Pommeja saa pudottaa, mutta niiden kylkeen ei saa kirjoittaa: vittu

Tämä repliikki on Francis Ford Coppolan elokuvasta Ilmestyskirja. Nyt. Yksi parhaita elokuvia, joita on koskaan tehty. Katselin sen juuri äsken pojanpoikani kanssa ja hän oli samaa mieltä.

Samaa asiaa pohtii Katri Vala otsikolla ”Siveellisyysviikon johdosta” nimimerkillä Pecka Tulenkantajan numerossa 44 vuonna 1933:

”Se eetillisyys, jota kristityt maat muka seuraavat, on Natsarealaisen opissa. – Tätä etiikkaa opetetaan kuitenkin aivan hämmästyttävän ristiriitaisesti. Niinpä opetetaan meille viidettä käskyä: älä tapa, johon Kristuksen mukaan sisältyy jo: älä vihaa siten, että murha on rikos, yksityisestä murhasta seuraa ankara rangaistus. Mutta samaan aikaan harjoittelevat tuhannet ja miljoonat nuoret miehet taiteen kaikkien sääntöjen mukaista ihmisen tappamista ja tätä pidetään korkeana kansalaisvelvollisuutena, siitä kieltäytyjä joutuu pilkan ja halveksunnan kohteeksi ja joutuu rangaistuksi, sodan aikana kuolemalla. Tämä saa aikaan salaisen repivän ristiriidan ja hämmingin omantunnon kanssa. Kuinka kansoja voitaisiin kasvattaa pois yksityisistä murhista niin kauan kuin niiden taito sotien joukkomurhassa on niin kunnioitettu! – Tällainen kaksinaismoraali, niin kauneihin sanoihin kuin se verhoutuukin, on syvästi moraaliton.

Toinen suuri moraalittomuus on – yksityisomaisuus. Tiedättehän, että maailmassa on verrattain vähän niitä, jotka omistavat tämän maapallon. Kuitenkin, onhan mieletöntä ajatella, että multa, metsät, kosket, ihmisaivojen suuret keksinnöt ja käsien työn tulokset olisivat tarkoitetut vain pienen osan hyödyksi. Omaisuus on varkautta, sanoi Proudhon, ja Shaw lisää: se on ainoa täydellinen totuus, mikä siitä asiasta on sanottu. – Tiedämme esim., että tehtaanjohtajalla on 250 000 markan vuositulot, suurituloisempiakin on, mutta hänen 100:lla työmiehellään on keskimäärin 12.000 mk:n vuositulot. Tekeekö tuo johtaja siis 20 kertaa enemmän työtä kuin hänen työmiehensä? Mahdotonta. Hänen työnsä on kyllä vaativampaa, mutta eikö hänelle riitä työnilo, tyydytys siitä, että hänet on katsottu johtamiseen päteväksi, miksi hänelle tuo suhteeton rahakorvaus, joka on ”varastettu” kaikilta noilta sadalta mieheltä, eikä ainoastaan heiltä, vaan niiltä, jotka hänen saaliinhimonsa tähden jäävät ulkopuolelle työttöminä. Vielä rikollisempi on työtätekemätön koroilla ja osingoilla eläjä.”

”Eivät köyhät anasta, eivätkä julista sotia. Enkä ymmärrä sellaisen papin omaatuntoa, joka kahden, vaimonsa kanssa asuu yhdeksän huoneen pappilassa, kun hänen seurakuntalaisissaan on 9:n hengen perheitä yhdessä ainoassa huoneessa. Luulenpa, että ”kristitty” maailma tarjoaisi Kristukselle erinäisiä yllätyksiä. Hänen ”palvelijallansa” ei ole moitteen sanaa rikkaalle riistäjälle, mutta puhuu kyllä kovia sanoja köyhien kerrosten synneistä ja rikollisuudesta.

Kun koko yhteiskuntajärjestys perustuu tällaisiin suuriin siveettömyyksiin, mitä sitten auttaa korjata pieniä paheita. Mutta kamelit niellään, hyttyset kuurnitaan.”

Mikä tässä maailmassa nyt olisi muuttunut Katri Valan kuvailemaan yhteiskuntaan 30-luvulla. Eipä paljon mikään. Suhteellisesti ottaen joidenkin ihmisten elämä on parantunut, mutta suhteet ovat edelleen samat. Samanlainen kehitys on parhaillaan menossa, vaikka osa ihmisistä asuukin nyt vähän väljemmin. Silti rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.

Sotaan tunnutaan nytkin koko ajan valmistauduttavan ja sotia käydään koko ajan.

Jos joku haluaa ulos tästä valheellisesta maailmasta, se ei enää onnistu. Omavaraistaloutta ei voi pyörittää teiden varsilla.

Lähde: Katri Vala, Suorasanaista 30-luvulta ja luvusta. Kansankulttuuri Oy 1981.

Kerjätkää! Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme...

Kerjäämisen kieltävää lakia suunnitellaan. Kehen se kohdistuu? Romaneihin tietysti. Kuka lain noudattamista valvoo? Ei kukaan. Onko tässä mitään järkeä? On. Kokoomus tekee vaalityötä. Se halua pelastaa itselleen niitä ääniä, jotka muutoin vuotaisivat perussuomalaisille, joiden rasistinen kanta romanikysymyksessä on tullut harvinaisen selväksi sen jälkeen, kun Timo Soini yhdessä muiden äärioikeistolaisten kanssa äänesti Ranskan romanikarkotusten puolesta EU-parlamentissa.

Kerjäämiseksi ei tietenkään lueta sitä, että pankit vonkaavat veronmaksajien rahoja. Pankeilla kun on tapana sosialisoida tappiot ja panna voitot omiin kassaholveihin ja kasinoihin korkoja kasvamaan. Pääomittaminen on vain uusi nimi kerjäämiselle. Voisiko sitä soveltaa romaneihin? Pahvimuki olisi äkkiä pääomitettu.

Mutta kun romanit eivät maksa siitä pääomittamisesta veroa. Vai maksavatko? Kyllä maksavat ja koko ajan maksavat entistä enemmän, kun verotusta ollaan siirtämässä kulutusveroihin. Romani on ihan samassa asemassa kuin suomalainen köyhä siirryttäessä kohti tasaverotusta. Romani vie rahansa kauppaan ja entistä suurempi osa hänen ostamastaan makkaran hinnasta siirtyy verottajalle. Saako hän tästä vastikkeeksi mitään? Ei. Hänet kivitetään.

Mutta tekevätkö romanit töitä? Eiköhän sekin työstä käy, kun istuu jalkojensa päällä kovalla kadulla monta tuntia. Ainakin siihen verrattuna, mitä hallintoneuvostoissa maksetaan, vaikka ei kävisi kokouksissa istumassa pehmeissä tuoleissa lainkaan.

Köyhyyden kriminalisoiminen on varsin arveluttava juttu. USA:ssa se on jo toteutettu. New Yorkin pormestari Rudolph William Louis "Rudy" Giuliani alkoi tämän lain nojalla vainota kaupungin alla tunneleissa ja viemäreissä asuvia ihmisiä, joita osa oli Vietnamin sodan veteraaneja. Silläkin toimenpiteellä oli tietysti työllistävä ja voittoja tuottava vaikutus, sillä maassa vankilat ovat suuri ja tuottoisa bisnes. Business as usual.

Tämän aamun uutisissa kerrottiin, että pääministeri Mari Kiviniemi matkustaa Irlantiin keskustelemaan taloudesta. Samalla reissulla hän osallistuu maiden väliseen innovaatioseminaariin. Mahdetaanko innovaatiolla nykyisin tarkoittaa kerjäämistä, kun sana muutoin on kärsinyt täydellisen inflaation. Kaikkihan me tiedämme, että Irlannilla ei ole enää yhtään rahaa eikä luottoa. Onko Irlanti seuraava Kreikka?

Ensin he tulivat ja veivät romanit enkä minä noussut puolustamaan heitä. Sitten he tulivat ja veivät juutalaiset enkä minä noussut puolustamaan heitä. Sitten he tulivat ja veivät homoseksuaalit enkä minä noussut puolustamaan heitä. Sitten he tulivat ja veivät kommunistit enkä minä noussut puolustamaan heitä. Sitten he tulivat ja veivät ay-väen enkä minä noussut puolustamaan heitä. Sitten he tulivat hakemaan minua, mutta ei ollut enää ketään, joka olisi puolustanut minua.

Kuka sanoi näin? Vietiinkö hänet?

"Lähtö kapitalismista on jo alkanut"

Tällä otsikolla yhteiskuntafilosofi André Gorz pohtii nykykapitalismia Niin&Näin lehdessä 3/2010:

‎"Kysymys kapitalismista ulospääsystä ei ole koskaan ollut ajankohtaisempi. Nykyään se asettuu radikaalisti uusin termein ja uusin tarpein. Kapitalismi on saavuttanut yhtä lailla sisäiset kuin ulkoisetkin rajansa, joita se on kykenemätön ylittämään. Tämä tekee siitä järjestelmänä elävän kuolleen, joka selviytyy naamioimalla erilaisin tekosyin perustavien kategorioidensa, työn, arvon ja pääoman kriisit.”

Gorzin mukaan reaalitaloudesta on tullut pörssikuplien lisäke ja siksi siltä vaaditaan erittäin korkeaa tuottoa, jotta kuplat eivät puhkeaisi, sillä sen seurauksena syntyy aina pankkijärjestelmän konkurssien ketju ja pitkittyvä taantuma. Taantumien torjumiseksi finanssivoimat kannustavat perheitä velkaantumaan, kuluttamaan tulevaisuuden tulonsa ja tulevaisuuden ostoksensa. Silti lamat tulevat entistä useammin ja niistä toipuminen kestää entistä kauemmin.

”Kansallisvaltioilta ei ole odotettavissa mitään olennaista, koska ne ovat viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana kilpailun imperatiivin nimissä askel askeleelta luovuttaneet valtansa ylikansalliselle kvasivaltiolle, joka pakottaa niitä säätämään kansainvälisen pääoman mitan mukaan tehtyjä lakeja, pääoman, jonka ilmaisu tämä kvasivaltio itse on. Nämä lait, joita WTO, OECD ja FMI ajavat, pakottavat kaiken markkinoille, toisin sanoen määräävät yksityistämään julkiset palvelut, purkamaan sosiaaliturvan, tekemään rahavälitteisiksi viimeisetkin ei-kaupalliset suhteet.”

Kaikki, mikä irti lähtee, halutaan yksityistää, jotta siitä saataisiin ulos kaikki mahdollinen tuotto. ”Lisäksi pääoman ja markkinoiden globalisoituminen sekä pääomien raivoisa kilpailu vaativat, että valtio ei enää takaa yhteiskunnan uusintamista vaan se yritysten kilpailukykyä. Sen toimintamarginaalit yhteiskuntapolitiikassa on tuomittu kaventumaan, sosiaalimenot ovat rikkomuksia kilpailun vapautta kohtaan ja haittoja kilpailukyvylle.”

Maapallon hupenevat rikkaudet asettavat omalta osaltaan ne reunaehdot, joissa on toimittava. Ulospääsyyn näyttäisi olevan vain kaksi tietä: sotakommunismi ja ekodiktatuuri. ”Olemme tulleet siis tilanteeseen, jossa ei ole olemassa edellytyksiä kapitalismin meille antamien, keksimien, pakottamien ja meille houkuttelemien tarpeiden – jotta se saisi myydyksi tavarat, joita se on opettanut meitä haluamaan – tyydyttämiseen”, toteaa Gorz.

Hän itse osoittaa kolmannen tien: ”Se johtaa markkinoiden ja palkkatyön katoamiseen itsetuotannon aloittamiseen ja yhteiseksi ja ilmaiseksi tekemisen avulla. Tämän tien tutkimusmatkailijoita ja tiedustelijoita löytyy vapaan softan, vapaan verkon (freenet) ja vapaan kulttuurin liikkeistä, jotka Creative Commons –lisenssien avulla tekevät vapaasti käytettäväksi (ja ilmaiseksi, englanninkielen free tarkoittaa sekä kaikkien vapaasti käytettävää ja vapaata pääsyä että ilmaista) joukon rajoituksetta kopioitavissa olevia kulttuurihyödykkeitä – tietoja, ohjelmia, tekstejä, musiikkia, elokuvia ja niin edelleen – vapaaehtoisesti omakustannushintaan. Seuraava askel on loogisesti koko yhteiskuntaelämän ”vapaa” tuotanto, joka alkaa kun kapitalismista irrotetaan tiettyjä tuotannon haaroja, joita yhteismaiden kooperatiivit kykenevät paikallisesti tuottamaan.”

Siinä se ja siihen se kaatuu. Missään ei enää ole yhteismaita eikä niitä varmaankaan ihan heti tule. Ja kuitenkin voidakseen harrastaa tieteitä, taiteita ja kulttuuria, ihmisen on syötävä, juotava, pukeuduttava ja asuttava jossakin.

Oman maankin omavaraisuudesta on lakattu puhumasta jo vuosia sitten. Paluuta menneeseen tuskin muutenkaan on. Kuva, joka tulevaisuuteen piirtyy, näyttää melko epätoivoiselta. Vai näyttääkö?

Lähde: Niin&Näin 3/2010, André Gorz, Jäähyväiset kapitalismille, s. 13, Suom. Jussi Vähämäki.

Harakka huttua keittää

Alkuviikosta Harakka pyrähti ruutuun A-studion loppukevennykseksi ja esitteli jätehuoltolain eduskuntakäsittelyn, kuinka siellä yhdessäkään kolmesta käsittelystä kukaan ei edes sormeaan nostanut. Pyrstöään keikutellen Harakka poistui mielenosoituksellisesti ja heitti mennessään jotain lattialle samalla sanoen: Vesistöjen ja luonnonsuojelemisellahan ei ole mitään väliä.

Minäkin erehdyin luulemaan, että kyse oli siitä kuuluisasta paskalaista, mutta ei. Paskalaki olikin valtioneuvoston asetus, joka on tullut hallitukselta, jossa vihreät ovat mukana.

Luonnon ja vesistöjen suojelulla ei tietenkään ole mitään tekemistä sen kanssa, että köyhät ja vähäväkiset on pakotettu ostamaan kalliita, kymmenientuhansien eurojen laitteita, jotka eivät edes toimi. Saman asian olisi voinut hoitaa paljon kevyemmällä kalustolla ja kompostoinnilla.

Nyt kristilliset, perussuomalaiset ja vasemmisto yrittävät kaataa välikysymyksellä koko asetuksen. Demarit eivät ole lähteneet mukaan. Ei ole vaikea arvata, miksei. Vaalien jälkeen muodostetaan uusi hallitus.

Harakan tarkoitus oli ilmeisesti johtaa katsojat pois vihreistä virheistä tekemällä kaikki yhtä paskanruskeiksi ja ryvettyneiksi.

Harakalta tämä on helppo uskoa. Tuoreessa muistissa on oma kokemukseni, kuinka hän Vihreän Langan päätoimittajana lyhensi juttuni, vaikka olin saatteeseen kirjoittanut nimenomaisen pyynnön, että juttu julkaistaan joko sellaisenaan tai ei ollenkaan. Sopivasti lyhentelemällä Harakka onnistui kääntämään varsinaisen asian päälaelleen. Tuosta tapahtumasta on muistona aforismini: Näytä minulle joku jolla on oma moniste, niin minä näytän sinulle diktaattorin.

Ja nyt kun taas suurista ikäluokista ollaan toden teolla tekemässä sylttyä ja heitä syytetään milloin mistäkin, muistuu mieleeni Harakan kolmenkymmenen vuoden takainen juttu jossain ilmaisjakelulehdessä. Siinä hän syytti jo silloin suuria ikäluokkia tulppana olemisesta nuorten etenemisen tiellä. Harakka onnistui raivaamaan omat tulppansa menestyksekkäästi, mutta eikö ikää ala hänelläkin jo olla sen verran, että tilaa voisi tehdä nuoremmille.

Ongelma ei tietenkään ole pelkästään Harakka. Vaalit ovat tulossa ja kaikki puolueet valittavat jälkikasvun puutetta. Eivät ainoastaan vihreät, jotka jo perustusvaiheessa kertoivat noudattavansa rotaatiota järjestödemokratian turvaamiseksi. Rotaatio onkin toiminut, mutta se on pyörittänyt yksiä ja samoja vanhenevia naamoja vuosikymmenet toisin kuin alkuun oli kai aikomus.

Seuraavia vaaleja ajatellen olisi tietysti hyvä, että ihmiset äänestäisivät sellaisia puolueita, joilla on myös sosiaalinen omatunto. Sellaisia ehdokkaita, jotka ymmärtävät ympäristön ohella ihmisen tärkeyden. Ihminen ei ole vain haitta, vaan myös tärkeä osa luontoa. Mitä paremmin ihminen voi, sitä paremmin hän kykenee ottamaan huomioon sekä luonnon että lähimmäisensä.

Muuten olen sitä mieltä, että kannattaa äänestää nuoria ja tuoreita voimia yhteisistä asioista päättämään, koska heissä ja heidän on tulevaisuus.

