”Saneerasin rannalta kolme tyyppiä, joista ei ollut kuin haittaa muille ja koko yhteiskunnalle. Se oli kaupungin parhaaksi. Tappelivat aina ja varastivat muilta. Kun herrat saneeraa, on se yhteiskunnan etu ja ne saa kiitosta. Kun meikäläinen saneeraa, niin täällä saa istua lopun elämää.” Näin eräs elinkautista tuomiota istuva vanki kuvasi tilannettaan väkivaltaisen narsismin tutkijalle. Tästä kirjoittaa professori Liisa Keltikangas-Järvinen palkitussa kirjassaan Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot.
Kirjan johdannossa hän kysyy, mitä on sosiaalisuus: ”Mitä sosiaalisuus lopultakin tarkoittaa? Onko sosiaalinen ihminen pidetty? Tuleeko hän toimeen kaikkien kanssa? Onko se sosiaalisuutta, että ihminen on aina seuran keskipiste, ottaa tilan ja työntää muut syrjään, vain onko, empaattinen sivustakatsoja lopultakin kaikkein sosiaalisin? Osoittaako small talk sosiaalisuutta?”
Nykyinen työelämä kuitenkin suosii sosiaalisuutta, joka usein sekoitetaan narsismiin. ”Nykyinen työnhakumenettely itse rakennettuine portfolioineen ja hakijasta pyydettyine tulevaisuuden visioineen on kuin tehty narsistille. Hänen visioillaan ei ole äärtä eikä itsekehulla rajaa.” (emt. 103)
Syyt narsistiseen häiriöön syntyvät usein jo ihmisen ensimmäisinä elinvuosina, kun hän toisista ihmisistä täysin riippuvaisena jää huutoonsa vaille vastausta. Hänen välttämättömimmät tarpeensakin jäävät tyydyttämättä.
Kun päiväkotien ahtaudessa hoitajat joko tietoisesti tai resurssien puutteessa jättävät lapset selvittämään itse omat välinsä, on sanomattakin selvää, että heikot ja hiljaiset jäävät sivuun ja vahvimmat ottavat vallan.
Narsismi on siis luonnehäiriö. Sen tunnusmerkkejä ovat heikko itsetunto, itsekeskeisyys, kyvyttömyys kestää arvostelua, kyvyttömyys arvostaa muita, ihailun, huomionherättämisen ja pätemisen tarve sekä tarve käyttää hyväksi ja manipuloida muita ihmisiä. Narsistilla voi olla hurmaava olemus, mutta hän on kyvytön pitämään yllä tunnepitoisia ihmissuhteita. Hänellä on kypsymätön tunne-elämä. Hän on kateellinen. Hän ei kestä omaa sisäistä tyhjyyttään ja masennustaan. Hän ei kykene näkemään samassa ihmisessä sekä hyvää että pahaa, vaan hylkää ystävänsä kaikkein pienimmänkin vastoinkäymisen sattuessa.
”Minulle kaikki, heti, nyt” kuvaa narsistin toimintaa. Oman tyhjyytensä hän korvaa vallalla.
Joskus tällä saattaa olla hyvin vakavat seuraukset: ”Pysyvän minäkuvan puuttumisen vuoksi on narsistisessa häiriössä lapsuuteen kuuluva samastuminen jäänyt voimaan. Tällainen ihminen helposti samastuu erilaisiin fanaattisiin ideologioihin, saa niistä oman persoonansa. Samoin hän ei pelkästään ota mallia jonkun ihmisen väkivaltaisesta käyttäytymisestä, vaan hän samastuu väkivaltaiseen malliin, jolloin hänen mahdollisuutensa harkintaan ja kontrolliin entisestään vähenevät. Hänen persoonansa muuttuu. Hän ei ole enää hän itse, vaan kokonaan toinen henkilö, rohkea ja voimakas, jonka kuuluukin käyttäytyä väkivaltaisesti. Maailmansotien ajoilta löytyy esimerkkejä sekä idästä että lännestä.” (emt 149)
Kun tähän lisätään vielä eräs olennainen nykymaailmaa hallitseva asia: kilpailu, alkaa kuva olla valmis: ”Yksi yhteinen, kaikille ihmisille frustraatiota tuottava asia on kilpailu. Jatkuvan kilpailun ylläpitäminen johtaa aina frustraatioihin ja sitä kautta aggressioon. Kilpailun kasvattava vaikutus lapseen on nolla, vaikka sekin kuuluu asioihin, joita länsimainen ihminen ei mielellään usko. Kilpailun aikaansaamat pettymykset eivät millään tavalla auta pientä lasta hallitsemaan itseään ja kestämään myöhempiä pettymyksiä, kuten mielellään ajatellaan, vaan kilpailu tuottaa pelkästään vihamielisyyttä ja aggressiota. Kilpailu ei kasvata luonnetta. Häviäminen jollekulle ei lisää kenenkään ystävyyttä, jota taas tuo yhteistyö lasten välille itsestään.” (emt. 253)
Tätä taustaa vasten ei ole vaikea kuvitella, mitä tulevat epäluotettavat ystävät, tunteettomat saneerajat, väkivaltaiset kouluampujat ja vallanhimoiset johtajat.
(Lähde: Liisa Keltikangas-Järvinen, Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot, WSOY 2010)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti