torstai 31. maaliskuuta 2011

Uusi kennel





Ennen sanottiin mediaa vallan vahtikoiraksi. Nyt näyttää siltä, että siitä on tullut kennel.

Eilen tv:ssä nähtiin Uudenmaan vaalikeskustelu, missä osallistujina olivat kaikki porvaripuolueiden taistelu- ja verikoirat, yksi amerikanspanieli, vihreä vihikoira ja tietysti median ja porvarivallan ikioma sylikoira.

Sen kannatusta ei ole vielä edes vaaleissa mitattu, mutta media tekee kaikkensa, että Suomeen saataisiin ikioma oikeistopopulistinen puolue, jonka askelten kaiku on sama kuin muualla Euroopassa. Sen askelten kaiku on sama kuin ennenkin. Jäljet pelottavat.

Tällä asetelmalla media haluaa tietysti vaikuttaa sekä vaaleihin että vaalienjälkeiseen elämään.

Tästä asetelmasta näkee suoraan, ketkä ovat mieluisimpia kumppaneita porvareille ja taloudelliselle vallalle. Näistä koirista ei ole iloa työtätekeville eikä vähäväkisille. Tämä lauma puolustaa niitä, joilla ennestäänkin on ja jolle aiotaan vielä lisää antaa.

Tämä kannattaa ottaa huomioon, kun lähtee äänestämään. Tätä kannattaa ajatella, kun äänestää.

Sanomattakin on selvää, että vasemmisto on ainoa todellinen vaihtoehto. Äänestämällä vasemmistoa, voi jokainen esittää todellisen protestin.

Vasemmistoliiton kelpo ehdokas Uudellamaalla on työmies, perheenisä ja työsuojeluvaltuutettu Iiro Arvola - 289.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti