. Siitä tulee yhteensä 15 tavaraa. Astioita en tarvitse, koska pakkausten mukana tulee muovikulho, josta voi syödä ja yleensä syönkin raakaravintoa. Ai niin, veitsi unohtui ja lusikka. Ja onhan minulla tietysti myös silmälasit, että vähäisen ruokani näkisin.

Eli tarkkaan laskien minulla on 18 tavaraa. Lisäksi tietenkin on vielä se yksi, kaikkein paras tawara, Luojan minulle ihan omaksi erikseen antama.

Sodat runtelevat kaiken - rauha on ainut vaihtoehto

Kun rikkaiden ja varakkaiden ihmisten taloudellinen etu niin vaatii, jopa vihreät ovat valmiita uhraamaan luonnonsuojelun ja ihmiset rahan alttarille. Tätä ei meikäläinen voi mitenkään ymmärtää. Sodat eivät ainoastaan tapa ihmisiä. Ne myös tuhoavat luontoa järjettömällä tavalla. Ne uhkaavat kaikkea elämää maapallolla. Kaikkkein köyhimmille ne tuottavat vain kärsimystä.

”Maailman korkeimman rintamalinjan, Sianchenin jäätikön tarina voisi hyvin olla sopiva vertaiskuva aikamme järjettömyydelle. Alueelle on ryhmitelty tuhansia intialais- ja pakistanilaissotilaita purevien tuulten ja alle neljänkymmenen laskevan pakkasen armoille. Monet niistä sadoista sotilaista, jotka ovat kuolleet siellä, ovat kuolleet pelkästään kylmyyteen: paleltumiin ja auringonpolttamiin. Nyt jäätikkö on muuttunut kaatopaikaksi, joka tulvii sodasta yli jäänyttä romua: tuhansia tyhjiä ohjuksen kuoria, tyhjiä bensiinitynnyreitä, jäähakkuja, vanhoja saappaita, telttoja ja kaikenlaista muuta jätettä, mitä sotiva ihminen synnyttää. Romu on säilynyt koskemattomana, noiden jäätävien pakkasten täydellisesti säilömänä ihmishulluuden täydellisenä muistomerkkinä. Sillä välin kun Intian ja Pakistanin hallitukset tuhlaavat miljardeja dollareita aseisiin ja vuoristosodankäynnin logistiikkaan, taistelutanner on alkanut sulaa. Tällä hetkellä se on kutistunut puoleen. Sulaminen ei ole niinkään yhteydessä sotilaalliseen pattitilanteeseen kuin kaukana toisella puolella hyvää elämää viettäviin ihmisiin. He ovat hyviä ihmisiä, jotka uskovat rauhaan, sananvapauteen ja ihmisoikeuksiin. He elävät kukoistavissa demokratioissa, joiden hallitukset istuvat YK:n turvallisuusneuvostossa ja joiden talous riippuu vahvasti sodan ja aseiden viemisestä sellaisiin maihin kuin Intia ja Pakistan. (Ja Ruanda, Sudan, Somalia, Kongon tasavalta, Irak, Afganistan… lista on pitkä) Jäätikön sulaminen aiheuttaa Intian nimimaalle ankaria tulvia ja lopulta ankaran kuivuuden, joka vaikuttaa miljoonien ihmisten elämään. Silloin meillä on entistä enemmän syitä tapella. Tarvitsemme lisää aseita. Kenties juuri sellainen kuluttajien luottamus auttaa maailmaa selviämään tämänhetkisestä lamasta. Silloin kukoistavissa demokratioissa kaikilla on parempi elämä – ja jäätiköt sulavat entistäkin nopeammin.”

Näin kirjoittaa Arundhati Roy kirjassaan Kuuntelen heinäsirkkoja.

Näitä ajatuksia kannattaa miettiä. Kuka on syytön, heittäköön ensimmäisen kiven.

Perinteisesti vasemmisto on ollut rauhan puolella. Nyt toivon tämän linjan vahvistuvan.

Lainaan tähän vielä Faiz Ahmed Faizin sanat: Jos unelmat on tehty tyhjiksi, niin kaipuun on tultava tilalle. Jos tapaaminen on mahdotonta, niin ikävän on tultava tilalle.



(Lähde: Arundhati Roy, Kuuntelen heinäsirkkoja, Merkintöjä demokratiasta, suom. Risto Tiittula Into Kustannus 2011)

Istuuko kansanvalta kultaisessa rullatuolissa?

Kuvat: Billin auto, Billin rahat, Billin talo

Sen lähemmäksi valtaa ja rikkautta en ilmeisesti koskaan ole päässyt, kun Venetsiassa näin Bill Gatesin laivan, jonka varusteisiin kuului oma helikopteri ja parikin pikavenettä. Musta, komea ilmestys, jonka rinnalla Louis Vuitonin jahti näytti lähinnä soutuveneeltä.

Posteljoonin kanssa on useinkin pohdittu sitä, mitä rikkaat oikein tekevät. Miten heidän aikansa kuluu, sillä eihän kahdella helikopterilla voi lentää yhtä aikaa eikä kaikkialla voi olla kaiken aikaan.

Yhtenä iltana surffailin tv-kanavilla ja Jimillä esitettiin Larry Flyntin puuhia. Uutterasti hän jaksaa seurata, miten hänen rahoillaan pistetään pokeria yötä päivää. Larry itse istuu 24 karaatin kullasta valmistetussa rullatuolissa ja katselee kuinka raha tulee ja rahaa menee. Jossain välissä hän on ehtinyt myös sekaantua omaan äitiinsä, tietää netti kertoa. Mutta siitä on jo kauan.

Meillä Suomessa ei sentään ole kuin superrikkaita, jotka esiteltiin viimeksi vuonna 2000 Kari Tervon ja Heikki Hiilamon kirjassa Suomen 100 rikkainta. Toimittajien mukaan he eivät vaikuttaneet mitenkään tavallisia pulliaisia onnellisemmilta.

Megarikkaita ei Suomessa ole, sillä he ovat sellaisia ihmisiä, jotka vaikuttavat paitsi markkinoilla myös kansainvälisessä politiikassa. He kykenevät laittamaan kokonaisia kansantalouksia polvilleen, kuten on nähty.

Jokin aika sitten mtv-3:lla mainostettiin ohjelmaa, jossa globaalin maailman talousvallan edustaja Soros, kävi uhkailemassa kolmannella maailmansodalla. Ja pelätä tässä saakin, sillä sekä ensimmäinen että toinen maailmansota syttyivät joksikin samanlaisessa talouden ja maailman uudelleen jakamisen imperialistisessa tilanteessa.

Kolmas maailmansota on perin tarpeellinen juuri sille 10 prosentille maailman väestöstä, joka omistaa 90 prosenttia kaikesta. Ja vielä enemmän varmaankin on huolissaan omaisuutensa säilymisestä se kaksi prosenttia miljardööreistä, joiden hallussa on puolet kaikesta siitä, mitä maa päällään kantaa.

Antti Eskola kirjoitti kirjassa Taloudellinen valta Suomessa. ”Käsitteistä, joilla yhteiskuntatieteilijä joutuu työskentelemään, on valta kaikkein hankalimpia ja vaikeimmin määriteltäviä. Yksi syy tähän on se, että vallan käsite ei viittaa ensisijassa mihinkään yksilön tai ryhmän ominaisuuteen vaan suhteeseen: henkilöllä tai ryhmällä on aina valtaa johonkin – toiseen henkilöön tai ryhmään tai joihinkin asioihin.”

”Vielä yhtenä vaikeutena valtaa kuvattaessa on se, että kahden henkilön tai ryhmän väliset valtasuhteet kytkeytyvät käytännössä usein monimutkaisiksi valtaketjuiksi ja – hierarkioiksi. Niitä kuvaa vanha satu pojasta, joka ei tahtonut mennä kouluun: ¨Silloin äiti meni vitsan luo ja sanoi: ¨Vitsa kulta, lyö poikaa! Poika ei tahdo mennä kouluun.¨ - En minä, sanoi vitsa.” Silloin äiti pyysi tulta polttamaan vitsan, ja kun se ei suostunut, vettä sammuttamaan tulen. Vettä puolestaan uhattiin härällä, joka voi juoda sen; härkää köydellä, köyttä hiirellä, hiirtä kissalla. Kissa lopulta olikin suostuvainen käyttämään sanktioita ¨Kurnau¨, sanoi kissa. Ja kissa ahdistamaan hiirtä, hiiri nakertamaan köyttä, köysi kurittamaan härkää, härkä vettä, vesi tulta, tuli vitsaa, vitsa poikaa ja poika juoksemaan kouluun, että koivet vilahtelivat!”

Että missä on se valta, joka puuttuu kansalta? Tätä kannattaa miettiä vaalien alla ja myös sitä, miten tätä valtaa kyettäisiin siirtämään myös sille suurelle enemmistölle, joka ei mitään omista. Ainakin kannattaa käydä äänestämässä. Vasemmisto on työtätekevien ja vähäväkisten asialla.



(Lähteet: Kettil Bruun ja Antti Eskola, Taloudellinen valta Suomessa, Tammi, 1969. Kari Tervo, Heikki Hiilamo, Suomen 100 rikkainta, Tammi 2000)

"Demokratia: Kuka se on? Koska se on kkotona?"

Kuva: Arundhati Roy

”Eilen illalla eräs ystäväni Vadodarasta soitti. Itkien. Viidessätoista minuutissa hän sai selitettyä, mistä oli kyse. Juttu ei ollut kovin mutkikas. Paitsi että hänen ystävänsä Sayeeda oli joutunut mellakoitsijoiden kynsiin. Paitsi että tämän vatsa oli revitty auki ja tungettu täyteen palavia riepuja. Paitsi että hänen kuoltuaan joku oli kaivertanut ¨Om¨ hänen otsaansa.” Näin kirjoittaa kirjailija ja kansalaisaktivisti Arundhati Roy kirjassaan Kuuntelen heinäsirkkaa.

Tapaus liittyy niihin mellakoihin, jotka järjestettiin sen jälkeen, kun 58 hindupyhiinvaeltajaa oli kuollut junavaunun tuhopoltossa helmikuussa 2002. Mellakat alkoivat välittömästi ja Gujaratin osavaltion koneisto katseli vierestä, kun yli kaksituhatta ihmistä teurastettiin. Naisia joukkoraiskattiin ja poltettiin elävältä. Sataviisikymmentätuhatta muslimia joutui pakenemaan kodeistaan. Muslimiväestö ajettiin gettoihin, ja ryhmästä tuli taloudellisesti ja sosiaalisesti hyljeksitty, mitä se on edelleen. Gujaratissa uskontokuntien välit ovat aina olleet kireät. Mellakoita on ollut ennenkin. Mutta tämä ei ollut mellakka. Tämä oli kansanmurhana pidettävä verilöyly, ja vaikka uhrien määrä oli huomattavasti pienempi verratuna vaikkapa Ruandan, Sudanin tai Kongon kauhuihin, Gujaratin verilöyly suunniteltiin julkiseksi spektaakkeliksi, jonka tavoitteista on mahdoton erehtyä. Kyseessä oli julkinen varoitus muslimikansalaisille maailman suosikkidemokratian hallitukselta”, kirjoittaa Roy.

Hän kertoo esseessään siitä, miten fasismi on painanut syvän jalanjäljen Intiaan. Ja ”vaikka voimmekin kiittää USA:n presidenttiä ja terrorismin vastaista liittoutumaa fasismin karmivaa rantautumista suosivan kansainvälisen ilmapiirin luomisesta, emme voi sälyttää muiden harteille sitä, että fasismi on jo vuosia muhinut intialaisten julkisessa ja yksityisessä elämässä”, hän sanoo.

Intialainen nationalismi on entistä enemmän alkanut tarkoittaa hindunationalismia, joka ei määrittele itseään omanarvontunnon ja itsekunnioituksen vaan toista kohtaan tunnetun vihan kautta. Ja tämä toinen on Pakistanin lisäksi kaikki muslimit.

”Fasismin vastustamiseksi on tarjottava kanavia satojen, ympäri maata ulottuvien vastarintaliikkeiden lukemattomille äänille, jotka kertovat todellisista asioista: velkaorjuudesta, avioliitonsisäisistä raiskauksista, sukupuolisyrjinnästä, naisten palkoista, ydinjätteen kätkemisestä, kestämättömästä kaivostoiminnasta, kutojien kurjuudesta ja viljelijöiden itsemurhista. Fasismia vastustetaan vastustamalla syrjäytymistä, riistoa ja kurjimman köyhyyden hellittämätöntä arkipäivän väkivaltaa”, kirjoittaa Roy:

”Valitettavasti mitään pikaparannusta ei ole. Fasismi itsessään voidaan torjua ainoastaan, jos kaikki sen raivostuttamat ihmiset sitoutuvat sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen koko närkästyksensä voimalla.

Olemmeko jo valmiit pinkaisemaan lähtötelineistämme? Olemmeko valmiit, me miljoonat ihmiset, tukemaan asiaamme paitsi kaduilla myös työpaikoilla, koulussa ja kotona jokaisella tekemällämme päätöksellä ja valinnalla?

Vai emmekö ihan vielä…?

Jos emme, sitten vuosien perästä, kun muu maailma on alkanut karsastaa meitä (niin kuin sen kuuluisi), mekin opimme tavallisten Hitlerin Saksan kansalaisten tavoin tunnistamaan inhontunteen toisten ihmisolentojen katseessa. Myös meidän on mahdoton katsoa lapsiamme silmiin, koska häpeämme sitä mitä teimme ja mitä emme tehneet. Häpeämme sitä, minkä annoimme tapahtua.

Sellaisia me olemme. Intiassa. Taivas auttakoon meitä selviämään läpi yön”, päättää Arundhati Roy esseensä.

Entä me? Suomessa, kysyn minä.

(Lähde: Arundhati Roy, Kuuntelen heinäsirkkaa, Merkintöjä demokratiasta, suom. Risto Tiittula, Into Kustannus 2011)