Kuva: Ilmari Kianto
Nälkämaan laulun tilasi vuonna 1911 Ilmari Kiannolta Kajaanin maanviljelysseura seuran omaksi lauluksi, ja sen sävellystyö tilattiin Oskar Merikannolta. Seuran sihteeri katsoi, että sanoja oli liikaa ja sovitteli säveltäjän kanssa säkeet nykyiseen järjestykseen. Laulun viimeisessä säkeistössä sanotaan:
Nosta jo rintaasi maausko uus,
taannuta taika ja vanhoillisuus!
Maamies, muista, miss' onnesi on,
riihesi rikkaus riippumaton!
Kainuhun kansa, ah arpasi lyö!
Missä on ryhtisi, kunniatyö?
Meidän on uudesta luotava maa,
raukat vaan menköhöt merten taa!
Tämä laulu minulle tulee mieleen, kun luen virolaisen Iivi Anna Masson blogia, jossa hän suosittelee demokratian viemistä Libyaan vaikka asevoimin:
”Toisaalta visiot vaihtoehdon suunnasta ja valmius siirtyä demokratiaan olivat paljon selkeämmät Euroopassa, ainakin osassa siitä. Arabimaailman vallankumousten lopputulosta on vaikea ennustaa. Mutta antakaamme demokratialle alueella sentään mahdollisuus, Ne, jotka tuomitsevat auttajat automaattisella selkäydinreaktiolla ristiretkeläisiksi ja kolonialisteiksi, tulevat tuominneeksi samalla alueen asukkaat luonteeltaan barbaareiksi, joille mahdollisuutta demokratiaan on turha edes tarjota.”
Ensimmäisenä häntä kiirehtii kommentoimaan itseään pasifistiksi väittävä vihreiden eduskuntavaaliehdokas Husein Muhammed: ”Iivi osui naulan kantaan.”
Minä ihmettelen kovasti, mikseivät ihmiset, jotka antavat suomalaisille ohjeita Karjalan palauttamisesta, pysy omissa maissaan demokratiaa rakentamassa, vaikka sitten henkensä kaupalla.
On helppo huudella vastarannalta, mitä omassa maassa pitäisi tehdä. Eikö paljon uskaliaampaa olisi pysyä siellä, missä oman maan kansalaisille nuo viisaat neuvot tulisivat todelliseen tarpeeseen.
Mutta monille sankareille käy tietysti niin kuin Kiannolle itselleenkin: pötkitään pakoon rauhallisempaan paikkaan ja jätetään sotatanner niille, jotka eivät mihinkään pääse. Kianto itse pakeni Ruotsiin.
”Kianto tuomittiin talvisodan jälkeen maanpetoksen yrityksestä puoleksi vuodeksi kuritushuoneeseen, koska hän oli jättänyt talonsa Turjanlinnan kuistinpöydälle tyhjän sikarilaatikon, jonka kanteen hän oli kirjoittanut venäjänkielisen viestin:
»Venäläiset toverit! Kunnioittakaa sivumenolla köyhän kirjailijan kotia. Tuossa on saari autiona ynnä huvila itään päin muine rakennuksineen. – Olen minäkin ollut Moskovassa v. 1901–03 [3] »
(Ilmari Kianto)” Wikipedia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti