Nyt salaisia puutarhoja ruiskuttamaan!

Jokin aika sitten Lenita Tennissukka antoi tv:ssä lausunnon, miten Nokia tekee hyvän työn meille kaikille suomalaisille irtisanomalla tuhansia työntekijöitä. Näin suomalaiset oppivat yrittämään ja tekemään lisää vihaisia lintuja eli angrybirdsejä. Äkäisiä ämmiä meillä riittää ilmankin.

Omaa yrittämistään Lenita selosti aktiivisuudella, jota hän on osoittanut erilaisissa gaaloissa: Näissä tärkeissä tapahtumissa Ingvar näytti vaimolleen jonkin silmäätekevän, jonka kanssa Lenita meni iskemään juttua ja huusi sitten Ingvarin paikalle esiteltäväksi. Rouva siis toimi eräänlaisena houkutuslintuna.

Moni muukin näinä päivinä on esittänyt suurena viisautena yrittämisen ratkaisuksi työttömyyteen ja muihin kansantalouden ongelmiin.

Suomalaiset ovat kovia yrittämään. Pari kolme vuosikymmentä sitten suomalaiset yrittivät verissä päin tunnetuin seurauksin. Moni on riippunut löysässä hirressä parhaan ikänsä ja roikkuu yhä, vaikka vaihtoehtokin olisi ollut.

Sen lisäksi, että valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes järjesteli suomalaisille pankkiireille rahaa kuin Englannin rautarouva konsanaan, hän osallistui muuhunkin laillistettuun ryöstöön, ”joka ei sillä kerralla kohdistunut valtion omaisuuteen vaan valtion väärän valuuttakurssipolitiikan uhreihin. Hän allekirjoitti maaliskuussa 2000 valtion puolesta kauppakirjan, jolla roskapankki Arsenalin 12 000 miljoonan markan saatavat noin 60 000 suomalaiselta maksukyvyttömältä velalliselta myytiin 600 miljoonalla markalla ulkomaalaisten sijoittamien omistamille Aktiv Hansa Oy:lle ja C&A Finland Oy:lle. Kauppahinta oli 5 % velkojen arvosta. Koska velallisille ei annettu mahdollisuutta maksaa velkaansa tällä samalla murto-osalla sen arvosta, valtion tarkoitus, edustajansa Suvi-Anne Siimeksen välityksellä, ei ollut saada 600 miljoonaa euroa valtion kassaan vaan viedä perintätoimet viimeisen päälle katkeraan loppuun. Ministerimme vastasi asiasta tehtyyn eduskuntakyselyyn, että ”Aktiv-Hansa perii saataviaan aktiivisemmin kuin Arsenal” ja että ”velkojilla on oikeus kohtuullisen ajan yrittää periä velan pääoma korkoineen ja kohtuullisine perintäkuluineen”. Velkakaupassa ulkomainen perintäyhtiö sai valtiolta oikeuden periä 95 prosentin alennuksella ostamansa valtion saatavat suomalaisilta velallisilta niiden täydestä sadan prosentin arvosta korkealla korolla kansalaisten kuolemaan saakka ja sen jälkeen kuolinpesältä.” Näin kirjoittaa Esko Seppänen kirjassaan Oma pääoma s. 137 (Into Kustannus Oy 2011)

Pelkästään tämän lukemalla jokainen ihminen ymmärtää, että Suomessa on aivan lähihistoriassa ajettu 60 000 yrittäjää helvetin porteille. Tähän lukumäärään kun lisätään takaajat ja lähiomaiset, joita asia tavalla tai toisella on säälimättä koskettanut, ei ole ihme, ettei kovin suurta halukkuutta yrittämiseen ole ainakaan velkapääomalla. Tuskin olisi monilla luottoakaan.

Ja mitä täällä pienessä, pienten markkinoiden Suomessa tänään voitaisiin yrittää, kun suuryhtiöt pumppaavat rahat yrityksistään ja epäisänmaallinen pääoma investoi mieluummin halvan työvoiman maihin.

Pari päivää sitten tv-uutiset kertoivat, että kahviloiden ja ravintoloiden perustamista helpotetaan. No hyvä. Sillähän me rikastumme, kun rupeamme toinen toisillemme kahvia keittämään.

Ohjelmassa Maria Wilma S-jotain ja joku toinen tukiainen esittelivät vielä parempaa liikeideaa: aletaan ruiskuttaa ihmehappoa toinen toistemme genitaaleihin, jotta penikset paksuuntuvat ja naisten salainen puutarha turpoaa pikkupimpin mittoihin. Ohjelma esitti jopa demonstraation, joka pani itse tohtori Kiminkisenkin hetken hiljaiseksi.

Kiminkinen on siis tämä tv-tohtori, joka määrää kaikkiin vaivoihin liikuntaa. Hänen ohjeitaan noudattaen lienee parasta, että suomalainen köyhä tekee isänmaalleen viimeisen palveluksen konttaamalla itse omaan arkkuunsa ja vetämällä kannen kiinni.

Mitä perussuomalaiset eivät kerro

Esko Seppänen kertoo uusimmassa kirjassaan Oma pääoma, miten valtaan pyrkivä Claes Andersson viehättyi julkisuudesta oltuaan presidenttiehdokkaana vuoden 1994 vaaleissa ja halusi syödä julkisuusherkkua vuoden 1995 eduskuntavaalien jälkeen, jolloin Vasemmistoliitto oli silloin ollut – viimeisen kerran? – vaalivoittaja.

”Kävimme Claesin kanssa kahdeksan vuoden läheisen työtoveruuden pohjalla kahdenkeskisiä keskusteluja voiton jälkeisestä strategiasta. Henkilökohtaisena vaalivoittajana (11 500) tarjosin itseäni eduskuntaryhmän johtoon. Claes torjui se niin tylysti, että hämmästyin. Rupesi näyttämään siltä, että politiikan takahuoneissa oli sovittu jotakin, josta minulle ei voinut kertoa. Arvelin mielessäni SDP(y)-ryhmäkunnan sopineen hallitukseen osallistumisesta hinnasta viis. Hinta selvisi vasta viisitoista vuotta myöhemmin, kun rössypottuveli Risto Uimonen kertoo kirjassaan Iiro Viinanen – henkilökuva (2010), että silloisen hallitusohjelman talouspolitiikka ja sosiaaliturvan leikkaukset oli valmisteltu ennalta SDP:n ja kokoomuksen salaisessa työryhmässä. Ne piti hyväksyä sellaisenaan, ja hallitusneuvottelut olivat pelkkää lumetta. Sauli Niinistö kertoo, että myös EMU-ratkaisuun hyväksyminen oli hallitukseen pääsyn ehto. Nämä asiat minulta ja muilta salattiin.”

Parhaillaan vaaleihin on enää aikaa pari kuukautta. On syytä epäillä, että seuraavankin hallituksen päälinjoista on jo sovittu. Jyrki Katainen hehkuttaa pää pubnaisena Timo Soinille pääministeriyttä, mutta asioiden osalta vaaleihin ajetaan sammutetuin lyhdyin.

Onko Timo Soinin hintana ollut Suomen liittäminen Natoon? Nähtäväksi jää lisääntyykö kaikenlaisen orjatyön käyttö vaalien jälkeen, koska Arbeit macht frei. Senhän me tiedämme, että ahdasmielisyydestä ei tule puutetta vaalien jälkeen olemaan.

Maan tapahan näyttää olevan, että vaalit käydään ennen vaaleja ja tulevista hallituksistakin sovitaan jo ennen äänten laskemista.

(Lähde: Esko Seppänen, Oma pääoma, Into Kustannus Oy 2011)


***

P.S. Kirjansa Esko Seppänen on omistanut pojalleen Kaapolle (2.2.1973-11.5.2910), joka kuoli syöpään elämänsä korkealla hetkellä. Syvä osanottoni.

Halpaa bensaa köyhien kustannuksella

Afrikassa ihmiset ovat nousseet puolustamaan oikeuttaan oman maansa rikkauksiin. Mitä tekee Suomi? Katselee sivusta niin kauan, että nähdään, tarvitaanko nk. rauhanturvajoukkoja.

Todellisuudessa tämä ei ole pääasia. Sitä tärkeämpää on turvata taloudelliset edut ja halpa bensa.

Suomalainen rauhanturvaaja kuoli Afganistanissa. Presidentti pahoitteli. Minäkin pahoittelen.

Tosiasiassa suomalainen nk. rauhanturvaaja oli paikalla tavoittelemassa yli 5000 euron kuukausipalkkaa ja Suomi osaansa Afganistanin jälleenrakennusurakoista ja luonnonrikkauksista. Kenraali David H. Petraeuksen mukaan Afganistanissa on valtavat esiintymät ainakin rautaa, kuparia, kobolttia, kulta ja litiumia, joka on tärkein matkapuhelinten ja kannettavien tietokoneiden ja akkujen raaka-aine. Tämän tiesivät jo Neuvostoliiton kaivosalan asiantuntijat vuonna 1980-luvulla.

Kun Suomen maaperän rikkauksia hyödynnetään kaupallisesti, mukana omistuksissa ovat myös ministerit ja muut yksityiset edunsaajat. Kun Suomen pohjavedet pannaan lihoiksi, tapahtuuko silloin sama yksityistäminen?

Norjassa valtavat öljytulot on käytetty koko kansan hyväksi. Siksi Norja on rikas maa.

Ihmislingot saneeraavat

”Saneerasin rannalta kolme tyyppiä, joista ei ollut kuin haittaa muille ja koko yhteiskunnalle. Se oli kaupungin parhaaksi. Tappelivat aina ja varastivat muilta. Kun herrat saneeraa, on se yhteiskunnan etu ja ne saa kiitosta. Kun meikäläinen saneeraa, niin täällä saa istua lopun elämää.” Näin eräs elinkautista tuomiota istuva vanki kuvasi tilannettaan väkivaltaisen narsismin tutkijalle. Tästä kirjoittaa professori Liisa Keltikangas-Järvinen palkitussa kirjassaan Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot.

Kirjan johdannossa hän kysyy, mitä on sosiaalisuus: ”Mitä sosiaalisuus lopultakin tarkoittaa? Onko sosiaalinen ihminen pidetty? Tuleeko hän toimeen kaikkien kanssa? Onko se sosiaalisuutta, että ihminen on aina seuran keskipiste, ottaa tilan ja työntää muut syrjään, vain onko, empaattinen sivustakatsoja lopultakin kaikkein sosiaalisin? Osoittaako small talk sosiaalisuutta?”

Nykyinen työelämä kuitenkin suosii sosiaalisuutta, joka usein sekoitetaan narsismiin. ”Nykyinen työnhakumenettely itse rakennettuine portfolioineen ja hakijasta pyydettyine tulevaisuuden visioineen on kuin tehty narsistille. Hänen visioillaan ei ole äärtä eikä itsekehulla rajaa.” (emt. 103)

Syyt narsistiseen häiriöön syntyvät usein jo ihmisen ensimmäisinä elinvuosina, kun hän toisista ihmisistä täysin riippuvaisena jää huutoonsa vaille vastausta. Hänen välttämättömimmät tarpeensakin jäävät tyydyttämättä.

Kun päiväkotien ahtaudessa hoitajat joko tietoisesti tai resurssien puutteessa jättävät lapset selvittämään itse omat välinsä, on sanomattakin selvää, että heikot ja hiljaiset jäävät sivuun ja vahvimmat ottavat vallan.

Narsismi on siis luonnehäiriö. Sen tunnusmerkkejä ovat heikko itsetunto, itsekeskeisyys, kyvyttömyys kestää arvostelua, kyvyttömyys arvostaa muita, ihailun, huomionherättämisen ja pätemisen tarve sekä tarve käyttää hyväksi ja manipuloida muita ihmisiä. Narsistilla voi olla hurmaava olemus, mutta hän on kyvytön pitämään yllä tunnepitoisia ihmissuhteita. Hänellä on kypsymätön tunne-elämä. Hän on kateellinen. Hän ei kestä omaa sisäistä tyhjyyttään ja masennustaan. Hän ei kykene näkemään samassa ihmisessä sekä hyvää että pahaa, vaan hylkää ystävänsä kaikkein pienimmänkin vastoinkäymisen sattuessa.

”Minulle kaikki, heti, nyt” kuvaa narsistin toimintaa. Oman tyhjyytensä hän korvaa vallalla.

Joskus tällä saattaa olla hyvin vakavat seuraukset: ”Pysyvän minäkuvan puuttumisen vuoksi on narsistisessa häiriössä lapsuuteen kuuluva samastuminen jäänyt voimaan. Tällainen ihminen helposti samastuu erilaisiin fanaattisiin ideologioihin, saa niistä oman persoonansa. Samoin hän ei pelkästään ota mallia jonkun ihmisen väkivaltaisesta käyttäytymisestä, vaan hän samastuu väkivaltaiseen malliin, jolloin hänen mahdollisuutensa harkintaan ja kontrolliin entisestään vähenevät. Hänen persoonansa muuttuu. Hän ei ole enää hän itse, vaan kokonaan toinen henkilö, rohkea ja voimakas, jonka kuuluukin käyttäytyä väkivaltaisesti. Maailmansotien ajoilta löytyy esimerkkejä sekä idästä että lännestä.” (emt 149)

Kun tähän lisätään vielä eräs olennainen nykymaailmaa hallitseva asia: kilpailu, alkaa kuva olla valmis: ”Yksi yhteinen, kaikille ihmisille frustraatiota tuottava asia on kilpailu. Jatkuvan kilpailun ylläpitäminen johtaa aina frustraatioihin ja sitä kautta aggressioon. Kilpailun kasvattava vaikutus lapseen on nolla, vaikka sekin kuuluu asioihin, joita länsimainen ihminen ei mielellään usko. Kilpailun aikaansaamat pettymykset eivät millään tavalla auta pientä lasta hallitsemaan itseään ja kestämään myöhempiä pettymyksiä, kuten mielellään ajatellaan, vaan kilpailu tuottaa pelkästään vihamielisyyttä ja aggressiota. Kilpailu ei kasvata luonnetta. Häviäminen jollekulle ei lisää kenenkään ystävyyttä, jota taas tuo yhteistyö lasten välille itsestään.” (emt. 253)

Tätä taustaa vasten ei ole vaikea kuvitella, mitä tulevat epäluotettavat ystävät, tunteettomat saneerajat, väkivaltaiset kouluampujat ja vallanhimoiset johtajat.

(Lähde: Liisa Keltikangas-Järvinen, Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot, WSOY 2010)

It-kupla, asunto-kupla ja valtio-kupla eli kuinka hävitetään yhteiskunnat

Rahamarkkinat ovat jo kauan sitten ottaneet niskalenkin yhteiskunnista. Sijoittajat luovat kuplia yhden toisensa jälkeen, välineinään pankki ja pörssi. Villi raha ratsastaa ja jättää jälkeensä kuplia.

Kurt Vonnegutin mukaan kaikkein ällöttävinä on pieraista kylvyssä ja syödä kuplat.

Pankkien luomat kuplat laitetaan veronmaksajien syötäviksi. Kapitalismi kulkee lamasta toiseen ja aina huudetaan apuun veronmaksajia. Aina tarvitaan lisää rahaa, jotta pankkien ja sijoittajien luomat kuplat saadaan paikatuiksi ja rahat häviävät taivaan tuuliin.

Ja jälleen sijoittajat etsivät uusia kohteita. Voiton maksimoinnin välineeksi kelpaavat mitkä tahansa kohteet ihan riippumatta siitä, miten paljon tuskaa ja kärsimystä ihmisille tuotetaan. Yksityisen sijoitustoiminnan kohteina ovat parhaillaan yhteiskunnan ihmisille tuottamat palvelut: terveys, koulutus, lastenhoito ja vanhustenhuolto ja kaikki muukin, mikä irti lähtee.

Miksi poliitikot ovat mukana tässä pelissä, jossa voitot yksityistetään ja tappiot sosialisoidaan? Ilmeisesti siksi, että heillä on itselläänkin pelimerkkejä ja myös heidän pankkitilinsä kasvavat.

Nykytilanteessa EU-valtiot vielä kilpailevat keskenään. Ne kilpailevat veroilla, talouden joustavuudella, työvoimakustannuksilla ja talouteen suunnatuilla tukiaisilla, jotka veronmaksajat maksavat. Esimerkiksi saksalaispankki voi erilaisten luottoluokitusten ansiosta saada lainaa kolmen prosentin korolla, minkä se sitten lainaa toiselle, vaikeuksissa olevalle maalle viiden prosentin korolla.

Kysymys kuuluukin nyt: Onko rahajärjestelmä yhteiskuntaa varten vai yhteiskunta kasvottomia markkinavoimia varten. Vastaus on selvä.

Kansallisten valtioiden tilalle on tullut EU. Talousjärjestelmä sen sijaan ei ole muuttunut. Se on yhä edelleen voiton maksimointiin tähtäävä monopolikapitalismi, jonka etuja EU:n johto ensisijassa valvoo. Valtion tehtävä on säilyttää valta ja niitä ylläpitävät rakenteet.

Eilen Ylen Silminnäkijässä käsiteltiin aihetta ansiokkaasti. Siinä Euroopalle esitettiin myös vaihtoehtoja. Niitä oli kaikkineen kolme: Voidaan luopua EU:sta, mutta samalla luovutaan roolista maailmassa. Toinen vaihtoehto on tiukka säätelyn ja leikkausten EU, joka johtaa uuteen taantumaan. Kolmas vaihtoehto, joka on vaikein toteuttaa, on solidaarinen, sosiaalinen ja ekologinen Eurooppa.

Neljäs vaihtoehto, jota silminnäkijä ei esitellyt, perustuu kasvuharhaan kompastuneiden valtioiden itsenäisyyden arvostamiseen. Se tarkoittaisi, että velkaantumisen aiheuttaneet sijoittajat, rahalaitokset ja muut pelurit osallistuisivat velkojen tasaamiseen EU-komission ja parlamentin päätöksillä.

Tämä takaisi kyseisille maille ja niiden asukkaille realistisen mahdollisuuden harjoittaa omaa talouspolitiikkaansa ja selvittää ongelmansa omassa aikataulussaan ilman yhteisen velkaantumisen jatkuvaa kasvua. Nykyjärjestelmä mahdollistaa ongelmavaltioiden velkojille myös aikaisempien keinottelutappioiden korvauksen. Samalla se siirtää vastuut niiden hartioille, jotka eivät ole millään tavalla osallistuneet velkaantumisen vauhdittamiseen.

Näin yhteiskuntamme imetään kuivaksi. Varallisuus muuttuu yksityiseksi kapitaaliksi, vaikka se voitaisiin käyttää yhteiskuntien ja ihmisten hyväksi.

Silminnäkijän voi edelleen katsoa Ylen Areenasta.

Mitä virkaa on toimittajilla?

Ykkösaamun odotettu vieras Paavo Lipponen kuittasi WikiLeaks-kohun kommentilla: Mitä virkaa on toimittajilla, jos tällaisissa asioissa ollaan WikiLeaksin varassa.

Tätä samaa kysyn myös minä.

Minusta nämä nyt vuodetut asiakirjat Suomen osalta paljastavat kaksi asia. Ensinnäkin tuntuu siltä, että diplomaattien puheet ovat lastenkammaripuhetta: Kuka karjuu? Onko isä vihainen? Mitä kaikkea paljon tärkeämpää kätkeytyy näiden puheiden alle?

Toiseksi: Suomessa eletään kuin umpiossa. Normaalisti uutisissa ja muissa ajankohtaisohjelmissa välitetään terapiauutisia: Kuka on vihainen? Kuka pettynyt? Kuka epäilee? Kuka toivoo? Kuka uskoo? Poliitikoiden vastauksiksi riittää: En kommentoi. So what. Johan minä sanoin.

Onneksi on WikiLeaks. Vai onko?

Satu Hassi, kuninkaalliset ja luonnosuojelu

”Prinssi Charles ja lordi Stern ilmastonsuojelun puolesta” otsikoi taistolainen Satu Hassi oman bloginsa ja suorastaan ihastuttavaa on ollut herrojen kanssa marjassa: ”Olipa mukava istua salissa, jossa joukko EU:n mahtavimpia heppuja sekä komission, ministerineuvoston että parlamentin puolelta kuunteli ilmastoasiantuntijoita. Ensin puhui kyllä julkkis, prinssi Charles. Hän totesi, että ainoa mahdollisuutemme pitää talouskasvua yllä vähänkään pitemmällä aikavälillä on siirtyä vähähiiliseen talouteen.”

Maailman eliittihän se suurin hiilidioksidin tuottaja on. Köyhät toimivat jo nyt minimissä. Heille on turha saarnata. Ja mikä estää jokaista aloittamasta itsestään?

Kuninkaalliset ovat ennenkin olleet luontoa suojelemassa. Kaikki ihmiset tietävät WWF (World Wide Fund for Nature) Pandakarhu-logon. Se syntyi 25 vuotta sitten, kun Hollannin prinssi Bernhard huomasi, että yksi heidän rakkaimmista saaliseläimistään, tiikeri, oli joutunut sukupuuton partaalle.

Silloin sata suurinta monikansallista yritystä päätti lahjoittaa miljoona Yhdysvaltain dollaria, verovapaana tietysti, hyvään tarkoitukseen. Tämän 100 miljoonan dollarin turvin syntyi WWF. Sen ensimmäinen puheenjohtaja oli prinssi Bernhard. Hänen seuraajanaan toimii Englannin prinssi Philip.

WWF:n toiminnan kova ydin:

WWF kiillottaa hallitusten antamaa kuvaa ympäristönsuojelussa.

WWF auttaa suojelemaan pieniä alueita ja siksi se antaa tilaa suuremmille tuhoille. Heidän uhoamansa metsien ”laiton” puunkorjuu on savuverho peittämässä 95 prosenttia hakkuista, jotka ovat laillisia.

WWF auttaa hallituksia saamaan haltuunsa suuria alueita koskematonta luontoa. Koska nämä alueet sijaitsevat yleensä alkuperäiskansojen mailla, WWF auttaa hallituksia sulauttamalla nämä ihmiset osaksi valtavirtaa.

WWF tukee hyvin kannattavaa matkailuteollisuutta.

Alkuperäisheimojen suojeleminen ei ole koskaan ollut keskeinen asia WWF:n luonnonsuojelijoiden fokuksessa. Heihin on enemmänkin suhtauduttu luontoa vahingoittavina villeinä, joiden asioita ei ole kunnolla hoidettu. Hökkeli kaupungissa ja coca-cola ei korvaa kolme miljoonaa vuotta vanhaa kulttuuria.

Lisää aiheesta täällä ja täällä.