Jirikeroslaiset ja evankeljumitykit

Uskonto on haudanvakava asia. Ateismi on uskonto siinä missä muutkin uskonnot. Todistellaan sellaista, mitä ei voi todistaa ja kuitenkin todistetaan.

Vuosikymmeniä sitten käytiin ankaraa polemiikkia siitä, että politiikkaa ei saa sotkea viihteeseen, kulttuuriin eikä vallankaan urheiluun. Silloin, kuten yhä, politiikaksi tunnistettiin vain vasemmistolaisuus selvähän tämä. Oikeistolaisuus oli niin jokapäiväistä kauraa, että sitä ei politiikaksi edes mielletty.

Urheilu taas on politiikkaa parhaimmillaan, juuri sitä itseään: sirkushuveja ja kansainvälisen olympiakomitean juonitteluja.

Nyt puhutaan siitä, saako uskontoa sekoittaa politiikkaan. Pitääkö vai eikö pidä. Minusta on varsin kummallista, että islamtaustainen kepulaispoliitikko ilmoittaa, että ei halua puhua uskonnostaan, koska on saanut tarpeekseen altavastaajana olemisesta.

Minua tämä ei vakuuta. Jos uskovaisella ihmisellä on takanaan paksu kirja kaikenlaisia moraalisääntöjä ja elämänohjeita, niin pidän täysin käsittämättömänä, ettei se vaikuttaisi hänen politiikkaansa.

Kaikki tietävät, miten valtavan rikkautensa turvin Vatikaani ohjailee politiikkaa aina pohjolan perillä asti. Kirkko ja valtio ovat naimisissa muuallakin kuin Suomessa.

Jirikeroslaiset ovat jo muutamana päivänä pohtineet blogeissan tappaisiko ihminen enemmän toisia ihmisiä, jos katekismuksesta puuttuisi käsky: Älä tapa. Hyvä kysymys. Tämäkö pahoja pidättelee?

Eilen illalla tv:ssä nuoret hellarit miettivät, onko heillä oikeutta nauraa omalle uskonnolleen. Saako siitä olla puhumatta vai pitääkö koko ajan julistaa kuin jokin evankeljumitykki?

Näitä asioita miettiessä alkaa kaikki muu tulla selväksi, mutta aiheen alle vastaamatta jää kysymys: Mitä on politiikka? Joskus sitä on pidetty yhteisten asioiden hoitamisena. Nykyisin siinä tuntuu olevan päällimmäisenä ihmisiltä veroina kerättyjen rahojen jakaminen periaatteella mulle ja mun kaverille.

Ja kun pitkään on ollut vallalla myytti, ettei politiikkaa saa sotkea politiikkaan, niin eipä ihme, etteivät ihmiset enää erota edes vasenta oikeasta.

Nyt riitti

”Ihminen ei saa koskaan tarpeekseen virtaavasta vedestä, palavasta nuotiosta eikä Paavo Väyrysen puheesta.” Kuulin vitsin radiosta, kun olin verikokeessa ja nauratti niin, että meinasi mennä veri väärään putkeen.

Eilen yritin puoliväkisin kuunnella eduskuntakeskustelua köyhyydestä. Jo oli köyhillä ystäviä niin että oikein pahaa teki. Ei voinut kuin kiroilla.

Herrat ja rouvat tietävät varsin hyvin, että tässä maassa on liki miljoona köyhää, joista 150 000 ainakin on lapsia. On asunnottomia ja heitteille jätettyjä vanhuksia, sairaita ja mielenterveysongelmaisia. On itkua ja hammastenkiristystä ja mitä tekevät maamme korkeimmat päättäjät: Puhuvat vuodesta toiseen.

Asiat olisi voitu korjata jo aika päiviä sitten, mutta mitä tapahtuu todellisuudessa: yhteiskunnallisia palveluja ajetaan alas, yksityistämisen myötä maksut vain nousemistaan nousevat, koska kyseessä on bisnes ja voittojen maksimointi, veroja ja uusia maksuja säädetään, kulutusverot juovat köyhälistön lopunkin veren.

Ja väyryset vain puhuvat. Voi saatanan perkele! En paremmin tule ja sano.

So what!

So what

- Että kerroitteko amerikkalaisille Putinin ja Halosen keskusteluista?
- So what.

- Että olitteko jäävi jakaessanne yhteisiä varoja itsellenne?
- So what.

- Että oletteko ottaneet vastaan vaalirahoitusta ja harrastanut taulukauppoja.
- So what. Tulen jakomieliseksi, kun vain ajattelenkin asiaa.

- Että sijoititteko varojanne veroparatiiseihin?
- So what.

- Että onko vaaleissa harrastettu vilppiä?
- So what.

- Että oletteko tehnyt vääryyttä sijoituksissanne?
- So what.

- Että oletteko osallistunut WinCapita-huijaukseen?
- So what?

- Että oliko wtc:n tornien räjäyttäminen sisäpiiririkos?
- So what.

- Että ajoitteko humalassa?
- So what.

- Että käytittekö kiellettyjä aineita?
- So what.

- Että veittekö lesken viimeisen rovon?
- So what.

- Että onko tullut harrastettua sisäpiirikauppoja?
- So what?

- Että onko seks…
- So what.

- Että varastitteko nakkipaketin?
- So what?
- Turpa kiinni ja tuomiolle.

Isot pahat ikäluokat

Lapsille riittävät kahdet kengät: talvella monot ja kesällä kumitossut, sanoi isä. Isä tiesi. Hän oli sodassa haavoittunut mies, joka yksin rakensi rintamiestalon apunaan naapurin laiha suomenhevonen. Isä oli linja-autonkuljettaja, joka teki työtä yötä päivää.

Kun palipalit tulivat muotiin, isä veisti meille lepästä terveyskengät ja laittoi niihin remmit saapaanvarsinahasta. Isä oli kätevä mies. Hän rakensi nukenvaunut, keinut ja leikkimökit kalustuksineen jokaiselle kolmelle tyttärelleen. Äiti oli kotona. Laittoi ruokaa, ompeli vaatteita, sisusti, hoiti kasvimaata ja leikki kauppaa leikkimökkien emäntien kanssa.

Sodan jälkeen puhuttiin paljon siitä, että meidät kaikki oli tehty tykinruuaksi, mutta silti odotukset meidän suhteemme olivat korkealla. Me olimme se suuri ikäluokka, jonka tarkoituksena oli parantaa sodan jättämät arvet ja luoda uudeksi maa. Ja kyllä me loimmekin.

Elämä oli vaatimatonta. Elintarvikkeet olivat vielä kortilla. Jokaisen talon pihassa oli perunamaa ja kasvimaa, josta saatiin juurekset. Kaupasta ei ostettu juuri muuta kuin kahvi, sokeri ja isälle pilliklubia. Se sillä roikkui aina suupielessä ja sitä se hampaillaan pyöritteli.

Naapurista haettiin maito ja munat. Lihaa saatiin joskus harvoin. Yleisin ruoka olivat peruna ja ruskeakastike, joka sisälsi vain ruskistettuja vehnäjauhoja, sipulia, vettä ja suolaa. Sen kanssa keitettiin pottuja. Koulussa tarjottiin vellejä ja puuroja, joskus harvoin soppaa. Maito ja leivät vietiin kotoa.

Kauppoja oli jokaisessa kylässä: Kirkonkylässä molemmat osuuskaupat, kolme kyläkauppaa ja siinä välissä vielä pieni Ilanderin kauppa, josta käytiin hakemassa pennin nallekarkki, jos penni oli. Joskus sai yhden viiden pennin kiiltokuvan, kun kovasti ruinasi. Koulukin oli joka kylässä. Parempia ihmisiä edustivat opettajat, pappi ja kanttori.

Kuitenkin aika oli suuren nousun aikaa. Teollisuus lähti nousuun. Sotavelkoja maksettiin. Käytiin yleislakko ja palkatkin alkoivat nousta. Maatalous tuet auttoivat viljelijöitä.

Maaseudulla porukka eli vaatimattomasti, mutta lapset laitettiin kouluun ja oppikouluun ja yliopistoon. Suuret ikäluokat rikkoivat säätykierron. Monet olivat sukunsa ensimmäisiä maistereita ja tohtoreita. Suuret ikäluokat taistelivat tasa-arvon niin sukupuolien kuin sukupolvienkin välille. Kulttuurissa alkoi kuulua muidenkin kuin yläluokan ääni.

Suuret ikäluokat rakensivat pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan: peruskoulun, yleisen terveydenhuollon, kattavan sosiaaliturvan, päivähoidon, neuvolat ja lastentarhat. He toteuttivat viisipäiväisen työviikon ja työaikojen lyhennykset. He neuvottelivat tulopolitiikan ja kehittivät työlainsäädäntöä.

Suuria perintöjä suurille ikäluokille ei tullut, koska lapsia oli paljon. Poikkeuksena tietysti perinnölliset rikkaat, joita sanottiin olevan 20 perhettä.

Suuret ikäluokat perustivat yrityksiä ja ottivat oman omaisuutensa vakuudella ulkomaista lainaa. Kun korot kiskaistiin pilviin, ripustettiin suomalaisiin kurkihirsiin tuhansittain löysiä kiikkuja, joissa yritteliäimmät luokkansa edustajat riippuvat lähes koko lopun elämänsä. Se oli Koiviston konklaavin tahto. Suuret omaisuusmassat siirtyivät parempiin käsiin.

Nyt suuret ikäluokat ovat jo tehtävänsä tehneet. Heidän lapsensa elävät omaa elämäänsä ja lapsenlapsista on tullut elämän jälkiruoka: ihana, maistuva ja palkitseva.

Yhä useammin saa kuulla, että nyt suurista ikäluokista on tullut pelkkä taakka ja rasite. Heidän vanhuudenpäivänsä ovat elämän keinotekoista jatkamista. Armomurhista puhutaan. Eutanasiaa suositellaan.

Kohta kuolevat nämä ikäluokat. Haudata heitä ei enää voi, koska he saastuttavat pohjavedet kaikkine sairauksineen ja lisäaineineen. Hautapaikkakin pitäisi antaa vuosikausiksi, sillä niin täynnä säilöntäaineita he ovat, ettei edes koi syö eikä ruoste raiskaa.

Energiataloudellisesti ja ympäristöä ajatelleen olisi tietysti järkevää, että heidät poltettaisiin energianpolttolaitoksissa. Ja haudanhan voisi perustaa nettiin. Sinne voisi uusi uljas nettisukupolvi viedä virtuaalisia kukkia ja kynttilöitä. Siellä bittiavaruudessa suurten ikäluokkien olisi hyvä levätä.

Hurraa! Se on löytynyt.

Jos työ herkkua olisi, niin herrat sen tekisivät, oli tapana sanoa silloin, kun minä olin uusi.

Vielä varhemmin ihmiskunnan suurin herra pani synnin palkaksi työn. Otsasi hiessä tulee sinun leipäsi syömään, tämä oli sanoma orjille. Herrojahan tämä ei ole koskaan koskenut. Muut ovat saaneet raataa heidän eväittensä eteen senkin edestä.

Muistelen jostain lukeneeni, että ihmiskunnan alkuaikoina, kun heimot kulkivat yhdessä yhteisiä maita ja mantuja, piti elannon eteen tehdä työtä noin neljä tuntia vuorokaudessa ja sen jälkeen tanssittiin ja laulettiin.

Kun yksi ihminen alkoi saada aikaan enemmän kuin mitä tarvitsi, tuli mahdolliseksi riisto. Naapuri saattoi ottaa ylimääräisen ja ryhtyä itse kissan päiville. Näin kehitys kehittyi. Yhä suuremmat orjalaumat raatoivat herrojensa eteen. Järjestelmän nimi vain vaihteli orjuudesta markkinatalouteen tuhatvuotisissa valtakunnissa.

Koneitten ilmaantumisen jälkeen osa porukasta joutui sivuun tuotannosta ja osa sai raataa senkin edestä. Mutta tuotantosuhteet eivät muuttuneet miksikään. Aina joku omisti romut ja roinat, maat ja sen rikkaudet ja sotilaat ja poliisit vahtivat järjestyksen säilymistä.

Maaseudulta väki siirtyi vähitellen kaupunkeihin. Näin tapahtuu edelleen. Ja kohta koko maanpiiri tuottaa ruokaa, juomaa, suojaa ja bensiiniä.

Vuonna 2008 ilmestyi kirja Vasemmisto etsii työtä. Kirjan arvostelussa (Niin&Näin 1/2009) Kaisa Luoma kirjoittaa: ”Kun ajattelu, kieli ja kommunikaatiokyky ovat nousseet keskeisiksi tuotannontekijöiksi, on suorastaan mahdotonta elää olematta tuottava. Ihmisen lajityypillinen perustoimeliaisuus muuttuu yhteiskunnalliseksi tuotannoksi, vaikka hän jättäytyisikin palkkatyön ulkopuolelle. Tällaiset argumentaatiot epäilyttävät. Mistä kumpuaa tämä vimma torjua jo se silkka teoreettinen mahdollisuus, että joidenkin ihmisten olemassaolo voisi olla aidosti passiivista ja tuottamatonta?” Sitä sopiikin ihmetellä. Kenen työllä luotaisiin perustulo, joka maksettaisiin kaikille eikä siis sosiaalisin perustein?

Jo nyt maailma kantaa harteillaan tuottamatonta eliittiä, jonka mieleen ei tule edes kyseenalaistaa omia etuoikeuksiaan. Parhaillaan suorastaan vaaditaan tuottavuuden lisäämisen nimissä riistämään entistä enemmän samojen raatajien selkänahasta. Köyhyys kelpaa jaettavaksi. Rikkaita näissä talkoissa ei nähdä.

Työtätekevien ihmisten työllä ja perimysjärjestelmissä luodut omaisuudet ovat maailmanmitassa jo kasaantuneet niin, että 10 prosenttia maailman väestöstä omistaa 90 prosenttia ja tästäkin joukosta erottuu vielä terävämpi kärki siten, että 2 prosenttia omistaa puolet.

Työ ei siis ole kadonnut mihinkään. Työn luonne on saattanut muuttua, mutta tuotantosuhteet, riisto ja toisten ihmisten alistaminen ovat samat kuin kautta aikojen. Tässä on ongelma. Ei voida loputtomasti ajatella, että vain osa joukosta raataa ja osa lepää laakereilla. Yhä edelleen vasemmiston pitäisi esittää vaatimus työajan lyhentämisestä ja työn jakamisesta.

Ja jos Vasemmistolta on ollut kateissa työ, niin onneksi sentään on nyt löytynyt työläinen:

Natoa ja vaippoja koteihin

”Ja että tämäkin vielä. Että se on vielä militaristikin. Ei riitä, että on rasisti”, huusi posteljooni minun korvaani. Se oli saanut päivän kierroksen tehtyä, kahvia kuppiin ja röökin palamaan.

Se oli jostain lukenut, että Timo Soinin Persut haluaa säilyttää kalliit kasarmit ja niiden juopot upseerit valtion palkkalistoilla. Posteljooninkin mielestä Suomi ei tarvitse aseita ja ammuksia, vaan halpoja asuntoja ja leipää ja soppaa kansalle.

Minä yritin päästä mukaan juttuun, mutta en saanut suunvuoroa, kun posteljooni jatkoi:

- Ja nyt se Soini haluaa vielä viedä Suomen Natoon. Mitä ihmettä se oikein valmistelee? Sotaanko tässä vielä pitäisi ryhtyä, kun maailmankirjat on jo muutenkin ihan sekaisin.

Enkä minä perkele ymmärrä sitäkään, että Soini puhuu koko ajan kansan nimissä. Eikö se ole sattunut huomaamaan, että suurin osa kansasta ei halua mihinkään Natoon, vaikka meidät sinne on jo salaa vietykin. Asiahan on sinettiä vaille valmis - ollut jo pitkään, posteljooni veti henkeä.

Minä en paljon muuta ehtinyt kuin kysyä, että mites on päivä mennyt, kun tuli lisää terveisiä perseestä:

- Oli joku kodinhoitotoimistossa keksinyt kätevöittää omaa työtään lähettämällä vanhusten ja vajaakuntoisten vaipat postilla asiakkailleen.

Koko työaika oli mennyt ovikelloja soitellessa ja sänkyyn sidottuja vanhuksia herätellessä, että olisivat tulleet vaippansa kuittamaan. Auto tappiin asti täynnä vaippoja ja kukaan ei avaa ovea. Yhteenkin taloon olisi pitänyt saada sata kiloa kuitattua, mutta isäntä ei suostunut laittamaan nimeään paperiin. Että tällaista kodinhoitoa. Ylitöiksi meni ja koko päivä meni soitellessa ja koputellessa.

Mitähän ne seuraavaksi keksivät laittaa haja-asutusalueen posteljoonin kuljetettavaksi. Varmaan saa hoitaa ihmisten kauppa-asiat ja kantaa kaljakoppia sosiaalitoimen asiakkaille. Ihmisten koirat vissiin pitää ehtiä jossain välissä kusettamaan.

Ja kun yrittää terveyskeskukseen soittaa, että on paketti tulossa, niin automaatti vain hokee: olette jonossa, olette jonossa… eikä paikalla ole ketään. Ennen tässä kunnassa oli lääkäri ja hammaslääkäri ja vastaanotolle pääsi samana päivänä. Nyt kuntaliitosten myötä terveydenhuolto on muuttunut kansainvälisten pörssiyhtiöiden kultakaivokseksi. Yhtiöt kuppaavat sekä kuntien, Kelan että asiakkaiden rahat, mutta palvelua saadakseen pitää jokaisesta tutkimuksesta erikseen tapella. Pitää olla urbaania oveluutta, että saa hoitoa niin kuin arkkiatri Pelkonen oli jossain ohjelmassa sanonut. Radiossa tai tv:ssä. Sama se, posteljooni kuittaa.

Ei ole helppoa posteljoonin elämäkään tänä päivänä, kun työn mitoitus on niin tarkan päälle tehtyä, että juoksujalkaa saa mennä koko ajan. Toista oli kymmenen vuotta sitten vielä, mutta silloin posti olikin posti eikä mikään Itella. Tämä on jämpti näin.

Rikkaiden epäsosiaalisuus kansan maksettava

Verot valtion maksettaviksi tuntuvat kaikki hyvätuloiset ajattelevan ja tätä toivetta suomalaiset porvaripuolueet toteuttavat uskollisesti. Tähän ajatukseen perustuu oikeiston politiikka. Tätä varten rikkaat ja hyvätuloiset äänestävät uskollisesti valtaan omat systeeminpyörittäjänsä. Ja pienet apupuolueet murusten toivossa komppaavat.

Aina, kun veroista puhutaan, vedetään kehiin sosiaalipummit. Vallitsevan propagandan mukaan huonohampaiset köyhät elävät jossain ihmeen tuloloukussa ja vievät pääosan muiden raataman työn tuloksista.

Tämähän ei tietenkään pidä paikkaansa. Suurin osa köyhälistön maksamista veroista ohjautuu eliitin ylläpitoon. Eilen julkistettiin uusimmat tiedot maataloustukiaisista.

”Pertunmaalla lypsykarjatilaa pitävä Jari Leppä sai tukia yhteensä lähes 116 000 euroa.

Kaikkiaan maataloustukia sai 13 kansanedustajaa.

Toiseksi eniten eli 75000 euroa tukia maksettiin Esko Kivirannalle (kesk.), jolla on viljatila Sauvossa Varsinais-Suomessa. Kokoomuksen Pertti Hemmilä sai salolaiselle viljatilalleen lähes yhtä paljon tukia kuin Kiviranta. Timo Kaunisto (kesk.) sai tukea kananmunien tuotantoon lähes 46 000 euroa.

Muita tukien saajia olivat muiden muassa keskustan Juha Korkeaoja, Juha Mieto ja Paavo Väyrynen.

Koneen hallituksen puheenjohtajan Antti Herlinin Kirkkonummella sijaitsevalle tilalle maksettiin tukia runsaat 250 000 euroa.” (Verkkouutiset 1.2.2011)

Jo ainakin viime kesästä lähtien alijäämäterroristit ovat enemmän tai vähemmän peitellysti uhkailleet köyhää kansaa leikkauslistoilla. Pelkoa lietsomalla vähävaraisten ja pienituloisten ihmisten elämä tehdään entistä ahdistavammaksi.

Eilen Vasemmistoliitto julkisti oman vero-ohjelmansa ja osoitti sillä, että mihinkään leikkauksiin ei tarvitse mennä, jos verotusta suunnataan siten kuin kuuluukin.

”Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki arvioi maanantaina, että valtiovarainministeriön luvut niin sanotusta kestävyysvajeesta ovat liioiteltuja.

Hänen ja vasemmiston laskelmien mukaan vaje olisi puolet siitä, mitä ministeriö on pitänyt esillä. Noin kymmenen miljardin euron sijaan vajetta olisi viitisen miljardia euroa.

– Arviolta puolet arviosta on todellinen luku, Arhinmäki sanoi ja totesi useiden tutkimuslaitosten päätyneen tähän tasoon, lopulta jopa valtiovarainministeriön.

– Kyseessä on ollut ministeriön yritys ohjata keskustelua siihen suuntaan, että mentäisiin leikkauslistoihin.” (Kansan Uutiset 31.1.2011)

Mutta niin kuin laulussakin lauletaan, niin ennemmin tai myöhemmin velat on maksettava. Rikas yläluokka on siihen tehtävään liian epäsosiaalinen. Se maksimoi voitot ja korjaan itselleen ja systeeminpyörittäjilleen suurimman hyödyn. Muut saavat nuolla näppejään.

”Nyt jo viidettä vuottaan maailmantaloutta koetteleva velkakriisi on aiheuttanut erilaisia suoria ja epäsuoria tappioita, kustannuksia ja tulonmenetyksiä arviosta riippuen joko järkyttävän, tähtitieteellisen tai historiallisen määrän.

Ennen kuin kriisi lopulta hellittää, laskua kertyy vielä rutkasti lisää. Velkakriisin lopullisesta hinnasta ei ole eikä voi olla kenelläkään tietoa, sillä kriisi on yhä meneillään.

Jo nyt on silti tiedossa, että tästä kriisistä kertyy lopulta maksettavaa ja menetyksiä enemmän kuin yhdestäkään talouskriisistä ainakaan sitten 1930-luvun lamavuosien.

Toinen jo nyt tiedossa oleva seikka on, kenelle tämän(kin) kriisin kustannukset lopulta koituvat maksettaviksi ja muilla tavoin kärsittäviksi.

Lasku lankeaa viime kädessä kansalle, koska muita maksajia ei lopulta ole. ” (Taloussanomat 30.1.2011)