sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Halloweenia: karkki vai kepponen


Aivan kuin eivät ihmiset osaisi pelätä tarpeeksi muutenkin, heitä pitää tasaisin väliajoin pelotella milloin milläkin. Nyt ovat vuorossa jälleen terrori-iskut. Uusi-Suomi kirjoittaa: ”Länsimaihin kohdistuvat terrori-iskut ovat sävyttäneet loppuviikkoa.”

Tästä tyhmempi saa äkkiä käsityksen, että jotain iskuja on jo ollut. Dubaissa ja Yhdysvalloissa on löytynyt paketteja, joissa mahdollisesti on ollut räjähteitä. Ruotsissa on pidätetty joitakin ihmisiä, mutta onneksi Suomessa sentään olemme turvassa.

Ennen Suomessa tässä syksyn pimeydessä muisteltiin vainajia, vietettiin vainajienpäivää eli pyhäinmiestenpäivää eli pyhäinpäivää. Käytiin haudoilla viemässä seppeleitä ja käytiin sytyttämässä kynttilöitä poismenneiden muistoksi. Laitettiin haudat talvikuntoon ja hiljennyttiin.

Nyt tästä päivästä on tehty kaupallinen karnevaali, jonka sisältö on tyystin toinen.

”Yhdysvalloissa järjestetään ensi tiistaina vaalit, joissa valitaan jäseniä kongressiin ja edustajainhuoneeseen. Joidenkin arvioiden mukaan vaalien alle ajoitettu terrori-isku on tarkkaan suunniteltu teko al-Qaidalta. Järjestö on aiemminkin ajoittanut iskunsa vaalien alle, esimerkiksi vuonna 2004 Madridissa tapahtunut isku lähijunaan auttoi vaalivoittoon oppositiopuolueen, joka myöhemmin veti maan joukot pois Irakista.

Toisaalta vuonna 2004 yhdysvaltain presidentinvaalien alla julkisuuteen ilmaantui Osama bin Ladenin nauhoitukseksi väitetty video, jonka aitoutta epäiltiin laajasti. Kriitikot väittävät, että nauha oli George W. Bushin konservatiivisen hallituksen vaalitemppu, jolla yritettiin vaikuttaa vaalien tulokseen.

Yhdysvaltain nykyinen presidentti Barack Obama ilmoitti pian valtaan noustuaan terrorismin vastaisen sodan, Bushin valtakauden punaisen langan, päättyneen”, kirjoittaa toimittaja Teemu J Kammonen.

Ihan varmaa ei siis ole: karkki vai kepponen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti