Osallistuvatko perussuomalaiset välikysymykseen? Miten puheet pitävät?

Eilen A-studiossa oli sekava keskustelu, jossa yritettiin väittää, että vasemmistoliiton välikysymys on äänestämistä äänestämisen vuoksi. Tästä ei suinkaan ole kysymys, vaan suomalaisten sitoututtamisesta toisten maitten velkojen maksamiseeen ja suurten pankkien tukemiseen.

Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että välikysymyksen takana on vasemmistoliiton lisäksi ainakin muutama kristillisdemokraatti viimeisten tietojeni mukaan. Demarit eivät osallistu. Miten mahtavat nyt perussuomaliset kiemurella itsensä tilanteesta?

"Suomalaiset tiedotusvälineet eivät ole ymmärtäneet vakautuspaketista tehtyjä päätöksiä tai esittävät tietoisesti vääriä tietoja. Tarkka ja jäsennelty selostus päätöksistä on saksalaislehti Frankfurter Allgemeine Zeitungin verkkolehdessä.

Suomen valtionvarainministeriön sivuilta ilmenee ajankohtainen tilanne ministeriökielellä ilman sisällöllisiä ja käytännön vaikutuksia arvioivia tulkintoja.

Se tarkoittaa, että neuvotteluja jatketaan kuumeisella kiireellä tulevaa huippukokousta silmällä pitäen.

Vasemmistoliiton välikysymyksen yhteydessä esitetty arvio Suomelle tulevista lisävelvoitteista on suuruusluokaltaan ilmeisen oikea: Vastuut tulevat kaksinkertaistumaan, kuitenkin sillä muutoksella, että ESM eli varsinaisen vakautusmekanismin rahastoon ei riitä takaus, vaaditaan myös pääomittamista.

Myös väliaikaisen vakautusvälineen ydinpääoman kohottaminen nykyisen nimellisarvon suuruuteen vaatii hyvän luottoboniteetin omaavien valtioiden lisävakuuksia.

JOS SUOMEN HALLITUKSEN EDUSTAJAT OVAT NÄISTÄ VELVOITTEISTA KIELTÄYTYNEET, HEIDÄN TULEE OSATA KERTOA SE KONKREETTISESTI SUOMEN KANSALLE JA MYÖS SITÄ EDUSTAVALLE EDUSKUNNALLE."

Kari Arvola 14.3.2011

Kysymys ei ole ydinvoimasta

Kuva: Heinrich Zille

Nyt on sitten tapahtunut se, minkä ei pitänyt koskaan tapahtua, sanoi joku televisiossa: - Maanjäristys on aiheuttanut myös suuronnettomuuden ydinvoimaloissa. Mitä muuta on ennustettu: Että lentokone putoaa ydinvoimallaan. Että terroristit hyökkäävät. Että syttyy sota ja ydinvoimalat pommitetaan maan tasalle.

Ydinvoiman vaaroista on tiedetty. Niitä on liioiteltu ja niitä on vähätelty. Mutta onko sittenkään kysymys pelkästään ydinvoimasta?

Eikö tämän onnettomuuden myötä paljastunut koko länsimaisen elämäntavan haavoittuvuus. Me tarvitsemme valtavasti energiaa, koska tärkein tehtävämme on kuluttaminen. Koko tämä järjestelmä toimii sen ympärillä, että ihmiset jaksaisivat raataa töissä ja kuluttaa.

Järjestelmä perustuu markkinoihin, joita varten me elämme. Tarkoituksella järjestelmä tuottaa tarvikkeita, joiden tarkoituskaan ei ole kestää. Kauppa käy sitä paremmin, mitä nopeammin tavarat hajoavat ja tilalle tarvitaan uusia.

Ja jotta ihmiset ehtisivät ja jaksaisivat kuluttaa tarpeeksi paljon, saatiin sitä varten ylimääräinen kulutuspäivä: lauantai. Seitsemännen päivän piti olla lepopäivä, mutta sekin menee usein haahuillessa yötä päivää auki olevissa huvittelukeskuksissa ja ostosparatiiseissa.

Me huvittelemme itsemme hengiltä. Siihenkin tarvitaan energiaa. Me lennämme paikasta toiseen ikuisen kiireen siivittäminä. Ja jokainen kolkka maailmasta pitää omin silmin nähdä, vaikka paljon lähemmäksi kaikkea pääsee makaamalla sohvalla.

Olen usein yrittänyt mielessäni kuvitella, mitä tapahtuisi, jos kaikki maailman ihmiset yhdellä kirkkaalla hetkellä tajuaisivat, että koko tämä systeemi pysyy pystyssä vain siksi, että ihmiset jaksavat kuluttaa, kuluttaa ja kuluttaa. Ja miten paljon tarvitaan turhaa työtä kaiken tämän pyörittämiseen.

Näin tehtiin EU:sta raha-automaatti

”Tähän asti vaikeuksiin joutuneiden valtioiden tukitoimia on harjoitettu “luonnonmullistusten” mahdollistaman keskinäisen tuen varjolla. Lissabonin sopimuksessa tällainen apu sallitaan. Jatkossa mikään juridiikka EU:ssakaan ei tällaista tulkintaa mahdollista (kuten ei olisi mahdollistanut tähänkään asti, ellei kyse olisi törkeästä ja epädemokraattisesta harvainvallasta).

Suomalainen media, sen paremmin kuin maan hallituskaan eivät ole kertoneet, että ESM tulee saamaan oikeudet sekä lainoittaa suoraan jäsenvaltioita että ostaa jäsenvaltioiden velkapapereita ja että tämä oikeus tullaan avaamaan myös yksityisille sijoittajille” kirjoittaa Kari Arvola blogissaan

Aiheesta lisää

Jaakonsaari, Nato ja peruSSuomalaiset

Kuva: Johannes Heinonen, Ei korppi korpin silmää noki.

Lauantain Ykkös-aamussa oli tällä kertaa vieraana Liisa Jaakonsaari. Kun monet ovat aprikoineet, Suomen asemaa suhteessa Natoon, niin ainakin Liisa Jaakonsaaren mielestä Suomi ei edelleenkään kuulu Natoon, vaikka sen kanssa yhteensopiva monessa suhteessa onkin. Asia on sitä vaille valmis, että Suomi ei pääse Natossa päättämään. Se taas lienee hyvä asia sen puolesta, että yli puolet Suomen kansalaisista vastustaa edelleen Natoa. Muita puolueita Liisa Natohaukka Jaakonsaari kielsi vaalikampanjassa heiluttamasta natomörkökorttia.

Kun Liisa Jaakonsaari Brysselin käytävillä yhdessä Timo Soinin kanssa patsastelee, häneltä kysyttiin myös kantaa Soinin asemoitumisessa Euroopan poliittiselle kartalle. Vastaus oli yksikäsitteinen: Soini äänestää aina yhdessä EU:n katolisen oikeiston kanssa, ellei sitten äänestä tyhjää. Soini on siis samassa porukassa kuin Pohjoi-Italian Liitto, Le Penin –puolue ja Ruotsidemokraatit. Tätä ei voi millään puheilla muuttaa, mutta salata asian voi.

Kun Uusi Suomi referoi Soinin haastattelua Financial Timesissä, se unohti kertoa, että lehden mukaan Soini ei enää halua eroon EU:sta ja eurosta eikä myöskään ottaa uudelleentarkasteluun Kreikan ja Irlannin tukipakettia. Kas näin takki kääntyy ja takki kääntyy näin.

Tämän asian Jaakonsaari kertoi, vaikka hänenkin mielestään Euroopan äärioikeistoa yhdistää edelleen kolme seikkaa: EU-vastaisuus, muukalaisvastaisuus ja työväenluokkainen retoriikka, jonka mukaan kaikkeen syypäitä ovat sosiaalidemokraatit.

Viimeksi Soini äänesti yhdessä katolisen oikeiston kanssa naisten lisääntymisterveyttä koskevassa asiassa, mikä lienee uusi eufemismi sanalle abortti.

Karjalan palauttajille

Kuva: Johannes Heinonen, Lisää höökipilleriä

Kylmä totuus on, että siitä lähtien, kun Venäjällä tapahtui vallankumous, Suomesta alettiin tehdä sissiretkiä naapurin puolelle tavoitteena bolshevikkien kukistaminen. Koko kolmekymmentäluku tehtiin linnoitustöitä itärajalla ja propagandamyllyt jauhoivat. Ja niin sota sitten syttyikin. Ihan sama sinänsä kuka Mainilan laukaukset ampui.

Neuvotteluista neuvostoliittolaisten kanssa kieltäydyttiin, mihin hyvinkin saattoi syynä olla sopimus, jonka Suomi oli itsenäistyttyään tehnyt Saksan kanssa. Siitä kertoo Markku Kuisma kirjassaan Rosvoparoonien paluu (2010): "Berliinissä allekirjoitettu sopimus takasi Suomelle Saksan poliittisen ja sotilaallisen tuen, mutta sitoi samalla Suomen tiukasti Saksan vanaveteen. Sen mukaisesti Suomella ei ollut oikeutta luovuttaa mitään osaa valtioalueestaan muiden valtojen hyväksi tai tehdä niille myönnytyksiä ilman Saksan lupaa. Salaisessa lisäpöytäkirjassa Suomi sen sijaan myönsi Saksalle vapauden perustaa laivastotukikohtia Suomenlahdelle, Pohjanmerelle ja Jäämeren rannikolle."

Ja pitihän siltä Saksasta tuoda Suomeen kuningaskin, mille yhä nauravat naurismaan aidatkin.

Talvisodassa tuli takkiin rumasti, mutta eipä hätää, uusi erillissota oli vireillä Hitlerin peesissä ja liittolaisena. Kaavailuna oli Suur-Suomi, jolla ryssää vastaan olisi ollut maarajaa vain 300 kilometriä. Pietari olisi liitetty Viipuriin ja kaupungista tehty suursatama, johon Volgan vesiliikenne olisi ohjattu. Suomen kansan olisi täten liitetty myös Volgan latvoilla asuvat suomensukuiset kansat mareja tseremissejä myöden.

Maan pinta-ala olisi ollut ainakin 600 000 neliökilometriä ja väkiluku laskettu kymmenissä miljoonissa. Kaikki suomalaisia, vaikka saksalaisetkin olisi toki kelpuutettu siittäjiksi. Puhdasrotuinen maa ja sen urhea kansa, jota saksalaiset onnittelivat 1918 tehdystä onnistuneesta puhdistuksesta epäkelvon aineksen poistamiseksi saksalaisten avulla.

Jatkosotaan lähdettiin liitossa saksalaisten kanssa ja saksasta tulivat aseet. 200 000 saksalaista miestä vahvisti pientä Suomen kansaa, jonka nuorukaisia sodassa kuoli 65 000. Saman verran tuli haavoittuneita ja sadattuhannet kärsivät lopun elämänsä painajaisista. Kun jatkosodassa saavutettiin entinen Suomen raja, niin hyökkäyksen jatkamisesta kieltäytyneet ammuttiin omien toimesta.

Lisäksi suomalaisten keskitysleireillä kuoli nälkään ja tauteihin 60 000 ihmistä ja toista tuhatta tapettiin.

Mummo pohtii Paavo Rintalan romaanissa Mummon ja Marskin tarinat (1962) juuri ylioppilaaksi tulleen pojanpoikansa Pertin kohtaloa: ”Voi olla, että minusta alkaa vähitellen tulla katkera. Minä en ole eläissäni omistanut minkäänlaista maata enkä minkäänlaista valtaa. Joka päivä on ollut huoli päällä, mistä saapi ruuan lapsille. Ja nyt kun ei enää sitä huolta ole, alkaa huolehtia tämmöisistä, joista ei semmoinen joka on ikänsä ollut köyhä saisi oikeastaan huolehtiakaan. Kyllä minä näin Marttilan rouvan silmistä, että minä puhun sopimattomia, kun minä olen huolissani Pertistä. Ja minä hullu kun olen luullut, että köyhä voisi olla edes ajatuksissaan rikas, mutta ei. Tuohiperseitten uskoa se on ollut, niin kuin Vihtori olisi sanonut. Kun on köyhä, on köyhä joka kantilta. Sanoitpa mitä tahansa, niin sinua ei uskota, mutta jos rikas puhuu, niin kyllä uskotaan.”

Kun jälleen Karjalan palauttamista kiihkoilevat äärioikeistolaiset nuoret miehet, jotka eivät ole koskaan sotaa kokeneet, minä pidän sitä hyvin vaarallisena ilmiönä. Ja jos toivoa saa, niin älköön kukaan tulevissa vaaleissa äänestäkö sellaista ehdokasta, joka kannattaa sotaa konfliktien ratkaisemisen välineenä.

Maailma tarvitsee rauhaa. Suomi tarvitsee rauhaa. Minun lapsenlapseni tarvitsevat rauhaa.

Posteljooni ei saa tankata E-10:ä

Tänään posteljooni oli tavallista kiukkuisemmalla tuulella:

Ensin hän haukkui Suvi Lindenin, joka ennen joulua oli luvannut postilaisille, että yötyöt eivät lisäänny ja että ulkolaisia kermankuorijoita ei päästetä Suomeen pilaamaan postin isänmaallista toimintaa. Posteljooni on tässä tiukkana. Hänen vaarinsa jo ajoi hevosella postia siihen aikaan kun synkillä metsätaipaleilla piti laittaa sammalta aisakelloon, etteivät maantierosvot kuulisi postin olevan tulossa. Petoja ja ryöväreitä varten postinkantajalla oli myös postiprouninki. – Olisi sille nytkin käyttöä, tuhisi posteljooni.

Toiseksi sai kyytiä posteljoonin oma ammattiliitto PAU, joka jätti työtaistelutoimet eduskunnan päätöksenteon jälkeiseen päivään. Mitä helvettiä niillä silloin enää tekee, kun päätökset on jo tehty. Ei ole sellaisesta ammattijärjestöstä muuta kuin pahasti haittaa. - Ovat ilmeisesti liitossa päättäjien kanssa, posteljooni latasi.

Ja näinhän siinä kävi, että sinivihreät hallitusporvarit hyväksyivät uuden postilain äänin 108 – 72 ja luikurit pakosalla kuten posteljooni asian ilmaisi: - Tässä taas petettiin koko Suomen kansa.

Pahimman kiukun syljettyään posteljooni ihmetteli sitä, että postilaisia on kielletty tankkaamasta postin autoihin E-10-bensaa, vaikka Pikkarainen sitä litkua kehuukin.

Omaan autoonsa posteljooni oli kerran tankannut ja kulutus nousi heti puoli litraa sadalla. Että sellaista bensaa. Saattaa olla kysymyksessä autojen myynnin edistäminenkin tämän bensa-asian tiimoilta. Menevät uudet autot paremmin kaupaksi, kun vanhat hajoavat, tuumaili posteljooni.

Ja mitä niihin älypuhelimiin tulee, niin minä ostan sellaisen vasta kun se osaa pyyhkiä minun perseeni, sanoi posteljooni ja kaasutti tiehensä.

P.S. Posteljooni soitti vielä ja lähetti terveisiä kansanedustaja Kalle Jokiselle (kok), joka oli eduskunnassa puhunut siihen malliin, että kustit haluavat polkea niin kauan kuin kettingit kestävät, vaikka postia ei olisikaan. Hänen puolestaan Kalle Jokinen saa vaikka istua eduskunnassa niiden kettinkien päällä, jos vain haluaa.

Samainen Kalle oli vielä viurunnut, että kyläkoulujakin pitää säästää, vaikka ei olisi edes oppilaita ja kumminkin posteljoonin kylällä kokoomuslaiset olivat vaalimainoksessaan ottaneet kunnian yhden kyläkoulun säilyttämisestä, vaikka puolueella ei ollut asian kanssa mitään tekemistä.

Politiikan ruhtinaat ja setätädit

Tamperelainen yhteiskuntatieteiden maisteri ja valtio-opin tutkija Jiri Nieminen kirjoittaa Kansan Uutisissa (7.3.2011) tulevista vaaleista: ” Sikäli kun politiikka ymmärretään Niccolò Machiavellia seuraten ruhtinaan eli poliitikon ja kansanjoukkojen väliseksi liitoksi toisia ruhtinaita eli poliitikkoja ja heidän edustamiaan voimia vastaan, voimme hahmottaa poliittisia strategioita, kuinka eri poliitikot ovat pyrkineet hyötymään maskuliinisuuden kriisiytymisestä.”

Itse on ole moista kriisiytymistä lainkaan huomannut, mutta ehkä se johtuu pelkästään omasta rajoittuneisuudestani ja siitä, että minua on joskus kutsuttu myös hyväksi jätkäksi.

Arvioidessaan ehdokkaita tästä näkökulmasta tutkija ottaa esimerkeiksi Alexander Stubbin ja Timo Soinin: ”Kokoomuksen Alexander Stubb on malliesimerkki siitä, että yhteiskunnan feminisoitumisesta ovat hyötyneet ennen kaikkea ne ylemmän keskiluokan miehet, jotka ovat kyenneet omaksumaan maskuliiniseen ruumiillisuuteen aikaisemmin feminiinisiksi ymmärrettyjä ominaisuuksia. Hän pyrkii luomaan liittosuhteen toisiin keskikuokan miehiin ja naisiin urheilemalla miehekkäästi iltapäivälehtien sivuilla erotisoimalla ruumiinsa kokovartaloministeriksi.” Siis, että sedästä on tullut enemmän täti.

”Perussuomalaisten Timo Soini yrittää puhutella miehiä, jotka eivät ole kyenneet tai halunneet omaksua aikaisemmin feminiinisiksi ymmärrettyjä ominaisuuksia ruumiillisuuteensa ja ovat heikoilla siirtyessämme teollisesta tuotannosta palvelujen ja informaation tuotannolle perustuvaan talouteen. Hän edustaa protestimaskuliinisuutta.” Ai, sitäkö se onkin, jota minä olen kutsunut pölkkypäisyydeksi.

Soinin retoriikka on tietoisesti pyrkinyt viemään kannattajia keskustasta ja SDP:ltä. Perussuomalaiset ovat muutenkin kaikkein perinteisin äijäpuolue suomalaisessa politiikassa.

Jopa vihreiden homomiehet Pekka Haaviston ja Oras Tynkkysen tutkija on onnistunut asettamaan Stubbin luomaan miesluokkaa. Sen sijaan Vasemmistoliiton kaksilahkeiset sijoittuvat ikävästi näiden kahden perustyypin välimaastoon Paavo Arhinmäen vegetaristisesta jalkapallohuliganismista huolimatta. No selvähän tämä.

Soinin ainakin osittaisen naisvihamielisyyden vastakohdaksi tutkija asettaa Anna Kontulan, joka edustaa ylitsevuotavaa miesrakkautta niin kuin minä itsekin.

”Parakin miesten välillä syntyy ystävyyssuhteita, jotka osaltaan helpottavat ikävää. Siksi jotkut kutsuvat parakkitovereita perheekseen. Tunnelmaa pidetään yllä jatkuvalla kujeilulla ja leikinlaskulla, josta minäkin saan osani – ihovoidetta ovenkahvassa, piilotettu kahvikuppi, pyyhkeen pihistäminen kesken suihkun ja niin edelleen. […] Ikävä on kuitenkin tiivistynyt parakin seiniin, se on kuitenkin läsnä koko ajan kun tehdään askareita tai nauretaan vodkaringissä. Miehet tietävät menettävänsä kallisarvoista aikaa: juuri nyt lapset tarvitsevat isäänsä, juuri nyt pitäisi olla läsnä, tukea, ohjata ja rakentaa elinikäistä ihmissuhdetta. (Näkymätön kylä, sivut 98–99)

Kontula yrittää osoittaa työläisromantiikan hengessä kuinka hän ymmärtää työväenluokkaisten miesten elämän iloja ja suruja kuin samaistuen heihin. Pamfletissaan hän kääntää myös oman sukupuolensa voimavaraksi, mikä on harvinaista suomalaisille naispoliitikoille.”

Jutun luettuani minulle ei jäänyt käteen muuta kuin ihmettely: Ai, että tästäkö politiikassa onkin kysymys.