Jalostetun laiskuuden ylistys

Älkää toivoko, että herranne ja jumalanne soisivat teille laiskuuden.

Uusimmassa Niin&Näin -lehdessä katse kiinnittyi ensimmäisenä provosoivaan sitaattiin: ”Vastenmielisen työn kumoaminen on epäilemättä jalo tehtävä, mutta luvallanne sanoen työ miellyttää teitä!” Sillä sanottu on, että otsanne hiessä teidän on leipänne syötävä.

Laiskuutta esiintyy vain subtrooppisilla alueilla. Ja näinkö me tämän hyväksymme? Nielaisemme ajatuksen, vaikka kaikki meissä huutaa tätä pakkoa vastaan.

”Nyky-Euroopan byrokraattiluokka kaapii laatikonpohjista pääomaa saadakseen siitä voittoa suljetussa kierrossa, sijoittamatta sitä uusiin tuotantomuotoihin. Ja proletaarit, joille on osoitettu, ettei proletariaattia ole enää olemassa, vetoavat ostovoimansa heikkenemiseen ja vetoavat, että suuri hyväntekeväisyys korvaisi saavutetut sosiaaliset edut, palkkojen huononemisen, hyödyllisen työn vähenemisen sekä opetuksen, liikenteen, puhtaanapitopalvelujen ja kaiken muun, mikä ei lisää kansainvälisen finanssispekulaation välitöntä kannattavuutta.

Vastedes työ tunnustetaan hyödylliseksi ainoastaan siksi, että se takaa useimmille palkan ja kansainväliselle byrokraattiselle oligarkialle lisäarvon. Ensin mainitut käyttävät rahansa kulutustavaroihin ja yhä heikompiin palveluihin, jälkimmäinen sijoittaa pörssispekulaatioon, joka loisii taloudessa enemmän ja enemmän.

Tapa hyväksyä mikä tahansa työ ja kuluttaa mitä tahansa on juurtunut niin syvälle tasapainottamaan vanhan ja aavemaisen jumalallisen varjeluksen tavoin kohtaloita ohjaavia markkinoita, että jos jää kotiin sen sijaan, että osallistuisi maailmankaikkeutta tuhoavaan kiihkoon, käyttäytyy oudon skandaalimaisesti.” Näin kirjoittaa Raoul Vaneigem artikkelissa Jalostetun laiskuuden ylistys.

Ja jotta meidät jatkuvasti pidettäisiin kurissa ja herran nuhteessa valtio uhkaa kaiken aikaa sosiaaliturvan lakkauttamisella ja sen korvaamisella hyväntekeväisyydellä. Näin myös työttömyys ja joutilaisuus muuttuvat entistä enemmän olemiseksi työtä varten.

Lapsuus oli laiskuuden ihaninta aikaa, kun aurinko paistoi aina, puut puhuivat ja pilvet taivaalla näyttelivät Jumalan teatteria. Jotta tämän uudelleen saavuttaisimme, laiskuuden itsensä on opittava olemaan pelkäämättä mitään. Ennen muuta sen ei pidä pelätä itseään.

”Ehkä juuri tässä on suuri työ, jota alkemisti päivittäin ryhtyi kärsivällisesti ja intohimoisesti tavoittelemaan: haluan itsepäisyys vapautua siitä, mikä vääristää sen, jalostua lakkaamatta, kunnes armo muuttaa sen kullaksi, joka herättää kurjuuden, kuoleman ja ikävän lyijyn eloon.

Kun laiskuus ruokkii enää halua itsensä täyttymiseen, siirrymme sivilisaatioon, jossa ihminen ei enää ole epäinhimillisyyttä tuottavan työn tulos.”

(Lähde: Niin&Näin nro 68, 1 2011, Raoul Vaneigem, Jalostetun laiskuuden ylistys, Suom.Tapani Kilpeläinen)