Aasin varjo

Martin Luther oli kova jätkä. Hän valmisteli kristinuskoa nousevan kapitalismin tarpeisiin. Tärkeintä siinä oli työn puristaminen jokaisesta ihmisestä viimeiseen veripisaraan asti.

Martin kertoi mielellään tarinaa siitä, miten tässä maailmassa ei mitään saa ilmaiseksi. Jutussa mies vuokrasi aasia, jonka selässä matkalainen sai kulkea. Helteisenä päivänä mies kulki aasin varjossa, mutta maksaja istui edelleen tulisessa paahteessa. Kun matkamies pyysi, että osia vaihdettaisiin edes hetkeksi, isäntä vastasi: Olen vuokrannut sinulle aasin, en aasin varjoa.

Tänä aamuna aamu-tv:ssä esiintyi Elinkeinoelämän Keskusliiton Lasse Laatunen, joka naamasta päätelleen viihtynyt enemmän ruokapöydässä kuin sorvin ääressä. Hän vaati suomalaisen eläkejärjestelmän uudistamista. Tarkalleen ottaen hän sanoi: nyt tarvitaan kovia ratkaisuja ja ne on uuden hallituksen tehtävä heti ensimmäisenä vuonna. No justiinsa. Vaalit ovat tulossa ja kansa kai ensin saa sanoa, mitä se haluaa.

Uusi eläkejärjestelmä olisi yhtä kova kuin esittäjänsä. Se pitäisi sisällään vain työkyvyttömyys- ja vanhuuseläkkeen. Ei siis mitään vajaakuntoista, osa-aikaista tai muutakaan eläkeputkea.

Tunnottomuus, kovuus ja kylmyys ovat tämän ajan tunnusmerkkejä. Maailma on rahan myrkyttämä.

Ihmisen riistoa pitää koventaa, jotta voitot entisestään kasvaisivat. Mikään muu ei merkitse mitään.

Eilen MOT kertoi miten tiukoille hautaustoimistot ovat kilpailuttaneet ruumiiden kuljetuksen. Enää ei ihminen pääse välttämättä arvokkaasti edes viimeiselle matkalleen. Ruumiit pakataan jopa pakettiautoon ja tärkeintä on kannattavuus.

Seuraava vaihe on luultavasti se, että kannattamattomat kansalaiset autetaan hengiltä yhteiskuntaa rasittamasta ja kuskataan luut kolisten kuorma-autoilla joukkohautoihin. Näin on ennenkin tehty.

Suvaitsevaisuutta ei tarvita

Aina kun kuulen sanan suvaita, poistan varmistimen kukkahatustani.

Suvaitsevaisuuteen liittyy aina jotain ylemmyyttä tyyliin: Hänen loistava armonsa suvaitsee. Suvaitsevaisuus on kuninkaallisten hyve. He, joilla on kaikki valta ja voima toisten ihmisten yli, kykenevät joko hyväksymään tai hylkäämään.

Keisareilla on aina ollut oikeus peukaloa nostamalla tai laskemalla ratkaista toisten ihmisten kohtalo, joskus jopa kokonaisten kansojen. Valitettavasti.

Erilaisuutta yritetään usein tehdä ymmärrettäväksi suvaitsevaisuuteen vedoten. Kukaan ei kuitenkaan vetoa suvaitsevaisuuteen hyvien, tavoiteltavien ja arvostettavien asioiden tai ihmisten kohdalla.

Suvaitsevainen ihminen ikään kuin alentuu.

Kaikki me olemme erilaisia. Kaikki me tähän maailmaan alasti tulemme ja tyhjin käsin täältä lähdemme. Jokainen meistä on kuitenkin erilainen. Ja jos jokaisen oma erilaisuus todella aidosti ymmärretään, mitään suvaitsevaisuutta ei tarvita.

Nyt salaisia puutarhoja ruiskuttamaan!

Jokin aika sitten Lenita Tennissukka antoi tv:ssä lausunnon, miten Nokia tekee hyvän työn meille kaikille suomalaisille irtisanomalla tuhansia työntekijöitä. Näin suomalaiset oppivat yrittämään ja tekemään lisää vihaisia lintuja eli angrybirdsejä. Äkäisiä ämmiä meillä riittää ilmankin.

Omaa yrittämistään Lenita selosti aktiivisuudella, jota hän on osoittanut erilaisissa gaaloissa: Näissä tärkeissä tapahtumissa Ingvar näytti vaimolleen jonkin silmäätekevän, jonka kanssa Lenita meni iskemään juttua ja huusi sitten Ingvarin paikalle esiteltäväksi. Rouva siis toimi eräänlaisena houkutuslintuna.

Moni muukin näinä päivinä on esittänyt suurena viisautena yrittämisen ratkaisuksi työttömyyteen ja muihin kansantalouden ongelmiin.

Suomalaiset ovat kovia yrittämään. Pari kolme vuosikymmentä sitten suomalaiset yrittivät verissä päin tunnetuin seurauksin. Moni on riippunut löysässä hirressä parhaan ikänsä ja roikkuu yhä, vaikka vaihtoehtokin olisi ollut.

Sen lisäksi, että valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes järjesteli suomalaisille pankkiireille rahaa kuin Englannin rautarouva konsanaan, hän osallistui muuhunkin laillistettuun ryöstöön, ”joka ei sillä kerralla kohdistunut valtion omaisuuteen vaan valtion väärän valuuttakurssipolitiikan uhreihin. Hän allekirjoitti maaliskuussa 2000 valtion puolesta kauppakirjan, jolla roskapankki Arsenalin 12 000 miljoonan markan saatavat noin 60 000 suomalaiselta maksukyvyttömältä velalliselta myytiin 600 miljoonalla markalla ulkomaalaisten sijoittamien omistamille Aktiv Hansa Oy:lle ja C&A Finland Oy:lle. Kauppahinta oli 5 % velkojen arvosta. Koska velallisille ei annettu mahdollisuutta maksaa velkaansa tällä samalla murto-osalla sen arvosta, valtion tarkoitus, edustajansa Suvi-Anne Siimeksen välityksellä, ei ollut saada 600 miljoonaa euroa valtion kassaan vaan viedä perintätoimet viimeisen päälle katkeraan loppuun. Ministerimme vastasi asiasta tehtyyn eduskuntakyselyyn, että ”Aktiv-Hansa perii saataviaan aktiivisemmin kuin Arsenal” ja että ”velkojilla on oikeus kohtuullisen ajan yrittää periä velan pääoma korkoineen ja kohtuullisine perintäkuluineen”. Velkakaupassa ulkomainen perintäyhtiö sai valtiolta oikeuden periä 95 prosentin alennuksella ostamansa valtion saatavat suomalaisilta velallisilta niiden täydestä sadan prosentin arvosta korkealla korolla kansalaisten kuolemaan saakka ja sen jälkeen kuolinpesältä.” Näin kirjoittaa Esko Seppänen kirjassaan Oma pääoma s. 137 (Into Kustannus Oy 2011)

Pelkästään tämän lukemalla jokainen ihminen ymmärtää, että Suomessa on aivan lähihistoriassa ajettu 60 000 yrittäjää helvetin porteille. Tähän lukumäärään kun lisätään takaajat ja lähiomaiset, joita asia tavalla tai toisella on säälimättä koskettanut, ei ole ihme, ettei kovin suurta halukkuutta yrittämiseen ole ainakaan velkapääomalla. Tuskin olisi monilla luottoakaan.

Ja mitä täällä pienessä, pienten markkinoiden Suomessa tänään voitaisiin yrittää, kun suuryhtiöt pumppaavat rahat yrityksistään ja epäisänmaallinen pääoma investoi mieluummin halvan työvoiman maihin.

Pari päivää sitten tv-uutiset kertoivat, että kahviloiden ja ravintoloiden perustamista helpotetaan. No hyvä. Sillähän me rikastumme, kun rupeamme toinen toisillemme kahvia keittämään.

Ohjelmassa Maria Wilma S-jotain ja joku toinen tukiainen esittelivät vielä parempaa liikeideaa: aletaan ruiskuttaa ihmehappoa toinen toistemme genitaaleihin, jotta penikset paksuuntuvat ja naisten salainen puutarha turpoaa pikkupimpin mittoihin. Ohjelma esitti jopa demonstraation, joka pani itse tohtori Kiminkisenkin hetken hiljaiseksi.

Kiminkinen on siis tämä tv-tohtori, joka määrää kaikkiin vaivoihin liikuntaa. Hänen ohjeitaan noudattaen lienee parasta, että suomalainen köyhä tekee isänmaalleen viimeisen palveluksen konttaamalla itse omaan arkkuunsa ja vetämällä kannen kiinni.

Mitä perussuomalaiset eivät kerro

Esko Seppänen kertoo uusimmassa kirjassaan Oma pääoma, miten valtaan pyrkivä Claes Andersson viehättyi julkisuudesta oltuaan presidenttiehdokkaana vuoden 1994 vaaleissa ja halusi syödä julkisuusherkkua vuoden 1995 eduskuntavaalien jälkeen, jolloin Vasemmistoliitto oli silloin ollut – viimeisen kerran? – vaalivoittaja.

”Kävimme Claesin kanssa kahdeksan vuoden läheisen työtoveruuden pohjalla kahdenkeskisiä keskusteluja voiton jälkeisestä strategiasta. Henkilökohtaisena vaalivoittajana (11 500) tarjosin itseäni eduskuntaryhmän johtoon. Claes torjui se niin tylysti, että hämmästyin. Rupesi näyttämään siltä, että politiikan takahuoneissa oli sovittu jotakin, josta minulle ei voinut kertoa. Arvelin mielessäni SDP(y)-ryhmäkunnan sopineen hallitukseen osallistumisesta hinnasta viis. Hinta selvisi vasta viisitoista vuotta myöhemmin, kun rössypottuveli Risto Uimonen kertoo kirjassaan Iiro Viinanen – henkilökuva (2010), että silloisen hallitusohjelman talouspolitiikka ja sosiaaliturvan leikkaukset oli valmisteltu ennalta SDP:n ja kokoomuksen salaisessa työryhmässä. Ne piti hyväksyä sellaisenaan, ja hallitusneuvottelut olivat pelkkää lumetta. Sauli Niinistö kertoo, että myös EMU-ratkaisuun hyväksyminen oli hallitukseen pääsyn ehto. Nämä asiat minulta ja muilta salattiin.”

Parhaillaan vaaleihin on enää aikaa pari kuukautta. On syytä epäillä, että seuraavankin hallituksen päälinjoista on jo sovittu. Jyrki Katainen hehkuttaa pää pubnaisena Timo Soinille pääministeriyttä, mutta asioiden osalta vaaleihin ajetaan sammutetuin lyhdyin.

Onko Timo Soinin hintana ollut Suomen liittäminen Natoon? Nähtäväksi jää lisääntyykö kaikenlaisen orjatyön käyttö vaalien jälkeen, koska Arbeit macht frei. Senhän me tiedämme, että ahdasmielisyydestä ei tule puutetta vaalien jälkeen olemaan.

Maan tapahan näyttää olevan, että vaalit käydään ennen vaaleja ja tulevista hallituksistakin sovitaan jo ennen äänten laskemista.

(Lähde: Esko Seppänen, Oma pääoma, Into Kustannus Oy 2011)


***

P.S. Kirjansa Esko Seppänen on omistanut pojalleen Kaapolle (2.2.1973-11.5.2910), joka kuoli syöpään elämänsä korkealla hetkellä. Syvä osanottoni.

Halpaa bensaa köyhien kustannuksella

Afrikassa ihmiset ovat nousseet puolustamaan oikeuttaan oman maansa rikkauksiin. Mitä tekee Suomi? Katselee sivusta niin kauan, että nähdään, tarvitaanko nk. rauhanturvajoukkoja.

Todellisuudessa tämä ei ole pääasia. Sitä tärkeämpää on turvata taloudelliset edut ja halpa bensa.

Suomalainen rauhanturvaaja kuoli Afganistanissa. Presidentti pahoitteli. Minäkin pahoittelen.

Tosiasiassa suomalainen nk. rauhanturvaaja oli paikalla tavoittelemassa yli 5000 euron kuukausipalkkaa ja Suomi osaansa Afganistanin jälleenrakennusurakoista ja luonnonrikkauksista. Kenraali David H. Petraeuksen mukaan Afganistanissa on valtavat esiintymät ainakin rautaa, kuparia, kobolttia, kulta ja litiumia, joka on tärkein matkapuhelinten ja kannettavien tietokoneiden ja akkujen raaka-aine. Tämän tiesivät jo Neuvostoliiton kaivosalan asiantuntijat vuonna 1980-luvulla.

Kun Suomen maaperän rikkauksia hyödynnetään kaupallisesti, mukana omistuksissa ovat myös ministerit ja muut yksityiset edunsaajat. Kun Suomen pohjavedet pannaan lihoiksi, tapahtuuko silloin sama yksityistäminen?

Norjassa valtavat öljytulot on käytetty koko kansan hyväksi. Siksi Norja on rikas maa.

Ihmislingot saneeraavat

”Saneerasin rannalta kolme tyyppiä, joista ei ollut kuin haittaa muille ja koko yhteiskunnalle. Se oli kaupungin parhaaksi. Tappelivat aina ja varastivat muilta. Kun herrat saneeraa, on se yhteiskunnan etu ja ne saa kiitosta. Kun meikäläinen saneeraa, niin täällä saa istua lopun elämää.” Näin eräs elinkautista tuomiota istuva vanki kuvasi tilannettaan väkivaltaisen narsismin tutkijalle. Tästä kirjoittaa professori Liisa Keltikangas-Järvinen palkitussa kirjassaan Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot.

Kirjan johdannossa hän kysyy, mitä on sosiaalisuus: ”Mitä sosiaalisuus lopultakin tarkoittaa? Onko sosiaalinen ihminen pidetty? Tuleeko hän toimeen kaikkien kanssa? Onko se sosiaalisuutta, että ihminen on aina seuran keskipiste, ottaa tilan ja työntää muut syrjään, vain onko, empaattinen sivustakatsoja lopultakin kaikkein sosiaalisin? Osoittaako small talk sosiaalisuutta?”

Nykyinen työelämä kuitenkin suosii sosiaalisuutta, joka usein sekoitetaan narsismiin. ”Nykyinen työnhakumenettely itse rakennettuine portfolioineen ja hakijasta pyydettyine tulevaisuuden visioineen on kuin tehty narsistille. Hänen visioillaan ei ole äärtä eikä itsekehulla rajaa.” (emt. 103)

Syyt narsistiseen häiriöön syntyvät usein jo ihmisen ensimmäisinä elinvuosina, kun hän toisista ihmisistä täysin riippuvaisena jää huutoonsa vaille vastausta. Hänen välttämättömimmät tarpeensakin jäävät tyydyttämättä.

Kun päiväkotien ahtaudessa hoitajat joko tietoisesti tai resurssien puutteessa jättävät lapset selvittämään itse omat välinsä, on sanomattakin selvää, että heikot ja hiljaiset jäävät sivuun ja vahvimmat ottavat vallan.

Narsismi on siis luonnehäiriö. Sen tunnusmerkkejä ovat heikko itsetunto, itsekeskeisyys, kyvyttömyys kestää arvostelua, kyvyttömyys arvostaa muita, ihailun, huomionherättämisen ja pätemisen tarve sekä tarve käyttää hyväksi ja manipuloida muita ihmisiä. Narsistilla voi olla hurmaava olemus, mutta hän on kyvytön pitämään yllä tunnepitoisia ihmissuhteita. Hänellä on kypsymätön tunne-elämä. Hän on kateellinen. Hän ei kestä omaa sisäistä tyhjyyttään ja masennustaan. Hän ei kykene näkemään samassa ihmisessä sekä hyvää että pahaa, vaan hylkää ystävänsä kaikkein pienimmänkin vastoinkäymisen sattuessa.

”Minulle kaikki, heti, nyt” kuvaa narsistin toimintaa. Oman tyhjyytensä hän korvaa vallalla.

Joskus tällä saattaa olla hyvin vakavat seuraukset: ”Pysyvän minäkuvan puuttumisen vuoksi on narsistisessa häiriössä lapsuuteen kuuluva samastuminen jäänyt voimaan. Tällainen ihminen helposti samastuu erilaisiin fanaattisiin ideologioihin, saa niistä oman persoonansa. Samoin hän ei pelkästään ota mallia jonkun ihmisen väkivaltaisesta käyttäytymisestä, vaan hän samastuu väkivaltaiseen malliin, jolloin hänen mahdollisuutensa harkintaan ja kontrolliin entisestään vähenevät. Hänen persoonansa muuttuu. Hän ei ole enää hän itse, vaan kokonaan toinen henkilö, rohkea ja voimakas, jonka kuuluukin käyttäytyä väkivaltaisesti. Maailmansotien ajoilta löytyy esimerkkejä sekä idästä että lännestä.” (emt 149)

Kun tähän lisätään vielä eräs olennainen nykymaailmaa hallitseva asia: kilpailu, alkaa kuva olla valmis: ”Yksi yhteinen, kaikille ihmisille frustraatiota tuottava asia on kilpailu. Jatkuvan kilpailun ylläpitäminen johtaa aina frustraatioihin ja sitä kautta aggressioon. Kilpailun kasvattava vaikutus lapseen on nolla, vaikka sekin kuuluu asioihin, joita länsimainen ihminen ei mielellään usko. Kilpailun aikaansaamat pettymykset eivät millään tavalla auta pientä lasta hallitsemaan itseään ja kestämään myöhempiä pettymyksiä, kuten mielellään ajatellaan, vaan kilpailu tuottaa pelkästään vihamielisyyttä ja aggressiota. Kilpailu ei kasvata luonnetta. Häviäminen jollekulle ei lisää kenenkään ystävyyttä, jota taas tuo yhteistyö lasten välille itsestään.” (emt. 253)

Tätä taustaa vasten ei ole vaikea kuvitella, mitä tulevat epäluotettavat ystävät, tunteettomat saneerajat, väkivaltaiset kouluampujat ja vallanhimoiset johtajat.

(Lähde: Liisa Keltikangas-Järvinen, Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot, WSOY 2010)

It-kupla, asunto-kupla ja valtio-kupla eli kuinka hävitetään yhteiskunnat

Rahamarkkinat ovat jo kauan sitten ottaneet niskalenkin yhteiskunnista. Sijoittajat luovat kuplia yhden toisensa jälkeen, välineinään pankki ja pörssi. Villi raha ratsastaa ja jättää jälkeensä kuplia.

Kurt Vonnegutin mukaan kaikkein ällöttävinä on pieraista kylvyssä ja syödä kuplat.

Pankkien luomat kuplat laitetaan veronmaksajien syötäviksi. Kapitalismi kulkee lamasta toiseen ja aina huudetaan apuun veronmaksajia. Aina tarvitaan lisää rahaa, jotta pankkien ja sijoittajien luomat kuplat saadaan paikatuiksi ja rahat häviävät taivaan tuuliin.

Ja jälleen sijoittajat etsivät uusia kohteita. Voiton maksimoinnin välineeksi kelpaavat mitkä tahansa kohteet ihan riippumatta siitä, miten paljon tuskaa ja kärsimystä ihmisille tuotetaan. Yksityisen sijoitustoiminnan kohteina ovat parhaillaan yhteiskunnan ihmisille tuottamat palvelut: terveys, koulutus, lastenhoito ja vanhustenhuolto ja kaikki muukin, mikä irti lähtee.

Miksi poliitikot ovat mukana tässä pelissä, jossa voitot yksityistetään ja tappiot sosialisoidaan? Ilmeisesti siksi, että heillä on itselläänkin pelimerkkejä ja myös heidän pankkitilinsä kasvavat.

Nykytilanteessa EU-valtiot vielä kilpailevat keskenään. Ne kilpailevat veroilla, talouden joustavuudella, työvoimakustannuksilla ja talouteen suunnatuilla tukiaisilla, jotka veronmaksajat maksavat. Esimerkiksi saksalaispankki voi erilaisten luottoluokitusten ansiosta saada lainaa kolmen prosentin korolla, minkä se sitten lainaa toiselle, vaikeuksissa olevalle maalle viiden prosentin korolla.

Kysymys kuuluukin nyt: Onko rahajärjestelmä yhteiskuntaa varten vai yhteiskunta kasvottomia markkinavoimia varten. Vastaus on selvä.

Kansallisten valtioiden tilalle on tullut EU. Talousjärjestelmä sen sijaan ei ole muuttunut. Se on yhä edelleen voiton maksimointiin tähtäävä monopolikapitalismi, jonka etuja EU:n johto ensisijassa valvoo. Valtion tehtävä on säilyttää valta ja niitä ylläpitävät rakenteet.

Eilen Ylen Silminnäkijässä käsiteltiin aihetta ansiokkaasti. Siinä Euroopalle esitettiin myös vaihtoehtoja. Niitä oli kaikkineen kolme: Voidaan luopua EU:sta, mutta samalla luovutaan roolista maailmassa. Toinen vaihtoehto on tiukka säätelyn ja leikkausten EU, joka johtaa uuteen taantumaan. Kolmas vaihtoehto, joka on vaikein toteuttaa, on solidaarinen, sosiaalinen ja ekologinen Eurooppa.

Neljäs vaihtoehto, jota silminnäkijä ei esitellyt, perustuu kasvuharhaan kompastuneiden valtioiden itsenäisyyden arvostamiseen. Se tarkoittaisi, että velkaantumisen aiheuttaneet sijoittajat, rahalaitokset ja muut pelurit osallistuisivat velkojen tasaamiseen EU-komission ja parlamentin päätöksillä.

Tämä takaisi kyseisille maille ja niiden asukkaille realistisen mahdollisuuden harjoittaa omaa talouspolitiikkaansa ja selvittää ongelmansa omassa aikataulussaan ilman yhteisen velkaantumisen jatkuvaa kasvua. Nykyjärjestelmä mahdollistaa ongelmavaltioiden velkojille myös aikaisempien keinottelutappioiden korvauksen. Samalla se siirtää vastuut niiden hartioille, jotka eivät ole millään tavalla osallistuneet velkaantumisen vauhdittamiseen.

Näin yhteiskuntamme imetään kuivaksi. Varallisuus muuttuu yksityiseksi kapitaaliksi, vaikka se voitaisiin käyttää yhteiskuntien ja ihmisten hyväksi.

Silminnäkijän voi edelleen katsoa Ylen Areenasta.

Mitä virkaa on toimittajilla?

Ykkösaamun odotettu vieras Paavo Lipponen kuittasi WikiLeaks-kohun kommentilla: Mitä virkaa on toimittajilla, jos tällaisissa asioissa ollaan WikiLeaksin varassa.

Tätä samaa kysyn myös minä.

Minusta nämä nyt vuodetut asiakirjat Suomen osalta paljastavat kaksi asia. Ensinnäkin tuntuu siltä, että diplomaattien puheet ovat lastenkammaripuhetta: Kuka karjuu? Onko isä vihainen? Mitä kaikkea paljon tärkeämpää kätkeytyy näiden puheiden alle?

Toiseksi: Suomessa eletään kuin umpiossa. Normaalisti uutisissa ja muissa ajankohtaisohjelmissa välitetään terapiauutisia: Kuka on vihainen? Kuka pettynyt? Kuka epäilee? Kuka toivoo? Kuka uskoo? Poliitikoiden vastauksiksi riittää: En kommentoi. So what. Johan minä sanoin.

Onneksi on WikiLeaks. Vai onko?

Satu Hassi, kuninkaalliset ja luonnosuojelu

”Prinssi Charles ja lordi Stern ilmastonsuojelun puolesta” otsikoi taistolainen Satu Hassi oman bloginsa ja suorastaan ihastuttavaa on ollut herrojen kanssa marjassa: ”Olipa mukava istua salissa, jossa joukko EU:n mahtavimpia heppuja sekä komission, ministerineuvoston että parlamentin puolelta kuunteli ilmastoasiantuntijoita. Ensin puhui kyllä julkkis, prinssi Charles. Hän totesi, että ainoa mahdollisuutemme pitää talouskasvua yllä vähänkään pitemmällä aikavälillä on siirtyä vähähiiliseen talouteen.”

Maailman eliittihän se suurin hiilidioksidin tuottaja on. Köyhät toimivat jo nyt minimissä. Heille on turha saarnata. Ja mikä estää jokaista aloittamasta itsestään?

Kuninkaalliset ovat ennenkin olleet luontoa suojelemassa. Kaikki ihmiset tietävät WWF (World Wide Fund for Nature) Pandakarhu-logon. Se syntyi 25 vuotta sitten, kun Hollannin prinssi Bernhard huomasi, että yksi heidän rakkaimmista saaliseläimistään, tiikeri, oli joutunut sukupuuton partaalle.

Silloin sata suurinta monikansallista yritystä päätti lahjoittaa miljoona Yhdysvaltain dollaria, verovapaana tietysti, hyvään tarkoitukseen. Tämän 100 miljoonan dollarin turvin syntyi WWF. Sen ensimmäinen puheenjohtaja oli prinssi Bernhard. Hänen seuraajanaan toimii Englannin prinssi Philip.

WWF:n toiminnan kova ydin:

WWF kiillottaa hallitusten antamaa kuvaa ympäristönsuojelussa.

WWF auttaa suojelemaan pieniä alueita ja siksi se antaa tilaa suuremmille tuhoille. Heidän uhoamansa metsien ”laiton” puunkorjuu on savuverho peittämässä 95 prosenttia hakkuista, jotka ovat laillisia.

WWF auttaa hallituksia saamaan haltuunsa suuria alueita koskematonta luontoa. Koska nämä alueet sijaitsevat yleensä alkuperäiskansojen mailla, WWF auttaa hallituksia sulauttamalla nämä ihmiset osaksi valtavirtaa.

WWF tukee hyvin kannattavaa matkailuteollisuutta.

Alkuperäisheimojen suojeleminen ei ole koskaan ollut keskeinen asia WWF:n luonnonsuojelijoiden fokuksessa. Heihin on enemmänkin suhtauduttu luontoa vahingoittavina villeinä, joiden asioita ei ole kunnolla hoidettu. Hökkeli kaupungissa ja coca-cola ei korvaa kolme miljoonaa vuotta vanhaa kulttuuria.

Lisää aiheesta täällä ja täällä.

Jirikeroslaiset ja evankeljumitykit

Uskonto on haudanvakava asia. Ateismi on uskonto siinä missä muutkin uskonnot. Todistellaan sellaista, mitä ei voi todistaa ja kuitenkin todistetaan.

Vuosikymmeniä sitten käytiin ankaraa polemiikkia siitä, että politiikkaa ei saa sotkea viihteeseen, kulttuuriin eikä vallankaan urheiluun. Silloin, kuten yhä, politiikaksi tunnistettiin vain vasemmistolaisuus selvähän tämä. Oikeistolaisuus oli niin jokapäiväistä kauraa, että sitä ei politiikaksi edes mielletty.

Urheilu taas on politiikkaa parhaimmillaan, juuri sitä itseään: sirkushuveja ja kansainvälisen olympiakomitean juonitteluja.

Nyt puhutaan siitä, saako uskontoa sekoittaa politiikkaan. Pitääkö vai eikö pidä. Minusta on varsin kummallista, että islamtaustainen kepulaispoliitikko ilmoittaa, että ei halua puhua uskonnostaan, koska on saanut tarpeekseen altavastaajana olemisesta.

Minua tämä ei vakuuta. Jos uskovaisella ihmisellä on takanaan paksu kirja kaikenlaisia moraalisääntöjä ja elämänohjeita, niin pidän täysin käsittämättömänä, ettei se vaikuttaisi hänen politiikkaansa.

Kaikki tietävät, miten valtavan rikkautensa turvin Vatikaani ohjailee politiikkaa aina pohjolan perillä asti. Kirkko ja valtio ovat naimisissa muuallakin kuin Suomessa.

Jirikeroslaiset ovat jo muutamana päivänä pohtineet blogeissan tappaisiko ihminen enemmän toisia ihmisiä, jos katekismuksesta puuttuisi käsky: Älä tapa. Hyvä kysymys. Tämäkö pahoja pidättelee?

Eilen illalla tv:ssä nuoret hellarit miettivät, onko heillä oikeutta nauraa omalle uskonnolleen. Saako siitä olla puhumatta vai pitääkö koko ajan julistaa kuin jokin evankeljumitykki?

Näitä asioita miettiessä alkaa kaikki muu tulla selväksi, mutta aiheen alle vastaamatta jää kysymys: Mitä on politiikka? Joskus sitä on pidetty yhteisten asioiden hoitamisena. Nykyisin siinä tuntuu olevan päällimmäisenä ihmisiltä veroina kerättyjen rahojen jakaminen periaatteella mulle ja mun kaverille.

Ja kun pitkään on ollut vallalla myytti, ettei politiikkaa saa sotkea politiikkaan, niin eipä ihme, etteivät ihmiset enää erota edes vasenta oikeasta.

Nyt riitti

”Ihminen ei saa koskaan tarpeekseen virtaavasta vedestä, palavasta nuotiosta eikä Paavo Väyrysen puheesta.” Kuulin vitsin radiosta, kun olin verikokeessa ja nauratti niin, että meinasi mennä veri väärään putkeen.

Eilen yritin puoliväkisin kuunnella eduskuntakeskustelua köyhyydestä. Jo oli köyhillä ystäviä niin että oikein pahaa teki. Ei voinut kuin kiroilla.

Herrat ja rouvat tietävät varsin hyvin, että tässä maassa on liki miljoona köyhää, joista 150 000 ainakin on lapsia. On asunnottomia ja heitteille jätettyjä vanhuksia, sairaita ja mielenterveysongelmaisia. On itkua ja hammastenkiristystä ja mitä tekevät maamme korkeimmat päättäjät: Puhuvat vuodesta toiseen.

Asiat olisi voitu korjata jo aika päiviä sitten, mutta mitä tapahtuu todellisuudessa: yhteiskunnallisia palveluja ajetaan alas, yksityistämisen myötä maksut vain nousemistaan nousevat, koska kyseessä on bisnes ja voittojen maksimointi, veroja ja uusia maksuja säädetään, kulutusverot juovat köyhälistön lopunkin veren.

Ja väyryset vain puhuvat. Voi saatanan perkele! En paremmin tule ja sano.

So what!

So what

- Että kerroitteko amerikkalaisille Putinin ja Halosen keskusteluista?
- So what.

- Että olitteko jäävi jakaessanne yhteisiä varoja itsellenne?
- So what.

- Että oletteko ottaneet vastaan vaalirahoitusta ja harrastanut taulukauppoja.
- So what. Tulen jakomieliseksi, kun vain ajattelenkin asiaa.

- Että sijoititteko varojanne veroparatiiseihin?
- So what.

- Että onko vaaleissa harrastettu vilppiä?
- So what.

- Että oletteko tehnyt vääryyttä sijoituksissanne?
- So what.

- Että oletteko osallistunut WinCapita-huijaukseen?
- So what?

- Että oliko wtc:n tornien räjäyttäminen sisäpiiririkos?
- So what.

- Että ajoitteko humalassa?
- So what.

- Että käytittekö kiellettyjä aineita?
- So what.

- Että veittekö lesken viimeisen rovon?
- So what.

- Että onko tullut harrastettua sisäpiirikauppoja?
- So what?

- Että onko seks…
- So what.

- Että varastitteko nakkipaketin?
- So what?
- Turpa kiinni ja tuomiolle.

Isot pahat ikäluokat

Lapsille riittävät kahdet kengät: talvella monot ja kesällä kumitossut, sanoi isä. Isä tiesi. Hän oli sodassa haavoittunut mies, joka yksin rakensi rintamiestalon apunaan naapurin laiha suomenhevonen. Isä oli linja-autonkuljettaja, joka teki työtä yötä päivää.

Kun palipalit tulivat muotiin, isä veisti meille lepästä terveyskengät ja laittoi niihin remmit saapaanvarsinahasta. Isä oli kätevä mies. Hän rakensi nukenvaunut, keinut ja leikkimökit kalustuksineen jokaiselle kolmelle tyttärelleen. Äiti oli kotona. Laittoi ruokaa, ompeli vaatteita, sisusti, hoiti kasvimaata ja leikki kauppaa leikkimökkien emäntien kanssa.

Sodan jälkeen puhuttiin paljon siitä, että meidät kaikki oli tehty tykinruuaksi, mutta silti odotukset meidän suhteemme olivat korkealla. Me olimme se suuri ikäluokka, jonka tarkoituksena oli parantaa sodan jättämät arvet ja luoda uudeksi maa. Ja kyllä me loimmekin.

Elämä oli vaatimatonta. Elintarvikkeet olivat vielä kortilla. Jokaisen talon pihassa oli perunamaa ja kasvimaa, josta saatiin juurekset. Kaupasta ei ostettu juuri muuta kuin kahvi, sokeri ja isälle pilliklubia. Se sillä roikkui aina suupielessä ja sitä se hampaillaan pyöritteli.

Naapurista haettiin maito ja munat. Lihaa saatiin joskus harvoin. Yleisin ruoka olivat peruna ja ruskeakastike, joka sisälsi vain ruskistettuja vehnäjauhoja, sipulia, vettä ja suolaa. Sen kanssa keitettiin pottuja. Koulussa tarjottiin vellejä ja puuroja, joskus harvoin soppaa. Maito ja leivät vietiin kotoa.

Kauppoja oli jokaisessa kylässä: Kirkonkylässä molemmat osuuskaupat, kolme kyläkauppaa ja siinä välissä vielä pieni Ilanderin kauppa, josta käytiin hakemassa pennin nallekarkki, jos penni oli. Joskus sai yhden viiden pennin kiiltokuvan, kun kovasti ruinasi. Koulukin oli joka kylässä. Parempia ihmisiä edustivat opettajat, pappi ja kanttori.

Kuitenkin aika oli suuren nousun aikaa. Teollisuus lähti nousuun. Sotavelkoja maksettiin. Käytiin yleislakko ja palkatkin alkoivat nousta. Maatalous tuet auttoivat viljelijöitä.

Maaseudulla porukka eli vaatimattomasti, mutta lapset laitettiin kouluun ja oppikouluun ja yliopistoon. Suuret ikäluokat rikkoivat säätykierron. Monet olivat sukunsa ensimmäisiä maistereita ja tohtoreita. Suuret ikäluokat taistelivat tasa-arvon niin sukupuolien kuin sukupolvienkin välille. Kulttuurissa alkoi kuulua muidenkin kuin yläluokan ääni.

Suuret ikäluokat rakensivat pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan: peruskoulun, yleisen terveydenhuollon, kattavan sosiaaliturvan, päivähoidon, neuvolat ja lastentarhat. He toteuttivat viisipäiväisen työviikon ja työaikojen lyhennykset. He neuvottelivat tulopolitiikan ja kehittivät työlainsäädäntöä.

Suuria perintöjä suurille ikäluokille ei tullut, koska lapsia oli paljon. Poikkeuksena tietysti perinnölliset rikkaat, joita sanottiin olevan 20 perhettä.

Suuret ikäluokat perustivat yrityksiä ja ottivat oman omaisuutensa vakuudella ulkomaista lainaa. Kun korot kiskaistiin pilviin, ripustettiin suomalaisiin kurkihirsiin tuhansittain löysiä kiikkuja, joissa yritteliäimmät luokkansa edustajat riippuvat lähes koko lopun elämänsä. Se oli Koiviston konklaavin tahto. Suuret omaisuusmassat siirtyivät parempiin käsiin.

Nyt suuret ikäluokat ovat jo tehtävänsä tehneet. Heidän lapsensa elävät omaa elämäänsä ja lapsenlapsista on tullut elämän jälkiruoka: ihana, maistuva ja palkitseva.

Yhä useammin saa kuulla, että nyt suurista ikäluokista on tullut pelkkä taakka ja rasite. Heidän vanhuudenpäivänsä ovat elämän keinotekoista jatkamista. Armomurhista puhutaan. Eutanasiaa suositellaan.

Kohta kuolevat nämä ikäluokat. Haudata heitä ei enää voi, koska he saastuttavat pohjavedet kaikkine sairauksineen ja lisäaineineen. Hautapaikkakin pitäisi antaa vuosikausiksi, sillä niin täynnä säilöntäaineita he ovat, ettei edes koi syö eikä ruoste raiskaa.

Energiataloudellisesti ja ympäristöä ajatelleen olisi tietysti järkevää, että heidät poltettaisiin energianpolttolaitoksissa. Ja haudanhan voisi perustaa nettiin. Sinne voisi uusi uljas nettisukupolvi viedä virtuaalisia kukkia ja kynttilöitä. Siellä bittiavaruudessa suurten ikäluokkien olisi hyvä levätä.

Hurraa! Se on löytynyt.

Jos työ herkkua olisi, niin herrat sen tekisivät, oli tapana sanoa silloin, kun minä olin uusi.

Vielä varhemmin ihmiskunnan suurin herra pani synnin palkaksi työn. Otsasi hiessä tulee sinun leipäsi syömään, tämä oli sanoma orjille. Herrojahan tämä ei ole koskaan koskenut. Muut ovat saaneet raataa heidän eväittensä eteen senkin edestä.

Muistelen jostain lukeneeni, että ihmiskunnan alkuaikoina, kun heimot kulkivat yhdessä yhteisiä maita ja mantuja, piti elannon eteen tehdä työtä noin neljä tuntia vuorokaudessa ja sen jälkeen tanssittiin ja laulettiin.

Kun yksi ihminen alkoi saada aikaan enemmän kuin mitä tarvitsi, tuli mahdolliseksi riisto. Naapuri saattoi ottaa ylimääräisen ja ryhtyä itse kissan päiville. Näin kehitys kehittyi. Yhä suuremmat orjalaumat raatoivat herrojensa eteen. Järjestelmän nimi vain vaihteli orjuudesta markkinatalouteen tuhatvuotisissa valtakunnissa.

Koneitten ilmaantumisen jälkeen osa porukasta joutui sivuun tuotannosta ja osa sai raataa senkin edestä. Mutta tuotantosuhteet eivät muuttuneet miksikään. Aina joku omisti romut ja roinat, maat ja sen rikkaudet ja sotilaat ja poliisit vahtivat järjestyksen säilymistä.

Maaseudulta väki siirtyi vähitellen kaupunkeihin. Näin tapahtuu edelleen. Ja kohta koko maanpiiri tuottaa ruokaa, juomaa, suojaa ja bensiiniä.

Vuonna 2008 ilmestyi kirja Vasemmisto etsii työtä. Kirjan arvostelussa (Niin&Näin 1/2009) Kaisa Luoma kirjoittaa: ”Kun ajattelu, kieli ja kommunikaatiokyky ovat nousseet keskeisiksi tuotannontekijöiksi, on suorastaan mahdotonta elää olematta tuottava. Ihmisen lajityypillinen perustoimeliaisuus muuttuu yhteiskunnalliseksi tuotannoksi, vaikka hän jättäytyisikin palkkatyön ulkopuolelle. Tällaiset argumentaatiot epäilyttävät. Mistä kumpuaa tämä vimma torjua jo se silkka teoreettinen mahdollisuus, että joidenkin ihmisten olemassaolo voisi olla aidosti passiivista ja tuottamatonta?” Sitä sopiikin ihmetellä. Kenen työllä luotaisiin perustulo, joka maksettaisiin kaikille eikä siis sosiaalisin perustein?

Jo nyt maailma kantaa harteillaan tuottamatonta eliittiä, jonka mieleen ei tule edes kyseenalaistaa omia etuoikeuksiaan. Parhaillaan suorastaan vaaditaan tuottavuuden lisäämisen nimissä riistämään entistä enemmän samojen raatajien selkänahasta. Köyhyys kelpaa jaettavaksi. Rikkaita näissä talkoissa ei nähdä.

Työtätekevien ihmisten työllä ja perimysjärjestelmissä luodut omaisuudet ovat maailmanmitassa jo kasaantuneet niin, että 10 prosenttia maailman väestöstä omistaa 90 prosenttia ja tästäkin joukosta erottuu vielä terävämpi kärki siten, että 2 prosenttia omistaa puolet.

Työ ei siis ole kadonnut mihinkään. Työn luonne on saattanut muuttua, mutta tuotantosuhteet, riisto ja toisten ihmisten alistaminen ovat samat kuin kautta aikojen. Tässä on ongelma. Ei voida loputtomasti ajatella, että vain osa joukosta raataa ja osa lepää laakereilla. Yhä edelleen vasemmiston pitäisi esittää vaatimus työajan lyhentämisestä ja työn jakamisesta.

Ja jos Vasemmistolta on ollut kateissa työ, niin onneksi sentään on nyt löytynyt työläinen:

Natoa ja vaippoja koteihin

”Ja että tämäkin vielä. Että se on vielä militaristikin. Ei riitä, että on rasisti”, huusi posteljooni minun korvaani. Se oli saanut päivän kierroksen tehtyä, kahvia kuppiin ja röökin palamaan.

Se oli jostain lukenut, että Timo Soinin Persut haluaa säilyttää kalliit kasarmit ja niiden juopot upseerit valtion palkkalistoilla. Posteljooninkin mielestä Suomi ei tarvitse aseita ja ammuksia, vaan halpoja asuntoja ja leipää ja soppaa kansalle.

Minä yritin päästä mukaan juttuun, mutta en saanut suunvuoroa, kun posteljooni jatkoi:

- Ja nyt se Soini haluaa vielä viedä Suomen Natoon. Mitä ihmettä se oikein valmistelee? Sotaanko tässä vielä pitäisi ryhtyä, kun maailmankirjat on jo muutenkin ihan sekaisin.

Enkä minä perkele ymmärrä sitäkään, että Soini puhuu koko ajan kansan nimissä. Eikö se ole sattunut huomaamaan, että suurin osa kansasta ei halua mihinkään Natoon, vaikka meidät sinne on jo salaa vietykin. Asiahan on sinettiä vaille valmis - ollut jo pitkään, posteljooni veti henkeä.

Minä en paljon muuta ehtinyt kuin kysyä, että mites on päivä mennyt, kun tuli lisää terveisiä perseestä:

- Oli joku kodinhoitotoimistossa keksinyt kätevöittää omaa työtään lähettämällä vanhusten ja vajaakuntoisten vaipat postilla asiakkailleen.

Koko työaika oli mennyt ovikelloja soitellessa ja sänkyyn sidottuja vanhuksia herätellessä, että olisivat tulleet vaippansa kuittamaan. Auto tappiin asti täynnä vaippoja ja kukaan ei avaa ovea. Yhteenkin taloon olisi pitänyt saada sata kiloa kuitattua, mutta isäntä ei suostunut laittamaan nimeään paperiin. Että tällaista kodinhoitoa. Ylitöiksi meni ja koko päivä meni soitellessa ja koputellessa.

Mitähän ne seuraavaksi keksivät laittaa haja-asutusalueen posteljoonin kuljetettavaksi. Varmaan saa hoitaa ihmisten kauppa-asiat ja kantaa kaljakoppia sosiaalitoimen asiakkaille. Ihmisten koirat vissiin pitää ehtiä jossain välissä kusettamaan.

Ja kun yrittää terveyskeskukseen soittaa, että on paketti tulossa, niin automaatti vain hokee: olette jonossa, olette jonossa… eikä paikalla ole ketään. Ennen tässä kunnassa oli lääkäri ja hammaslääkäri ja vastaanotolle pääsi samana päivänä. Nyt kuntaliitosten myötä terveydenhuolto on muuttunut kansainvälisten pörssiyhtiöiden kultakaivokseksi. Yhtiöt kuppaavat sekä kuntien, Kelan että asiakkaiden rahat, mutta palvelua saadakseen pitää jokaisesta tutkimuksesta erikseen tapella. Pitää olla urbaania oveluutta, että saa hoitoa niin kuin arkkiatri Pelkonen oli jossain ohjelmassa sanonut. Radiossa tai tv:ssä. Sama se, posteljooni kuittaa.

Ei ole helppoa posteljoonin elämäkään tänä päivänä, kun työn mitoitus on niin tarkan päälle tehtyä, että juoksujalkaa saa mennä koko ajan. Toista oli kymmenen vuotta sitten vielä, mutta silloin posti olikin posti eikä mikään Itella. Tämä on jämpti näin.

Rikkaiden epäsosiaalisuus kansan maksettava

Verot valtion maksettaviksi tuntuvat kaikki hyvätuloiset ajattelevan ja tätä toivetta suomalaiset porvaripuolueet toteuttavat uskollisesti. Tähän ajatukseen perustuu oikeiston politiikka. Tätä varten rikkaat ja hyvätuloiset äänestävät uskollisesti valtaan omat systeeminpyörittäjänsä. Ja pienet apupuolueet murusten toivossa komppaavat.

Aina, kun veroista puhutaan, vedetään kehiin sosiaalipummit. Vallitsevan propagandan mukaan huonohampaiset köyhät elävät jossain ihmeen tuloloukussa ja vievät pääosan muiden raataman työn tuloksista.

Tämähän ei tietenkään pidä paikkaansa. Suurin osa köyhälistön maksamista veroista ohjautuu eliitin ylläpitoon. Eilen julkistettiin uusimmat tiedot maataloustukiaisista.

”Pertunmaalla lypsykarjatilaa pitävä Jari Leppä sai tukia yhteensä lähes 116 000 euroa.

Kaikkiaan maataloustukia sai 13 kansanedustajaa.

Toiseksi eniten eli 75000 euroa tukia maksettiin Esko Kivirannalle (kesk.), jolla on viljatila Sauvossa Varsinais-Suomessa. Kokoomuksen Pertti Hemmilä sai salolaiselle viljatilalleen lähes yhtä paljon tukia kuin Kiviranta. Timo Kaunisto (kesk.) sai tukea kananmunien tuotantoon lähes 46 000 euroa.

Muita tukien saajia olivat muiden muassa keskustan Juha Korkeaoja, Juha Mieto ja Paavo Väyrynen.

Koneen hallituksen puheenjohtajan Antti Herlinin Kirkkonummella sijaitsevalle tilalle maksettiin tukia runsaat 250 000 euroa.” (Verkkouutiset 1.2.2011)

Jo ainakin viime kesästä lähtien alijäämäterroristit ovat enemmän tai vähemmän peitellysti uhkailleet köyhää kansaa leikkauslistoilla. Pelkoa lietsomalla vähävaraisten ja pienituloisten ihmisten elämä tehdään entistä ahdistavammaksi.

Eilen Vasemmistoliitto julkisti oman vero-ohjelmansa ja osoitti sillä, että mihinkään leikkauksiin ei tarvitse mennä, jos verotusta suunnataan siten kuin kuuluukin.

”Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki arvioi maanantaina, että valtiovarainministeriön luvut niin sanotusta kestävyysvajeesta ovat liioiteltuja.

Hänen ja vasemmiston laskelmien mukaan vaje olisi puolet siitä, mitä ministeriö on pitänyt esillä. Noin kymmenen miljardin euron sijaan vajetta olisi viitisen miljardia euroa.

– Arviolta puolet arviosta on todellinen luku, Arhinmäki sanoi ja totesi useiden tutkimuslaitosten päätyneen tähän tasoon, lopulta jopa valtiovarainministeriön.

– Kyseessä on ollut ministeriön yritys ohjata keskustelua siihen suuntaan, että mentäisiin leikkauslistoihin.” (Kansan Uutiset 31.1.2011)

Mutta niin kuin laulussakin lauletaan, niin ennemmin tai myöhemmin velat on maksettava. Rikas yläluokka on siihen tehtävään liian epäsosiaalinen. Se maksimoi voitot ja korjaan itselleen ja systeeminpyörittäjilleen suurimman hyödyn. Muut saavat nuolla näppejään.

”Nyt jo viidettä vuottaan maailmantaloutta koetteleva velkakriisi on aiheuttanut erilaisia suoria ja epäsuoria tappioita, kustannuksia ja tulonmenetyksiä arviosta riippuen joko järkyttävän, tähtitieteellisen tai historiallisen määrän.

Ennen kuin kriisi lopulta hellittää, laskua kertyy vielä rutkasti lisää. Velkakriisin lopullisesta hinnasta ei ole eikä voi olla kenelläkään tietoa, sillä kriisi on yhä meneillään.

Jo nyt on silti tiedossa, että tästä kriisistä kertyy lopulta maksettavaa ja menetyksiä enemmän kuin yhdestäkään talouskriisistä ainakaan sitten 1930-luvun lamavuosien.

Toinen jo nyt tiedossa oleva seikka on, kenelle tämän(kin) kriisin kustannukset lopulta koituvat maksettaviksi ja muilla tavoin kärsittäviksi.

Lasku lankeaa viime kädessä kansalle, koska muita maksajia ei lopulta ole. ” (Taloussanomat 30.1.2011)