Suomi on maailman paras huono maa

Suomi on ehdottomasti maailman paras välinpitämättömien huijaripoliitikkojen hallitsema maa asua. Suomalaiset ovat maailman onnettominta onnellista kansaa. Suomalaisilla on maailman parhaat homekoulut. Suomi on maailman tasa-arvoisin epätasa-arvon maa. Rikkaat ovat rikkaampia kuin koskaan ennen ja jotta tasapaino säilyisi, köyhiä on enemmän kuin koskaan ennen ja he ovat entistä köyhempiä. Suomi on täynnä oxymoroneja. Jokaiselle omansa. Jedem das Seine.

Eilen illalla tuttu posteljooni soitti ja kertoi kylpevänsä myötähäpeän kylmässä hiessä, koska brändi. Oman kertomansa mukaan, hän ei ole koskaan hävennyt niin paljon muiden puolesta kuin katsoessaan spektaakkelia, missä uutistenlukija haastatteli Stubbia. Jokainen näki, että tilanne on lavastettu ja vuorosanat kiireessä opeteltu. Valitettavasti meillä on vain muutama johtaja ja kaikkia saa hävetä, itellooni jatkoi ja arveli koko maailman seuraavina viikkoina nauravan Suomelle.

Että meiltä muka löytyisi vastaus maailman kaikkiin ongelmiin. Tätä on jo ehditty epäillä, oli haastattelun tehnyt uutistenlukijakin sanonut. Dagens Nyheterissä oli irvailtu: Uhkaako sota, soittakaa Suomeen.

Keskellä paskalakikohua Suomella on kanttia julistautua vesiasiantuntijaksi. Koulujen yksityistämisen keskellä vannotaan maailman parhaaseen kouluun, vaikka tulevaisuudessa köyhien ja vähävaraisten lapset saavat ilmeisesti tyytyä kunnalliseen kiertokouluun, raivosi itellooni.

Jokaiselle on annettu tehtävä. Koululaisten pitää puhua myös hiljaisten kanssa. Missä maailmassa nämä herrat itse elävät? Ylimielisinä eivät juuri koskaan vastaa, vaikka miten heiltä asioita kyselisi. Ja sitten minä haluaisin halata julkisesti Jormaa, nauroi posteljooni niin että kännykkä putosi lattialle.

Löydettyään puhelimensa hän laittoi liikenteeseen lisää sadatuksia: Voitko kuvitella! Isovanhemmille on annettu tehtäväksi välittää kädentaitoja lapsille. Justiinsa! Kolme lapsenlasta oli meillä koko viikonvaihteen hoidossa, että vanhemmilla olisi hetki omaa aikaa. Kyllä siinä sivussa tulevat kädentaidot opetetuiksi. Juuri paikkasin vanhimman lapsen uudet kengät, jotka heti ensimmäisellä reissulla olivat hajonneet. Ja lettuja paistettiin. Ei siihen mitään joutavien herrojen ohjeita tarvita.

Vähitellen posteljooni kuitenkin rauhoittui ja lopetti itkunsekaisen hysteerisen naurunsa. Kyllä on herroilla huvinsa. Sitä vaan vielä olisin kiinnostunut tietämään, että paljonko tämä koko teatteri kaikkineen maksoi. Paljonko tuli maksamaan brändi-työryhmän raportti? Mikseivät tiedotusvälineet kertoneet tätä kaikkein kiinnostavinta tietoa?

Minulta olisi samat ohjeet saanut ihan ilmaiseksi, sanoi posteljooni, toivotti hyvää jatkoa ja lopetti puhelu.

Valehtelee niin että korvat heiluvat

Tiedättehän tyypin, joka naama punaisena, korvat heiluen tulee väittämään, että perussuomalaiset kuuluvat keskustaan. Jopa sen afrikkalaismallinen nenä näyttää koko ajan pitenevän.

Pitäisihän jokaisen valistuneen ihmisen tietää, että puolueet eivät asetu dimensiolla vasemmisto-oikeisto sen mukaan, mitä ne itse julistavat. Tärkeintä on substanssi. Paikka vasemmisto-oikeisto-akselilla määräytyy siis objektiivisten tekijöiden mukaan.

Kun puolue haluaa laittaa romanit kylmäsi linja-autoon ja lähettää takaisin kurjuuteen, se on ilman muuta äärioikeistolainen. Kun se haluaa yksilön puolesta päättää, että abortti pitää kieltää, se on äärioikeistolainen. Kun se kannattaa kapitalismia ja sen harjoittamaa toisen ihmisen alistamista ja riistoa, sen paikka on oikeiston ääripäässä. Kun sen arvot ja asenteet ovat samat kuin amerikkalaisen teekutsuliikkeen, sitä ei voi pitää minään muuna kuin äärikonservatiivisena eli äärioikeistolaisena puolueena. Kun sen vaatimuslistan kärjessä ei ole vähäväkisten aseman parantaminen ja tasa-arvon toteuttaminen, se on ilman muuta äärioikeistolainen puolue. Vallankin, kun se yrittää asettaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ihmiset vastakkain toinen toistensa kimppuun periaatteella: hajota ja hallitse.

Ihan siitä riippumatta, mitä puolue itse itsestään julistaa, kriteerit ovat objektiivisia. Ja silloin kyseessä on totuus, jonka vastakohta ei suinkaan ole valhe, vaan epätosi. Valhe on tietoista totuuden muuntelua. Totuus on objektiivisen todellisuuden ja subjektiivisen tajunnan välinen adekvaatti vastaavuus.

Tietysti me voimme aina esittää, mutta se on toinen juttu. Silloin kyse on spektaakkelista, jota nykyiset puolueet ja yhteiskunta laajasti harrastavat. Spektaakkelissa kukin valitsee itselleen roolin ja yrittää viedä sitä enemmän tai vähemmän onnistuneesti läpi. Joskus snobille rahvaanomaisen esittäminen tuottaa niin suuria vaikeuksia, että esitys ei mene läpi. Helposti käy niin, että rahvas tunnistaa pellen ja esityksestä tulee komedia.

Sitä varten nyt esitetään koulujen opetusohjelmaan lisättäväksi draaman opetusta. Että entistä enemmän ihmiset pääsisivät mukaan suureen spektaakkeliin. Enää ei riitä, että hallitsee ruumiinkielen ja muistaa nyt ainakin sen, että avoin ihminen ei pidä käsiään puuskassa rintansa päällä puhuessaan toiselle samanlaiselle.

Ei, nyt tarvitaan jo kansainvälisessä kilpailussa pärjäämiseksi täydellistä roolisuoritusta. Tähän tähdätään. Pitää oppia sujuvasti ottamaan rooli kuin rooli siinä paikassa, mihin kohtaan elämässä tulee milloinkin heitetyksi. Jo kaksikymmentä vuotta sitten erilaisilla työllisyyskursseilla leikittiin roolileikkejä: Ole sinä johtaja ja sinä esität työnhakijaa. Siinä piti harjaantua olemaan sujuva ja uskottava orja.

Työhakemuksessa piti tietysti mainita ainakin sellaiset ominaisuudet kuin: kunnianhimoinen, kilpailuhenkinen, urasuuntautunut, taiteellinen, oppimishaluinen, kykenevä itsenäiseen työskentelyyn ja tiimityöhön, kyky tehdä ja hallita useita asioita yhtä aikaa, kyky hahmottaa ja hallita laajoja kokonaisuuksia, kyky erottaa oleellinen epäoleellisesta eikä ollut haitaksi, vaikka olisi omannut myös johtamis- ja ongelmanratkaisukykyä. Kulttuurientuntemusta piti olla ja kielitaidoksi riitti osallistuminen yhtenä syksynä työväenopiston espanjankurssille.

Luetteloa voi tietysti jatkaa loputtomiin ja työtä piisaa, kun tuhannesta samanlaisesta onnistuu ottamaan juuri sen kaikilla mahdollisilla kyvyillä varustetun parhaan. Pitää tehdä kova diili.

Kun koko yhteiskunta on yhtä suurta spektaakkelia, ei yhtään tarvitse ihmetellä, että niin monet kärsivät masennuksesta ja mielenterveysongelmista. Kilpailu on kovaa ja vain parhaat komeljanttarit pärjäävät.

Tässä näytelmässä roolit jaetaan usein jo syntymässä, joten ei liene mikään ihme, että yhä useampi kysyy: Kuka minä olen?