tiistai 22. maaliskuuta 2011

Järjen ääni


Kun jo Suomessakin, jopa julkisuudessa, on alkanut kannunvalanta siitä pääsevätkö suomalaiset nuoret miehet hornetteineen tositoimiin. Onneksi sentään tänään aamu-tv:ssä kuultiin järjen ääni. Valtiotieteen tohtori Pekka Visuri sanoi selvin sanoin, että nyt on jo ylitetty Libyassa sodan kynnys, kun on alettu taistelu maavoimia vastaan. Kysymys ei enää ole mistään lentokiellosta.

Visurin mukaan kapinat ja kansannousut Arabimaissa ovat osoitus siitä, että näiden maiden kansalaiset ovat saaneet tarpeekseen lännen liittolaisina toimivista hallituksistaan. Kysymys ei siis ole pelkästään Libyasta.

Visurin mukaan vallan painopiste maailmassa on muuttumassa lännestä itään. Venäjä, Kiina ja Intia eivät ole olleet halukkaita hyökkäyksiin niin kuin tiedetään.

Suomen edun Visuri näki olevan rauhassa Euroopassa ja rauhassa vallankin pohjolassa. Suomen etu on myös pitää hyvä välejä sekä Saksaan että itään.

Naton kumppanuus ei Suomea velvoita mihinkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti