Terävä ja kova, mutta sininen on Pohjolan valo. Varjot mustia. Kylmä aurinko.
Pari viikkoa Bodenseellä ja on kuin palaisi niityltä Hannun ja Kertun synkkään metsään noidan mökille.
Parhaan ensiraportin Suomen asioista antaa posteljooni, joka nauraa räkättää Paavo Arhinmäen puheille: ”Vielä koskaan minun elämäni aikana ei ole köyhille annettu satasta. Ei koskaan minun elämäni aikana köyhät ole saaneet satasta. Niin se sanoi ja hullukin ymmärtää, että kun se sama raha otetaan muista tuista ja inflaatio syö loput, ei köyhälle jää käteen kuin mätä ja haiseva lahna. Ja mikä sen elämän aika sitten on?! Vähemmän kuin puolet minun elämäni ajasta. Parempiakin aikoja olen nähnyt”, halveksi posteljooni.
”Ja se Risikko omien puheittensa mukaan hyppi tasajalkaa, kun sai niin mieluisen ministerinpallin. Kyllä sillä palkalla kannattaakin jo hyppiä”, kirosi posteljooni, joka jakaa ylitöinään myös mainoksia saadakseen edes vähän voita leipänsä päälle. ”Siitäkin jää sitten entistä vähemmän korvausta, kun bensan hinta nousee ennätyslukemiin”, posteljooni kirosi: ”Taidan lopettaa, kun siitä ei nytkään saa kuin kaksikymppiä kuussa", hän raivosi.
Turussa avattiin radio ensimmäisen kerran ja pantiin heti kiinni, kun kuultiin ensimmäinen Zys, joka meillä sekuntiakin lyhyempi aikayksikkö.
Televisiouutiset ovat sietämätöntä katsottavaa Saksan ja vallankin Hollannin uutisten jälkeen, missä sentään pysytään tiukasti asiassa ilman hallituksen manipuloivaa pukinsorkkaa ja kulutukseen yllyttävää tekstimainontaa.
Suurin pettymys oli kuitenkin Vasemmistoliiton osallistuminen hallitukseen ilman mitään parannuksia köyhän elämään. Vanhuksien elämää vaikeutetaan huonontamalla Kelan lääkekorvauksia. Bensan ja öljyn hintojen korotukset nostavat elämisen kustannukset niin korkealle, ettei köyhä enää niihin yllä. Tästä näkee, että vasemmisto tietää vain kaiken hinnan, mutta ei minkään arvoa.
Kovin vaisuilta tuntuivat Paavo Arhinmäen moraliteetit todellisuuden rinnalla. Politiikka pitää kyetä perustelemaan tosiasioissa eikä moraalisilla peitetarinoilla vastuusta ja sen kantamisesta, joka parhaimmillaankin merkitsee vain omaa etua ja ministerin erinomaista palkkaa ja veronmaksajien rahojen jakamista mulle ja mun kaverille: ”Saavat ainakin Karkkiharmonikat vähän enemmän rahaa”, perusteli muudan edunsaaja vasemmiston hallitukseen menoa Claes Anderssonin aikaan.
Stalinismikin tuntuu edelleen olevan hyvissä voimissa, kun toisinajattelijoita uhkaillaan.
Ja paskat. Kiitti mulle riitti. Toivotan tovereille onnea valitsemallaan tiellä. Puolueesta en voi erota, kun en ole siihen koskaan kuulunutkaan. Hetken harkitsin liittymistä ennen vaaleja, mutta nyt on tilit selvät: Mitäpä minä heistä, kun eivät hekään minusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti