Vuosia sitten kirjoitin kolumneja Rakentaja –lehteen, raavaitten miesten ammattilehteen. Yhdessä niistä mietiskelin kirosanojen voimaannuttavaa vaikutusta. Olin tullut siihen tulokseen, että lapsuudessa opittu litania: perkele, saatana, jumalauta, vittu auttaa ja lohduttaa paremmin kuin rukous, jos pamauttaa kipeästi vasaralla sormeensa. Siihen loppui kolumnien kirjoittaminen. Tiedustelin tietysti syytä moiseen ja sain päätoimittajalta vastauksen: - Olin maininnut naisen sukupuolielimen nimeltä.
Sitä ennen lääkäri Irma Kerppola oli kirjoittanut Helsingin Sanomissa, että kunnollisten, luontevien ja suuhun sopivien sukupuolielinten nimien puuttuminen haittaa jopa lääkärin työtä. Hän ehdotti, että voitaisiin ottaa käyttöön naisten elinten nimiksi vittu ja pillu ja miesten kanssa puhuttaisiin kullista.
Kaikkihan ovat kuulleet nuorison puhuvan ja todenneet vitusta tulleen uuden pilkun. Ja onpa tälle suositulle sanalle tarjottu jopa sijamuodon asemaa: aggressiivi. Kieli on jo karannut suusta.
Ennen kirosanat edustavat sanamagiaa. Silloinhan kuviteltiin, että pirun sanominen toisi välittömästi belsebuubin paikalle.
Tourette-syndrooma tuottaa ihmiselle pakkoliikkeitä, mutta myös pakonomaisen tarpeen sanoa rumia sanoja. Mozartin kerrottiin kärsineen tästä oireyhtymästä, mikä tulee hienosti esiin Milos Formanin elokuvassa Amadeus. Kerrotaanpa Mozartin sanoneen kriitikoilleen niinkin suoraan, että vielä te nuolette minun persereikäni aivan puhtaaksi. Ilman Mozartia meiltä puuttuisi maailman ihanin musiikki.
Ilta-Sanomat kertoi 22.8. Marja Tiuran kiukutelleen syntymäpäiväkahvitilaisuudessaan: ”Kansa istuu portailla, kittaa kaljaa, kusee ja paskantaa. Viikonloppuna ei uskalla kulkea ovesta. Ei niille uskalla mitään sanoa.” Minä naureskelin siskolle väärää kielioppiviittausta, että Tiura ei uskalla puhua oville ulos mennessään, mutta siskoa järkytti enemmän äänikuningattaren kielenkäyttö. Poliisien lisäämisestä Tamperetta siivoamaan hän oli samaa mieltä 41-vuotiaan kansanedustajan kanssa.
Ennen muinoin suhtauduttiin erityisen paheksuvasti siihen, että nainen kiroili. Jörn Donnerin kelpasi kyllä sanoa: Perkele. Ehkä kiroilu tuntuu pahemmalta, jos ei itse kiroile, mutta paljon on mukana pelkkää kaksinaismoralismiakin. Omilta huulilta kirous kirpoaa helposti myös lasten kuulleen, että ole siinä hyvänä esimerkkinä sitten.
Monia asioita tässä maailmassa sievistellään ja kaunistellaan, mutta siitä huolimatta tappaminen on luvallista. Jopa ihailtavaa.
Tietojeni mukaan Suomen puolustusvoimille on nyt hankittu miehittämättömiä tiedustelu- ja taistelulennokkeja, joita voidaan käyttää sekä valvontaan että tiedusteluun ja neljän ohjuksen aselavettina. Ne voivat myös lähettää liikkuvaa kuvaa tuhansien kilometrien päästä. Alan asiantuntijan mukaan niillä kyetään jopa erottamaan siviilit terroristeista.
Yhdysvaltain Nevadassa sijaitsevasta sotilastukikohdasta pystytään ohjaamaan toisella puolella maapalloa toimivia miehittämättömiä lentokoneita. Runsaan vuoden aikana USA on kauko-ohjattavilla lennokeillaan tappanut Luoteis-Pakistanissa noin 600 ihmistä. Epäiltyjen terroristien ohella on mennyt moninkertainen määrä siviilejä: lapsia, naisia, vanhuksia ja täysin syyttömiä ihmisiä.
Mitä minä tähän muuta voin sanoa kuin: Rauhaa! Perkele!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti