sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Näin tehtiin EU:sta raha-automaatti


”Tähän asti vaikeuksiin joutuneiden valtioiden tukitoimia on harjoitettu “luonnonmullistusten” mahdollistaman keskinäisen tuen varjolla. Lissabonin sopimuksessa tällainen apu sallitaan. Jatkossa mikään juridiikka EU:ssakaan ei tällaista tulkintaa mahdollista (kuten ei olisi mahdollistanut tähänkään asti, ellei kyse olisi törkeästä ja epädemokraattisesta harvainvallasta).

Suomalainen media, sen paremmin kuin maan hallituskaan eivät ole kertoneet, että ESM tulee saamaan oikeudet sekä lainoittaa suoraan jäsenvaltioita että ostaa jäsenvaltioiden velkapapereita ja että tämä oikeus tullaan avaamaan myös yksityisille sijoittajille” kirjoittaa Kari Arvola blogissaan

Aiheesta lisää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti