keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Typeristö ei piittaa


Suomessa lapsiperheiden köyhyys on kolminkertaistunut 20 vuodessa. Monet näistä ovat yksinhuoltajaperheitä. 1,3 miljoonaa ihmistä elää EU:n virallisen köyhyysrajan alapuolella.

Pienimmillä tuloilla ei enää tule toimeen, vaan entistä suurempi joukko hakee kaappien täydennystä leipäjonoista. Kierrätyskeskukset ja kirpputorit kuhisevat väkeä. Joukossa on myös lapsia, jotka riemuissaan kääntelevät toisten hylkäämiä rikkinäisiä leluja.

Kiviniemen paljon mainostama vähävaraisten verovähennyksen indeksikorotus kutistui yhteen euroon kuukaudessa. Takuueläke vähentää muita sosiaalitukia vastaavasti ja eniten siitä hyötyvät rikkaat kotirouvat ja maatalojen emännät, joilla on muuta varallisuutta.

Vihreä typeristö on saanut haluamansa eli siirrettyä jo nyt verotuksen painopisteen kulutukseen ja sitä kautta ollaan kohta tasaverotuksessa. Köyhät maksavat yhtä paljon kuin rikkaat. Sinivihreät energiaverojen korotukset heijastuvat välittömästi kaikkiin hintoihin.

Köyhien raha ei ehdi kauaa edes taskussa polttaa, kun se menee suoraan elämiseen ja palaa sitä kautta hetkessä typeristön uudelleen jaettavaksi.

Ainoastaan itselleen typeristö vaatii lisää palkkaa. Se viittaa kintaalla köyhille eikä piittaa.

Typeristöön kuuluvat alijäämäterroristit valmistelevat köyhien kurittamista vaalien jälkeen. Jo ennen vaaleja ensivuoden alussa elintarviketeollisuus on uhannut nostaa ruuan hintaa yli kolmella prosentilla ja leivän hintaa yli kuudella. Typeristö on tästä hiljaa.

Typeristö ei uskalla tehdä leikkauksia ylisuuriin palkkoihin ja eläkkeisiin ainoastaan siitä syystä, että se pelkää menettävänsä äänestäjät. Se ei puutu niiden etuuksiin, jotka nostavat sen kerta toisensa jälkeen valtaan.

Typeristö sanoo, ettei pääomia voi verottaa, koska pääomat lähtevät maasta. Typeristö hämää, pääomathan lähtevät, heti kun niille maksetut valtion ja kuntien tukiaiset lakkaavat tai kun ne saavat paremmat jostain muualta. Typeristö salaa tosiasian, että ne lähtevät ja vievät työpaikat ihan siitä riippumatta, miten hyvin niitä kohdellaan. Pääomilla ei ole isänmaata. Ne lähtevät aina sinne, missä ne kykenevät maksimoimaan voittonsa.

Typeristö ei kykene puuttumaan järjestelmän rakenteisiin, vaikka ”kapitalismi ei tarjoa mitään tulevaisuuden perspektiiviä lukuun ottamatta elämän jatkuvaa kurjistumista, oman kriisinsä pahentumista ja pitkittyvää sortumistaan, joka kulkee yhä pitempien ja pitempien taantumien ja lyhyiden elpymisten kautta”, sanoo yhteiskuntafilosofi André Gorz.

Mutta typeristö vain jatkaa, koska se kuuluu itse harvalukuiseen eliittiin, joka korjaa itselleen hyödyn. Se haluaa uusintaa hegemonian, koska se itse on osa eliittiä. Pitämällä köyhät köyhinä typeristö haluaa turvata halvan työvoiman, jotta se itse rikastuisi.

Vihreä typeristö on saanut haluamansa eli siirrettyä jo nyt verotuksen painopisteen kulutukseen ja sitä kautta ollaan kohta tasaverotuksessa. Köyhät maksavat yhtä paljon kuin rikkaat.

Köyhien raha ei ehdi kauaa edes taskussa polttaa, kun se menee suoraan elämiseen ja palaa sitä kautta hetkessä typeristön uudelleen jaettavaksi.

Jos köyhyyttä olisi todellinen tarkoitus edes lieventää, on selvää, että verotusta käytettäisiin tulojen tasaamiseen eikä rikkaiden rikastuttamiseen. Kuitenkaan edes lapsilisä ei ole vieläkään palautettu kaikkein köyhimmille, joilta se toimeentulotukea laskettaessa viedään. On viety viime lamasta lähtien.

Mutta typeristö ei piittaa. Pelastaisivat edes lapset. Perkele!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti