torstai 7. elokuuta 2014

Muistakaa seisottaa
















Kuva: Kaija Olin-Arvola: Tämä on terveellistä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen palkalliset istujat ovat nyt keksineet tehdä itsestään tarpeellisia valmistelemalla ohjeistusta, jolla rajoitetaan ihmisten istumista ja makaamista. Nämä viranomaiset ovat nimittäin tulleet tutkimuksia istuessaan sellaiseen tulokseen, että suomalaiset istuvat ja makaavat kokonaista yhdeksän, sanoo 9 tuntia, valveillaoloajastaan. Tämän kertoi kuvallinen taluttaja tavallisista kuluttajista radiossa seisten tänään iltapäivällä.

Aika ajoin meille kerrotaan, että tietokoneella istuminen aiheuttaa kuolemia. En ole seurannut liittykö tämä pelote mitenkään erityisesti kriisiaikoihin, mutta samainen toimittaja taisi sanoa, että ohjelmassa seuraa kohta haastattelu, jossa kerrotaan kaikki, mitä kuulijan kannattaa tietää Venäjän asettamista uusista pakotteista. ”Kannattaa tietää”, hauskasti sanottu. Ylen Ajantasassa ollaan ilmeisesti hyvinkin vakuuttuneita siitä, mitä tavalliselle kuluttajalle kuvallisen taluttajan kannattaa kertoa.

Mitä taas siihen istumiseen tulee, niin länsisaksalaisessa Hör zu -lehdessä oli 70-luvulla artikkeli, jossa kerrottiin, että ihmisen ikä suorastaan pitenee, jos hän suorittaa kaiken sen, minkä ennen on tehnyt seisten, istuen ja kaiken istumatyön maaten.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija kertoi myös, että uuteen tutkimukseen nojautuen, voitaisiin järjestää esimerkiksi konsertteja, joita kuunneltaisiin seisten. Sellaisesta ideasta voitaisiin kehitellä kuulemma Suomelle ihan uusi vientituote kansainvälisille markkinoille.

Kukapa näistä selvän ottaa, mutta jos nyt on tultu siihen tulokseen, että istuminen ja makaaminen on pahasta, niin ehkä kannattaisi maata seisten. Sänkyteollisuus saisi mukavan piristysruiskeen, jos nyt alettaisiin valmistaa sänkyjä, joissa voisi nukkua seisten liinoihin sidottuna.

Vaan kannattaako sitä kuolemaa sittenkään koko aikaa miettiä. Viimeisimmässä Niin&Näin lehdessä oli erinomainen artikkeli, josta poimin tämän viisauden: ”Ikääntyneille Naisanakoreetti vastaa ensiksi kysymykseen siitä, missä iässä kuoleminen on tuskaisinta. Hänen vastauksensa on keskinen ikä, koska silloin ihmiskeho on valmis ja luja, täysin maustunut, joten kuolemalla on kova työ saada se kumoon. Tarkkana kuitenkin on oltava, sillä ruumiin huolimaton käsittely avustaa kuolemaa. Antautumisen vastustajalle on kova pala hyväksyä Naisanakoreetin kehotus, että on pikkuhiljaa lakattava hupsuttelemasta. Mutta, hän lohduttaa, mieli ei välttämättä virity ruumiin mukana. On vain huolellisesti luovuttava murheista, kipeistä töistä, raskaista matkoista, pitkistä puheista, turhanpuhujien kuuntelemisesta ja kovista sohvista.”

(Lähde: Marjo Kaartinen, Antautuneista, keskitien kulkijoista, Niin&Näin, nro 81 kesä 2/2014, s. 80.)