maanantai 14. maaliskuuta 2011

Kysymys ei ole ydinvoimasta


Kuva: Heinrich Zille

Nyt on sitten tapahtunut se, minkä ei pitänyt koskaan tapahtua, sanoi joku televisiossa: - Maanjäristys on aiheuttanut myös suuronnettomuuden ydinvoimaloissa. Mitä muuta on ennustettu: Että lentokone putoaa ydinvoimallaan. Että terroristit hyökkäävät. Että syttyy sota ja ydinvoimalat pommitetaan maan tasalle.

Ydinvoiman vaaroista on tiedetty. Niitä on liioiteltu ja niitä on vähätelty. Mutta onko sittenkään kysymys pelkästään ydinvoimasta?

Eikö tämän onnettomuuden myötä paljastunut koko länsimaisen elämäntavan haavoittuvuus. Me tarvitsemme valtavasti energiaa, koska tärkein tehtävämme on kuluttaminen. Koko tämä järjestelmä toimii sen ympärillä, että ihmiset jaksaisivat raataa töissä ja kuluttaa.

Järjestelmä perustuu markkinoihin, joita varten me elämme. Tarkoituksella järjestelmä tuottaa tarvikkeita, joiden tarkoituskaan ei ole kestää. Kauppa käy sitä paremmin, mitä nopeammin tavarat hajoavat ja tilalle tarvitaan uusia.

Ja jotta ihmiset ehtisivät ja jaksaisivat kuluttaa tarpeeksi paljon, saatiin sitä varten ylimääräinen kulutuspäivä: lauantai. Seitsemännen päivän piti olla lepopäivä, mutta sekin menee usein haahuillessa yötä päivää auki olevissa huvittelukeskuksissa ja ostosparatiiseissa.

Me huvittelemme itsemme hengiltä. Siihenkin tarvitaan energiaa. Me lennämme paikasta toiseen ikuisen kiireen siivittäminä. Ja jokainen kolkka maailmasta pitää omin silmin nähdä, vaikka paljon lähemmäksi kaikkea pääsee makaamalla sohvalla.

Olen usein yrittänyt mielessäni kuvitella, mitä tapahtuisi, jos kaikki maailman ihmiset yhdellä kirkkaalla hetkellä tajuaisivat, että koko tämä systeemi pysyy pystyssä vain siksi, että ihmiset jaksavat kuluttaa, kuluttaa ja kuluttaa. Ja miten paljon tarvitaan turhaa työtä kaiken tämän pyörittämiseen.

1 kommentti:

  1. Totta. Mutta aivan kaikkea kuluttamista ei kannata "demonisoida". Pitäähän meidän saada jostakin ruoka ja vaatteet. Tuhansia vuosia sitten ne revittiin luonnosta paljain käsin. Sittemmin on ollut esim. erilaista vaihdantataloutta. Modernissa yhteiskunnassa ne tehdään tehtaassa ja hankitaan kaupasta. Joiltakin osin suuntaus on ihmisen onnellisuuden kannalta vahingollinen mutta ei kaikilta osin. Sama pätee moneen muuhun kehitykseen. Toissapäivänä löysin teepussista mietelauseen: Aikaa säästävät keksinnöt pitävät meidät kiireisinä. Niin totta.

    VastaaPoista