torstai 7. lokakuuta 2010

Kerjätkää! Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme...

Kerjäämisen kieltävää lakia suunnitellaan. Kehen se kohdistuu? Romaneihin tietysti. Kuka lain noudattamista valvoo? Ei kukaan. Onko tässä mitään järkeä? On. Kokoomus tekee vaalityötä. Se halua pelastaa itselleen niitä ääniä, jotka muutoin vuotaisivat perussuomalaisille, joiden rasistinen kanta romanikysymyksessä on tullut harvinaisen selväksi sen jälkeen, kun Timo Soini yhdessä muiden äärioikeistolaisten kanssa äänesti Ranskan romanikarkotusten puolesta EU-parlamentissa.

Kerjäämiseksi ei tietenkään lueta sitä, että pankit vonkaavat veronmaksajien rahoja. Pankeilla kun on tapana sosialisoida tappiot ja panna voitot omiin kassaholveihin ja kasinoihin korkoja kasvamaan. Pääomittaminen on vain uusi nimi kerjäämiselle. Voisiko sitä soveltaa romaneihin? Pahvimuki olisi äkkiä pääomitettu.

Mutta kun romanit eivät maksa siitä pääomittamisesta veroa. Vai maksavatko? Kyllä maksavat ja koko ajan maksavat entistä enemmän, kun verotusta ollaan siirtämässä kulutusveroihin. Romani on ihan samassa asemassa kuin suomalainen köyhä siirryttäessä kohti tasaverotusta. Romani vie rahansa kauppaan ja entistä suurempi osa hänen ostamastaan makkaran hinnasta siirtyy verottajalle. Saako hän tästä vastikkeeksi mitään? Ei. Hänet kivitetään.

Mutta tekevätkö romanit töitä? Eiköhän sekin työstä käy, kun istuu jalkojensa päällä kovalla kadulla monta tuntia. Ainakin siihen verrattuna, mitä hallintoneuvostoissa maksetaan, vaikka ei kävisi kokouksissa istumassa pehmeissä tuoleissa lainkaan.

Köyhyyden kriminalisoiminen on varsin arveluttava juttu. USA:ssa se on jo toteutettu. New Yorkin pormestari Rudolph William Louis "Rudy" Giuliani alkoi tämän lain nojalla vainota kaupungin alla tunneleissa ja viemäreissä asuvia ihmisiä, joita osa oli Vietnamin sodan veteraaneja. Silläkin toimenpiteellä oli tietysti työllistävä ja voittoja tuottava vaikutus, sillä maassa vankilat ovat suuri ja tuottoisa bisnes. Business as usual.

Tämän aamun uutisissa kerrottiin, että pääministeri Mari Kiviniemi matkustaa Irlantiin keskustelemaan taloudesta. Samalla reissulla hän osallistuu maiden väliseen innovaatioseminaariin. Mahdetaanko innovaatiolla nykyisin tarkoittaa kerjäämistä, kun sana muutoin on kärsinyt täydellisen inflaation. Kaikkihan me tiedämme, että Irlannilla ei ole enää yhtään rahaa eikä luottoa. Onko Irlanti seuraava Kreikka?

Ensin he tulivat ja veivät romanit enkä minä noussut puolustamaan heitä. Sitten he tulivat ja veivät juutalaiset enkä minä noussut puolustamaan heitä. Sitten he tulivat ja veivät homoseksuaalit enkä minä noussut puolustamaan heitä. Sitten he tulivat ja veivät kommunistit enkä minä noussut puolustamaan heitä. Sitten he tulivat ja veivät ay-väen enkä minä noussut puolustamaan heitä. Sitten he tulivat hakemaan minua, mutta ei ollut enää ketään, joka olisi puolustanut minua.

Kuka sanoi näin? Vietiinkö hänet?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti