On taas se aika vuodesta, jolloin suvivirsi kaikuu kouluissa ja keskustelu virsien veisaamisesta käy kuumana.
Minusta asia olisi helppo ratkaista sillä, että kirkko erotettaisiin valtiosta ja tunnustuksellinen uskonnonopetus lopetettaisiin kouluissa.
Ainakin minä olen joutunut silmätikuksi, kun en joulujuhlissa ponnahda seisomaan, kun muut kiskaisevat laulun: Nyt Jumalalle kunnia… Viimeksi jopa ennen enkelitaivaata rehtori sanoi, että sitten kaikki nousevat seisomaan. Minä en noussut.
Jokaisella pitäisi olla oikeus omaan uskoonsa ja sen harjoittamiseen, mutta mieluummin sen soisin tapahtuvan yksityisyydessä ja muissa niihin varatuissa tilaisuuksissa.
Minä ihmettelen kovasti myös nyt käytävää keskustelua positiivisesta syrjinnästä. Kiivaimmin siihen näyttävät ottavan osaa ne, jotka ovat aina vastustaneet ihmisten tasa-arvoa väittäen sen johtavan tasapäistämiseen.
Tällä kertaa puhe on muusta. Nyt ei ole tarkoituskaan puolustaa tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta, vaan käydä pienten vähemmistöjen kimppuun suurilla ja uusilla sanoilla. On keksitty positiivinen syrjintä.
George Orwellia siteerataan puolella jos toisella.
Orwellin teksti on kuitenkin niin universaalia, että se sopii vertaukseksi mihin tahansa autoritääriseen järjestelmään, myös tämän päivän Suomeen. Meillä vallitsee politiikassa puoluediktatuuri, joka harjoittaa kabinettipolitiikkaa. Ja meillä vallitsee rahan diktatuuri talouselämässä, missä Harri Holkerin mukaan ei mitään moraalia tarvita.
Ja sen huomaa. Pääomalla ei ole isänmaata. Suomalaisella työllä luodut pääomat siirretään ensimmäisen tilaisuuden tullen sinne, missä tulos on vielä parempaa ja työvoima halvinta mahdollista, koska se on edellytys voittojen maksimoinnille.
Aitoon Machiavellin tapaan erilaiset pienryhmät pannaan nahistelemaan sinänsä epäolennaisista seikoista, jotta todellinen valta saa rauhassa kähmiä omissa kabineteissaan julkisuudelta piilossa.
Hajota ja hallitse!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti