perjantai 25. maaliskuuta 2011

Perussuomalaisten vaaliopas


Kuva: Lehtineekeri

Tämän jos joku puolueuskollinen sitten tunnistaisi ja tunnustaisi? Että näinkö se vaalivoitto aiotaan saada. Eilen kyllä tuuli jo riepotteli vaalimainoksia huiskin haiskin Tammisaaren tiellä. Eipä tästä sen kummempaa voi ajatella kuin että on tuulesta temmattu.

Media ja vaaliteemat

Ehdokkaiden tulee olla aktiivisia ja ottaa tiukka aloite uutisointiin. Ehdokkaiden tulee tarjota medialle näkemyksiään uutisina säännöllisin väliajoin, toisto on tärkeää, ja kun tarpeeksi monta kertaa uutista tarjoaa, kyllä sieltä menee jotain aina läpikin.

Ehdokkaiden tulee korostaa seuraavia aihealueita: nykyisen hallituksen politiikan virheet, EU:n virheet, pakkoruotsin vastustaminen ja maahanmuuton vastustaminen. Seuraavan hallituskauden tavoitteina on tähdennettävä: työllisyyden lisäämistä, kehitysavun leikkaamista (talous tasapainoon!), vähätuloisten aseman parantamista, lyhyesti sanottuna: Perussuomalaiset haluavat Perusasiat kuntoon!

Ehdokkaiden tulee välttää seuraavia aihepiirejä: oma seksuaalinen suuntautumisensa, uskonnollinen vakaumuksensa ja puolueen johdon henkilökohtaiset asiat. Ydinvoimaa, verotusta ja ulkopolitiikkaa käsitteleviä kysymyksiä ehdokkaiden toivotaan käsittelevän harkiten ja niukoin sanavalinnoin. Ehdokkaan kannattaa asiakysymysten sijasta nostattaa vaalihenkeä ja äänestysintoa pitäytymällä vain edellä mainituissa aihepiireissä. Puhukaa kansan kielellä kansan parissa, kannustakaa äänestäjiä itse näkemään epäkohdat ja kysykää aina: onko se oikein, ovatko valtapuolueet toimineet oikein?

Jos löydätte vaalikentiltä kovan kohtalon kokeneita äänestäjiä, informoikaa puoluetoimistoa. Näitä tapauksia käytämme kampanjoinnissa esimerkkeinä hallituksen politiikasta. Ehdokkaiden toivotaan perehtyvän esille nostamiinsa asioihin, mutta ei kukaan voi tietää kaikesta. Tällöin suositellaan vastausta: puolueesta löytyy vankkaa asiantuntemusta tähänkin kysymykseen, kaverilta voi aina kysyä!

Ehdokkaiden toivotaan osallistuvan erityisen aktiivisesti ns. sosiaalisessa mediassa
: blogeissa, keskustelupalstoilla, facebookissa jnejne. Kannattaa tarjota näkemyksiään myös nk. negaation kautta eli vastustapuolueiden näkemykset kyseenalaistamalla, tämä on todettu erityisen tehokkaaksi menetelmäksi. Sosiaalisen median valvonta ei ole kovin tehokasta, siksi viestimme saavat julkisuutta maksimaalisesti kun yhdistämme voimamme

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti