tiistai 30. marraskuuta 2010

Bensaa suonissa – verta tankissa

Hei, hän syntynyt on vauhti kallossaan ja bensaa suonissaan, lauloi Rauli Badding Somerjoki joitakin vuosikymmeniä sitten neitseellisellä somerniemeläisellä äänellään. Silloin ajat olivat toiset ja bensaa riitti. Minäkin olin nuori.

Nykyisin tilanne alkaa olla toinen. Minä olen vanha ja bensaa yritetään tehdä toisten ihmisten verestä. Näin voi sanoa. Vihreä vaihtoehto energiamarkkinoilla on tuskan ja veren punaista.

EU on asettanut tavoittaakseen maaöljyn korvaamisen uusiutuvilla öljyillä. Tämä tarkoittaa sitä, että pelkästään Indonesiassa 45 milj. ihmistä jää tämän tavoitteen vuoksi vaille leipää ja jopa ruokaöljyä, jonka senkin hinta on kohonnut pilviin.

Sademetsiä kaadetaan palmuöljyviljelmien tieltä Belgian kokoinen alue vuodessa. Ihmiset, jotka ennen ovat eläneet sademetsissä ja saaneet kaiken elantonsa siitä, ajetaan pois mailtaan. Suuret yhtiöt ja hallitukset varastavat ja ryöstävät heidän maansa.

Maattomien joukossa ovat myös Orang Rimba -heimon jäsenet, joiden pääasiallinen ravintona ovat tähän asti olleet juuret ja sademetsä-alueen muut antimet kuten kalat. Kaiken muun, mitä eivät metsästä saa, he ovat vaihtaneet punomiinsa taidokkaisiin koreihin.

Nyt tätäkään mahdollisuutta ei enää ole. Kaikki puut on kaadettu ja valtavat öljypuuplantaasit hallitsevat maisemaa. Alkuperäisasukkailta on viety ruoka, kodit, kaikki elämisen mahdollisuudet ja he joutuvat kerjäämään maanteiden varsilla.

Tällainen on ollut ”kehitys” siitä lähtien kun palmuöljyä alettiin käyttää meidän omantuntomme rauhoittamiseen ja autojen bensatankeissa. Eilisen suuri uutinen oli, että Nesteen veribensaa on alettu käyttää myös lentokoneissa.

Näin ruuan tuotantoon tarkoitetun maan pinta-ala koko ajan pienentynyt. Mikä tietysti on aiheuttanut ruuan hinnan nopean nousun. Ja kun tähän lisätään kaikkinainen keinottelu, ei Suomenkaan köyhien tulevaisuus näytä hyvältä. Leipäjonojen häntää ei kohta näy.

Sinar Mas on yhtiö, joka hallitsee palmuöljyn kauppaa ja synnyttää hävitystä ja lisää köyhyyttä, missä se liikkuukin. Saksalaiset hallitsevat öljypuristamojen laitevalmistusta. Öljyä myös salakuljetetaan tankkerikaupalla niihin vihreisiin maihin, missä osa maaöljystä on päätetty korvata veriöljyllä.

EU on käyttänyt miljardeja veroeurojamme tämän öljyn kehittämiseen. Ja se tulee käyttämään niitä lisää. Kun saksalainen vihreä Bärbel Höhn ahtautui tila-autoon lähteäkseen tarkkailemaan viljelmiä, toimittajia ei päästetty mukaan lainkaan.

Jotta imagoa saataisiin kiillotettua entisestään, on keksitty, että öljyä voitaisiin tuottaa joutomailla. Kasvia nimeltä jatropa kokeillaan parhaillaan Intiassa. Tosiasia on, että jatropa tarvitsee paljon vettä ja suuret alueet kasvaakseen. Tämän ihmekasvin tieltä työnnetään pois köyhien pyhät lehmät, joiden laitumet nyt ollaan viemässä. Maito on tärkeä proteiinin lähde intialaisille, jotka uskontonsa takia ovat usein kasvissyöjiä.

Vastaavia esimerkkejä löytyy ympäri maailman. Myös Etelä Amerikassa köyhät joutuvat lähtemään biopolttoaineen viljelyn tieltä, kun sokeriruoko valtaa maan.

Se, mikä tässä on erikoista, siihen paljonpuhuttuun hiilidioksiditaseeseen tällä kaikella on vain kielteinen vaikutus. Hiiltä hommassa vapautuu enemmän kuin koskaan ennen.

Mutta mitäpä siitä, kunhan lentokoneet lentävät ja formulat pyörivät? Maantie on kuumaa ja aurinko paistaa – meille.

Tämän jutun tiedot perustuvat eiliseen Ulkolinjaan, joka esitettiin parhaaseen katseluaikaan keskiyöllä. Ohjelman voi katsoa vielä 26 päivää ylen Areenasta: http://areena.yle.fi/video/1475699.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti