Posteljooni kaahasi sata lasissa pihaan. Hänellä oli toimitettavanaan pikakirje.
Kiireensä keskellä hän ehti sentään ottaa kantaa ajankohtaiseen poliittiseen tilanteeseen.
Hänen mielestään Soini on pelkästään pikku-paronien ja mini-tyrannien asialla, koska suuri osa hänen kannattajiansa on näitä. Hän ei ole koskaan kuullut Soinin puolustavan työläisten etuja ja oikeuksia. Hänen puolestaan maahan saa tulla vaikka kuinka paljon maahanmuuttajia, kunhan tekevät työtä ja halvalla. Soinin marjanpoimijoita eivät työehdot kosketa, koska Arbeit macht frei.
Soinin työläiset saavat vapaasti kontata lapio kädessä lumessa ilman kypärää ja turvaliivejä ja kuseskella hankeen, koska asianmukaisia työmaatiloja bajamajoineen ei ole. Tätä on työvoiman vapaa liikkuvuus ja se lisääntyy kaiken aikaa. Kohta myös urakoitsijat voivat liikkua vapaasti koko Euroopassa ja tuoda mukanaan työporukkansa, jolle voi maksaa kuinka pientä palkkaa tahansa ja jättää veronsa ja sotumaksunsa maksamatta vaikka kokonaan.
Posteljooni ei käsitä, miksi jotkut naisetkin ovat menneet lankaan. Katolinen kirkko on niin patriarkaalinen, että se ei antaisi naisille muita oikeuksia kuin palvella miehiä. Opus Deissä, joka on katolisen kirkon salaseura, naiset saavat polvillaan tarjoilla miehille ruokaa. Myös bordellitoiminta on katolisen kirkon erityisessä suojeluksessa. Ainakaan posteljooni ei ole kuullut, että se olisi paheksunut tätä ihmiskaupan muotoa. Päinvastoin muistelee posteljooni, hänen entisen italialaisen poikaystävän äiti antoi pojalle jopa rahaa ensimmäiseen bordellissa käyntiin, kun oli syytä jo epäillä, ettei ota ollenkaan eteen. Että jos vaikka homo.
Soinin tuomitseva suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on jo kaikkien tiedossa. Ihan niin kuin aikuiset ihmiset eivät kykenisi päättämään itse omista asioistaan. Ja katolinen kirkkohan taas hyssyttelee lapsiin sekaantumista, jonka koko sivistynyt maailma sentään ymmärtää tuomita.
Sitä posteljooni ei ymmärrä lainkaan, että Soini kulkee maha pystyssä jonkin jalkapallojoukkueen tuuki punalippuna kaulassaan. Samainen joukkue on sekä äärikatolinen että äärirasistinen. Ja tästä päästäänkin siihen toiseen asiaan, siihen että Soinin porukat suorastaan lietsovat vihaa muslimeita vastaan. Posteljooni ei voi ymmärtää, miksi tämä uskontojen välinen skisma pitää tuoda Suomeen, joka on lähes kokonaan tapakristittyjen maa. Ihmiset täällä kuuluvat kirkkoon turvatakseen itselleen komeat kirkolliset häät ja arvokkaat hautajaiset, joissa pappi siunaa ja puhuu, koska vain pappi Suomessa osaa puhua ja siunata. Oikein.
Ja sitten on näitä peräkammaripoikia, jotka oman sosiaaliturvansa menettämisen pelossa lietsovat netissä perussuomalaista muukalaisvihaa ympäri vuorokauden, niin etteivät ehdi edes nukkua.
Posteljoonin mielestä ihmisiä ollaan jälleen kerran johtamassa pahasti harhaan. Edellisellä kerralla SMP ja sen Vennamot lupailivat kansalle kaikenlaista. Veikko Vennamo jopa vaati apteekkien sosialisoimista, koska ei ollut oikein hyötyä toisten sairaudesta. Kun eduskuntapaikkoja sitten tuli, unohtuivat niin apteekit kuin puoluetukikin, joka piti poistettaman.
Ainoa, minkä Pekka Vennamo sosialisoi, oli Sonera ja senkin omalle perheelleen.
Minä äänestän niin kuin ennenkin, sanoi posteljooni ja kaasutti tiehensä.
maanantai 31. tammikuuta 2011
perjantai 28. tammikuuta 2011
Munamies eduskuntaan
”Äänestä. Ole tärkeä.” Näin sanoo Munamies.
Munamiehen lähtökohta on oikea. Ei hän nouse kansan yläpuolelle ja ala sieltä käsin huitoa toinen toistaan parempia lupauksia kaikille. Munamies ei puhu ihmisten pään yli kansasta niin kuin omistaisi sen samalla tavalla kuin saksalaiskuninkaat hevosensa.
Ehdokkaana Munamies olisi miljoona kertaa vakuuttavampi kuin Iso-Vauva, joka rääkyy, mutta ei sano mitään. Kaikki kohisevat Isosta-Vauvasta ja ihmettelevät sen kasvamista. Ihmekö tuo, kun Iso-Vauva lupaa kaikille kaikkea. Hän puhuu paljon, sanomatta yhtään mitään. Lisäksi Iso-Vauva pelkää mustalaisia, neekereitä ja poliisia.
Munamies on lyhyesti esitelty: Hänen ammattinsa on patsastaiteilija, lempiruoka munakoisomunakas munavoilla, harrastuksena eksistentialismi ja munien maalailu. Hänen esikuvansa on Konsta Pylkkänen, mutta siitä huolimatta hän on kaikissa tilanteissa ”oma itsensä.”
Tästä voisivat muutkin ottaa oppia. Ihmiset ovat jo saaneet enemmän kuin tarpeekseen edustajaehdokkaista, jotka ovat niin toistensa kaltaisia, ettei toista toisesta erota. Kaikki ovat kuin samasta tuutista tulleita: brändäri brändännyt, stailisti stailannut ja mainostoimisto laittanut sanat suuhun. Ketä kiinnostaa.
Kaikille nämä ehdokkaat lupaavat kaikkea. Universaaliperiaatetta riittää laidasta laitaan, vaikka samaan aikaan ihmisille saarnataan kasvihuoneilmiöuskontoa, jonka uskontunnustus kuuluu: Rajallisessa maailmassa rajaton kasvu ei ole mahdollinen. Iso-Vauva vannoo raskaan raadannan nimeen ja se on tietysti sama asia.
Mennet ovat ne ajat, kun uskottiin, että tiede ja tekniikka helpottavat ihmisten elämää. Eivät helpota, koska järjestelmän katalysaattorina toimii voittojen maksimoiminen ja siihen ei kukaan uskalla puuttua. Tämä on syy, miksi mikään ei riitä ja miksi tuotettua yhteistä hyvää ei voi jakaa oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti.
Kun suuri Luoja loi maailman, se tapahtui varmasti universaaliperiaatteella. Ei ollut mihinkään kirjoitettu, että tämän planeetan rikkaudet olisi tarkoitettu vain harvoille ja valituille. Vasta paljon myöhemmin, kun omaisuudet olivat jo kasaantuneet kaikkein voimakkaimpien ja ahneimpien käsiin, mustaan kirjaankin kirjoitettiin käsky, ettei saa himoita toisen aasia ja muuta karjaa.
Jos todella halutaan noudattaa universaaliperiaatetta rikkauksien jakamisessa, täytyy aloittaa kokonaan uudenlainen ajattelu. Eikä se ajattelu yksinkertaisesti hyväksy minkäänlaista riistoa ja alistamista. Siinä maailmassa päätökset tehdään kaikkien ihmisten ja luonnon parhaaksi.
Tämän takia kannattaa noudattaa Munamiehen neuvoa: ”Äänestä. Ole tärkeä.”
Munamiehen lähtökohta on oikea. Ei hän nouse kansan yläpuolelle ja ala sieltä käsin huitoa toinen toistaan parempia lupauksia kaikille. Munamies ei puhu ihmisten pään yli kansasta niin kuin omistaisi sen samalla tavalla kuin saksalaiskuninkaat hevosensa.
Ehdokkaana Munamies olisi miljoona kertaa vakuuttavampi kuin Iso-Vauva, joka rääkyy, mutta ei sano mitään. Kaikki kohisevat Isosta-Vauvasta ja ihmettelevät sen kasvamista. Ihmekö tuo, kun Iso-Vauva lupaa kaikille kaikkea. Hän puhuu paljon, sanomatta yhtään mitään. Lisäksi Iso-Vauva pelkää mustalaisia, neekereitä ja poliisia.
Munamies on lyhyesti esitelty: Hänen ammattinsa on patsastaiteilija, lempiruoka munakoisomunakas munavoilla, harrastuksena eksistentialismi ja munien maalailu. Hänen esikuvansa on Konsta Pylkkänen, mutta siitä huolimatta hän on kaikissa tilanteissa ”oma itsensä.”
Tästä voisivat muutkin ottaa oppia. Ihmiset ovat jo saaneet enemmän kuin tarpeekseen edustajaehdokkaista, jotka ovat niin toistensa kaltaisia, ettei toista toisesta erota. Kaikki ovat kuin samasta tuutista tulleita: brändäri brändännyt, stailisti stailannut ja mainostoimisto laittanut sanat suuhun. Ketä kiinnostaa.
Kaikille nämä ehdokkaat lupaavat kaikkea. Universaaliperiaatetta riittää laidasta laitaan, vaikka samaan aikaan ihmisille saarnataan kasvihuoneilmiöuskontoa, jonka uskontunnustus kuuluu: Rajallisessa maailmassa rajaton kasvu ei ole mahdollinen. Iso-Vauva vannoo raskaan raadannan nimeen ja se on tietysti sama asia.
Mennet ovat ne ajat, kun uskottiin, että tiede ja tekniikka helpottavat ihmisten elämää. Eivät helpota, koska järjestelmän katalysaattorina toimii voittojen maksimoiminen ja siihen ei kukaan uskalla puuttua. Tämä on syy, miksi mikään ei riitä ja miksi tuotettua yhteistä hyvää ei voi jakaa oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti.
Kun suuri Luoja loi maailman, se tapahtui varmasti universaaliperiaatteella. Ei ollut mihinkään kirjoitettu, että tämän planeetan rikkaudet olisi tarkoitettu vain harvoille ja valituille. Vasta paljon myöhemmin, kun omaisuudet olivat jo kasaantuneet kaikkein voimakkaimpien ja ahneimpien käsiin, mustaan kirjaankin kirjoitettiin käsky, ettei saa himoita toisen aasia ja muuta karjaa.
Jos todella halutaan noudattaa universaaliperiaatetta rikkauksien jakamisessa, täytyy aloittaa kokonaan uudenlainen ajattelu. Eikä se ajattelu yksinkertaisesti hyväksy minkäänlaista riistoa ja alistamista. Siinä maailmassa päätökset tehdään kaikkien ihmisten ja luonnon parhaaksi.
Tämän takia kannattaa noudattaa Munamiehen neuvoa: ”Äänestä. Ole tärkeä.”
keskiviikko 26. tammikuuta 2011
Rikkaus lisääntyy jakamalla
Jos kapitalistista järjestelmää verrataan autoon, voidaan sanoa, että kori on puhki ruostunut ja auttamattomasti vanhan mallinen, moottori köhii ja yskii ja öljyt vuotavat pihalle, renkaat ovat kuluneet silestoneiksi, syyläri vuotaa, pissapoika on tyhjä ja ainoastaan tuhkakuppi on täynnä.
Kaiken lisäksi auto saastuttaa ja sen käyttö on ympäristöriski.
Tämä kaara ei korjaamalla parane. Pitää saada tilalle uusi.
Kapitalismi on koko olemassaolonsa ajan kulkenut lamasta lamaan ja kriisistä kriisiin, koska tämä on järjestelmän laki.
