”Kesäkuun kahdentenatoista päivänä marssivat Länsi-Euroopan sotavoimat Venäjän rajojen yli ja alkoi sota; toisin sanoen: sattui tapaus, joka oli ristiriidassa ihmisjärjen ja koko inhimillisen luonnon kanssa. Miljoonat ihmiset harjoittivat vastavuoroin niin äärettömän paljon pahuutta, petosta, kavallusta, varkautta, väärennystä ja väärän rahan liikkeelle laskemista, ryöstöä, murhapolttoa ja murhia, etteivät maailman kaikki tuomioistuimet vuosisatojen kestäessä kerää asiakirjoihinsa niin valtavaa rikosten määrää." (Leo Tolstoi, Sota ja rauha, Yhdeksäs osa)
Näin oli Napoleon lähtenyt laajentamaan Uralille asti Suur-Eurooppaa, joka jo ulottui Alankomaista Italiaan ja Wieniin ja jonka silloinen pääkaupunki Ranskan keisarikunnan Pariisi oli.
Olen katsonut peräkkäin Leo Tolstoin teokseen pohjautuvan neuvostoelokuvan, joka voitti parhaan ulkomaisen elokuvan Oskarin vuonna 1969 ja vuodelta 1972 englantilaisen minisarjan, joka kestää 15 tuntia. Siinä Anthony Hopkins esittää laittamattomasti kreivi Pierre Bezuhovia, jonka silmien kautta tapahtumat pääosin fokusoidaan.
Englantilaisessa versiossa elokuvasta nousee vahvana esiin romanttinen rakkaus. Neuvostoelokuva pohtii enemmän elämän ja kuoleman filosofiaa.
On mielenkiintoista tarkastella, miten kumpikin suhtautuu 7.9.1812 käytyyn Borodinon kuuluisaan taisteluun, jossa kaatui yhteensä 100 000 miestä 250 000:sta. Englantilaisversio näkee taistelun enemmän tasapelinä, jossa kamppailtiin ”viimeiseen veripisaraan asti”.
Venäläisiä joukkoja johtanut marsalkka Kutuzov pitää taistelua torjuntavoittona. Miehiä säästääkseen hän aloitti perääntymisen, joka jatkui läpi Moskovan. Kaupunki jätettiin tyhjäksi ja ranskalaiset sytyttivät sen tuleen. Kummassakin elokuvassa palava Moskova on kuin helvetin esikartano, josta köyhät ihmiset vielä epätoivoisina pakenevat keskeltä teloituksia, ryöstöjä ja raiskauksia. Parempi väki on jo aiemmin jättänyt kaupungin. Vain Pierre Bezuhov on jäänyt, koska uskoi itsellään olevan merkittävän tehtävän.
Molemmat kuvaukset ovat uskollisia Leo Tolstoin teokselle. Neuvosto-versiossa sodan mielettömyys ja kauheus tulee kuitenkin korostetummin esiin.
Englantilaisessa sarjassa kreivi Pierre Bezuhov oppi elämän tarkoituksen ja mielen vapaamuurareiden opastuksella. Elokuvassa hän ymmärtää asiat keskustelussa yksinkertaisen talonpojan Platonin kanssa jouduttuaan ranskalaisten vangiksi. Katsoessaan öistä tähtitaivasta hän alkaa nauraa kuolemaa pelkäämätöntä naurua ja huutaa: ”Elämä on kaikki. Kukaan ei voi vangita minua. Kaikki tämä on minussa. Minä olen kaikki. Ja kaikki tämä olen minä.”
Englantilaissarjassa Napoleonin joukot jättävät vähin äänin Moskovan. Neuvostoelokuvassa sen sijaan puhuu isovenäläinen ääni. Resuista ranskalaisarmeijaa ajetaan takaa lumisten ja hyisten arojen halki, jonne Napoleon on joukkonsa jättänyt tuulen armoille syömään jäätynyttä hevosenlihaa niin kuin marsalkka Kutuzov oli ennnustanut. Kannustaessaan miehiään jatkamaan Kutuzov sanoo: ”On jatkettava niin kauan kuin loukkausten ja koston tunne muuttuu halveksunnaksi ja sääliksi. Ihmisiä hekin ovat, mutta kukaan ei heitä tänne kutsunut.”
Kaikesta huolimatta elokuvan loppu julistaa rauhaa kertojan äänellä kameran zoomatessa taivasta ja loputtomia metsiä: ”Ja minä sanon teille, tarttukaa toisianne käsiin te, jotka uskotte hyvään. Ja olkoon teillä vain yksi lippu. Tällä tarkoitan, että kaikki ajatukset, joilla on valtavat seuraukset ovat aina yksinkertaisia. Siis jos kelvottomat liittyvät yhteen ja muodostavat voiman niin rehellisten ihmisten tulee tehdä aivan samoin. Niin yksinkertaista se on.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti