keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Välikysymys ja vasemmiston vaihtoehto

"En tiedä, miten laajasti ihmiset seurasivat välikysymyksen eduskuntakäsittelyä. Sehän onnistuu suoraan eduskunnan nettisivujen linkistä. YLE ei suoraa televisiointia nähnyt tarpeelliseksi.Oppositio pärjäsi keskustelussa suhteellisen hyvin. Tulos oli, että Kiviniemi&Poika jäivät rysänpäältä kiinni suoranaisesta valehtelusta. Sitä voi luonnehtia tietenkin muillakin sanoilla, mutta totuus tuli julki: Suomen vastuut on sovittu nostettavaksi siinä missä muidenkin luottokelpoisten EU-maiden. Myös systemaattisesti väärää tietoa perjantain huippukokouksesta välittänyt hallituksen YLE joutui illalla oikaisemaan uutisointiaan.

Euron vakautuksen ympärillä käyty keskustelu jäi vasemmiston osalta sikäli vajaaksi, että selkeä vaihtoehto ei tullut esille.

Heinäluoma on ristiriitainen puheissaan. Hän toisaalta torjuu hallituksen politiikan vaatien myös velkamaiden rahoittajia vastuuseen. Hän ei kuitenkaan aseta kyseenalaiseksi koko paketin ydintä. Siinä varainsiirrosta rahalaitoksille tehdään kiinteän rahoituspotin ympärille rakennettavan itsenäisen instituution avulla automaatti.

Vaikka kilpailukyky on nostettu toiminnan viralliseksi nimittäjäksi, ei EU ole kansainvälisillä markkinoilla toimiva talouden subjekti. Kilpailukyky on valtioiden ja etenkin niiden sisällä toimivien yksittäisten yritysten ongelma, johon EU voi vaikuttaa myönteisesti tai kielteisesti toimillaan.

Kilpailukykyä ei verovarojen siirto heikoimpien talouksien rahoittajapankeille edistä tippaakaan. Mukavahan järjesely kiistämättä on nimenomaan velkojien kannalta. Mutta se lisää talouden loismaisuutta ja kannustaa keinottelijoita heitä varten räätälöidyn järjestelmän avulla uusiin ponnistuksiin.

Tällä hetkellä harrastettu vakautuspolitiikka heikentää entisestään velkaantuneiden maiden mahdollisuuksia kestävän kasvupoltiikan käynnistämiseen. Kilpailukyvyn osatekijät olisikin syytä ottaa kriittisen, mutta positiivisen pohdinnan kohteeksi.

Vasemmiston tulisi mielestäni kiteyttää oma vaihtoehtonsa selväksi vielä ennen vaaleja. EU:n ongelmana ei tietenkään ole euro, vaan EU:n talouspolitiikka ja sen puitteissa harjoitettu säätely tai sen puute.

Velkaantuneiden maiden tilannetta voidaan auttaa vain konkreettisilla maakohtaisilla talousreformeilla, joiden yhteydessä niiden velat tulee leikata siedettävälle tasolle. Näin toteutuisi myös rahoittajien osuus vastuusta. Tältä pohjalta voisi syntyä pohjaa todelliselle talouskehitykselle.

Myös taloudellisesti tämä olisi edullisin ratkaisu. Ratkaisu pudottaisi pohjan kestokuppaukselta, johon nyt harhaanjohtavasti vakautusprosessin nimikkeen alla ollaan menossa."

Näin arvioi eilistä välikysymyskeskustelua Kari Arvola Kansan Uutisten keskustelussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti