Rikkaat, joiden ahneus on kyltymätön, ovat aina vailla elintilaa. Näitä kyltymättömiä on kaikissa maissa. Heidän etujensa mukaista on siirtää ihmisiä pois näiden omilta asuinalueilta, mikä on tietynlaista kansanmurhaa sekin.
Taloudelliseen determinismiin kuuluu valittaa: vaihtoehtoja ei ole. Vaihtoehtoja ei ole, koska tämä on ainoa vaihtoehto, joka takaa kehityksen. Tuntuuko tutulta? On ihmisiä ylhäällä taivaissa ja ihmisiä alhaalla maassa eivätkä heidän etunsa koskaan kohtaa.
”On silti yksi ongelma, ja tuo ongelma on Lebensraum. Valtakunta tarvitsee Lebensrauminsa. Mistä taivaan valtakunta löytää Lebensraumin? Taivaan kansalaiset katsovat alas vanhaan maahan. He näkevät adivaseja istumassa Orissan bauksiittivuorilla ja Jharkhandin ja Chhattisgarhin rautamalmilla. He näkevät Nandigramin asukkaat (muslimeja, daliteja) täyttämässä ensiluokkaista maata, jonka pitäisi kuulua kemianteollisuudelle. He näkevät tuhansia eekkereitä viljelysmaata ja ajattelevat: tuolla pitäisi oikeastaan olla erikoistalousalue meidän teollisuudellemme. He näkevät Singurin rehevät pellot ja tietävät, että siellä pitäisi todellisuudessa olla autotehdas kansanauto Tata Nanolle. He ajattelevat: tuo on meidän bauksiittimme, meidän rautamalmimme, meidän uraanimme. Mitä nuo ihmiset tekevät meidän maillamme? Mitä meidän vetemme tekee niiden joissa? Mitä meidän puutavaramme tekevät niiden metsissä?
Jos katsoo karttaa Intian metsistä, mineraalivaroista ja adivasien asuinsijoista, voi huomata, että nämä asettuvat päällekkäin. Joten todellisuudessa ne, joita me kutsumme köyhiksi ovat valtavan rikkaita. Mutta kun taivaskansalaiset tähyävät maata, he näkevät ylimääräisiä ihmisiä istumassa arvokkaiden luonnonvarojen päällä. Natseilla oli ilmaisu tällaisille ihmisille: ueberzähligen Essern, ylimääräiset syöjät", näin sanoo Arundhati Roy esseessään Kuuntelen heinäsirkkoja: Kansanmurha, kieltäminen ja juhlinta.
Ja mitä tapahtuu, kun ihmiset asettuvat vastarintaan? Heidät leimataan terroristeiksi. Heidät leimataan kehityksen vastustajiksi. On vain kasvu, rajaton kasvu, joka perustuu taloudelliselle determinismille. Muita vaihtoehtoja ei ole.
Intiassa köyhät pääsevät esiin vain, kun heidät esitellään maailmalle kehitysavun ja mikrolainojen onnellisina vastaanottajina. Kun heistä kerrotaan, miten onnellisia he omassa köyhyydessään ovat.
Ja mitkä ovat ihmisten mahdollisuudet vaikuttaa: Miten voi ryhtyä nälkälakkoon, kun on valmiiksi nälkiintynyt? Miten voi boikotoida tuotteita, kun ei ole rahaa ostaa mitään? Miten voi kieltäytyä maksamasta veroja, kun tuloja ei ole?
Miten kauan me hyvät ihmiset annamme tämän kaiken jatkua?
(Lähde, Arundhati Roy, Kuuntelen heinäsirkkoja, Merkintöjä demokratiasta, suom. Risto Tiittula Into Kustannus 2011)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti