Poliittinen luokka eli poliittinen eliitti on sukset ristissä joka suuntaan.
Taloudellinen valta toimii omalla alueellaan ja kauppa käy. Kurssit nousevat ja laskevat. Uusimman tiedon mukaan vain yksi prosentti maailman väestöstä omistaa jo 39prosenttia kaikesta varallisuudesta. Toisella laskutavalla mitattuna 10 prosenttia omistaa 90 prosenttia. Ja vielä kaksi prosenttia omistaa 50 prosenttia kaikesta. Vuorineuvosten suunnitelmat ovat toimineet hyvin.
Timo Soini pääsi eilen puuskaisemaan tv:ssä, että vähemmistöhallituksella ei voi pitkään kansaa hallita. Tätä kansaa kykenee hallitsemaan vaikka yksi mies. Nähty on. Suoria haastatteluja nähdään edelleen muutoin hyvin vähän
Tässä maassa on asioista puhumisessa vallalla auktoriteetin metodi: Ei ole väliä sillä, mitä kukakin sanoo. Tärkeintä on kuka sanoo. Niinpä minäkin lainaan Jörn Donneria, jolla ilman muuta on paljon suurempi auktoriteetti kuin minulla.
”Hän (J) omaksui jo teini-iässä vaistomaisesti käsityksen, jonka mukaan valta korruptoi aina. Niissä maissa, joissa hän on käynyt, hän ei ole tavannut mitään, joka puhuisi tätä mielipidettä vastaan. Mutta hän on siksi viisas, että hän käsittää, ettei hän välttyisi itsekään korruptiolta, jos hänellä olisi valtaa. Hän on tutustunut eräisiin ihmisiin, joilla on valtaa tässä Tasavallassa, ja hän on oppinut näkemään, että todellinen marginaali erilaisten päätösten ja tekojen välillä on varsin pieni. Poliittiset puolueet tekevät tietenkin parhaansa uskotellakseen äänestäjilleen, miten erilainen ja uudistusmielinen heidän puolueensa on, mutta sitten saadaan nähdä, että yhteiskunnallinen kehitys jatkaa suunnilleen entistä latua riippumatta siitä, mikä puolue on vallassa. Äänestäjät tajuavat harvoin, että heillä on vaaleissa tuskin lainkaan todellisia vaihtoehtoja. He äänestävät aivan yksinkertaisesti siitä, tuleeko työministeriksi oikeistolainen vai sosiaalidemokraatti ja tuleeko sosiaaliministeriksi keskustapuolueen mies vai kommunisti:
He valitsevat vallan haltija, eivät ideologiaa. Koska yksi puolue tai yksi ainoa ryhmä ei milloinkaan johda maata, useimmat päätökset pakkaavat olemaan keskivertoratkaisuja, kompromisseja, jotka tyydyttävät kaikkia eivätkä ketään. J:n mielestä tällainen asiain tila ei ole onnellinen, mutta varsin väistämätön. Yhteiskunnan kehittymisen suhteellinen konservatiivisuus selittyy hänen silmissään tavan sanelemasta vanhoillisuudesta, jonka uhreja ihmiset ovat.”
"Koska yhteiskunta on niin pieni, eteenpäin pyrkivä nuori mies (naiset eivät vielä ole tulleet kuvaan) voi oppia tuntemaan henkilökohtaisesti kaikki ne ihmiset, jotka ovat tarpeen menestykselle. Tällaiset henkilökohtaiset tuttavuudet ovat tärkeitä, minkä J. toteaa eri yhteyksissä. Vallalla on järjestäytymätön vapaamuurarius, joka antaa yhteiskunnan mekanismeille oman leimansa. J. on miettinyt usein, miksei yksikään lahjakas tutkija ole tullut ajatelleeksi selvittää, kuka kenetkin tuntee Tasavallassa."
Ihmiset valmistautuvat koulujen päättäjäisiin ja muihin kevätjuhliin eivätkä ole tietääkseenkään. Hyvät ilmat lupaavat hurjaa bilettämistä.
(Lainaukset Jörn Donnerin kirjasta Surun ja rakkauden kesä, Otava 1971.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti