Suomesta kuningaskunta

Samaan aikaan, kun Eurooppa kärvistelee talousvaikeuksissa ja EU:n jäsenmailta ollaan viemässä niiden loppukin itsemääräämisoikeus, kokoomuksen hallitsema Yle lähettää kaksi päivää peräkkäin Monacon ruhtinashäitä. Kelvotonta.

Kelvottomia ovat tv:n ohjelmat muutenkin: uusintoja uusintojen perään. Milloin vietetään satuhäitä Suomessa, milloin Englannissa, milloin jossain muussa maassa, mutta formaatti on aina sama. Samaan aikaan valitaan Huippumallia ainakin kahdessatoista eri maassa. Ja sisustus-, ruoka- ja puutarhaohjelmilta ei välty, vaikka kuinka yrittäisi. Ihmiset on pantava palvomaan ruumistaan, vaikka kuinka kipeää tekisi. Muut elämäntapaohjelmat ovat myös sitä samaa myynninedistämistä, jolla ei ole mitään tekemistä hyvän journalismin kanssa.

Kaikella tällä on tietysti ideologinen tarkoitus peittää ja manipuloida enemmän kuin paljastaa, kertoa maailmasta tai välittää tietoa.

Uutiset ovat pelkkää hallituksen propagandaa. Ajankohtaisohjelmissa kuuluu vallanpitäjien ääni. Objektiivisuudesta ja tutkivasta journalismista ei näy jälkeäkään.

Onneksi sentään maailmalla riittää sateita ja ukkosia, joista kerrotaan salaman tarkkuudella. Katastrofi seuraa toistaan. Sodatkin unohtuvat aina uuden sodan myötä. Kuka nyt sotia viitsisi seurata. Pääasia on, että Haagiin aina välillä saadaan joku tuomiolle, vaikka suurimmat sotarikolliset saavatkin vain kunniamerkkejä toinen toisiltaan.

Ja entäpä sitten urheilu: Pitääkö sitä tulla joka kanavalta ja kaikenaikaa. Eikö riittäisi, että yksi kanava olisi kokonaan omistettu tälle ihmisten aivojen pehmeänä pitämiselle.

Sarjafilmit pyörivät ainakin tuhannetta kertaa niin, että värit ovat jo haalistuneet lähes olemattomiksi. Kunnon elokuvaa saa ohjelmista etsiä.

Mutta se hyvä puoli asiassa tietysti on, että ei tarvitse tv:tä katsoa. Ja mitä siitä sitten? Sitä vaan, että tästä kaikesta pakotetaan maksamaan koko ajan enemmän ja enemmän. Eikä auta vaikka koko vehkeellä heittäisi vesilintua, kun tilalle pannaan mediamaksu, joka koskee kaikkea, mitä verkosta tulee paitsi sähköä tietysti. Sille mätkitään ihan omat maksut ja veronsa. Tuuli sentään saa vielä tulla ikkunasta ilmaiseksi. Saa nähdä kuinka kauan.

Tätä kuninkaallisten palvontaa minä en lakkaa ihmettelemästä. Eikö juuri hiljattain vietetty Ruotsin prinsessan häitä? Ihan niin kuin Suomi ei olisikaan tasavalta. Seuraavaksi aletaan tietysti vaatia meillekin kuningashuonetta. Tai jospa Sauli Niinistö huudattaa itsensä kuninkaaksi. Se vasta jotain olisi. Vai mitä?

Jirikeroslaiset ja evankeljumitykit

Uskonto on haudanvakava asia. Ateismi on uskonto siinä missä muutkin uskonnot. Todistellaan sellaista, mitä ei voi todistaa ja kuitenkin todistetaan.

Vuosikymmeniä sitten käytiin ankaraa polemiikkia siitä, että politiikkaa ei saa sotkea viihteeseen, kulttuuriin eikä vallankaan urheiluun. Silloin, kuten yhä, politiikaksi tunnistettiin vain vasemmistolaisuus selvähän tämä. Oikeistolaisuus oli niin jokapäiväistä kauraa, että sitä ei politiikaksi edes mielletty.

Urheilu taas on politiikkaa parhaimmillaan, juuri sitä itseään: sirkushuveja ja kansainvälisen olympiakomitean juonitteluja.

Nyt puhutaan siitä, saako uskontoa sekoittaa politiikkaan. Pitääkö vai eikö pidä. Minusta on varsin kummallista, että islamtaustainen kepulaispoliitikko ilmoittaa, että ei halua puhua uskonnostaan, koska on saanut tarpeekseen altavastaajana olemisesta.

Minua tämä ei vakuuta. Jos uskovaisella ihmisellä on takanaan paksu kirja kaikenlaisia moraalisääntöjä ja elämänohjeita, niin pidän täysin käsittämättömänä, ettei se vaikuttaisi hänen politiikkaansa.

Kaikki tietävät, miten valtavan rikkautensa turvin Vatikaani ohjailee politiikkaa aina pohjolan perillä asti. Kirkko ja valtio ovat naimisissa muuallakin kuin Suomessa.

Jirikeroslaiset ovat jo muutamana päivänä pohtineet blogeissan tappaisiko ihminen enemmän toisia ihmisiä, jos katekismuksesta puuttuisi käsky: Älä tapa. Hyvä kysymys. Tämäkö pahoja pidättelee?

Eilen illalla tv:ssä nuoret hellarit miettivät, onko heillä oikeutta nauraa omalle uskonnolleen. Saako siitä olla puhumatta vai pitääkö koko ajan julistaa kuin jokin evankeljumitykki?

Näitä asioita miettiessä alkaa kaikki muu tulla selväksi, mutta aiheen alle vastaamatta jää kysymys: Mitä on politiikka? Joskus sitä on pidetty yhteisten asioiden hoitamisena. Nykyisin siinä tuntuu olevan päällimmäisenä ihmisiltä veroina kerättyjen rahojen jakaminen periaatteella mulle ja mun kaverille.

Ja kun pitkään on ollut vallalla myytti, ettei politiikkaa saa sotkea politiikkaan, niin eipä ihme, etteivät ihmiset enää erota edes vasenta oikeasta.