Tavaraa tuotetaan välillä liiankin kanssa eikä silti edes välttämättömintäkään saada riittämään kaikille. Mieluummin poltetaan sato kuin lasketaan hintoja. Kapitalismissa keinottelu on laillistettua petosta ja kaikki rikkaus köyhiltä anastettua.
Nykyinen tietotekniikan ja tilastotieteen avulla kyettäisiin varmasti luomaan myös optimaalinen suunnitelmatalous, jonka tavoitteena ei ole voittojen maksimointi, vaan ihmisten todellisten tarpeiden tyydyttäminen.
Välttämättömien tarpeiden määritteleminen ei liene ylivoimainen tehtävä. Ihminen tarvitsee elääkseen ruokaa ja juomaa, vaatteita, lämpöä ja suojaa. Liikkuminenkin voitaisiin varmasti järjestää paljon ympäristöystävällisemmällä ja järkevämmällä tavalla kuin nykyisin.
Jos tuotanto järjestettäisiin ihmisten todellisista tarpeista lähtien, ei työtäkään tarvittaisi yhtä paljon kuin nykyisin, koska tuotteista voitaisiin tehdä kestäviä ja vähemmän ympäristöä kuluttavia kuin tänä päivänä.
Kuten jo moneen kertaan on todettu, rajallinen maapallo ei kestä rajatonta kasvua. Rajattoman kasvun pakon sanelee vain tarve voittojen maksimointiin. Jo nyt kaikkea kyetään tuottamaan riittävästi kaikkien ihmisten kohtuullisten tarpeiden tyydyttämiseen. Kysymys on jakamisesta.
Avainsana onkin kohtuus. Se on samaa juurta kuin sana kohtu. Kohdussa ihminen saa kaiken tarvitsemansa.
Jostain syystä ihmiset yhä edelleen tavoittelevat kuuta taivaalta. Ahneus pitää ihmiset otteessaan, vaikka järki sanoisi mitä.
Ahneuden vastakohta ei ole kateus. Kateuskortti otetaan esiin ainoastaan silloin, kun asialliset argumentit kapitalismin puolesta loppuvat. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoa eivät edellytä toisten ihmisten polkemista ja riistämistä. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo merkitsevät rikkautta, joka lisääntyy jakamalla.
Kaiken lisäksi auto saastuttaa ja sen käyttö on ympäristöriski.
Tämä kaara ei korjaamalla parane. Pitää saada tilalle uusi.
Kapitalismi on koko olemassaolonsa ajan kulkenut lamasta lamaan ja kriisistä kriisiin, koska tämä on järjestelmän laki.
Tavaraa tuotetaan välillä liiankin kanssa eikä silti edes välttämättömintäkään saada riittämään kaikille. Mieluummin poltetaan sato kuin lasketaan hintoja. Kapitalismissa keinottelu on laillistettua petosta ja kaikki rikkaus köyhiltä anastettua.
Nykyinen tietotekniikan ja tilastotieteen avulla kyettäisiin varmasti luomaan myös optimaalinen suunnitelmatalous, jonka tavoitteena ei ole voittojen maksimointi, vaan ihmisten todellisten tarpeiden tyydyttäminen.
Välttämättömien tarpeiden määritteleminen ei liene ylivoimainen tehtävä. Ihminen tarvitsee elääkseen ruokaa ja juomaa, vaatteita, lämpöä ja suojaa. Liikkuminenkin voitaisiin varmasti järjestää paljon ympäristöystävällisemmällä ja järkevämmällä tavalla kuin nykyisin.
Jos tuotanto järjestettäisiin ihmisten todellisista tarpeista lähtien, ei työtäkään tarvittaisi yhtä paljon kuin nykyisin, koska tuotteista voitaisiin tehdä kestäviä ja vähemmän ympäristöä kuluttavia kuin tänä päivänä.
Kuten jo moneen kertaan on todettu, rajallinen maapallo ei kestä rajatonta kasvua. Rajattoman kasvun pakon sanelee vain tarve voittojen maksimointiin. Jo nyt kaikkea kyetään tuottamaan riittävästi kaikkien ihmisten kohtuullisten tarpeiden tyydyttämiseen. Kysymys on jakamisesta.
Avainsana onkin kohtuus. Se on samaa juurta kuin sana kohtu. Kohdussa ihminen saa kaiken tarvitsemansa.
Jostain syystä ihmiset yhä edelleen tavoittelevat kuuta taivaalta. Ahneus pitää ihmiset otteessaan, vaikka järki sanoisi mitä.
Ahneuden vastakohta ei ole kateus. Kateuskortti otetaan esiin ainoastaan silloin, kun asialliset argumentit kapitalismin puolesta loppuvat. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoa eivät edellytä toisten ihmisten polkemista ja riistämistä. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo merkitsevät rikkautta, joka lisääntyy jakamalla.
maanantai 24. tammikuuta 2011
Pääministeri Kiviniemen talousosaaminen = +- 0
"Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) lupaili sunnuntaina radion Pääministerin haastattelutunnilla, että yritysveroa voitaisiin alentaa ja tuloverotusta pitää ennallaan, mikäli yritykset sitoutuvat investoimaan Suomeen ja palkansaajat sitoutuvat maltillisiin palkkaratkaisuihin." Näin kertoo Uusi Suomi tänään.
Olisi mielestäni erittäin hyvin kiinnostavaa tietää, mihin kansantaloustieteen haaraan Kiviniemi perustaa käsityksensä. Nimittäin, vaikka kuinka paljon ja runsain mitoin pääomalle on annettu verohelpotuksia ja tukiaisia, niin silti rahat on viety sinne, missä voitot maksimoidaan.
Niin kuin on nähty, pääomalla ei ole isänmaata. Suomessa suljetaan sellutehtaita samaan aikaan, kun Uruguayissa viedään köyhiltä viljelymaat ja laitetaan ne kasvamaan selluloosaa.
Työtätekevien ja raskautettujen on paljon vaikeampi lähteä yhtään mihinkään. Sen sijaan kyllä palkkatulojen kasvu lisää myös verokertymää ja vähävaraisille suunnatut tulojen korotukset menevät suoraan kotimaiseen kulutukseen. Kulutusverojen myötä rahat palaavat takaisin verottajille ennen kuin Kiviniemi on ehtinyt kissaa sanoa.
Ihmettelen, mihin tämän maan pääministeri päätään käyttää muuhun kuin tukan kantamiseen.
Olisi mielestäni erittäin hyvin kiinnostavaa tietää, mihin kansantaloustieteen haaraan Kiviniemi perustaa käsityksensä. Nimittäin, vaikka kuinka paljon ja runsain mitoin pääomalle on annettu verohelpotuksia ja tukiaisia, niin silti rahat on viety sinne, missä voitot maksimoidaan.
Niin kuin on nähty, pääomalla ei ole isänmaata. Suomessa suljetaan sellutehtaita samaan aikaan, kun Uruguayissa viedään köyhiltä viljelymaat ja laitetaan ne kasvamaan selluloosaa.
Työtätekevien ja raskautettujen on paljon vaikeampi lähteä yhtään mihinkään. Sen sijaan kyllä palkkatulojen kasvu lisää myös verokertymää ja vähävaraisille suunnatut tulojen korotukset menevät suoraan kotimaiseen kulutukseen. Kulutusverojen myötä rahat palaavat takaisin verottajille ennen kuin Kiviniemi on ehtinyt kissaa sanoa.
Ihmettelen, mihin tämän maan pääministeri päätään käyttää muuhun kuin tukan kantamiseen.
sunnuntai 23. tammikuuta 2011
Posteljooni ällöö seksiä
Posteljooni täyttää pian 65 vuotta ja pääsee ansaitsemalleen eläkkeelle. Häntä eivät matkailu eikä vallankaan seksiturismi kiinnosta. Hän inhoaa seksiä. Hän inhoaa sitä jopa niin paljon, että kaikkialta tunkeva seksi tuntuu hänestä suoranaiselta seksuaaliselta häirinnältä, jota hänen on pakko sietää.
Hän pitää omaa vanhuuden tuomaa frigiditeettiään täysin luonnollisena asiana eikä voi käsittää, miksi seksiä oikein kiihkolla tuputetaan vanhuksille. Kuitenkin vanhusten vastenmielisyys seksiin tutuu olevan tabu. Siitä ei saisi edes puhua muilta osin kuin niiden tabujen osalta, joita tyrkytetään vanhoille äijille lerppua seisottamaan niin että verisuonet vain päästä katkeilevat ja sydän rankasta pakertamisesta pysähtyy.
Henkilökohtaisena loukkauksena hän pitää sitä, että papanäytteenottaja suosittelee hänelle jotain apteekin myymää liukastetta tortun kostuttamiseen.
Posteljoonin mielestä vanhat naiset ovat olemassa vain lastenlastensa hoitamiseen ja ilostuttamiseen. Tästä johtuu heidän miehiin verrattu pidempi elinikänsäkin. He ovat omalla olemisellaan varmistamassa jälkipolvien maailmanvalloituksen aloittamista. Heille on erityinen mummogeeni, joka pitää heidät liikenteessä lapsukaisten takia eikä sitä totta totisesti ole tarkoitettu ahneiden työnantajien riiston jatkeeksi.
Myös seuksuaalisesti kylmenneille posteljooni perustaisi mielellään yhdistyksen, jossa vertaistuella autettaisiin ihmisiä kestämään kaikki se sukupuolinen hyökkäys, jota koko nykymaailma harrastaa. Frigidiliiton puheenjohtajana hän olisi valmis vaikka presidentin linnankutsuille. Yksin.
Miesten valituksiin hänellä on kanta, että nämä voisivat hyvin ryhtyä monoseksuaaleiksi kaikki. Onhan tämä jatkuva pyöriminen sen ja sen ympärillä auttanut evoluutiotakin mitoittamaan ihmisen kädet juuri sen mittaisiksi kuin ne suuren luojan tahdosta ovat. Eivät ne pelkästään golfin peluuseen ole mittansa puolesta tarkoitettu.
Ilotyttöjä ja ihmiskauppaa puolustetaan sillä, että miehet kaipaavat ihmistä emättimen ympärille. Jos he tietäisivät, mitä itsensä myymään joutuneet naiset näistä seksivammaisista tavaran ostajista ajattelevat, he saisivat tietää ostetun seksin olevan vain yksi onanian muoto.
Naisille, jotka matkustavat jopa mustaan Afrikkaan miestä saadakseen posteljooni nauraa räkäisen naurun. Hän pitää näitä naisia niin vinksahtaneina, ettei halua heistä edes mielipidettään sanoa.
Ja mikä olikaan johtopäätös: Kaikki saavat, mutta kaikki eivät saa kaikilta.
Hän pitää omaa vanhuuden tuomaa frigiditeettiään täysin luonnollisena asiana eikä voi käsittää, miksi seksiä oikein kiihkolla tuputetaan vanhuksille. Kuitenkin vanhusten vastenmielisyys seksiin tutuu olevan tabu. Siitä ei saisi edes puhua muilta osin kuin niiden tabujen osalta, joita tyrkytetään vanhoille äijille lerppua seisottamaan niin että verisuonet vain päästä katkeilevat ja sydän rankasta pakertamisesta pysähtyy.
Henkilökohtaisena loukkauksena hän pitää sitä, että papanäytteenottaja suosittelee hänelle jotain apteekin myymää liukastetta tortun kostuttamiseen.
Posteljoonin mielestä vanhat naiset ovat olemassa vain lastenlastensa hoitamiseen ja ilostuttamiseen. Tästä johtuu heidän miehiin verrattu pidempi elinikänsäkin. He ovat omalla olemisellaan varmistamassa jälkipolvien maailmanvalloituksen aloittamista. Heille on erityinen mummogeeni, joka pitää heidät liikenteessä lapsukaisten takia eikä sitä totta totisesti ole tarkoitettu ahneiden työnantajien riiston jatkeeksi.
Myös seuksuaalisesti kylmenneille posteljooni perustaisi mielellään yhdistyksen, jossa vertaistuella autettaisiin ihmisiä kestämään kaikki se sukupuolinen hyökkäys, jota koko nykymaailma harrastaa. Frigidiliiton puheenjohtajana hän olisi valmis vaikka presidentin linnankutsuille. Yksin.
Miesten valituksiin hänellä on kanta, että nämä voisivat hyvin ryhtyä monoseksuaaleiksi kaikki. Onhan tämä jatkuva pyöriminen sen ja sen ympärillä auttanut evoluutiotakin mitoittamaan ihmisen kädet juuri sen mittaisiksi kuin ne suuren luojan tahdosta ovat. Eivät ne pelkästään golfin peluuseen ole mittansa puolesta tarkoitettu.
Ilotyttöjä ja ihmiskauppaa puolustetaan sillä, että miehet kaipaavat ihmistä emättimen ympärille. Jos he tietäisivät, mitä itsensä myymään joutuneet naiset näistä seksivammaisista tavaran ostajista ajattelevat, he saisivat tietää ostetun seksin olevan vain yksi onanian muoto.
Naisille, jotka matkustavat jopa mustaan Afrikkaan miestä saadakseen posteljooni nauraa räkäisen naurun. Hän pitää näitä naisia niin vinksahtaneina, ettei halua heistä edes mielipidettään sanoa.
Ja mikä olikaan johtopäätös: Kaikki saavat, mutta kaikki eivät saa kaikilta.
perjantai 21. tammikuuta 2011
Enbuske ja Kommunistisen puolueen manifesti
Sivuutan tässä nyt sen seikan, että Tuomas Enbusken kyllä kelpaa tanssahdella oman ohjelmansa mainoksessa niin että hippulat vinkuu, kun kapitalistinen valtio pakottaa meidät kaikki maksamaan mediamaksua, vaikka emme haluaisi kyseistä ohjelmaa koskaan nähdä.
Omassa blogissaan ”Tuloeroja on kasvatettava” Tuomas Enbuske kirjoittaa:
”Koska ajattelumme kehittyi ajalla jolloin jaettavana oli hyvällä tuurilla yksi savannilta tuotu antilooppi, ajattelemme talouden automaattisesti nollasummapelinä. Jopa markkinataloutta kovasti ihaillut Karl Marx harmitteli tätä ihmisen ennakkoluuloa, jonka hän itse fiksuna myönsi vääräksi.”
Tämä väite on täysin tuulesta temmattu ja valheellinen.
”Nykyaikainen teollisuus on muuttanut patriarkaalisen mestarin pienen työpajan teollisuuskapitalistin suurtehtaaksi. Tehtaisiin sullotut työläisjoukot järjestetään sotilaallisesti. Teollisuuden sotamiehinä heidät alistetaan täydellisesti hierarkian muodostavien aliupseerien ja upseerien valvontaan. He eivät ole ainoastaan porvarisluokan ja porvarisvaltion orjia, vaan heitä orjuuttaa joka päivä ja joka hetki kone, pomo ja ennen kaikkea tehtailijaporvari itse. Tämä pakkovalta on sitä pikkumaisempaa, vihatumpaa ja katkeroittavampaa, mitä avoimemmin se julistaa tarkoitusperäkseen hyötymisen.
Mitä vähemmän käsin tehtävä työ vaatii taitoa ja voimaa, ts. mitä pitemmälle uudenaikainen teollisuus kehittyy, sitä enemmän naisten ja lasten työ tunkee syrjään miesten työn. Sukupuoli- ja ikäeroavuuksilla ei ole enää mitään yhteiskunnallista merkitystä työväenluokalle. On olemassa vain työvälineitä, joiden kustannukset ovat iästä ja sukupuolesta riippuen erisuuruiset.
Kun tehtaanomistajan harjoittama työläisen riisto on päättynyt ja työläinen saanut vihdoin työpalkkansa käteisenä, hänen kimppuunsa hyökkäävät muut porvaristonosat: talonomistajat, kauppias, panttilainaaja jne. (sekä pankkiirit, latojan huomautus)
Keskisäädyn alimmat kerrokset: pienteollisuudenharjoittajat, pienkauppiaat ja pienet koroillaan eläjät, käsityöläiset, talonpojat, kaikki nämä luokat proletarisoituvat osittain sen vuoksi että heidän pääomansa ei riitä suurteollisuuden harjoittamiseen eikä kestä kilpailua suurempien kapitalistien kanssa, osittain sen vuoksi, että uudet tuotantomenetelmät tekevät arvottomiksi heidän ammattitaitona. Näin proletariaatti saa rekryyttejä kaikista väestöluokista.”
Tämä on suora lainaus Kommunistisen puolueen manifestista enkä näe tässä minkäänlaista ihailua vallitsevaa järjestelmää kohtaan. Ja edelleen: ”Vapaus tarkoittaa nykyisten porvarillisten tuotantosuhteiden puitteissa vapaata kauppaa, oston ja myynnin vapautta.
Mutta kaupustelun lakatessa lakkaa myös vapaa kaupustelu. Puheissa vapaasta kaupustelusta, samoin kuin porvaristomme muissakin mahtipontisissa puheissa vapaudesta, on järkeä ylipäänsä vain mikäli kysymyksessä on kahlehdittu kaupustelu, keskiajan orjuutettu kaupunkilainen, mutta ei kaupustelun, porvarillisten tuotantosuhteiden ja itse porvariston kommunistinen hävittäminen.
Te kauhistutte siitä, että me tahdomme hävittää yksityisomistuksen. Mutta nykyisessä yhteiskunnassannehan sen jäsenistön yhdeksän kymmenesosan kohdalta yksityisomistus on hävitetty; sehän on olemassa juuri siksi, ettei sitä ole yhdeksää kymmenesosaa varten. Te syytätte meitä siis siitä, että me tahdomme hävittää omistuksen, jonka välttämättömänä edellytyksenä on se, että yhteiskunnan valtaenemmistö on vailla omaisuutta.”
”Siitä hetkestä alkaen, jolloin työtä ei enää voi muuttaa pääomaksi, rahaksi, maankoroksi, lyhyesti sanoen monopolisoitavissa olevaksi yhteiskunnalliseksi mahdiksi, ts. siitä hetkestä alkaen, jolloin persoonallinen omistus ei enää voi muuttua porvarilliseksi, siitä hetkestä alkaen te julistatte persoonan hävitetyksi.
Te myönnätte siis, että te ette tunnusta persoonaksi ketään muuta kuin porvarin ts. porvarillisen omistajan. Sellainen persoona on tosiaankin lakkautettava.
Kommunismi ei riistä keneltäkään valtaa omistaa yhteiskunnallisia tuotteita, se riistää vain vallan orjuuttaa työtä tuon omistamisen avulla.”
Haluaako siis joku todellakin hävittää sen mitä ihailee? Marxin ihailu kohdistui tekniseen ja tieteelliseen edistykseen, mutta ei kapitalismiin itseensä.
Kuten näistä lainauksista ilmenee, Marx ei suinkaan ihaillut markkinataloutta, vaan piti tavoitteenaan sen kumoamista tunnuksella:
KAIKKIEN MAIDEN PROLETAARIT LIITTYKÄÄ YHTEEN!
(Lähde: Kommunistisen puolueen manifesti, Karl Marx, Friedrich Engels, Valitut teokset, osa 2, Kustannusliike Edistys 1978)
Omassa blogissaan ”Tuloeroja on kasvatettava” Tuomas Enbuske kirjoittaa:
”Koska ajattelumme kehittyi ajalla jolloin jaettavana oli hyvällä tuurilla yksi savannilta tuotu antilooppi, ajattelemme talouden automaattisesti nollasummapelinä. Jopa markkinataloutta kovasti ihaillut Karl Marx harmitteli tätä ihmisen ennakkoluuloa, jonka hän itse fiksuna myönsi vääräksi.”
Tämä väite on täysin tuulesta temmattu ja valheellinen.
”Nykyaikainen teollisuus on muuttanut patriarkaalisen mestarin pienen työpajan teollisuuskapitalistin suurtehtaaksi. Tehtaisiin sullotut työläisjoukot järjestetään sotilaallisesti. Teollisuuden sotamiehinä heidät alistetaan täydellisesti hierarkian muodostavien aliupseerien ja upseerien valvontaan. He eivät ole ainoastaan porvarisluokan ja porvarisvaltion orjia, vaan heitä orjuuttaa joka päivä ja joka hetki kone, pomo ja ennen kaikkea tehtailijaporvari itse. Tämä pakkovalta on sitä pikkumaisempaa, vihatumpaa ja katkeroittavampaa, mitä avoimemmin se julistaa tarkoitusperäkseen hyötymisen.
Mitä vähemmän käsin tehtävä työ vaatii taitoa ja voimaa, ts. mitä pitemmälle uudenaikainen teollisuus kehittyy, sitä enemmän naisten ja lasten työ tunkee syrjään miesten työn. Sukupuoli- ja ikäeroavuuksilla ei ole enää mitään yhteiskunnallista merkitystä työväenluokalle. On olemassa vain työvälineitä, joiden kustannukset ovat iästä ja sukupuolesta riippuen erisuuruiset.
Kun tehtaanomistajan harjoittama työläisen riisto on päättynyt ja työläinen saanut vihdoin työpalkkansa käteisenä, hänen kimppuunsa hyökkäävät muut porvaristonosat: talonomistajat, kauppias, panttilainaaja jne. (sekä pankkiirit, latojan huomautus)
Keskisäädyn alimmat kerrokset: pienteollisuudenharjoittajat, pienkauppiaat ja pienet koroillaan eläjät, käsityöläiset, talonpojat, kaikki nämä luokat proletarisoituvat osittain sen vuoksi että heidän pääomansa ei riitä suurteollisuuden harjoittamiseen eikä kestä kilpailua suurempien kapitalistien kanssa, osittain sen vuoksi, että uudet tuotantomenetelmät tekevät arvottomiksi heidän ammattitaitona. Näin proletariaatti saa rekryyttejä kaikista väestöluokista.”
Tämä on suora lainaus Kommunistisen puolueen manifestista enkä näe tässä minkäänlaista ihailua vallitsevaa järjestelmää kohtaan. Ja edelleen: ”Vapaus tarkoittaa nykyisten porvarillisten tuotantosuhteiden puitteissa vapaata kauppaa, oston ja myynnin vapautta.
Mutta kaupustelun lakatessa lakkaa myös vapaa kaupustelu. Puheissa vapaasta kaupustelusta, samoin kuin porvaristomme muissakin mahtipontisissa puheissa vapaudesta, on järkeä ylipäänsä vain mikäli kysymyksessä on kahlehdittu kaupustelu, keskiajan orjuutettu kaupunkilainen, mutta ei kaupustelun, porvarillisten tuotantosuhteiden ja itse porvariston kommunistinen hävittäminen.
Te kauhistutte siitä, että me tahdomme hävittää yksityisomistuksen. Mutta nykyisessä yhteiskunnassannehan sen jäsenistön yhdeksän kymmenesosan kohdalta yksityisomistus on hävitetty; sehän on olemassa juuri siksi, ettei sitä ole yhdeksää kymmenesosaa varten. Te syytätte meitä siis siitä, että me tahdomme hävittää omistuksen, jonka välttämättömänä edellytyksenä on se, että yhteiskunnan valtaenemmistö on vailla omaisuutta.”
”Siitä hetkestä alkaen, jolloin työtä ei enää voi muuttaa pääomaksi, rahaksi, maankoroksi, lyhyesti sanoen monopolisoitavissa olevaksi yhteiskunnalliseksi mahdiksi, ts. siitä hetkestä alkaen, jolloin persoonallinen omistus ei enää voi muuttua porvarilliseksi, siitä hetkestä alkaen te julistatte persoonan hävitetyksi.
Te myönnätte siis, että te ette tunnusta persoonaksi ketään muuta kuin porvarin ts. porvarillisen omistajan. Sellainen persoona on tosiaankin lakkautettava.
Kommunismi ei riistä keneltäkään valtaa omistaa yhteiskunnallisia tuotteita, se riistää vain vallan orjuuttaa työtä tuon omistamisen avulla.”
Haluaako siis joku todellakin hävittää sen mitä ihailee? Marxin ihailu kohdistui tekniseen ja tieteelliseen edistykseen, mutta ei kapitalismiin itseensä.
Kuten näistä lainauksista ilmenee, Marx ei suinkaan ihaillut markkinataloutta, vaan piti tavoitteenaan sen kumoamista tunnuksella:
KAIKKIEN MAIDEN PROLETAARIT LIITTYKÄÄ YHTEEN!
(Lähde: Kommunistisen puolueen manifesti, Karl Marx, Friedrich Engels, Valitut teokset, osa 2, Kustannusliike Edistys 1978)
keskiviikko 19. tammikuuta 2011
Laulu punaisesta rubiinista
”Nyt hän sen tiesi.
Rakkaus on jotakin, josta muut eivät tiedä mitään. Rakkaus on jotakin yksinäistä.” Näihin sanoihin päättyy Agnar Myklen romaani Laulu punaisesta rubiinista.
Kirja ilmestyi Norjassa syksyllä 1956 ja jo helmikuussa 1957 Norjan poliisi vaati sen takavarikoimista ja kirjailijan ja kustantajan rankaisemisesta siveettömän kirjan julkaisemisesta. Oikeutta käytiin ja seuraavana keväänä Norjan Korkein Oikeus vapautti kirjan.
”Suomessa kirja ilmestyi syyskuussa 1957, Oikeusministeriö oli sitä mieltä, että toimenpiteisiin ei ole aihetta. Oikeuskansleri Olavi Honka kävi kuitenkin päälle: hänen mielestään epäsiveellisten julkaisujen ehkäisemisestä annettu laki vesittyy ellei toimenpiteisiin ryhdytä.
Niinpä Laulu punaisesta rubiinista määrättiin epäsiveellisenä takavarikoitavaksi. Raumalaisen kirjapainon varastossa olleet kirjat takavarikoitiin 15.10.1957. – Kaksi vuotta kestäneen prosessin jälkeen Korkein Oikeus tuomitsi Caius Kajannille (kustantaja) joko kolme kuukautta vankeutta tai 50 000 markkaa sakkoja, sekä valtiolle korvausta ´rikollisen toiminnan tuottamasta hyödystä 949 000 markkaa´- Caius Kajanti olisi valinnut vankeuden, mutta hänen juristinsa Julius Lagus esti aikeen: ´Et tee itsestäs sananvapauden marttyyria, jos et maksa, niin minä tulen linnan portille ja maksan, sisälle ne ei sua ota.
Takavarikoidut kirjat kuljetettiin poliisisaatossa Rauma-Repolan höyryvoimalaitoksen pannuhuoneeseen ja Kajannin kertoman mukaan poliisit valvoivat konepistoolit käsissä kun 5002 kirjaa poltettiin autodafena uunissa, joka muistutti Auschwitzin uunia; polttaminen kesti yhdeksän tuntia.
Myöhemmin kävi ilmi, että kirjasta kopioituja seksikohtauksia myytiin monisteina suomalaisilla rautatieasemilla. Lisäksi kahdeksansataa kirjaa pelastui kustantajan varastoon. Sotainvalidien Veljesliiton toimihenkilöt saivat asiasta vihiä ja ostivat vähitellen koko erän. Kirjaa myytiin ovelta ovelle asevelihengessä liiton toiminnan tukemiseksi.” Näin kertoo Maria Alstedt Suuren Suomalaisen Kirjakerhon julkaiseman painoksen esipuheessa. Kustantaja Caius Kajanuksen maine puhdistui vasta vuonna 1970, kun presidentti Urho Kekkonen armahti hänet.
Ollessani parhaassa murrosiässä kirja joutui myös minun ja ystävieni käsiin. Posket punaisina etsimme kirjasta talvipuutarhan tuoksuisia kohtauksia seksistä. Meille kirja oli mitä parhainta valistusta, jota ei silloin vielä asioista virallisesti annettu.
Kun nyt luen kirjaa uudestaan, huomaan että varsinaisen teeman rinnalla kulkee paljon tärkeämpi viesti, joka tuntuu tänä päivänä varsin ajankohtaiselta. Ehkä romaanin tärkein teema on sanottu tässä: "… Hitler oli luonut maahan järjestyksen, piti kurissa kommunistit ja muut kansanvillitsijät, oli kieltänyt lakkoilun… Ask nielaisi tyhjää, kun hän kuuli sanan järjestys. Äkkiarvaamatta Askille valkeni, että tuo käsite oli vaarallisista vaarallisin kaikkien käsitteiden joukossa, ja että hän koko elämänsä ajan kamppailisi sitä vastaan; järjestys-käsitteen suojaan verhoutuu pyyde ja pyrkimys hirmuvaltaan ja sortoon, järjestys-käsitteessä piilevät äkkikuolema ja verenvuodatus ja terrori, järjestys-käsitteen kintereillä nelistää Ilmestyskirjan hallava hevonen, jonka selässä istuu Kuolema, ja jota Tuonela seuraa, ja jolle on annettu valta tappaa miekalla ja nälällä ja rutolla."
Myös tänään kuulee entistä useammin vaatimuksia järjestyksestä. Historialla on tapana toistaa itseään.
Saman puolesta puhuvat kirjan alkusanat:
”Aikani vaati minua näyttämään passini ja tahtoi ottaa sormenjälkeni.
Mutta henkilöllisyyteni oli salattu.
Aikani suoritti minulle ruumiintarkastuksen.
Hellyyttäni se ei löytänyt.
Palvovatko tulevaisuuden nuoret kerran Maata?
Meitä ei yhdistä kaukaisten kiertotähtien kaipuu.
Meitä yhdistää kaipuu saada tuntea toistemme kämmenpohjat.
Lukekaa tämä kirja kahdesti.
Sillä on näet oma viestinsä.”
(Agnar Mykle, Laulu punaisesta rubiinista, suom. Olli Nuorto, Suuri Suomalainen Kirjakerho, Keuruu 1995)
Rakkaus on jotakin, josta muut eivät tiedä mitään. Rakkaus on jotakin yksinäistä.” Näihin sanoihin päättyy Agnar Myklen romaani Laulu punaisesta rubiinista.
Kirja ilmestyi Norjassa syksyllä 1956 ja jo helmikuussa 1957 Norjan poliisi vaati sen takavarikoimista ja kirjailijan ja kustantajan rankaisemisesta siveettömän kirjan julkaisemisesta. Oikeutta käytiin ja seuraavana keväänä Norjan Korkein Oikeus vapautti kirjan.
”Suomessa kirja ilmestyi syyskuussa 1957, Oikeusministeriö oli sitä mieltä, että toimenpiteisiin ei ole aihetta. Oikeuskansleri Olavi Honka kävi kuitenkin päälle: hänen mielestään epäsiveellisten julkaisujen ehkäisemisestä annettu laki vesittyy ellei toimenpiteisiin ryhdytä.
Niinpä Laulu punaisesta rubiinista määrättiin epäsiveellisenä takavarikoitavaksi. Raumalaisen kirjapainon varastossa olleet kirjat takavarikoitiin 15.10.1957. – Kaksi vuotta kestäneen prosessin jälkeen Korkein Oikeus tuomitsi Caius Kajannille (kustantaja) joko kolme kuukautta vankeutta tai 50 000 markkaa sakkoja, sekä valtiolle korvausta ´rikollisen toiminnan tuottamasta hyödystä 949 000 markkaa´- Caius Kajanti olisi valinnut vankeuden, mutta hänen juristinsa Julius Lagus esti aikeen: ´Et tee itsestäs sananvapauden marttyyria, jos et maksa, niin minä tulen linnan portille ja maksan, sisälle ne ei sua ota.
Takavarikoidut kirjat kuljetettiin poliisisaatossa Rauma-Repolan höyryvoimalaitoksen pannuhuoneeseen ja Kajannin kertoman mukaan poliisit valvoivat konepistoolit käsissä kun 5002 kirjaa poltettiin autodafena uunissa, joka muistutti Auschwitzin uunia; polttaminen kesti yhdeksän tuntia.
Myöhemmin kävi ilmi, että kirjasta kopioituja seksikohtauksia myytiin monisteina suomalaisilla rautatieasemilla. Lisäksi kahdeksansataa kirjaa pelastui kustantajan varastoon. Sotainvalidien Veljesliiton toimihenkilöt saivat asiasta vihiä ja ostivat vähitellen koko erän. Kirjaa myytiin ovelta ovelle asevelihengessä liiton toiminnan tukemiseksi.” Näin kertoo Maria Alstedt Suuren Suomalaisen Kirjakerhon julkaiseman painoksen esipuheessa. Kustantaja Caius Kajanuksen maine puhdistui vasta vuonna 1970, kun presidentti Urho Kekkonen armahti hänet.
Ollessani parhaassa murrosiässä kirja joutui myös minun ja ystävieni käsiin. Posket punaisina etsimme kirjasta talvipuutarhan tuoksuisia kohtauksia seksistä. Meille kirja oli mitä parhainta valistusta, jota ei silloin vielä asioista virallisesti annettu.
Kun nyt luen kirjaa uudestaan, huomaan että varsinaisen teeman rinnalla kulkee paljon tärkeämpi viesti, joka tuntuu tänä päivänä varsin ajankohtaiselta. Ehkä romaanin tärkein teema on sanottu tässä: "… Hitler oli luonut maahan järjestyksen, piti kurissa kommunistit ja muut kansanvillitsijät, oli kieltänyt lakkoilun… Ask nielaisi tyhjää, kun hän kuuli sanan järjestys. Äkkiarvaamatta Askille valkeni, että tuo käsite oli vaarallisista vaarallisin kaikkien käsitteiden joukossa, ja että hän koko elämänsä ajan kamppailisi sitä vastaan; järjestys-käsitteen suojaan verhoutuu pyyde ja pyrkimys hirmuvaltaan ja sortoon, järjestys-käsitteessä piilevät äkkikuolema ja verenvuodatus ja terrori, järjestys-käsitteen kintereillä nelistää Ilmestyskirjan hallava hevonen, jonka selässä istuu Kuolema, ja jota Tuonela seuraa, ja jolle on annettu valta tappaa miekalla ja nälällä ja rutolla."
Myös tänään kuulee entistä useammin vaatimuksia järjestyksestä. Historialla on tapana toistaa itseään.
Saman puolesta puhuvat kirjan alkusanat:
”Aikani vaati minua näyttämään passini ja tahtoi ottaa sormenjälkeni.
Mutta henkilöllisyyteni oli salattu.
Aikani suoritti minulle ruumiintarkastuksen.
Hellyyttäni se ei löytänyt.
Palvovatko tulevaisuuden nuoret kerran Maata?
Meitä ei yhdistä kaukaisten kiertotähtien kaipuu.
Meitä yhdistää kaipuu saada tuntea toistemme kämmenpohjat.
Lukekaa tämä kirja kahdesti.
Sillä on näet oma viestinsä.”
(Agnar Mykle, Laulu punaisesta rubiinista, suom. Olli Nuorto, Suuri Suomalainen Kirjakerho, Keuruu 1995)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)