Arkadianmäellä asuu 200-päinen hirviö

Kenellepä ei lisätulo kelpaisi? Kansanedustajat vain hykertelevät tulevilla palkankorotuksillaan puolueeseen katsomatta. Sekin on jo nähty, että arvostelijat leimataan kateiksi.

Luulisi hävettävän ainakin niitä, jotka kasvihuoneilmiön nimiin vannoessaan vaativat alamaisilta tyytymistä kohtuuteen. Eikö kaikkien tarvitsekaan osallistua maailman pelastamiseen?

Esimerkin voima on valtava. Juuri näin pidetään käynnissä kilpavarustelua, vaikka siihen tarvittaisiin kaksikymmentä maapalloa. Tästäkö hirviö välittää?

Samaan aikaan, kun ylen uutiset kertovat kansanedustajien palkankorotuksista, kerrotaan myös siitä, että leipäjonot sen kuin vain pitenevät. Herrat huolehtivat omistaan.

Eduskunta säätää uusia veroja, jotka käyvät kaikkein kipeimmin pienituloisiin. Näitä he sanovat vihreiksi veroiksi. Yhtä kaikki köyhän on ne maksettava. Päättäjät piiloutuvat indeksikorotuksen taakse, vaikka tietävät hyvin, ettei siitä ole kuin näyttää.

Luulisi hävettävän! Ai, niin: minä sanoin sen jo.

Kaikki katoliset papit ovat pedofiileja

Kaikki romanit ovat varkaita, rikollisia ja kerjäläisiä.
Kaikki miehet ovat sovinisteja ja idiootteja.
Kaikki kampaajat ovat huoria.
Kaikki naiset ovat feministejä ja miestennielijöitä.
Kaikki venäläiset ovat aggressiivisia paholaisia.
Kaikki juutalaiset ovat Jeesuksen tappajia.
Kaikki somalit ovat työtä vieroksuvia sosiaalipummeja.

Siinä yleistyksiä, joihin me kaikki joskus sorrumme. Joskus sorrumme useinkin. Vai sorrummeko. Myös me-muodossa puhuminen on yleistämistä, jota harrastavat vallankin poliitikot. Auktoriteeteilla yleensä on taipumus puhua meidän kaikkien nimissä. Se on vastuun välttämistä. Samoin kuin on passiivissa puhuminen: Ollaan oltu sitä mieltä, että… Afganistaniin lähetettiin lisää joukkoja… Energiatehokkuutta halutaan lisätä.

Passiivi hämärtää todellisen tekijän. Yleistykset vahvistavat ennakkoluuloja. Jokainen yksilö on joka tapauksessa muuta kuin lauma. Eri ominaisuudet korostuvat eri ihmisissä eri tavalla eri aikoina. Joskus se tapahtuu ennakoidusti, joskus jopa yllättäen.

Yleisradio on osaltaan yrittänyt poistaa vääriä käsityksiä muslimeista ohjelmalla, jossa suomalaiset osallistuvat heidän elämäänsä muutaman ajan. Sarjaa katsoessa ei mitenkään voi välttyä säälin tunteelta ja myötähäpeän kylmältä hieltä. Ohjelman muslimit eivät kykene luotsaamaan katsojaa pintaa syvemmälle ja suomalaiset tuntuvat panevan kaiken läskiksi. Ohjelma ei ole uskottava.

Tasapuolisuuden nimissä voin kuvitella, millainen ohjelma syntyisi siitä, kun muslimit osallistuisivat suomalaisten luterilais-kristilliseen elämään. Minä en näe mitään. Kirkossa ei käydä kuin jouluna. Käskyjä ei noudateta. Ruokarukouksia ei lueta, koska ei ole yhteisiä ruokailujakaan. Sunnuntaisin mennään kauppaan. Joka päivä käydään kaupassa. Kirkko on olemassa häitä ja hautajaisia varten. Tosin häissäkin tärkeämpää on, että saadaan vihkimiselle komeat puitteet kuin vihkivala itse. Hautajaisissa halutaan varmistaa viimeinen leposija ja protokollan mukaiset menot, jotka vain pappi osaa.

Muslimien henkistä puolta kuvaa myös Mika Waltari kirjassaan Mikael Hakim (1949): ”Olen muslimi ja alistun. Ehkä tosiaan olen Allahin matonkutoja, vaikka en edes aavista kuviota jota minut olet pannut kutomaan. Myös olen kenties kelvoton kutoja ja lankani puretaan pois, kultalanka, hopealanka, purppuralanka ja surujeni nokimusta lanka. Mutta minä alistun, leppymätön tuomarini, minä alistun. Kaikki pyrkiminen on kipua ja tuskaa, kaikki tahtominen murhaa muita kohtaan. Miksi en siis antaisi Allahin lankojen liukua käsieni lomitse itse tahtomatta mitään, itse pyrkimättä mihinkään, tyytyen olemaan vain Allahin alistunut matonkutoja, Mikael el-Hakim, ihminen.”

Minusta tässä yhdessä ainoassa kappaleessa on niin syvällinen viisaus, että siinä riittää pohtimista pidemmäksikin aikaa. On hyvin vaikea uskoa, että tällaisen ajattelun ohjaamat muslimit voisivat syyllistyä kaikkeen siihen pahaan, mistä heitä kaikkia tänä päivänä syytetään.

Suomalainen, hottentotti ja sekasikiö

Luutalo.

Lapsena minua kiusattiin koulussa. Värivikaisen silmäni takia minua sanottiin kierosilmäksi ja samasta syystä väitettiin, että minut on aamuyöstä tehty ja kusta päässyt väliin. Isääni haukuttiin kiinalaiseksi ja minua itseäni huudeltiin punikinkakaran ohella sekasikiöksi. Tämä tietysti vaikutti identiteettini muodostumiseen.

Suomalaisuus minulle on ennen muuta tämä maa, äidinkieli ja lippu. Muutahan meillä ei enää oikein jäljellä ole, koska itsenäisyys luovutettiin EU:lle, vaikka minä ja moni muu sitä ankarasti vastustimmekin. Olin mukana tilaisuudessa, missä perustettiin Suomeen EU:n vastainen liike. Olin vuonna 1991 mukana järjestämässä seminaaria Silmät auki Euroopassa, missä visioidut ennustukset siitä, miten unionin kanssa tulisi käymään, ovat lähes kaikki toteutuneet.

Suomen kieli on ollut minulle erityisen rakas jo lapsena. Opin lukemaan viiden vanhana ja silloin kirjoitin myös ensimmäiset runoni. Isona minusta piti tulla opettaja, joka kirjoittaa kesäisin runoja. Aivan ensimmäisiä ammatinvalintojani, jo silloin, kun en osannut ärrää sanoa, oli naismaisteri, koska suvussamme oli ollut sellaisia. Elias Lönnrot on minun mummuni mummun viides serkku.

Suomalaisia juuria minulta siis löytyy. Kaukainen esi-isäni oli Sune von Ille. Illet omistivat aikoinaan Korsholman linnan Ahvenanmaalla. Siitä eteenpäin suku ulottuu Saksan ja Ranskan ruhtinaisiin ja kuninkaisiin asti. Tämän lisäksi minussa virtaa ainakin ruotsalaista ja venäläistä verta.

Mutta varmaan perimästäni löytyy vielä paljon muutakin. Pohjoisen kansat kerääntyivät pahimman jääkauden ajaksi refugio-alueelle, mistä ne jään reunan vetäytyessä siirtyivät nykyisille paikoilleen. Suomessa olivat ennen suomalaisia jo saamelaiset ja kuten eräs saamelaisemäntä on todennut: Saamelaiset ovat onnistuneet huonosti suomalaisten kotouttamisessa, kun nämä vain ryyppäävät ja tappelevat.

Joidenkin ruumiinrakenteeseeni liittyvien seikkojen perusteella minulla on myös syytä olettaa, että kaukainen esi-isäni on ollut hottentotti. Carl von Linné piti hottentotteja puuttuvana renkaana apinan ja ihmisen välillä. Ja jotta pakka menisi tarpeeksi sekaisin, niin kaikkien meidän alkukotihan on ollut jossain Afrikan mutkassa, joka silloin mannerlaattojen liikkuessa sijaitsi noin Ranskan korkeudella.

Tällaista kaikkea minusta löytyy, kun ajattelen, kuka minä olen. Olen myös asunut joitakin vuosia Neuvostoliitossa ja DDR:ssä, joten ainakin jollain tasolla tunnen sekä Saksan että Venäjän kotimaikseni. Olen siis myös maailman kansalainen.

Ennen muuta olen kuitenkin maailmankaikkeuden kansalainen. Johtuen panteistisesta maailmankatsomuksestani tunnen olevani osa kaikkeutta. Minä olen kaikki. Kaikki on minussa.

Siksi en voi vain vierestä katsoa, kun muut kärsivät.