Viimepäivinä on jälleen tavan takaa kuultu väite: Ei ole muita vaihtoehtoja.
Aina on vaihtoehtoja. Luokkayhteiskunnassa on aina vähintään kaksi vaihtoehtoa. On niiden vaihtoehto, jotka omistavat lähes kaiken. Maailman väestöstä 10 prosenttia omistaa 90 prosenttia kaikesta.
On siis olemassa rahamiesten vaihtoehto, jota kaikenlaiset systeeminpyörittäjät tukevat, koska heidät siitä palkitaan.
Toinen vaihtoehto on pienten ihmisten vaihtoehto. Pienet ihmiset ovat niitä, joilla ei ole muuta myytävää kuin oma työvoimansa eikä aina sitäkään. Köyhän vaihtoehto on maailman suuren enemmistön vaihtoehto. Tästä huolimatta näillä ihmisillä on vain vähän puolestapuhujia, koska köyhyys ei kiinnosta niitä, joilla on raha ja sitä kautta myös valtaa.
Tästä on myös kysymys tämän päivän pankkikriisissä. Kysymys on siitä, pannaanko kansa maksamaan pankkien töppäilyt vai laitetaanko riskin ottajaksi, se joka mahdollisen hyödynkin ottaa itselleen.
Vasemmisto puolustaa ihmisten oikeutta käyttää itse omaksi hyväkseen työnsä tulokset. Se ei hyväksy periaatetta, jonka mukaan voitot yksityistetään, mutta tappiot sosialisoidaan.
Sinivihreät porvarit jankuttavat nyt jankuttamasta päästyäänkin, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin pankkien tukeminen, vaikka se sitten merkitsisi verojen korotuksia ja palvelujen leikkaamista kaikkein köyhimmiltä.
Tästä on kysymys ja tämä kannattaa muistaa, kun menee äänestämään.
Vaalit ovat vielä edessäpäin, vaikka media onkin jo ryhtynyt toimimaan ikään kuin ne olisivat jo olleet. Pitämällä neljän suuren vaalitenttejä luodaan kuva siitä, että vaalit olisi jo ratkaistu.
Ainakin minusta on demokratian loukkaamista, että suositaan vain muutamaa puoluetta. Näin vaikutetaan vaalien tulokseen. Ohjelmat eivät ainakaan siitä yhtään parane, vaikka näin vähän pienempi porukka möykkää yhteen ääneen.
Ehkä seuraavalla kerralla ei vaaleja enää pidetäkään, vaan korvataan ne kaikenmaailman gallupeilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti