”Mutta myöskin oikeanpuoleisen rannan kylästä kuului alituista kauheata pärrytystä ja sotatorven toitotusta, ja miehiä kokoontui tehden uhkaavia liikkeitä. He kiitivät sitten meitä kohden teräväkärkisillä veneillään niin vinhaa vauhtia, että veneet näyttivät vain hipaisevan veden kalvoa. He eivät odottaneet siksi, että olisimme ennättäneet puhutella heitä, vaan heittivät heti 50 metrin päästä keihäänsä ja karjuivat: ”Lihaa! Lihaa! Ah haa, nyt saamme tarpeeksemme lihaa! Bo-bo-bo-bo! Bo-boi-bo-bo-o-o-!
Heti nousimme yhtenä miehenä seisomaan antaaksemme tuliuikustamme vastauksen tuolle ihmissyöjäjoukolle. mitään vihaa emme oikeataan tunteneet heitä kohtaan. Toisinaan minut valtasi mieli sellainen, kuin olisin epäillyt, eiköhän tämä olekin jotakin kamalaa unta. Mutta silloin kuului taas: ”Lihaa! Oi, me saamme tänäpänä lihaa! lihaa! lihaa!” Ja kun muuan keihäs ihan hipaisi selkääni, huomasin, että kyllä tässä on tosi edessä.
Annoimme tuliluikkumme hetkisen paukkua – ja noin viiden minuutin kuluttua oli joki aivan puhdas.”
Tämä on katkelma ätini Kansakoulun Maantiedon kirjasta, jonka on kustantanut Valistus 20-luvun alussa. Äitini kävi ensin kiertokoulua ja sitten nelivuotisen kansakoulun ja tässä oli perustaa hänen maailmankatsomukselleen.
Minä jouduin kansakoulun ensimmäisellä luokalla vastaamaan lukukinkereitä pitävän papin kysymykseen, miksi kutsutaan Afrikan asukkaita. Vastasin neekeri niin kuin oli opetettu, mutta se ei papille kelvannut. Oikea vastaus oli pakana. Hävettää vieläkin.
Ensimmäisen kerran näin elävän mustaihoisen ihmisen Helsingin nuorisofestivaaleilla ja setäni pyysi miestä asettumaan valokuvaan minun kanssani. Se oli ensimmäinen värikuva, joka minusta oli otettu ja ylpeänä sitä esittelin omille koulukavereilleni. Äiti oli vallan ihastunut. Sodan jälkeen Suomessakin jo tiedettiin, että mustat ihmiset ovat samanlaisia ihmisiä kuin muutkin.
Nyt äiti jo käsitti, mitä käytännössä oli tarkoittanut maantiedonkirjan kuvaus: ”Etelä-Afrikan alkuasukkaat ovat hottentotteja ja busmanneja, jotka eivät ole varsinaisia neekereitä. Myöhemmin siirtyi sinne pohjoisesta päin neekereitä ja meritse eurooppalaisia. Varsinkin sen jälkeen, kun sieltä löydettiin kultaa ja timantteja, on siirtolaisuus sinne nopeasti kasvanut.”
Opiskelin itse liki kolme vuotta Moskovassa yhteiskuntatieteiden instituutissa, missä oli ihmisiä kaikkiaan 52 maasta. Olen yhä iloinen tuosta ajasta, jolloin sain tutustua ihmisiin maailman kaikilta kulmilta. Ei epäilystäkään, kaikki me olimme yhtä hyviä hyvyydessämme ja yhtä pahoja pahuudessamme.
Oman poikani kanssa Askolan ammattikoulussa opiskeli Siad Barren veljenpoika.
Nyt minun sielunveljeni (10 v) paras kaveri on Samuli. Hänellä on pikimusta iho, mutta kertaakaan ei olla hänen ihonväristään puhuttu. Samuli on Samuli ja Kyöstin paras kaveri. Samulille pitää soittaa. Samulin kanssa pitää mennä ulos. - Nyt en kerkiä syömään, Samuli on just Habbossa. Samulin kanssa kuljetaan koulumatkat, kun tullaan mummulaan. Huomenna me mennään Samulin kanssa rakentamaan metsään majaa.
