lauantai 16. huhtikuuta 2011

Libya: Ainoa Afrikan maa, jossa ei ole köyhyyttä


Haastattelussa Farag Ezzeddin, Suomessa 30 vuotta asunut ja työskentelevä libyalainen, jonka molemmat ja läheiset veljet taistelevat parhaillaan upseereina Gaddafin syrjäyttämistä vaativien joukoissa. Tämä Janus Putkosen tekemä haastattelu kannattaa lukea, jos haluaa tietää, mitä Libyassa tapahtuu.

Keskustelimme Libyan kansasta, sen tilanteesta, oikeuksista ja yhteiskunnasta laajasti. Haastattelijalle piirtyi kuva vauraasta ja hyvinvoivasta maasta, jonka rikkaudet sekä suuri koko ja arvokas sijainti ovat antaneet sille poikkeukselliset edellytykset rakentaa hyvinvointia aina näihin päiviin saakka. Maa on voinut hyvin myös Gaddafin hallinnon alla, vaikkakin lännen Libyalle asettamat pakotteet ja saarto ovatkin aika-ajoin tuoneet rajoitteita ja ongelmia.

Jokaisella libyalaisella on ollut oikeus mm. asuntoon, autoon, polttoaineeseen, ilmaiseen terveydenhuoltoon ja koulutukseen aina yliopistotasolle saakka. Maassa on taattu kaikille perustulo sekä työpaikka. Perustuslaillinen hyvinvoinnin ongelma on siis näyttänyt rajautuneen sananvapauden loukkauksiin, yksilönvapauden rajoituksiin sekä voimistuneeseen henkilökulttiin, jonka Gaddafi on luonut.


Aiheesta lisää täällä
.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti